KM Seppo Kilpiäisen väitöskirja Odotetaan käytäntöä ja saadaan teoriaa. Tutkimus Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun terveysalan opiskelijoiden käsityksistä ja kokemuksista opetuksesta ja ohjauksesta vuosina 1995-1997 ja 2000-2001 tarkastettiin Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 26.09.2003. Vastaväittäjänä tilaisuudessa oli professori Juhani Suortti Oulun yliopistosta

Tutkimuksen johtavana ajatuksena on tarkastella teorian ja käytännön suhdetta terveysalan koulutuksen uudistamisessa opistoasteesta ammattikorkeakouluksi.

Saadut tulokset osoittavat opiskelijoiden käsittävän ja kokevan tieteellisen toiminnan terveysalan ammattikorkeakoulussa epämääräisenä, liian abstraktina ja osittain myös tarpeettomana. Syiden he näkivät enimmäkseen nousevan terveysalan ammattikorkeakoulussa välitettävän tieteellisen toiminnan opetuksen ja opinnäytetöiden ohjauksen puutteista. Ammatillisen toiminnan opiskelijat kokivat itselleen tärkeäksi, mutta opinnoissa ammatillinen toiminta jäi heidän mielestään toissijaiseksi. Tutkijan hypoteesina opetuksen ja ohjauksen alueilla ilmenevät piilevät merkitysrakenteet koostuvat terveysalan koulutuksen saaneiden opettajien historiallisista ja koulutuksellisista taustoista. Tämä historiallinen ja koulutuksellinen tausta on etäännyttänyt osan hoitoalan opettajista terveysalan käytännöstä. Seurauksena tästä etääntymisestä käytännön työelämätaitojen opetus ja ohjaus ovat jääneet lisääntyneen teoriaopetuksen jalkoihin. Myös aikaisemmat tutkimukset puoltavat edellä kuvattujen ongelmakohtien olemassaoloa myös laajemminkin suomalaisessa terveysalan koulutuksessa (ks. esim. Räisänen 2002).

Opiskelijoiden kokemuksien mukaan ammatillista toimintaa ei arvosteta riittävästi

Opiskelijat ovat kokeneet tilanteen ongelmallisena, koska he ovat hakeutuneet terveysalan ammattikorkeakouluun siitä syystä, että he saisivat riittävän käytännöllisen pohjan terveysalan ammattiin. Ensisijaiseksi heidän opinnoissaan on kuitenkin noussut tutkimuksellinen toiminta ja teoria, eikä suinkaan käytäntö ja konkretia. Terveysalan opiskelijoiden kokemuksien mukaan ammatillista toimintaa ei arvosteta riittävästi. Teoreettinen opetus ja pelkkä käytännöstä puhuminen ei kehitä opiskelijoiden käytännössä tarvitsemia työelämätaitoja, sillä käden taitojen oppiminen kehittyy vain harjoittelemalla, ei puhumalla harjoittelun tärkeydestä teoriassa. On jopa oletettavaa, että terveysalan työelämä joutuukin kouluttamaan opiskelijat osin uudelleen käden taitojen osalta. Ammattikorkeakoulua edeltävässä opisto- ja kouluasteen koulutuksessa tällaista ongelmaa ei ollut havaittavissa. Viime aikoina (huhtikuu 2004) TEO toi lisäksi yleiseen keskusteluun esille esimerkiksi sen ongelman, että lääkeaineopin hallinnan puutteet terveysalan koulutuksessa ovat lisänneet vakavien, jopa kuolemaan johtavien hoitovirheiden määrää.

Opiskelijoiden kokemuksien mukaan terveysalan ammattiin liittyvät ja käden taitojen hallintaan suuntautuvat odotukset ja toiveet eivät ole saaneet riittävästi vastakaikua opetuksessa ja ohjauksessa. Ensisijaiseksi opinnoissa onkin käytännön asemesta noussut tieteellisesti orientoituva tutkimuksellinen toiminta. Lisäksi opiskelijat kokivat teoriaopetuksen olevan irrallaan käytännön toiminnasta siten, että teorian ja käytännön välinen kuilu on muodostunut liian suureksi eikä integraatiota työelämän suuntaan tapahdu tarpeeksi. Myöskin opinnäytetöiden ohjaus on koettu ongelmalliseksi ja jopa liian vaativaksi, vaihtoehdottomaksi ja osin pakottavaksi. Kuvio 1 kuvaa näitä opinnäytetöiden ohjausparadigmoja terveysalalla seuraavasti:

Terveysalan opinnäytetöiden ohjausparadigmojen sijoittuminen Zeichnerin (1983, 7) kehittämään nelikenttään (kuvio 1).

Koulutus terveysalalla on lisäksi opetuksen ja ohjauksen alueella ajautunut mallintamaan ja matkimaan yliopistollisia käytänteitä. Stenforsin (1999, 68) mukaan nykyinen terveysalan ammattikorkeakouluissa annettava ja yliopistosta mallinsa välittävä opetus on luentomaista ja abstraktia käsiteanalyysiä. Tätä käsiteanalyysiä opiskelijat eivät pääosin kuitenkaan ymmärrä. Opetus ja ohjaus olisikin muutettava käytännön hoitotyöstä ideansa ammentavaksi kiinnostavaksi ja haastavaksi toiminnaksi. Esimerkkinä yliopistollisista käytänteistä ovat opinnäytetyöt ja niiden yhteydessä esiin tulevat vaatimukset. Terveysalan ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ovatkin usein rakentuneet yliopistomaisiksi.

Opiskelijat ovat kuitenkin kokeneet opinnäytetyön hallitsevan liian paljon terveysalan opintojen kokonaisuutta. Terveysalalla vaadittava opinnäytetyö ei kaikilta osin kuitenkaan pysty vastaamaan käytännön työelämän tarpeisiin liiallisen teoreettisuuden takia. Terveysalalla yleisesti vaikuttavan ajattelutavan voidaankin nähdä tukevan selvästi yliopistotyyppisten "pikkugradujen" tuottamista ja käytännöllisten opinnäytetöiden hyljeksimistä. Käytännöllisten opinnäytetöiden ei ajatella tuottavan tarpeeksi yliopistollista statusta ja arvostusta tavoiteltaessa terveysalalle korkeampaa professionaalisuutta. Tähän on ehkä syynä myös se, että terveysalan opettajat ovat ajattelutavaltaan yliopistollisten perinteiden vankeja, koska he itse ovat sieltä aikanaan valmistuneet.

Yliopistollisen kulttuurin vahventuminen terveysalan ammattikorkeakouluissa voi kuitenkin estää ammattikorkeakouluille asetettujen vaatimuksien täyttymistä. Työelämäsuuntautunut käytännöllinen kulttuuri tulisikin saada iskostettua sosiaali- ja terveysalalla sekä myös kaupan ja -hallinnon koulutusaloilla ilmenevän "akateemisen kulttuurin" tilalle. Mikäli akateemisuus valtaa sosiaali- ja terveysalan tutkimuksellisen ja ammatillisen toiminnan rakenteet yhä voimakkaammin, omaleimaisuus duaalimallin näkökulmasta voi kadota ja laeissa ja asetuksissa vaadittava ammatillisesti suuntautuva profiloitumistehtävä heikentyä. Mikäli ammattikorkeakouluissa nousevat tärkeimmiksi tavoitteiksi erillisten tieteenalojen sisältä nousevat tarpeet eli erilaisten ammattikorkeakoulujen taustaideologioiden tiedepainotukset, voi seurata akatemisoituminen ja liittyminen osaksi yliopistoa. Näin kävi esimerkiksi Isossa-Britanniassa, jota Lampinen (2000, 118-119) kutsuu primaaritason academic drift-ilmiöksi. Sekundaarisella tasolla hän tarkoittaa yliopistoilta matkittavien virkarakenteiden ja muiden teknisten ja pedagogisten ratkaisujen samankaltaisuutta. Tämähän on kuitenkin varsin yleinen suuntaus muillakin am mattikorkeakoulujen suuntautumisalueilla, ei siis pelkästään terveysalalla.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksen tulosten perusteella teoreettinen alue hallitsee tämän päivän terveysalan opetusta ja ohjausta ja ammatillinen toiminta joutuu jopa taistelemaan paikastaan ammattikorkeakoulussa. Teoreettinen opettajuus on ottanut yliotteen käytännön opettajuudesta. Tämä teoreettinen opettajuus on näyttänyt siirtyneen ennen kaikkea opiskelijoiden ja käytännön työelämän välisen integroitumisen esteeksi sekä opiskelijoiden ja työelämän ongelmaksi.

Käytännön opetus osittain työelämän tehtäväksi?

Ongelman ratkaisuna esitänkin, että käytännön opetus voitaisiin osittain siirtää työelämän tehtäväksi erilaisilla järjestelyillä siten, että työelämästä voitaisiin tulla opettamaan työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja suoraan oppilaitoksiin. Teoreettinen opetus tulisi edelleen oppilaitoksilta. Myöskin klinikkaopettajien tarve tulisi oppilaitosten ja työelämän välisessä keskustelussa selvittää. Toisen asteen ammatillisesti suuntautunutta opettajuutta tulisi käyttää myös enemmän hyväksi. Tällä hetkellähän yhteistyö toisen asteen suuntaan on varsin vaatimatonta. Pitkällä tähtäimellä tulisi kuitenkin järkevöittää hoidon opettajien koulutusta siten, että koulutus voitaisiin siirtää ainakin joiltain osin ammattikorkeakoulun itsensä tehtäväksi. Tätä kautta terveysalan opettajien työelämätaidot voitaisiin uusintaa paremmin nykytilanteeseen verrattuna. Useasti pitkän koulutusputken käyneillä terveysalan opettajilla työelämätaitojen päivitykset voivat olla varsin kaukaisia tai muuten puutteellisia eikä tarvitse ihmetellä, miksi opetuksessa ja ohjauksessa ajaudutaan teoriaan käytännön asemesta. Voidaan myös kysyä, kuinka hyvin käytännön tilan ottanut teoria on tieteellisiltä ja tieteenfilosofilta lähtökohdiltaan tieteellisen kritiikin kestävää. Ammattikorkeakoulujen oman opettajakoulutuksen kautta olisi myös mahdollisuus välttää yliopistojen liian vahva vaikutus ammattikorkeakouluissa tapahtuvaan teoreettisen ja käytännöllisen toiminnan luonteeseen.

Lisäksi ammattikorkeakouluista valmistuville terveysalan opiskelijoille voitaisiin työelämän suunnasta vaatia näyttökoe. Tämän näyttökokeen ansiosta oppilaitosten käytännöllisten taitojen päivitykset kehittyisivät varsin luontevasti, koska näyttökoe objektiivisesti tuo esille käytännöllisten työelämätaitojen hallinnassa ilmenevät puutteet. Työelämätaitojen hallinta voisi olla myös valtakunnallisen arvioinnin kohteena samalla tavalla kuin esimerkiksi opettajien pedagoginen taito tai muu yleisesti vaadittava opetuksen ja ohjauksen osa-alue.