Tietoon liittyvät kysymykset ovat aina olleet tieteen ja filosofian ytimessä. Kun yhdysvaltalainen taloustieteilijä Machlup 1960-luvun alussa esitti, että tiedon tuottamisesta tulee keskeisin taloudellinen kilpailutekijä, tiedon olemusta alettiin pohtia laajasti koko yhteiskunnassa. Nykyisin ammattikorkeakoulutkin ovat siirtyneet tiedontuottajien suureen joukkoon. Mistä tiedosta on kysymys?

Klassisen tiedon määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämän klassisen tiedon mukaan voidaan erottaa toisistaan todet ja epätodet uskomukset. Lisäksi voidaan erottaa tieto luulosta. Tiedolla täytyy aina olla asianmukainen perustelu päinvastoin kuin luulolla (Niiniluoto 1988). Uskomuksen kantajana on yksilö. Perustelu, evidenssiehdon esittäminen, tuo tietoon sosiaalisen ulottuvuuden. Se, millä perusteella uskomusta pidetään totena, vaihtelee totuuskäsityksen ja kulttuurin mukaan.

Tiedon pääasiallisena lähteenä pidetään havaintoa ja kokemusta. Tieteet ovat perinteisesti operoineet klassisen tiedon määritelmän mukaisella tiedolla. Tietoyhteiskunnassa tieto kuitenkin liittyy oleellisena osana organisaatioiden toimintaan ja tiedolla on näissä toiminnallisissa yhteyksissä enemmän sovellusarvoa kuin totuusarvoa. Sinänsä tiedon liittäminen toiminnallisuuteen ei suomalaisesta näkökulmasta ole uusi asia, sillä sana ”tietää” on merkinnyt suomeksi alun perin ”tien tuntemista”. Tieto on siis sellaista, joka vie perille. Näin Suomen kielen käsitteeseen on liittynyt vahva toiminnallinen korostus (Ks. Niiniluoto 1988). Tiedon toiminnallinen ulottuvuus on kuitenkin aiheuttanut tarpeen nähdä tieto klassista tietokäsitystä laajempana asiana.

Polanyi (1967) pyrki täydentämään klassista tietokäsitystä piilevällä tiedolla (tacit knowledge). Hän pohti, miksi ihminen osaa tunnistaa yhden henkilön kasvot tuhansien muiden joukosta. Hän osaa, mutta ei kykene perustelemaan tunnistamisen kriteerejä. Ihminen osaa myös erottaa kahvin maun teen mausta. Luetteloon voidaan liittää myös taiteellinen toiminta, urheilu, liikunta ja moniin ammatteihin liittyvä tieto. Näille kaikille toiminnoille on tyypillistä, että niitä ei voida tyhjentävästi kuvata klassisen tiedon avulla. Polanyi tuli siihen tulokseen, että tiedämme enemmän kuin osaamme kertoa. Hänen keskeinen argumenttinsa oli, että piilevä tieto on episteemisessä mielessä relevanttia, vaikkei sitä voidakaan eksplikoida.

Polanyin piilevästä tiedosta on tullut muotikäsite Nonakan ja Takeuchin (1995) kirjan ”Knowledge creation company” myötä. He painottavat, että tietoa luovassa organisaatiossa on paljon piilevää tietoa. Työntekijät toimivat tietyllä tavalla, mutta eivät välttämättä pysty perustelemaan toimintaansa. Jotta organisaatio kykenisi tuottamaan uutta tietoa, on välttämätöntä ottaa käyttöön piilevät resurssit, piilevä tieto. Parhaiten tämä toimii dialogin avulla. Kokemuksen myötä kasautuneesta piilevästä asiantuntijuudesta on näin tullut arvokasta kauppatavaraa.

Nonaka ja Takeuchi (1995) esittävät piilevän tiedon kritiikkinä klassiselle tietokäsitykselle. He pitävät piilevää ja klassista tietokäsitystä omina, erillisinä tiedonlajeinaan. Lisäksi he arvottavat piilevän tiedon arvokkaammaksi tietämyksen lajiksi kuin klassisen tiedon. Polanyi (1966) ei kuitenkaan kuvannut asiaa näin. Hän ei pidä klassista tietoa ja piilevää tietoja erilaisina tiedon lajeina, vaan tietämisen kahtena ulottuvuutena. Nämä kaksi ulottuvuutta ovat kietoutuneita toisiinsa. Kun henkilö kohdistaa tietoisuutensa johonkin asiaan, kyse on kohdistuneesta tiedosta (focal knowledge). Kohdistuneen tiedon taustalla vaikuttaa kuitenkin implisiittisesti, tiedostamatta, piilevä tieto. Piilevä tieto on yksilön elämänkokemuksen myötä ja ihmisen lajityypillisen kehityksen myötä kertynyttä tietoa ja taitoa, joka vaikuttaa tiedostamatta kohdistuneen tiedon taustalla. Näin kohdistunut tieto ja mykkä tieto täydentävät toisiaan. Ihmisen rajallinen tiedonkäsittelykapasiteetti aiheuttaa sen, että voimme kiinnittää tietoisuutemme yhdellä kertaa vain rajattuun määrään informaatiota.

Nonakan ja Takeuchi (1995) ovat tärkeällä tavalla tuoneet keskusteluun kokemuksen myötä kasautuneen piilevän tiedon. Pitkä työkokemus ja tätä myötä kertynyt asiantuntijuus saavat tärkeän merkityksen yritysten ja muiden organisaatioiden toiminnassa. Samalla on kuitenkin tarpeen korostaa klassisen tietoon liittyviä periaatteita. Kun yritykset ja muut tietoyhteiskunnan organisaatiot pyrkivät nopeuteen ja tehokkuuteen, klassisen tiedon perustelu- ja totuudellisuusehto saattavat näyttäytyä ylimääräisenä kitkana organisaation toiminnassa. Vauhtisokeudessa on helppoa pitäytyä hieman epämääräisessä piilevässä tiedossa ja unohtaa tietoon liittyvät klassiset kriteerit. Totuus- ja evidenssiehtojen kanssa operoitaessa ei milloinkaan voida pitäytyä piilevässä tiedossa, vaan tieto muuttuu kohdistuneeksi. Lyhyellä aikavälillä toiminta hidastuu, mutta pitkällä aikavälillä klassisen tiedon ihanteista kiinnipitäminen tuottaa parempaa tulosta. Piilevän tiedon avulla pääsee nopeammin, mutta klassisella tiedolla pääsee pidemmälle.