Ammattikorkeakoulut ovat toimineet suomalaisessa korkeimmassa koulutuksessa kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä niillä on jo vakiintunut asema suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, joten ne voivatkin keskittyä vahvuuksiensa kehittämiseen. Jo historiallisista syistä ammattikorkeakouluissa on hyvä opetusperinne. Tämä on selkeä etu, josta on syytä pitää kiinni.

Ammattikorkeakouluissa orientaatio on käytäntölähtöinen. Koulutuksessa painotetaan todellisten (työ)elämän ongelmien kohtaamista ja ratkaisemista. Tällainen onnistuu vain riittävän ja relevantin tiedon avulla. Opiskelijan on opittava itsenäisesti etsimään ja arvioimaan tietoa. Käytännön ongelmat ovat usein luonteeltaan moninaisia – ne eivät rajoitu vain yhden oppiaineen sisäisiksi tehtäviksi, vaan edellyttävät tietoja ja taitoja useammilta aloilta. Siten usein painotetaankin, että ammatillinen asiantuntijuus edellyttää moniosaamista, useiden eri alojen samanaikaista soveltamista. Tällainen edellyttää strategista asennoitumista tietoon ja sen soveltamiseen.

Siten koulutuksessa joudutaan painottamaan tämänhetkisen faktisen tiedon opetuksen sijaan tiedonhankinnan ja -käsittelyn taitojen opettamiseen. Nämä taidot ovat perinteisiä metodisia tietoja ja taitoja. Yleisemminkin korkeimman opetuksen tulee antaa opiskelijoille faktisen tiedollisen koulutuksen ohella vahva metodinen valmius kohdata uusia ongelmia. Ammattikorkeakouluissa on tämä haaste otettu vakavasti: opiskelijoille tarjottava metodologian koulutus on laajaa ja monipuolista. Metodologian koulutuksen asema edelleen vahventunee nyt alkavien jatkotutkintojen mukana.

Pätevää opetusta voi antaa vain pätevä opettaja. Siten onkin tärkeää, että metodologian opettajat voivatkin pitää yllä ja kohentaa ammattitaitoaan jatkuvan ja systemaattisen koulutuksen ja tutkimuksen avulla. Tässä metodologian opettajat voisivat tehdä laajaa yhteistyötä keskenään.

Tutkimusperinne ammattikorkeakouluissa ei ole opetusperinteen tavoin vakiintunut. Kuitenkin tutkimus- ja kehitystoiminta on tällä hetkellä eräs keskeisimpiä painopistealueita ammattikorkeakouluissa. Kaikki tutkimus on luonteeltaan metodista. Tarvittavat metodit on usein opittu tutkimustyön ohessa: tekemällä tutkimusta tutkimusryhmässä tutkimusmetodit ovat ohessa tulleet tutuksi. Toki tämä pitää osin paikkaansa.

Metodologiaa ei voida samaistaa tieteelliseen metodiin eikä myöskään joukkoon tieteellisiä metodeja. Metodologia on yleinen oppi tieteen järkevistä metodeista. Siinä pyritään luonnehtimaan käsitteellisesti tällaisten metodien luonnetta ja yhteyttä muihin käsitteisiin, esimerkiksi epistemologian käsitteisiin. Käytännön tutkimustyötä tekevä voi kokea metodologian kysymyksenasettelut vieraiksi ja hyödyttömiksi. Kuitenkin ekspliittisten – teoreettisten - metodologisten kysymysten syvällinen tunteminen on myös käytännön tutkijalle vahvuus ja voimavara. Metodologian tiedoista ja taidoista voi olla suurta apua uusien kysymyksenasettelujen löytämisessä.

Nykyisin puhutaan moni- tai poikkitieteisistä tutkimusongelmista. Kuitenkaan ei ole täysin selvää mitä nämä käsitteet tarkoittavat. Onkin kiehtova metodologian ongelma täsmentää näiden käsitteiden merkitykset. Tällainen analyysi voi antaa hedelmällistä tietoa myös käytännön tutkimuksen tekijöille.

On selvää, että ammattikorkeakouluissa tarvitaan metodologian asiantuntemusta. Yhä laajenevan tutkimustoiminnan johdosta ammattikorkeakoulut alkavat yhä laajemmin itse tuottaa tarvitsemansa tiedon. Tämä antaa ammattikorkeakouluille selkeämmän identiteetin. Niiden tutkimustoiminta painottuu eri tavoin kuin tiedekorkeakoulututkimuksessa. Tällöin on luontevaa, että ammattikorkeakouluilla olisi myös omaa itsenäistä metodologian tutkimusta.

Lahden ammattikorkeakoulun liiketalouden laitos ja Kajaanin ammattikorkeakoulun hallinnon ja kaupan ala järjestivät yhdessä kansainvälisen tieteellisen metodologian seminaarin Lahdessa keväällä 2002. Seminaarin tavoitteena oli tarjota sekä metodologian koulutusta ammattikorkeakoulujen henkilöstölle että foorumi metodologian problematiikan pohtimiselle.

Seminaarin teemoiksi valittiin käsitteet keksiminen ja innovaatio. Nämä käsitteet ovat metodologian kannalta erittäin kiehtovia, kuten esityksistä saimme kuulla. Esityksissä valaistiin näiden käsitteiden avulla tieteen ja tutkimuksen kenttää eri näkökulmista. Esityksistä pystyi jokainen metodologian opettaja ja tutkija löytämään itselleen kiehtovia ja tärkeitä kysymyksenasetteluja. Toki tällaisten ideoiden työstäminen osaksi omaa työtä vaatii paljon työtä.

Seminaari saikin varsin innostuneen vastaanoton. Ensinnäkin neljän yliopistopuhujan rinnalle saimme neljä ammattikorkeakoulujen edustajaa puhujiksi. Tämä on eräs muoto konkreettisesta yhteistyöstä eri tahojen välillä: keskustelua yhteisessä seminaarissa tietystä teemasta. Kuulijoiksi seminaariin ilmoittautui runsas joukko eri ammattikorkeakoulujen edustajia. Tämä kannustaa jatkamaan ja etsimään uusia yhteistyömuotoja myös metodologian alalla.

Saadaksemme mahdollisimman suuren hyödyn tällaisista tieteellisistä kokouksista ja yhteistyöstä yleisemminkin, olisi hyvä organisoidan metodologian tutkimusta systemaattiseksi ympärivuotiseksi toiminnaksi. Tällöin tällainen seminaari voisi toimia niin aktiivisten metodologian tutkijoiden kuin myös muiden, kulloisenkin teeman itselleen kiehtovaksi kokevien, henkilöiden tapaamispaikkana.

Uskoisin, että tällainen ammattikorkeakoulujen yhteinen metodologian tutkimusryhmä voisi saada riittävän määrän metodologian erityisongelmista kiinnostuneita henkilöitä, jotta sen toiminta olisi mielekästä. Edelleen eri ammattikorkeakouluihin jakautuneena myös ryhmän kosketuspinta ammattikorkeakoulujen muuhun tutkimus-, kehitys- ja opetustyöhön olisi erittäin laaja. Näin voisi sekä metodologian tutkimus että sen yhteys muuhun ammattikorkeakoulujen toimintaan säilyä elävänä ja hedelmällisenä.

Perustakaamme metodologian tutkimusryhmä!