Yliopettaja Irja Leppisaari, irja.leppisaari@cou.fi
Herrington, J., Reeves, T. C. & Oliver, R. (2010). A guide to authentic e-learning. New York: Routledge.
Ihanainen, P. (toim.) (2009). Puolipilvistä ja kirkastuvaa. Ammatillisen verkkopedagogiikan kehittäminen. Haaga-Helia kehittämisraportteja 5/2009.
Ihanainen, P., Kalli, P. & Kiviniemi, K. (toim.) (2009). Verkon varassa. Opetuksen pedagoginen kehittäminen verkkoympäristöissä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 97.
Millaisten tulevaisuuden haasteiden edessä ammattikorkeakoulujen verkko-opetus on? Miten koulutus ja työelämä voivat kohdata verkossa yhä rikkaammilla tavoilla? Entä miten työelämäläheiseen verkkopedagogiseen lähestymistapaan nivotaan myös globaali näkökulma? Minkälaista verkkopedagogista tutkimus- ja kehitystyötä kestävän kehityksen periaatteet edellyttävät? Olen pohtinut näitä kysymyksiä kolmen sellaisen uuden julkaisun äärellä, jotka mielestäni liittyvät työelämäläheisen ammattikorkeakoulutuksen kehittämiseen, erityisesti verkko-opetuksen näkökulmasta. Tarkastelen näitä teoksia työelämäläheisyyden ja autenttisuuden lisäksi myös globaalin kestävän kehityksen näkökulmasta.
Ensimmäinen valintani on tunnetun kansainvälisen, australialais-amerikkalaisen tutkijaryhmän, professoreiden Jan Herringtonin, Thomas C. Reevesin ja Ron Oliverin pitkän ja tuottoisan yhteistyön pohjalta syntynyt opas autenttiseen verkko-oppimiseen. Toinen valitsemani teos on puolestaan kotimainen projektiasiantuntija Pekka Ihanaisen toimittama kokoomateos ammatillisen verkkopedagogiikan kehittämisestä. Teos kokoaa opetusministeriön rahoittaman TUKEA-hankkeen (2007–2009) tuloksia ja sisältää sekä ammatillisen toisen asteen, ammatillisen aikuiskoulutuksen että ammattikorkeakoulun näkökulman. Kolmas tarkasteltava julkaisu on Pekka Ihanaisen, yliopettaja Pekka Kallin ja yliopettaja Kari Kiviniemen toimittama kokoomateoksen Verkon varassa. Teos tarkastelee opetuksen pedagogista kehittämistä verkkoympäristöissä ammatillisten opetusministeriön rahoittaman opettajakorkeakoulujen VIRPE-virtuaalipedagogiikkahankkeen (2007–2009) pohjalta.
Kestävän kehityksen edistäminen on olennainen ja kiinteä osa suomalaisen koulutuspolitiikan tavoitteita. Suomen hallitus linjaa ja tähdentää, että kestävä kehitys riippuu koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatiosta. Meillä on laadittu kansallinen strategia YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmentä (2005–2014) varten. Myös kansallinen innovaatiostrategia (2008) korostaa voimakkaasti kestävän kehityksen edellyttämää innovatiivisten oppimisympäristöjen muodostamista. Pedagogiikan tärkeys korostuu kestävän kehityksen edistämisessä koulutuksessa. Kestävää kehitystä edistävää pedagogiikkaa luonnehtivat esimerkiksi kriittinen ajattelu ja ongelmaperustainen oppiminen, autenttinen sekä ennen kaikkea opiskelija- ja oppimiskeskeinen lähestymistapa. Koulutuksessa tulee hyödyntää sellaisia pedagogisia toimintatapoja ja ratkaisuja, jotka vahvistavat korkeatasoista ajattelua sekä dialogista ja problematisoivaa oppimista. Opettajien tulee käyttää 21. vuosisadan pedagogiikkoja, opetusmenetelmiä ja arviointia. Heidän tulee lisätä yhteisöllistä työskentelyä ja yhteistyötä sekä luokan sisällä että ympäröivään yhteiskuntaan ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia myös globaalilla tasolla. E-learning tulee tässä mahdollisuudeksi ja avuksi. Opettajien ammatillinen kehittyminen edellyttää verkko-opetustaitojen ja tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön hallitsemista, joka on 21. vuosisadan opettajilta vaadittava taito.
Suomessa on tehty pitkään kestävän kehityksen näkökulmaa koulutuksessa edistävään kehitys- sekä tutkimustyötä ja julkaistu useita kansallisia asia- ja ohjekirjoja. Vähemmän teemaa on tarkasteltu varsinaisesti verkko-opetuksen näkökulmasta. Miten e-learning toimintamenetelmänä voi tukea kestävän kehityksen suuntaisten opetussisältöjen ja -menetelmien sekä koulutusmallien kehittämistä? Meillä on vuosien kokemusta udelleenkäytettävien verkkomateriaalien yhteistuottamisesta verkostoissa kansallisella tasolla ja sosiaalisen median rooli yhteisen tiedon tuottamisen ja rakentamisen välineenä vahvistuu koko ajan. Verkko-opetusta monine uudistuvine muotoineen voidaan tarkastella innovatiivisena koulutuksen kehittämisen välineenä, joka tukee ekologisen ja sosiaalisen kestävän kehityksen tavoitteita; esim. pienentää hiilijalanjälkeä ja ekologista jalanjälkeä ja luo yhdenvertaisia oppimisen mahdollisuuksia. Se myös edistää verkostoitumista ja tasalaatuista globaalia oppimista.
Yksi esimerkki kestävää kehitystä edistävästä verkkopedagogiikan tutkimus- ja kehitystyöstä on autenttisen ja työelämäläheisen oppimisen lähestymistapa verkko-opetuksessa. Se korostaa esimerkiksi seuraavia näkökohtia, jotka on liitetty kestävää kehitystä tukeviin pedagogisiin malleihin ja ratkaisuihin: yhteinen tiedonrakentelu ja ongelmanratkaisu, opiskelijakeskeisyys, reflektiivinen ja kriittinen ajattelu, monitieteisyys ja -ammatillisuus, opetuksen kiinteä yhteys arjen tilanteisiin, teorian ja käytännön vuoropuhelu.
Ammattikorkeakouluopetuksen pedagogisessa kehittämisessä korostetaan työelämälähtöisyyttä. Samanaikaisesti tavoitteena on virtuaaliopetuksen lisääminen. Ajankohtainen haaste on saada nämä opetuksen kehittämisulottuvuudet tukemaan mielekkäällä tavalla toisiaan. Pyrittäessä koulutuksen ja työelämän tiiviimpään vuorovaikutukseen tarvitaan uudenlaisia autenttista oppimista tukevia ja asiantuntijakulttuurin kanssa yhteensopivia opetus- ja toimintakäytänteitä. Miten luodaan ammattikorkeakoulutuksen ja työelämän rajapinnoille innovatiivisia virtuaaliyhteisöllisiä ja autenttista oppimista tukevia toimintamalleja? Tutkimus- ja kehittämistehtävä haastaa ammattikorkeakoulua rakentamaan työelämän kanssa oppimiskumppanuutta, jossa hyödynnetään innovatiivisesti virtuaaliopetuksen mahdollisuuksia edistää koulutuksen työelämälähtöisyyttä.
Herrington, Reeves ja Oliver (2010) tarkastelevat julkaisussaan autenttisen oppimisen teoreettista viitekehystä ja pohtivat, minkälaisin toimenpitein asiantuntijuuden kehittymistä ja jakamista edistävää autenttista oppimista voitaisiin vahvistaa virtuaaliopetuksessa. Autenttinen oppiminen toteutuu yhdeksän autenttisen oppimisen elementin, tunnuspiirteen avulla. Autenttinen oppiminen tarjoaa 1) autenttisen kontekstin, joka ilmentää tapoja miten tietoa tullaan käyttämään todellisessa elämässä, 2) aitoja/autenttisia tehtäviä ja toimintoja, 3) yhteyden asiantuntijaosaamiseen ja -työskentelyyn ja prosessien mallintamiseen ja 4) monipuolisia rooleja ja näkökulmia. Edelleen autenttinen oppiminen 5) tukee yhteisöllistä tiedonrakentelua ja edistää 6) reflektiota ja 7) artikulaatiota, tietämyksen ilmaisemista ja hiljaisen tiedon sanoittamista, sekä tarjoaa 8) opettajan ohjausta ja tukea, erityisesti oppimisprosessin kriittisissä vaiheissa ja 9) autenttista arviointia.
Edellä mainittuja yhdeksää autenttisuuden elementtiä tukevia pedagogisia toimintatapoja ja teknologisia työkaluja kehittämällä ja niiden käyttövalikoimaa laajentamalla taitetaan kärki juuri niiltä epäilyiltä, joita on esitetty verkossa toteutettavan opetuksen mielekkyyttä kohtaan. Verkko-opetus voi olla työelämälähtöistä, käytäntöä ja teoriaan integroivaa. Verkko-opetuksessa voidaan tukea opiskelijan oppimista mielekkäällä, aktiivisella asiantuntijaohjauksella sekä hyödyntää vertaisoppimisen monipuolisia mahdollisuuksia. Sen avulla voidaan rakentaa oppijan tarpeiden mukaan sekä yksilöllisiä oppimispolkuja että yhteisöllisiä oppimiskokemuksia ylittämällä erilaisia raja-aitoja.
Herringtonin ja tutkijakollegoiden teos tarjoaa autenttisen oppimisen teoreettisen lähestymistavan avaamisen lisäksi runsaasti käytännöllisiä ohjeita ja esimerkkejä autenttisen verkko-opetuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Mainittakoon, että mukaan on päässyt myös yksi suomalainen autenttisen verkko-opetuksen toteuttamisen case (Jyväskylän ammattikorkeakoulu) Virtuaaliammattikorkeakouluverkostossa prof. Herringtonin kanssa toteuttamastamme e-benchmarking-projektista. Julkaisussa kootaan lopuksi suuntaviivoja tehokkaan autenttisiin tehtäviin pohjautuvan verkko-oppimisympäristön kehittämiseksi design based research (RBD) tutkimuksen menetelmin. Kaiken kaikkiaan A guide to authentic e-learning tarjoaa kansainvälisesti merkittäviä pedagogisia ratkaisuja kestävän kehityksen suuntaiseen pedagogiseen kehittämiseen ja toimintamalleja sen tutkimukseen korkeakouluissa.
Pekka Ihanaisen luotsaamassa TUKEA-hankkeessa tuettiin kahdeksaa kehittämispilottia niiden omien kehittymisintentioiden ohella verkko-ohjauksen, henkilökohtaistamisen, oppimisyhteisön rakentamisen, verkostoitumisen sekä sosiaalisen median opetuskäytön näkökulmista. Tulosten pohjalta on luotu verkko-ohjauksen malli ja koottu yhteen niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat opiskelun henkilökohtaistamisen onnistumiseen. Lisäksi julkaisussa tarkastellaan hyvän verkko-oppimisympäristön rakentamisen perusteita.
Verkko-opetuksen onnistuminen edellyttää Pekka Ihanaisen toimittaman teoksen mukaan sekä opettajilta että opiskelijoilta rohkeutta siirtyä vanhoista tutuista työtavoista uusiin. Yksi ammatillisen verkkopedagogiikan perustekijöitä ovat verkostot, joissa ovat mukana koulutusorganisaatiot ja työelämä. Oppimisyhteisöjen rakentaminen viittaa Ihanaisen mukaan verkostoa suljetumpaan yhteistoimintaan näiden em. toimijoiden, oppijoiden, opettajien ja työelämäedustajien kesken. Näistä TUKEA-hankkeen kehittämispiloteissa on mielenkiintoisia verkko-opetuksen työelämäyhteyttä avaavia ja konkretisoivia caseja, esimerkiksi Haaga-Helian työelämälähtöisen tutkivan ja kehittävän verkko-oppimisen malli ja simulaatiopelin kehittäminen hotellialan liiketoimintakoulutukseen.
Yhtenä esimerkkinä verkon mahdollistamasta kestävän kehityksen suuntaisesta pedagogisesta kehittämistoiminnasta voitaneen pitää teoksessa esiteltyä VirtuaaliAMK-verkostossa toteutettua virtuaalinen benchmarking -projektia (VBM), jossa vertaisuus on oppimisresurssina ja jossa edistetty sosiaalista kestävää kehitystä. Samoin projektissa on säästetty konkreettisesti hiilijalanjälkeä ja saatu aikaan myös taloudellista säästöä (matkustaminen, työaika) kun 12 ammattikorkeakoulun opettajat ovat toimineet virtuaalisena oppimisyhteisönä.
Puolipilvistä ja kirkastuvaa, ammatillisen verkkopedagogiikan kehittäminen -julkaisu kokoaa mielestäni onnistuneesti kehittämispilottien avulla toimivan työelämäläheisen verkkopedagogiikan piirteitä. Kuten Ihanainen toteaa, TUKEA-pilotit osoittavat, että ammatillisella kentällä haetaan autenttisia verkko-opetuksen ja -opiskelun ratkaisuja – kirkastumaan päin ollaan menossa. Samoin julkaisu tarjoaa lukijoille mahdollisuuden tarkastella mielenkiintoista kehittämiskonsultoinnin toimintamallia pilottihankkeiden tukemisessa.
Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteistyö verkkopedagogiikan kehittämisessä on yksi osoitus kestävän kehityksen suuntaisesta verkkopedagogisesta tutkimus- ja kehitystyöstä. VIRPE-hanke, viiden ammatillisen opettajakorkeakoulun yhteinen verkostohanke, on tuottanut verkostoituen uutta osaamista verkko-opetuksen ja -ohjauksen alueella. Tämän osaamisen toivoisi siirtyvän laajasti ammattikorkeakoulujen käyttöön.
Teos haastaa myös ammattikorkeakoulujen opettajat pedagogiseen keskusteluun opetuksen näkymistä ja oppimisen ohjauksen, vuorovaikutuksen ja yhteistyöskentelyn mahdollisuuksista verkkoympäristöissä. Julkaisu antaa tuoreita vinkkejä tähän keskusteluun sekä kirjoittajien kokemusten että erilaisten kehittämishankkeiden tutkimustulosten avulla. Verkon varassa julkaisu rakentuu kymmenestä artikkelista, joiden yhteensä 14 kirjoittajasta pääosa työskentelee ammatillisissa opettajakorkeakouluissa opetus- ja/tai tutkimustehtävissä. Artikkeleissa tarkastellaan mm. erilaisia verkon oppimistiloja autenttisen oppimisen mahdollistajana, ohjausvuorovaikutusta ja sen haasteita verkossa, yhteistoiminnallista oppimista verkkoympäristöissä ja digitaalisia narratiivista lähestymistapaa verkkovuorovaikutuksen kehittämisessä.
Julkaisua kokoavat Pekka Ihanaisen ja Kari Kiviniemen yksitoista teesiä opetuksen pedagogisesta kehittämisestä verkkoympäristöissä. Noista teeseistä haluan nostaa esille seuraavat, jotka mielestäni kiinteimmin liittyvät kestävää kehitystä tukevan autenttisen ja kansainvälisen verkko-opetuksen lähestymistapaan: Verkko-oppimisessa tarvitaan ohjauksellista läsnäoloa. Sosiaalisen median oppimisverkostoille on luonteenomaista yhteisöllinen tiedon rakentelu. Ammatillisen verkko-opetuksen tukee antaa valmiuksia ammatillisissa asiantuntijaverkostoissa toimimiseen. Ammatillisessa koulutuksessa verkko-opetuksen tulee olla luonteeltaan toiminnallista.
Kansainvälisyys ja globaali koulutus haastavat tänä päivänä ammattikorkeakoulun verkkopedagogiikan. Miten virtuaaliliikkuvuutta edistäviä kansainvälisiä virtuaalisia osaamisyhteisöjä rakennetaan verkossa siten, että niissä ovat mukana koulutusorganisaatiot (oppijat ja opettajat) ja työelämä – myös kansainvälisinä yhdistelminä? Tästä löytyy meillä vielä niukasti näyttöjä. Kyseltäessä, miten koulutus ja työelämä voivat kohdata verkossa yhä rikkaammilla tavoilla, kannattaa paneutua kansainväliseen autenttisen verkko-opetuksen tutkimukseen, jota australialainen prof. Jan Herrington (Murdoch University, Perth) tutkimuskumppaneineen edustaa. Autenttinen oppiminen ja sen yhdeksän elementtiä on myös johdettu laatukriteereiksi ja niitä voidaan hyödyntää verkko-opetuksen laadunvarmistuksessa (ks. http://www2.amk.fi/BM/evaluation_tool_authentic_learning.pdf).
Tarkastelemissani suomalaisissa julkaisuissa on vahvuutena verkko-opetuksen kehittämistyö laajempana verkostona, johon yhteistyöhön kytkeytyy vahvasti myös tutkimus. Miten tutkimustuloksia voitaisiin tehokkaammin levittää koko ammattikorkeakouluverkoston ja työelämän käyttöön? Julkaisujen annin toivoisi ammattikorkeakoulujen kentässä edelleen jalostuvan monella tavoin käytännön pedagogiaksi ja voimaannuttavan opettajia opetustyössään. Opettajat ohjaavat elinikäiseen oppimiseen, jolle on tunnusomaista tietopohjan ja taitojen lisäksi myös innovatiivisuus, uteliaisuus ja luovuus. Molemmissa suomalaisissa teoksissa minua hiukan häiritsee ammatillisen koulutuksen termin laajamerkityksinen ja osin ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen helposti sekoittavakin käyttö. Unelmakseni jää edelleen nimenomaan ammattikorkeakoulun verkkopedagogiikan avaaminen korkeakoulutukselle ominaisine erityispiirteineen.
Integroimalla koulutus, tutkimus ja innovaatiot luodaan innovatiivisia oppimisympäristöjä ja edistetään elinikäistä oppimista kestävän kehityksen haasteiden mukaisesti. Kestävän kehityksen näkökulma tulee ottaa vahvemmin huomioon myös virtuaaliopetuksen kehittämisessä ja tehdä jatkuvasti valintoja kestävän kehityksen puolesta. E-learning tukee käyttäjien, oppijoiden tasavertaisuutta ja elinikäisen oppimisen joustavien ja mobiilien mahdollisuuksien ulottamista yhä laajemmalle käyttäjäjoukolle. Tieto- ja viestintäteknologia tukee kestävää kehitystä edistävien toimintatapoja leviämistä: verkottunut ja avoin innovaatiomalli (esim. Sometu-verkosto) yleistyy ja edistää kestävää innovaatiotoimintaa rajattomassa maailmassa.
Parhaimmillaan nämä verkkopedagogiikan uutuusteokset voivat saada aikaan yhteistä kehittämisvimmaa ja -ahneutta, joka vie meitä eteenpäin tavoitteellisessa suomalaisen tietoyhteiskunnan kehittämisessä, jossa koulutuksen ja työelämän välinen oppimiskumppanuus entisestään vahvistuu. Uskon visioiden luomiseen ja odotan aikaa, jolloin rajattoman oppimisen maisemassa työelämäläheistä verkkopedagogiikkaa sovelletaan tuotteistettaessa parhaita koulutustuotteita myös koulutusvientiin. Suosittelen lämpimästi näitä kirjoja opetuksen suunnittelijoille, toteuttajille, kehittäjille, tutkijoille ja arvioijille.