Anja Arstila-Paasilinna pohtii alustuksessaan Haaga-Instituutissa opetushenkilöstön erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä sekä keskinäisiä laadullisia eroja, joiden tarkastelussa voidaan hyödyntää muun muassa gender-määrittelyä.

Opetushenkilöstön keskinäiset laadulliset erot ovat huomattavia. Yli sata tuhatta ammattilaista muodostavat erilaisten organisaatioiden ja asiantuntemuksen keskiöitä eri oppilaitoksissa ja korkeakouluissa. Ammattikorkeakouluista Jyväskylä, Tampere ja Turku ovat olleet mukana työelämäyhteistyön arvioinnissa 1999. Tätä tietoa sekä ammatillisen opettajakoulutuksen arviointia Portfoliosta koulutuksen kehittämiseen (2000) olen käyttänyt tukenani pohtiessani otsikkoaihetta.

Tarkasteltaessa opettajien erilaisuuksia ja yhtäläisyyksiä voidaan hyödyntää gender-määrittelyä. Esimerkiksi voidaan todeta, että vähäisempi miespuolinen opettajajoukko pitää hallussaan suurinta osaa hyvin palkattuja opetusvirkoja ja opetushallinnon työpaikkoja. Ainakin sukupuoli on määritellyt soveltumista tehtäviin ilmeisesti paremmin kuin koulutus. Miten työelämätuntemus tai työelämäyhteydet sitten ovat vaikuttaneet uralla etenemiseen, vastuiden tai palkkausten jakautumiseen? Voidaanko siis työelämäkokemuksellisuutta pitää gender-luokkana ja minkälaistä merkittävyyttä sillä voidaan osoittaa?

Työelämäkelpoisuudella on merkitystä

Tarkastelua voidaan myös tehdä erottelemalla kolme seuraavaa luokkaa: kasvatuspainotteiset opetustehtävät (hallinto- ja luokanopettajatyö), yleisaineiden opetustyö ja ammatillinen opetustyö. Näissä opetustyön sisällöt saavat suuremman painoarvon kuin palkkaus ja status. Tällä pätevyyden alueella työelämäkelpoisuudella on myöskin merkitystä.

Jos hyväksytään se lähtökohta, että opetusta työnään tekevät ovat nimenomaan opetuksen ammattilaisia, heidän työnsä ja kelpoisuutensa tulee määrittäytyä opetustyön sisällöistä ja -keinoista. Tällöin työ perustuu näiden sisältöjen ja metodien opiskeluun, hallintaan ja sovelluskokemuksiin arkipäivän kouluelämässä. Tämä yhdistää koko opetuskentän henkilöstön pätevyysmäärittelyn lähtökohdat samalle viivalle: siis varsinaiset opettajat, aineopettajat, ammatilliset opettajat ja koulujen opetushallinnon henkilöt muodostavat sen ryhmän, joka joutuu yhteisvastuullisesti työssään osoittamaan pätevyytensä opetustyön ymmärtämiseen, suunnitteluun ja soveltamiseen. Tämän toiminnan hedelmä näkyy koululaisten ja opiskelijoiden tietotaidon, ja monipuolisen osaamisen lisääntymisessä.

Jos taas haluamme asettaa etusijalle koululaisten ja opiskelijoiden siirtymisen työelämään, työsuhteisiin tai yrittäjiksi, ja haluamme tarkastella heidän opettajiensa asiantuntemusta koulujen ulkopuolisesta maailmasta ja siellä tarvittavista kyvyistä, joudumme toisenlaisen pohdinnan eteen. Ensinnäkin joudumme ratkaisemaan, missä vaiheessa koululaisten tai opiskelijoiden tulee vakavasti perehtyä koulun ulkopuolisen työelämän hallintaan. Myös tulee pohtia, kuuluuko tämä perehdyttäminen oppilaitosten omalle väelle vai aikanaan työnantajalle tai -ohjaajalle. Jos taas lähdetään siitä, että tämä kuuluu opetuksen ja koulujen piiriin, miten opetuksen ammattihenkilöt voidaan motivoida ja sitouttaa sellaiseen työhön ja työelämään perehtymiseen, joka ei varsinaisesti koske heidän omaa ammatillisuuttaan.

Ehkä helpoin ryhmä työelämäsuhteisia opettajia näyttäisi koostuvan niistä ammatillista opettajista, jotka eivät ole opettajainkoulutuslaitoksissa. Heidän opetustyönsä sisältö on suoraan muun työelämän sovelluksiin perehdyttämistä ja heidän tulee hallita tätä tietoutta. Lainsäädännön kautta perustaksi onkin uusille opettajille asetettu kolmen vuoden työkokemus ennen opettajan pedagogisia opintoja ja opetuspätevyyden saavuttamista.

Tämän opettajajoukon pulmana on, että oman ammatillisen tiedon ja siitä johtuvien sisältöjen huomioonottaminen ja painottaminen pedagogisten opintojen yhteydessä, ei välttämättä onnistu, koska ammatilliset opettajat osallistuvat kaikki samaan ammattikorkeakoulujen yhteydessä toimivaan pedagogiseen koulutukseen riippumatta siitä, onko heidän työnsä sisältönä opettaa ruotsin jatkokurssia, hitsaamisen perusteita tai verenkuvan määrittelyä.

Laadukas pätevöityminen puuttuu siis kaikilta ammatillisilta opettajilta tältä osin, koska työkokemusta ei määritellä ajanmukaisuuden, vallitsevien työolosuhteiden tai erilaisten työyhteisöjen mekanismien hallinnan ja kokemuksen kautta. Päinvastoin, monet siirtymäsäännöt ovat vapauttaneet monet opetuksen ja opetushallinnon ylimmät toimijat näistä pätevyysvaatimuksista eikä esimerkiksi muunto- tai täydennyskoulutuksella ole tuettu ammattialan asiantuntemuksen päivitystä ja työkokemusten kertymistä oppilaitosten ulkopuolisissa työsuhteissa.

Vuoden takaisessa opetusministeriön Opettajakoulutuksen kehittämisohjelmassa (ISBN 952-442-358-8, 23 sivua) on lyhyesti kuitattu ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen opettajien pedagogiset tarpeet. Ohjelmassa todetaan koulutettavien määräksi 15 000 opettajaa kuluvalla vuosikymmenellä ja vain tätä tarpeen määrän mukaista koulutuspaikkalukemaa esitetään tarkasteltavaksi yksittäisten ammattikorkeakoulujen tulossopimusten yhteydessä. Tämän puolisivuiseksi kutistuneen tekstin muut haasteet koskevat opettajakelpoisuuden suorittamisen mahdollisuuksia työn ohessa, suoritusaikojen lyhentämistä, alueellista saavutettavuutta, kielivähemmistön ja maahanmuuttajien opettajankoulutustarpeita sekä tilastointia ja määrällistä ennakointia.

Muiden koulumuotojen opetusaineiden ja opettajien osaaminen ja pätevyys on kehittämisohjelmassa sidottu aine- tai sisältökohtaisesti. Esimerkiksi matemaattisten aineiden opettajat, luokanopettajat, humanistis-yhteiskunnallisten ja katsomuksellisten aineiden, biologian ja maantiedon tai äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat käsitellään jokainen erillisenä ryhmänä eri pätevöitymisprosessein, kun on kyseessä peruskoulu tai lukio-opetus. Ammattikorkeakoulujen tai ammatillisten oppilaitosten opettajien kesken ei sen sijaan ole nähty mitään eroja, vaan kaikki aiemmat ja tulevat 15 000 opettajaa ovat yhtä joukkoa opetusaineista, työtehtävistä, sukupuolesta ja opetus- tai työkokemuksesta riippumatta.

Jos siis palaan tämän alustusaiheeni lähtökohtaan koskien opettajien työelämäkelpoisuutta ja työelämäyhteyksiä, voin todeta, että tämän tärkeän asian esille ottaminen on todellinen haaste sekä pohdittaessa opetustyöhön orientoitumista että muuhun työelämään perehtymistä. Seuraavat asiat tulevat mieleeni kehittämis- ja keskusteluteemoina:

1. Tulisi määritellä, milloin oppilaitosten toimijan tulee todella hallita myös muun työelämän toiminnot, esimerkiksi opetussisältöjen osalta? - Milloin ruotsinopettajan tulee tuntea autojen osien nimikkeet ja milloin autokorjaamon työtavat?

2. Voidaanko ajatella, että nykyaikaisen opetustyön hallinta on ammatillista pätevyyttä ja työelämäntuntemusta? Esimerkiksi kuuluuko rehtorilla tai koulutusohjelmajohtajalla olla johtamansa alan kolmen vuoden ajanmukainen opetuskokemus ja pedagoginen pätevyys voidakseen olla pätevä opetushallinnon tehtävissä vai painottuuko hallinnon, kunnallispolitiikan tai muu yritys-, kansalais- tai sotilaskokemus näihin tehtäviin nimitettäessä?

3. Mikäli opettajien työelämäyhteyksiä ja työelämäntuntemusta halutaan edistää, tulisi määrittää, missä opetustyössä on suurin tarve, keiden, miten usein sekä millä painotuksilla tulisi osallistua ns. työelämään ? Samoin tulisi pohtia toimintaa tukevia rahoitusmalleja ja kustannuksia, jos osalle opetushenkilöstöä turvataan tilapäisesti varsinaisesta opetustyöstä irrottautuminen.

4. Tulisi myös pohtia, onko perusteltua ja loogista se, että samaa opettajapätevyyttä voi toisaalla suorittaa ja sillä edetä eri tutkintojen kautta urajohteisesti - kuten yliopistoissa professoriksi asti, mutta toisaalla, siis ammatillisella ja ammattikorkeakoulun puolella, asia on jätetty ilman tutkimus- ja kehittämisnäkökulmia erikoistumiskurssien asemaan sekä vaille saavutettavaa tutkintopätevyyttä?

Kysymykseni saattavat tuntua kerettiläisiltä opetusministeriön virkamiehen lausumina, mutta uudelleen arviointi ja kehittäminen ovat yhteiskunnallisen edistämistarpeen lähtökohdat, joihin haluan pitkän opettajataustani myötä perustaa tulevaisuuden koulutuksen.