Kun syksyllä 2001 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston taholta tiedusteltiin halukkuuttani toimittaa ammattikorkeakoulujen kymmenvuotisantologia, mietin suostumistani vain hetken. Jos olisin tuolloin tiennyt, kuinka näkemyksiä avartava tehtävä edessäni oli, en olisi miettinyt tuota tuokiotakaan. Toimittaminen merkitsi tiivistahtista, mutta ennen kaikkea innostavaa ja kiinnostavaa työrupeamaa yhdessä suomalaisen korkeakoulutuksen näkijöiden ja tekijöiden kanssa. Toukokuussa 2002 ARENEn ammattikorkeakoulupäivillä julkaistun Omalla tiellä –teoksen toimittamisen koin omalta kohdaltani laajentavan perspektiiviä ammattikorkeakoulun syntyvaiheisiin, terävöittävän kuvaa sen nykytilasta ja kirkastavan visiota tulevaisuudesta. Toivottavasti kaikki ne, jotka lukevat teoksen asiantuntija-artikkeleita jakavat tämän kokemuksen.

Teoksen toimituskunta kutsui kokoon arvovaltaisen kirjoittajajoukon, joka edusti laajasti yhteiskunnan eri toimintasektoreita. Korkean tason koulutuspoliittisen näkökulman lisäksi teoksessa hahmotetaan kuvaa ammattikorkeakoulu-uudistuksesta järjestö-, työ- ja elinkeinoelämän sekä kunnallisten vaikuttajien, yliopistotutkijoiden, kouluhallinnon virkamiesten ja ammattikorkeakoulujen rehtoreiden näkökulmasta. Artikkeleissa tarkastellaan uudistusta säädellyttä lainsäädäntöä poliittisine valmisteluineen, uudistusta osana kansainvälistä korkeakoulupolitiikkaa, ammattikorkeakoulua asiantuntijan kasvuympäristönä, ammattikorkeakoulutuksen työelämäyhteyksiä ja aluevaikutuksia, tutkimus- ja kehitystoiminnan läpimurtoa, tutkintojärjestelmien ja -rakenteiden eurooppalaistumista sekä sitä, kuinka ammattikorkeakouluja on tutkittu ja arvioitu.

Teoksen artikkeleissa kerrotaan tarinaa onnistuneesta uudistuksesta kriittisiä puheenvuoroja kuitenkaan unohtamatta. Ammattikorkeakoulujen katsotaan kulkevan ja uskotaan jatkossakin voivan kulkea omaa tietään kohti ammatillisesti omaleimaisen korkeakoulun ideaa huolimatta siitä, että tuo tie onkin Bolognan julistuksen viitoittama. Vaikka korkeakoulukentälle uudistuksessa syntyneet rinnakkaiset rakenteet ovat eurooppalaisen korkeakoulutusalueen syntyessä yhdenmukaistumassa, opiskelijoille on nyt tarjolla kiistatta uudentyyppistä koulutuspääomaa, jolle riittää tuottavia sijoituskohteita työmarkkinoilla.

Valmis ammattikorkeakoulujärjestelmä ei vielä tietenkään voi olla. Kokeilun käynnistyessä ja viimeistään ammattikorkeakoulujen vakinaistuessa ne saivat muodollisesti korkeakoulustatuksen. Korkeakouluksi tuleminen ei kuitenkaan automaattisesti merkitse korkeakoulumaistumista. Tosiasia lienee, että prosessi pääsi toden teolla käyntiin vasta järjestelmän vakinaistuttua, vaikka sen eteen oli tietenkin tehty rajusti töitä hyvin tuloksin tätä ennenkin. Kokeilu- ja vakiintumisvaiheessa ammattikorkeakouluissa kehitettiin perustutkintoja, joilla on selkeä ammatillinen orientaatio. Ammattikorkeakoulujen toisen vuosikymmenen alun keskeisenä haasteena on puolestaan jatkotutkintojen kehittäminen ja tutkimus- ja kehitystyön edellytysten luominen. Vasta näihin haasteisiin vastaaminen merkitsee kasvua korkeakouluksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Ollakseen omaleimaisia, omintakeisia ja riippumattomia ammattikorkeakoulujen on voitava itsenäisesti tuottaa välittämänsä tieto tuottajineen ja välittäjineen.

Korkeakoulumaistumisen jatkuminen ei ole itsestään selvyys. Näin ollen teoksessa ei pitäydytä pelkästään menneen, nykyisen ja tulevan kuvaamiseen ja analysoimiseen. Se on luonteeltaan myös korkeakoulupoliittisesti kantaa ottava. Siinä esitetään perusteltuja näkemyksiä siitä, miten aikaisemman lainsäädännön puolinaisuuksia ja puutteita tulisi ammattikorkeakoululakia uudistettaessa täydentää, jotta ammatilliselle korkeakoulukulttuurille luotaisiin mahdollisimman hedelmällinen kasvuperusta. Erityistä huomiota saavat mm. kysymykset ammattikorkeakoulujen hallinnollisesta autonomiasta, jatkotutkintojen tuottamasta pätevyydestä ja asemasta korkeakoulujen tutkintojärjestelmässä sekä korkeakouluille ominaisen tutkimustoiminnan kehittämisestä. Ammattikorkeakouluille tulisi taata tutkimuksen vapaus, niiden suhde ylläpitäjään tulisi lainsäädännöllisesti selkeyttää ja jatkotutkinnot tulisi rinnastaa maisterin tutkintoon.

Korkeakoulukulttuurin kehittyminen voi viedä aikaa, mutta kenties piankin ammattikorkeakoulut ylittävät korkeakoulumaistumisen kriittisen kynnyksen kanavoiden opiskelijavirtoja tutkintorakenteiltaan täydellistyneinä ja profiloituen korkeakoulukentällä itsenäisinä ja korkeatasoisina tiedon tuottajina. Nähtäväksi jää, millaiset edellytykset käynnistynyt lainsäädäntötyö tälle ponnistukselle lopulta luo.


Kirjoitus perustuu ammattikorkeakoulupäivillä 13.5.2002 julkaistuun teokseen:
Liljander, J.-P. (toim.) 2002. Omalla tiellä. Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta. Helsinki: EDITA.