Ammattikorkeakoulujen perustamisesta asti on korkeakoulusektorien tehtäväjakoa jäsennetty mahdollisille hakijoille siten, että teoreettisesti suuntautuneet nuoret hakeutuisivat yliopistokoulutukseen ja käytännöllisesti suuntautuneet ammattikorkeakouluihin. Kuitenkaan ei ole ollut juuri tiedetty, pitääkö hakijoiden suuntautumisen eroavuus käytännössä paikkansa vai onko jaottelussa kyse ainoastaan koulutuspoliittisessa retoriikassa käytetystä fraasista. Koulutussosiologisissa tutkimuksissa on todennettu, että eri koulutusväylille valikoitumista ohjaavat keskeisesti hakijan taustatekijät, kuten pohjakoulutus, aiempi opintomenestys ja kotitausta. Onko näillä hakijan suuntautumista tärkeämpi merkitys myös valikoitumisessa korkeakoulutuksen ammatilliselle ja yliopistoväylälle?

Tätä selvitettiin Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa, johon vastasi 1 134 korkeakouluihin keväällä 2001 hakenutta nuorta. Otos hakijoista tehtiin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakurekistereistä. Vastausprosentiksi saatiin 60.5 %.

Yliopisto säilyttänyt suosionsa, AMK:n valinneet sitoutuneempia tavoitteeseensa

Vastaajista 60 % ilmoitti ensisijaiseksi tavoitteekseen yliopiston ja 40 % ammattikorkeakoulun. Molemmille korkeakoulusektoreille pyrkineistä valtaosalle (34 %/40 %) oli päätavoitteena yliopisto. Yliopistojen vakaa asema suosituimpana jatkokoulutuksena on säilynyt, vaikka myös AMK-koulutuksiin on ollut paljon hakijoita. Ammattikorkeakouluun ensisijaisesti hakeneet olivat kuitenkin sitoutuneempia koulutustavoitteeseensa kuin yliopistoon hakeneet. Ensisijaisista yliopistohakijoista myös ammattikorkeakouluun haki enemmistö (57 %), kun ammattikorkeakouluun ensisijassa pyrkineistä myös yliopistoon haki ainoastaan 15 %. AMK-koulutuksen tavoitteekseen asettaneet näyttävät siis tehneen selkeän valinnan tarjolla olevien korkeakoulutusten välillä, kun taas yliopiston tavoitteeksi asettaneet ovat usein pitäneet mahdollisena myös AMK-opiskelua. Jossain määrin vaikutusta on myös sillä, että ylioppilaspohjalta korkeakoulutukseen hakeutuvien on haettava myös ammattikorkeakouluun, jotta työmarkkinatukivelvoitteet täyttyvät.
Korkeakoulupaikan saamisen vaikeutta kuvaa hyvin se, että noin puolet (47 %) vastaajista oli hakemassa korkeakoulutukseen toista tai useampaa kertaa. Vajaalla viidesosalla (17 %) oli takanaan jo kolme tai useampia hakukertoja.Useamman kerran hakeneita oli ensisijaisesti yliopistoon aikoneiden joukossa (50 %) jonkin verran enemmän kuin ensisijaisesti ammattikorkeakouluun aikoneiden (40 %).

Korkeakoulutuksilla selkeät profiilit

Koulutukseen hakeville on muodostunut varsin selkeä kuva AMK- ja yliopistokoulutuksen luoteista ja niiden erilaisista tehtävistä. Omasta koulutustavoitteestaan riippumatta hakijat pitivät AMK-koulutusta käytännönläheisenä ja hyvän ammattitaidon tarjoavana koulutusmuotona, jolla on tiiviit yhteydet työelämään. Yliopistokoulutuksen katsottiin olevan teoreettispainotteista ja tutkintojen laaja-alaisia. Yliopisto-opintoja pidettiin yleisesti myös AMK-opiskelua vaativampina. Oma koulutustavoite tuli kuitenkin esiin vastaajien näkemyksissä siten, että omana tavoitteena ollutta korkeakoulusektoria arvioitiin systemaattisesti toista sektoria myönteisemmin. Selkeimmin erilaiset käsitykset hakijaryhmillä oli koulutuksen arvostuksesta ja niiden tuottamista työelämävalmiuksista. Yliopistoon tähdänneet pitivät akateemista korkeakoulutusta selvästi ammatillista korkeakoulusta arvostetumpana, kun taas ammattikorkeakouluun tähdänneet mielsivät koulutukset tasavertaisiksi, vaikkakin luonteiltaan erilaisiksi. AMK-hakijat taas katsoivat, että ammattikorkeakoulu tarjoaa yliopistoa paremmat valmiudet työelämään. Yliopistohakijoiden käsitys oli päinvastainen; he luottivat akateemisen tutkinnon tuottamiin työelämäkvalifikaatioihin.

Ammattikorkeakouluun ja yliopistoon hakeneiden suuntautuminen eroaa

Suuntautumisessaan tulevaan opiskeluun ja hakemansa koulutuksen mahdollistamiin työtehtäviin ammattikorkeakoulun tavoitteekseen asettaneet osoittautuivat enemmän käytännöllisesti orientoituneiksi ja painottivat opiskelun käytännön yhteyttä. Heitä kuvasivat luonnehdinnat ”Olen käytännöllisesti suuntautunut”, ”Haluan opiskella asioita, joilla on käytännön yhteys” ja ”Olen kiinnostunut työtehtävistä, joihin liittyy käytännön tekemistä”. Yliopiston tavoitteekseen asettaneiden suuntautumisessa korostui kiinnostus teoreettisia ja tieteellisiä kysymyksiä kohtaan ja halu hankkia teoreettista tietoa.

Kuitenkin suuntautumisen eroja tarkasteltaessa on huomattava, että käytännöllinen ja teoreettinen ulottuvuus eivät ole toisiaan pois sulkevia. Saman henkilön suuntautumiseen voi sisältyä molempia ulottuvuuksia. Suuntautumisessa tulikin esiin eroja myös koulutusalojen välillä. Esimerkiksi tiettyyn ammattiin valmistavissa yliopistokoulutuksissa, kuten opettajankoulutus ja lääketiede, hakijat olivat käytännöllisemmin suuntautuneita kuin muissa yliopistokoulutuksissa. AMK-aloista poikkeaa selvimmin kulttuuriala, jonne hakeneiden suuntautumisessa on ”yliopistomaisia” piirteitä. Alalle hakeneet olivat muita enemmän kiinnostuneita teoreettisista kysymyksistä ja vähemmän käytännöllisesti suuntautuneita. Lisäksi he ilmaisivat enemmän tieteellistä kiinnostusta, jossa he erosivat erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä hallinnon ja kaupan alan hakijoista.

Ammattikorkeakouluun ja yliopistoon hakeneiden suuntautumisen erot osoittautuivat yllättävän yhdenmukaisiksi niiden linjanvetojen kanssa, joilla ammattikorkeakoulujen asemaa on jäsennetty suhteessa yliopistokoulutukseen. Yllättävää tuloksissa on kuitenkin myös se, että niin ammattikorkeakouluun kuin yliopistoonkin tähdänneiden koulutusodotuksissa painoivat koulutuksen ammatilliseen funktioon liitetyt tekijät, kuten ammatin hankkiminen opiskelun tavoitteena ja ammatissa tarvittavien taitojen ja valmiuksien hankkiminen, enemmän kuin perinteisesti akateemiseen opiskeluun läheisesti liitetty itsensä sivistäminen. Tulos ilmentänee osaltaan monia korkeakoulutuksen ja yhteiskunnan viimeaikaisia muutoksia, jotka ovat painavoittaneet ammatillista ulottuvuutta myös yliopistokoulutuksessa ja lähentäneet korkeakoulutuksen ammatillista ja yliopistosektoria.

Tausta ohjaa valikoitumista

Suuntautumisen lisäksi hakijan pohjakoulutus, aiempi opintomenestys ja kotitausta ovat selkeästi yhteydessä koulutustavoitteen valintaan. Ammatillisella pohjakoulutuksella hakeneet pyrkivät lähes yksinomaan ammattikorkeakouluun, ja ylioppilaspohjaisista hakijoista kaksi kolmesta tähtäsi yliopistoon. Sekä ammatillisen että yo-tutkinnon suorittaneiden tavoitteet jakautuivat melko tasan korkeakoulusektoreille. Jo pelkästään pohjakoulutus valikoi siis merkittävästi hakijoita. Myös opintomenestyksen yhteys koulutustavoitteen asettamiseen on vahva: mitä parempi hakijan opintomenestys on, sitä todennäköisemmin hän pyrkii yliopistoon. Lisäksi vanhempien korkea koulutus ja kuuluminen ylempiin sosioekonomiseen ryhmiin ohjaavat näiden kotien jälkikasvua yliopisto-opintoihin. Vaikka taustatekijöillä oli vahva yhteys koulutustavoitteeseen, selitti hakijan suuntautuminen kuitenkin valintaa vahvemmin kuin mikään yksittäinen taustamuuttuja.

Kiinnostavuus tärkein koulutusvalinnan peruste

Korkeakoulutuksen hakeneet nimesivät kolme tärkeintä koulutusvalintaansa vaikuttanutta tekijää. Merkittävimmiksi nousivat koulutuksen kiinnostavuuteen liittyvät syyt, kuten kiinnostus alaa kohtaan, mahdollisuus mielenkiintoiseen työhön ja mahdollisuus käyttää omia lahjoja ja taipumuksia. Syyt olivat samat molemmille korkeakoulusektoreille hakeneilla. Tietyllä tavoin tulos onkin itsestään selvyys – kukaan ei varmaan hakisi koulutukseen, joka ei kiinnosta. Ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen erilaisista luonteista ja tehtävistä kertoo se, että halu saada hyvä ammatti oli ammattikorkeakouluun tähdänneille selvästi tärkeämpi tekijä kuin yliopistoon tähdänneille. Tässä AMK-koulutuksen vahvempi ammatillisuus siis näkyy koulutusvalinnan motiiveissa päinvastoin kuin edellä. Koulutuksen tasokkuus on ollut keskeinen peruste useammin yliopistoon hakeneille. Oppilaitoksen läheisen sijainnin ovat kirjanneet kolmen merkittävimmän valintamotiivin joukkoon useammin ammattikorkeakouluun hakeneet. Tämän perusteella ammattikorkeakoulu näyttäisi palvelevan niiden kotiseutu-uskollisten nuorten koulutuskysyntää, jotka haluavat opiskella kotipaikkakunnallaan tai lähiseudulla.

Käytännöllisyys vetää ammattikorkeakouluun, arvostus yliopistoon

Edellä tarkasteltiin koulutusvalinnan yleisiä perusteita. Tämän lisäksi hakijat luonnehtivat avoimessa kysymyksessä, mitä he pitivät ratkaisevana kun päättivät, ryhtyvätkö tavoittelemaan koulutuspaikkaa ammattikorkeakoulusta vai yliopistosta. Ammattikorkeakoulun valinneille tärkein peruste oli koulutuksen käytännönläheisyys. Tällä perusteella AMK-koulutukseen oli valinnassaan päätynyt noin 40 % ensisijaisista hakijoita. Käytännönläheisyyden perusteella valintansa tehneet kokivat AMK-opiskelun sopivan heille paremmin, koska tunsivat olevansa enemmän käytännön ihmisiä ja oppivansa paremmin tekemällä kuin lukemalla. Moni mainitsee myös sen, että haluaa pitkien kouluvuosien jälkeen tehdä jotain muutakin kuin lukea. Muutama hakija oli siirtymässä ammattikorkeakouluun opiskeltuaan yliopistossa ja koettuaan opiskelun liiallisen teoreettiseksi.
”En edes harkinnut jatkavani lukion jälkeen lukemista yliopistossa. Ammattikorkeakoulun tarjoama luova toiminta kiinnosti enemmän.”
”AMK.ssa opiskelu on käytännönläheisempää, joten se sopii minulle paremmin kuin pelkkä teoreettinen pänttääminen.”

Noin neljäsosalle valinnan ammattikorkeakoulun hyväksi ratkaisivat paremmat pääsymahdollisuudet, helpompi hakeminen ilman työläitä pääsykokeita ja koulutusohjelmien selkeys.
””Hain AMK:kuun sen takia, että en halunnut aloittaa ”mammuttimaista” luku-urakkaa pääsykokeisiin.”
”Ammattikorkeaan jotenkin selvempi hakea: koulutusohjelmat selkeät yms.”
”En olisi päässyt yliopistoon, joten hain AMK:uun.”

Yliopistoon valinnassaan päätyneiden perusteet olivat varsin erilaisia. Noin 40 % yliopistoon aikoneista kertoi valinneensa akateemisen korkeakoulutuksen siksi, että kiinnostava koulutus sattui olemaan tarjolla nimenomaan yliopistossa. Jotkut painottivat vielä erikseen, että merkitystä ei ollut sillä, onko oppilaitos AMK vai yliopisto, ainoastaan koulutus ratkaisi.
”Itse koulu ei hakutoiveissani vaikuttanut. Sillä, opiskeleeko yliopistossa vai AMK:ssa, ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä minulle oli hakea kouluun, joka kouluttaa minut haluamaani ammattiin."

Myös yliopiston perinteiseen arvostukseen liittyvillä tekijöillä oli olennainen merkitys monen yliopistoon tähdänneen koulutusvalinnassa. Noin neljännes päätyi ratkaisuunsa koulutuksen yleisen arvostuksen perusteella ja noin viidennes siksi, että yliopistokoulutus on tasokasta ja vaativaa. Muutama nuori haki yliopistoon petyttyään AMK-opiskeluun.
”Hain molempiin, pääsin molempiin ja sekuntiakaan epäröimättä valitsin yliopiston. Arvostan enemmän akateemista koulutusta kuin ammattikorkeakoulua.”
”Opiskelin itse AMK:ssa ja petyin sen huonoon tasoon sekä opetuksen että vaatimusten tasolla.”

Kysyntä ja tarjonta kohtaavat AMK-koulutuksessa

Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta vastaa hyvin tietyn hakijaryhmän koulutuskysyntää ja koulutusodotuksia. Osa nuorista hakee käytäntöön painottuvaa korkeakoulutusta, joka tarjoaa mahdollisuuden monipuoliseen opiskeluun käytännön tekemisen ja työharjoittelun kautta, tuottaa selkeän ammatin ja jossa opiskeluaika on rajattu. Lisäksi ammattikorkeakoulujen alueellisuus palvelee niitä kotipaikkauskollisia nuoria, jotka haluavat opiskella kotiseudullaan, eli vastaa tällä tavoin alueelliseen koulutuskysyntään. Haasteena AMK-koulutukselle on, miten se onnistuu vastaamaan hakijoiden odotuksiin koulutuksen käytännöllisyydestä, kun opetusta on ”korkeakoulumaistettu” muun muassa teoreettista ainesta lisäämällä.

...Mutta riittävätkö hakijoiden eväät?

Ammattikorkeakouluun hakeutuvat käytäntöön painottuvaa ja hyvät työelämäyhteydet omaavaa koulutusta haluavat nuoret. Nämä hakijat, jotka ovat selkeästi tietoisia siitä, millainen koulutus vastaa heidän koulutustarpeitaan ja odotuksiaan, eivät kuitenkaan kovin hyvin tiedä, mihin koulutus johtaa eli mihin koulutuksen pohjalta voi sijoittua työelämässä. Hakijoilta kysyttiin, oliko heillä mielessään käsitys siitä, mihin ammattiin tai ammatteihin voisivat suuntautua koulutuksen pohjalta. Tulokset ilmenevät oheisesta kuviosta.



Kuvio: Onko sinulla tässä vaiheessa mielessäsi jokin ammatti, johon suuntaudut?

Yllättävää on, että tulosten mukaan yliopistoon ensisijaisesti hakeneet ovat paremmin selvillä mahdollisuuksista sijoittua työelämän eri ammatteihin hakemansa koulutuksen pohjalta kuin ammattikorkeakouluun ensisijaisesti hakeneet. AMK-koulutuksen profiilille on omaleimasta nimenomaan ammatillisen suuntautuminen, käytäntöpainotteisuus ja tiiviit työelämäyhteydet, jotka edellä havaitun mukaan merkittävästi ohjaavat myös AMK-koulutukseen suuntautuneiden hakijoiden koulutusvalintaa. Siksi olisi ilman muuta voinut olettaa, että ammattikorkeakouluun ensisijaisesti hakeneet tietäisivät hyvin, millaisiin ammatteihin ja tehtäviin sijoittumisen koulutus mahdollistaa.

Kun AMK-koulutus on toiseen korkeakoulusektoriin verrattuna vielä tuore tekijä koulutuskentällä, on ammatillista korkeakoulutusta tehty tunnetuksi mielikuviin perustuvalla kaupallisella markkinoinnilla. Vaikka tieto koulutustarjonnasta on tällä tavoin tavoittanut hyvin mahdollisia hakijoita, näyttäisi sisällöllinen tieto jääneen aika ohueksi. Jos nuori hakee koulutukseen ainoastaan mielikuvien varassa, voivat koulutuksen todellinen sisältö ja valmistumisen jälkeiset työelämänäkymät tuottaa melkoisen yllätyksen. Yllätys voi olla niin suuri, että opintojen jatkaminen ei enää tunnu mielekkäältä.

Syksyllä 2003 kerätyn tutkimuksen seuranta-aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että koulutuksen vaihtaminen on ollut melko yleistä niin AMK- kuin yliopistokoulutuksessakin. Syitä siihen lienee useita, mutta yhtäältä vaikutusta näyttää olevan tietämättömyydellä. Moni nuori kokee, että todellinen käsitys koulutuksesta oli mahdollista saada ainoastaan kokeilemalla opiskelua. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista sen enempää hakijoiden kuin korkeakoulujenkaan kannalta.

Ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa seurataan aktiivisesti valmistuneiden työllistymistä ja työelämään sijoittumista. Siellä on siis parhaat tiedot siitä, millaisin tehtäviin ja ammatteihin koulutuksen pohjalta voi sijoittua ja mitkä ovat työllisyysnäkymät. Myös koulutusten sisällöt tunnetaan parhaiten juuri korkeakouluissa ja niissä opiskelevien keskuudessa. Havaitun perusteella erityisenä haasteena ammattikorkeakouluille ja yliopistoille on nyt ryhtyä aiempaa aktiivisemmin välittämään todellista sisällöllistä tietoa koulutukseen hakeville. Muutoin on vaarana käydä niin, että ammatin- ja uranvalinta siirtyy korkeakoulujen sisälle.