1. Johdanto

Ammattikorkeakoulut perustettiin Suomeen kymmenen vuotta sitten vastaamaan monenlaisiin tarpeisiin. Niiden avulla haluttiin muun muassa korjata koulutusjärjestelmän rakenteellisia epäkohtia, huomioida koulutuksessa yhteiskunnan ja työelämän muutokset sekä parantaa ammatillisiin asiantuntijatehtäviin tähtäävän koulutuksen laatua. Ammattikorkeakouluverkosto synnytettiin 29 ammattikorkeakoulua rakennettiin pääasiassa alueellisesti toisiaan lähellä olevia ammatillisia oppilaitoksia yhdistämällä ja kohottamalla. Niiltä ryhdyttiinkin heti alusta lähtien edellyttämään aluekehitysvaikutuksia, jotka olivat myös arvioinnin kohteena toimilupia myönnettäessä.

Voimassa oleva ammattikorkeakoululaki (L351/2003) määrittelee ammattikorkeakoulujen tehtävän seuraavasti: ”Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin, tukea yksilön ammatillista kasvua ja harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.” Lain hengessä toimivan ammattikorkeakoulun odotetaan integroituvan aktiiviseksi osaksi oman toiminta-alueensa aluetalouden tuotantoprosessia ja kaikkinaisen hyvinvoinnin ylläpitoa. Tästä uudella tavalla organisoidusta, kiinteästä koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä yritysten ja julkisorganisaatioiden kanssa sekä aktiivisesta osallistumisesta alueen kehityksen suunnitteluun on tullut ammattikorkeakoulujen keskeinen tehtävä. (ks. Kinnunen 2001, 7.)

2. Näkökulmia ammattikorkeakoulun ja alueen välisen suhteen hahmottamiseen

Tarkastelen ensin, millaisia perusmalleja korkeakoulujen alueellisen vaikuttavuuden tutkimuksessa on käytetty, koska ne valottavat samalla tutkimuskohteenani olevaa ammattikorkeakoulun ja alueen välistä suhdetta. Juha Kinnunen (2001, 11-12) on lähestynyt käsitteellisesti korkeakoulujen alueellista vaikuttavuutta neljästä toisiinsa limittyvästä suunnasta:

1) Ensimmäinen vaihtoehto on aluekehitys- ja rakennepolitiikan näkökulma. Siinä tarkastelun keskiössä ovat yleensä aluekehityksen avaintekijät, kuten väestö, elinkeinorakenne, talousmaantieteellinen sijainti, sosioekonominen tila, hyvinvointipalvelujen rakenne, kehitystrendit ja aluekehityspolitiikka, joita tarkastellaan suhteessa alueen korkeakoulujen toimintaan. Tässä korkeakoulu mielletään yhdeksi toimijaksi alueen eri klustereissa.

2) Toinen vaihtoehto on lähestyä ilmiötä koulutuksen vaikuttavuutena. Kiinnostuksen kohteena ovat muun muassa mistä opiskelijat hakeutuvat, millainen on opiskelijoiden työllistyminen alueella ja heidän urakehityksensä, millaiset ovat korkeakoulun suorat ja epäsuorat aluetaloudelliset vaikutukset, syntyykö teknologian siirron seurauksena tai spin off-vaikutuksina uusia yrityksiä, tuotteita tai työpaikkoja, lisääntyykö yhteiskuntakriittinen keskustelu päätöksenteossa ja syveneekö ymmärrys kulttuurisista arvoista. Tällöin korkeakoulun toiminnan katsotaan saavan aikaan alueen toiminnan laajenemista ja tuovan taloudellisten vaikutusten lisäksi monia sosio-kulttuurisia vaikutuksia.

3) Kolmas vaihtoehto on lähestyä kysymystä kapea-alaisesta tiede- ja teknologiapolitiikan tai laaja-alaisemmasta innovaatiopolitiikan näkökulmasta (Lemola & Honkanen 2004, 9). Korkeakoulujen alueellinen vaikutus asettuu tässä ohjausmalliajatteluun ja kysytään esimerkiksi, kuinka hyvin innovaatiopolitiikalla on onnistuttu aluetalouden rakenteen uudistamisessa tai miten alueen kehitys on suhteessa innovaatiotoiminnan edistämiseen kansallisesti. Tarkastelussa voidaan valita kaksi vastakkaista näkökulmaa, joista ensimmäinen on ns. top-down –ajattelu. Nimensä mukaisesti siinä korostuu lähinnä ministeriöiden, valtioneuvoston ja eduskunnan muotoilemien ohjelmien ja päätösten muotoutuminen ja toimeenpano. Ajattelutavalle vastakkainen toimeenpanoteoreettinen malli on ns. bottom-up –tarkastelu, jossa korostetaan sitä, että ”todellinen toimeenpanopolitiikka” muodostuu vasta paikallisten toimijoiden ja asiakkaan/kansalaisen (opiskelijan, opettajan, korkeakoulu/yritys) tasolla. Korkeakoulu näyttäytyy näin joko ylhäältä päin tulevan innovaatiopoliitikan toimeenpanijana tai toimijana alueellisessa innovaatiojärjestelmässä (esim. Tulkki & Lyytinen 2001).

4) Neljäs tarkastelutapa korostaa korkeakoulujen ja alueen vuorovaikutusta. Kussakin tilanteessa on määriteltävä, ketkä/mitkä tahot ovat arvioitavan korkeakoulun kannalta keskeisimmät sidosryhmät (viranomaiset, yritykset, aluekehitysorganisaatiot, rahoittajat), kilpailijat ja yhteistyökumppanit, millaiset toimintarakenteet yhteistyölle on muodostettu (organisoituminen, pysyvät/ad-hoc-rakenteet), onko toimintapolitiikka sopeutuvaa vai tulevaisuussuuntautunutta, ovatko alueen ja korkeakoulun yhteiset tavoitteet ja strategia avoimia ja julkilausuttuja vai implisiittisiä (yhteistoiminnan tavoitteiden selkeys, konkreettisuus), millainen on yhteistyön kattavuus, läpäisevyys/kapeus, keskitytäänkö vain avainaloille ja millaisia kannustejärjestelmiä sovelletaan. Kiinnostuksen kohteena ovat siten korkeakoulujen erilaiset vuorovaikutusverkostot ja niiden toimintaa säätelevät tekijät.

Huolimatta näiden lähestymistapojen erilaisista taustateorioista näyttää niiden näkemys korkeakoulun ja alueen välisestä suhteesta useimmiten hahmottuvan kaksisuuntaiseksi vuorovaikutussuhteeksi. Tässä ammattikorkeakoulun ja alueen välisen vuorovaikutuksen nähdäänkin toteutuvan ammattikorkeakoulun koulutus-, tutkimus- ja kehitystehtävän kautta.

3. Tutkimusasetelma

Keskityn tutkimuksessani tarkastelemaan ammattikorkeakoulun ja alueen välistä vuorovaikutusta ammattikorkeakoulun koulutustehtävän näkökulmasta. Tällöin tarkasteluni kohteeksi tulevat ammattikorkeakoulun koulutuspaikkojen (aloituspaikkojen) ja ammattikorkeakoulutettujen kysyntä ja tarjonta sekä niiden välinen vuorovaikutus ammattikorkeakoulun toiminta-aluetta kuvaavien tekijöiden kanssa. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi toiminta-alueen väestörakenne, elinkeino- ja ammattirakenne, työllisyys ja koulutustaso. Sijoittamalla näin koulutus osaksi toimintaympäristöään ja analysoimalla niiden aluerakennetta luodaan edellytykset ilmiön syvällisemmälle ymmärrykselle.

Koska ammattikorkeakoulun koulutuspaikkatarjontaa tietyllä alueella määrittää valtakunnallinen koulutuspolitiikka otan tämän myös tarkasteluni kohteeksi. Näkemykseni mukaan ammattikorkeakoulun koulutuspaikkajakauma on tulosta sekä alueellisten että valtakunnallisten koulutuspoliittisten intressien yhteensovittamisesta. Kuvio 1. kuvaa tutkimusasetelmaani.


Kuvio 1. Tutkimusasetelma

Tutkimuksen kohteeksi olen valinnut kolme ammattikorkeakoulua siten, että niiden toiminta-alueet edustavat erilaisia aluekehityksen vaiheita (ks. Opm 2001). Nämä ammattikorkeakoulut ovat Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. Tutkimusaineistoni koskee vuosia 1992-2003 ja se koostuu AMKOTA-tietokannasta, tilastoista, muista tutkimuksista ja dokumenteista.

Tutkimuksessani selvitetään siis ensinnäkin Oulun seudun, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun koulutustarjonnan yhteyttä toiminta-aluetta kuvaavien tekijöiden kanssa ja toiseksi sitä, voidaanko tämän tarkastelun perusteella väittää, että maassamme harjoitetaan alueesta piittaamatonta koulutuspolitiikka.