Mikä on maailman tila vuonna 2004? Tähän kysymykseen pyrkii omassa erikoisnumerossaan vastaamaan arvostettu ranskalainen laatulehti Le Nouvelle Observateur.

Johdantoartikkelin kirjoittajan Jean Danielin mukaan Berliinin muurin kaatuessa 1989 emme vielä tienneet mikä maailmasta tulee. World Trade Centerin sorruttua syyskuun 11 päivänä 2001 tiedämme jo kaiken.

Yksi asia on selvä. Televisio on yhdistänyt maailman. Joka puolella maapalloa voitiin seurata suorana televisiolähetyksenä World Trade Centerin tornien sortumista. Etäisyydet ja aikaerot ovat viestintäteknologian johdosta kadonneet. Mutta ne eivät ole Philippe Cavin mukaan luoneet yhtenäisempää maailmaa. Kulttuurien väliset erot eivät ole hävinneet vaan korostuneet entisestään . Sitä mukaa kun kulttuurierot ja vastakohtaisuudet ovat tulleet näkyvimmiksi, ovat myös jännitteet lisääntyneet. Mitä enemmän ihmiset matkustavat ja oppivat tietämään maailmasta, sitä suurempi tarve heillä on puolustaa omaa kulttuuriaan. Cavi ennustaakin että kulttuurisesta vuoropuhelusta ja identiteetin etsinnästä on tulossa tämän vuosisadan uusi sävel.

On mielenkiintoista, että lehden poliittisissa artikkeleissa Yhdysvaltojen nykyisen hallinnon synniksi luetaan juuri monimuotoisuuden kieltäminen ja maailman ymmärtäminen yksinapaisena. Hubert Vedrine painottaa kirjoituksessaan vahvasti maailman kulttuurien ja arvojen runsautta. Tästä Bushin hallinto ei näytä olevan tietoinen. Se näkee ympäristönsä yksinkertaistettujen iskulauseiden kautta.

Yhdysvaltain kasvava ylivoimaa maailmassa on useimpien kirjoitusten suurin huolenaihe. Kirjoituksissa Yhdysvalloista käytetään termiä ”hypervalta”. Amerikkalainen journalisti Walter Lippman julkaisi jo 1950-luvulla kirjan vallan ylimielisyydestä (The arrogance of power). Bushin hallinto suhtautuu kirjoittajien mukaan nyt voimantunnossaan Lippmanin kuvaamalla ylimielisyydellä ja piittaamattomuudella muihin kansakuntiin ja kansainvälisiin järjestöihin kuten YK:hon. Monet kirjoituksista pyrkivätkin etsimään vastavoimaa Yhdysvalloille, mutta mitään vakuuttavaa vaihtoehtoa ei tunnu löytyvän.

Amerikkalaisen imperiumin vastustamattoman voimistumisen ohella lehti luettelee muut maailman tärkeimmät kehitysilmiöt. Näitä ovat islamilaisen maailman kykenemättömyys uudistua, tappio ihmisoikeuksien puolustamisessa käytävässä taistelussa., suuren eurooppalaisen unelman sortuminen sekä ihmisoikeuksien kieltäminen terrorismin vastaisen sodan nimissä. Samaan aikaan on lehden mukaan noussut esille uusia utopioita kuten usko vähemmän kaupalliseen maailmaan, vähäisempään säätelyyn ja vähempään alistumiseen valtiollisen tai puoluekontrollin alla.

Lehden artikkelit valaisevat monipuolisesti mainittuja teemoja ja tuovat esille monia meillä vähemmän keskusteltuja näkökohtia. Ursula Gauthier käsittelee terrorismin vastaisen taistelun vaikutuksia islamilaiseen maailmaan. Hänen mukaansa monissa islamilaisissa maissa kuten Iranissa on ollut kehittymässä pieniä demokratian ituja ja islamilainen ajattelu on näyttänyt liberalisoinnin merkkejä. Bushin julistama sota on kuitenkin nostanut fundamentalistit niskan päälle ja ajanut liberaalit nurkkaan. Gauthier valottaa islamilaisen liberaalin ajattelun perinnettä, jossa mm. Koraanin asema poliittisen järjestelmän ja ajattelun perustana kielletään. Erityistä huomiota hän kiinnittää vuosisadan alun marokkolaiseen filosofiin Abdou Falali-Ansariin, Islamin Spinozaan, jonka oppilaita voi löytää kaikista islamilaisista yliopistoista.

Jean-Gabriel Fredetin kirjoitus Euroopan unionista kuvastelee hyvin ranskalaisten tuntoja. Euroopan unioni on kehittynyt hyvin taloudellisena yhteisönä, mutta sen poliittinen kehitys on jäänyt paikoilleen. Parhaillaan Euroopan unionia laajennetaan syventämisen kustannuksella. Jakolinja vanhan ja uuden Euroopan välillä on ammottava ja uhkaa unionin poliittista yhtenäisyyttä. Uusi perustuslaki edustaa pikemmin pysyvyyttä kuin dynamismia. Frenetiltä ei liikene myöskään sympatiaa monien uusien jäsenvaltioiden vispilänkaupalle Yhdysvaltojen kanssa.

Useat kirjoitukset analysoivat uusia poliittisia liikkeitä erityisesti Yhdysvalloissa. Samaan aikaan kun Bushin hallinto edustaa äärimmäistä konservatismia ja taloudellista liberalismia, on uusien liikkeiden tavoitteena markkinoista vähemmän riippuvainen maailma. Mielenkiintoista on että samantapaista liikehdintää on nyt myös talouden sisällä. Philippe Boulet-Cercourt ennustaa kasvavaa valtiollista sääntelyä sen jälkeen kun Enronin ja muiden talouden jättiläisten omat säätelykeinot ovat pettäneet.

Erikoisnumero ei rajoitu vain politiikan pintailmiöiden analysointiin. Jean-Claude Gaullebaud tuo antropologista syvyyttä toteamalla että ihmisyhteisöjen kehitys on kieltojen ja vapauksien vuoropuhelua. Liiallinen säätely synnyttää aina kaipuun suuremmasta vapaudesta. Liiallinen vapaus puolestaan johtaa helposti ylettömyyksiin ja väärinkäytöksiin, jotka puolestaan herättävät vaatimuksia säätelystä. Ehkä tämä on sitä kamppailua, jota juuri seuraamme televisioistamme eri puolilla maailmaa.