Opettajat ja opiskelijat yhteisen tutkimuskohteen äärellä. Kehittävää siirtovaikutusta koulun ja työn rajapinnoilla / Lambert, P. & Iivonen, M-L. (toim.). Helian julkaisusarja C. Ammatillinen opettajakorkeakoulu, 6: 2003.

Julkaisu on syntynyt Ammatillisen opettajakorkeakoulun opettajien ja opettajaopiskelijoiden yhteistyönä. Se koostuu kirjan toimittaneiden opettajien ja neljän opiskelijan artikkeleista, joissa pyritään valottamaan koulutusorganisaatioiden ja niihin kytkeytyvien työyhteisöjen toimintakäytäntöjä. joissa pyritään valottamaan oppimista ja siirtovaikutusta koulutusorganisaatioiden ja niihin kytkeytyvien työ- ja tutkimusyhteisöjen rajapinnoilla. Yhteinen tutkimuskohde, johon julkaisun nimessä viitataan, muodostuu näillä rajapinnoilla tapahtuvan oppimisen edistämisestä. Kehittävän siirtovaikutuksen lähestymistapa (Tuomi-Gröhn & Engeström 2001) tarjoaa perustan ratkaisuyrityksille.

Opettajankoulutuksessa on toteutettu vuosina 2001-2003 opetuskokeilu, jossa opettajaopiskelijat ovat suorittaneet osan opinnoistaan tutkimus- ja kehitysverkostossa. Verkosto on rakentunut ammatillisen opettajankoulutuksen, yliopiston, oppilaitosten ja näihin kytkeytyvien työelämän organisaatioiden välille. Kokeilun tavoitteena on ollut opettajan työn tutkimuksellisen orientaation kehittäminen, verkostotyöskentelyn mahdollisuuksien etsiminen ja kehittävään siirtovaikutukseen perustuvien ratkaisujen tuottaminen opetustyöhön. Teoksessa kuvataan oppimista ja siirtovaikutusta verkostossa mukana olevien yhteisöjen välillä.

Lambertin artikkeli Opettajien ja opiskelijoiden yhteinen uuden luominen opetuksessa tarjoaa johdannon kirjan teemaan. Artikkelissa esitetään perusteita ammattikorkeakouluissa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystyön edelleen kehittämiselle. Tunnistettuja ongelmia ovat muun muassa opetuksen ja tutkimuksen erillisyys sekä yhteisen kohteen puuttuminen opetus-oppimisprosessista. Samanaikaisesti työelämässä korostuu entistä enemmän kollektiivinen toiminta, jolloin myös asiantuntijuus nähdään entistä enemmän verkostojen ja organisaatioiden kykynä ratkaista yhdessä uusia ja muuttuvia ongelmia, ei yksinomaan yksilön taitoina ja osaamisena. Verkostomuotoisessa toiminnassa tärkeäksi kysymykseksi nousee opitun transfer eli opittujen tietojen ja taitojen siirtyminen erilaisten toimintaympäristöjen välillä. Kehittävän siirtovaikutuksen näkökulman mukaan organisaatioiden väliset neuvottelut ja kehittämishankkeet ovat keskeisessä asemassa. Tässä prosessissa yhteiseen kehittelyyn perustuva perustuva työskentely tuottaa uutta tietoa ja teoreettisesti perusteltuja uusia ratkaisuja ja toimintatapoja. Teoksen kuudessa seuraavassa artikkelissa esitellään tarkemmin kehittävän siirtovaikutuksen teoreettisia sekä analyyttisiä käsitteitä ja niiden sovelluksia koulun ja työn rajapinnoille sijoittuvissa kehittämishankkeissa.

Teoksen toisessa artikkelissa Kehittävät siirtymät verkostossa. Verkostoituneen tutkimus- ja kehitystoiminnan konseptin kehittelyä ammattikorkeakouluopetukseen Lambert tarjoaa uusia käsitteellisiä välineitä kehittävän siirtovaikutuksen tuottamiseen. Siirtyminen tutkimuksen taustalla on näkemys ekspansiivisen oppimisen horisontaalisesta ulottuvuudesta, mikä tarkoittaa ekspansiivisen oppimisen spiraalimallin tarkastelua eteenpäin suuntautuvan liikkeen rinnalla myös sivusuuntaisena liikkeenä toimintajärjestelmien välillä. Tämä horisontaalinen liike, siirtymät, on erityisen tärkeätä verkostotyöskentelyssä kehittävän siirtovaikutuksen näkökulmasta. Erityisten ns. kehittävien siirtymien nähdään mahdollistavan yhteinen uuden tiedon tuottaminen ja toimintatapojen muutos. Artikkelissa tarkastellaan varsinaisesti parisiirtymiä ja näiden rinnalla kehkeytyneitä rajanylitystekoja, joiden merkitystä konseptin rakentumiselle esitellään empiirisen aineiston avulla. Lambert soveltaa Bronfenbrennerin (1979) teoriaa ihmisen kehityksestä ekologisina siirtyminä, mikä korostaa kahden henkilön välisen systeemin merkitystä myös yhteisön kehityspotentiaalille. Lambert tutkii parisiirtymiä, jotka tapahtuvat opettajaopiskelijoista muodostuvan ryhmän osallistuessa yliopiston tutkimusryhmän seminaareihin. Opettajankouluttaja muodostaa jokaisen opettajaopiskelijan kanssa rajanylittävän parin, joka liikkuu molempien yhteisöjen välillä mahdollistaen parisiirtymän.

Mitä sitten todella tapahtuu, kun opettajaopiskelijat osallistuvat yliopiston tutkimusryhmän seminaareihin ja ottavat kriittisesti kantaa tutkijoiden tekemiin esityksiin ja tutkimuspapereihin? Luvassa on katkoksia ja häiriöitä yhteistyössä. Verkostomaisen työskentelyn käynnistämisen vaikeuksista huolimatta tai pikemminkin juuri niiden työstämisen kautta tuotetaan kehittäviä siirtymiä – uusi toimintatapa tai konsepti kehittyy jännitteittensä kautta. Ekspansiivinen oppiminen etenee rajanylitystekoina, joiden käynnistymisessä toisen yhteisön toimintakäytäntöjen kyseenalaistamisella on ratkaiseva merkitys.

Iivosen artikkelissa tarkastellaan opettajankoulutuksen oppimistehtävää, jonka avulla pyrittiin lisäämään opettajaopintojen yhteisöllistä luonnetta osallistamalla opettajaopiskelijoiden taustayhteisöt yhteisen kehittämiskohteen etsimiseen. Oppimistehtävä on näin ollen tulkittu siirtovaikutuksen tuottajaksi tai välineeksi. Sen muodostuminen ns. rajakohteeksi on nähty toteutuvan opiskelijoiden aktiivisen toiminnan ansiosta, mitä on kuvattu käsitteillä rajanylitykset ja muutosagenttius. Iivosen tulkinnan mukaan muutosagenttiuden edellytyksenä on opiskelijoiden voimaantuminen, empowerment, minkä ilmenemistä artikkelissa kuvataan yhden opintojakson oppimistehtävän käsittelyprosessin ajalta.

Julkaisun neljä jälkimmäistä artikkelia on muokattu opettajaopiskelijoiden opintoihin sisältyvien viiden opintoviikon mittaisten kehittämishankkeista kirjoitettujen raporttien pohjalta. Gerstenmaier tarkastelee orientaatioperustan rakentamisen mahdollisuuksia oppimisen ja siirtovaikutuksen välineeksi avoimen yliopiston verkkopedagogiikan opinnoissa, mihin sisältyi ergonomiakäsitteen mallintaminen yhdessä opettajan ja työelämän edustajien kanssa verkossa tapahtuvan kommunikaation avulla. Hakasen artikkelissa raportoidaan maahanmuuttajien puhdistuspalvelualan koulutusohjelmassa tehtyä opetuskokeilusta, jossa oppimisstudio rakennettiin rajanylityspaikaksi mahdollistamaan moniäänisen neuvottelun ja yhteisen uuden tiedon tuottamisen koulutuksessa mukana olevien eri osapuolten kesken. Heikinheimon artikkelissa tarkastellaan ammattikorkeakoulun musiikinopiskelijoiden tekemiä rajanylityksiä ja muutosagentin roolia osana muusikon työharjoittelun kehittämistä. Ahonen puolestaan kuvaa kansalaisopiston toimittajalinjan työharjoittelun kehittämistä ns. rajakohteeksi rakennetun oppimistehtävän ja opettajan tekemän työpaikkakäynnin avulla.

Opettajat ja opiskelijat yhteisen tutkimuskohteen äärellä -kirja voidaan nähdä eräänlaisena rajanylityksenä itsessään. Kehittävän siirtovaikutuksen teorian sovelluksia on aikaisemmissa julkaisuissa esitelty pääasiassa sosiaali- ja terveydenhuollon ja kaupallisen alan koulutuksen puitteissa tehdyissä tutkimuksissa (Tuomi-Gröhn 2001, Konkola 2003). Tässä arvioitu Helian julkaisema teos ylittää aiemmin esitellyt sektorirajat ja vie kehittävän siirtovaikutuksen tarkastelun uusiin oppilaitosympäristöihin, ammatilliseen opettajakorkeakouluun, musiikin opetukseen ammattikorkeakoulussa, kansalaisopistoon, työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja avoimeen yliopistoon.

Lambertin artikkelissa luodaan perustaa siirtymien myöhemmälle ja laajemmalle tutkimukselle. Artikkelissa määritellään ja käytetään runsaasti erilaisia teoreettisen taustaan ja teemaan liittyviä käsitteitä muun muassa verkoston, konseptin ja erityyppisten siirtymien kuvailussa. Tämä käsitteiden runsaus saattaa vaikeuttaa teoreettista viitekehystä tuntemattoman lukijan lukukokemusta. Kehittävän siirtovaikutuksen teoriaa tai ekspansiivista oppimista vähemmän tuntevat saattavat kaivata rinnakkaislukemistoa, jollaiseksi soveltuu mainiosti artikkeleiden lähteissä usein mainitut teokset (erityisesti Lambert 1999, Tuomi-Gröhn & Engeström 2001, Engeström 1998).

Lambert ehdottaa, että parisiirtymiin ja rajanylitystekoihin liittyviä oppimisen potentiaaleja voitaisiin hyödyntää laajemminkin ammatillisessa koulutuksessa. Toimintajärjestelmien välisten rajanylitysten ja erilaisten kehittävien siirtymien tukeminen on kiinnostava näkökulma työelämän ja oppilaitosten väliseen yhteistyöhön. Parisiirtymän voisi nähdäkseni muodostaa oppilas-opettaja parin lisäksi myös esimerkiksi harjoittelupaikan edustaja opiskelijan kanssa. Artikkelissa esitelty Bronfenbrennerin (1979) erityyppisten parien kuvailu tuo esille parisiirtymien sovellukseen liittyvää problematiikkaa, sillä kaikki muodostuvat parit eivät automaattisesti muodostu niin sanotuksi kehityspariksi, jolle kuvaavaa ovat molemminpuoliset positiiviset tunteet ja vähittäinen muutos vallan tasapainossa. Kiinnostuksella jään odottamaan tutkimuksia, joissa valotetaan edelleen kehitysparin muodostumisen ehtoja.

Vaikka Iivosen artikkelissa tarkastellaan vasta alustavia havaintoja opettajaopiskelijoiden voimaantumisesta, siinä tuodaan yhteisöllisen tarkastelun rinnalle kiinnostava näkökulma kehittävän siirtovaikutuksen yksilöllisen kokemuksen ja toiminnan merkityksestä ja tärkeydestä.

Opettajaopiskelijoiden kehittämishankeraporttien pohjalta muokatuissa artikkeleissa hyödynnetään kehittävän työntutkimuksen, kognitiivisen didaktiikan ja kehittävän siirtovaikutuksen viitekehyksissä luotuja teoreettisia välineitä kehittämistehtävien ja prosessien kuvaamisessa ja käsitteellistämisessä. Johtopäätökset tai teoreettisten käsitteiden käyttö artikkelissa on paikoin melko rohkeata suhteessa esiteltyyn aineistoon ja analyysiin. Artikkeleissa kuvatut kehittämishankkeet ovat kuitenkin kokonaisuudessaan kiinnostavia ja kunnianhimoisia viiden opintoviikon suorittamisen viitekehyksessä. Kehittämishankkeissa on lisäksi pyritty etsimään ratkaisuja tärkeisiin havaittuihin opetuksen kehittämisen ongelmiin kehittävän siirtovaikutuksen teoreettisten välineiden avulla. Opiskelijoiden artikkelit avaavat oivallisesti ammatilliseen opettajakoulutukseen sisältyvän kehittämishankkeen hyötyjä sekä opiskelijoiden työyhteisöille että opintonsa aloittaville opiskelijoille, jotka ovat epävarmoja heille asetetusta muutosagentin roolista (ks. Iivosen artikkeli).

Teoksen kirjoittajat kuvaavat, että heidän tavoitteenaan on ollut kehittävän siirtovaikutuksen teorian potentiaalien tutkiminen. Kirjoittajat onnistuvat mielestäni tässä tavoitteessaan varsin hyvin. Julkaisu avaa kehittävän siirtovaikutuksen potentiaalisia hyödyntämismahdollisuuksia lukijalleen, olipa kyse sitten opettajaopiskelijasta, opettajasta, tutkijasta tai työelämän edustajasta.