Työelämä osana insinööriopintoja / Keskitalo J. (toim.). Hämeen ammattikorkeakoulun julkaisusarja A:6/2004, Hämeenlinna 2004

Työelämä osana insinööriopintoja -julkaisu on tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallisen laatuhankkeen tuotantoa ja tärkeä osa hankkeen toimintaa. Kirjassa esitellään tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen erilaisia toimivia toteutuksia, tilastotietoa sekä koulutuksen kehittämisen laajempia näkökulmia. Kirjassa on kahdeksantoista artikkelia. Kirjan julkaisemisen tavoitteena on edistää tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutuksia ammattikorkeakouluissa. Koulutuksessa olennainen osa on työpaikkaopinnot eli uuden AMK-lain sisältämä työpaikalla tapahtuva opiskelu, joten esimerkit voivat toimia suuntaa antavina myös koko insinöörikoulutuksen kehittämiselle.

Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen valtakunnallinen laatuprojekti on luonut ammattikorkeakoulujen tekniikan alan koulutusohjelmien välille verkoston, joka mahdollistaa tiedon ja kokemusten vaihdon. Parhaiden käytäntöjen ja toteutusten esittely-, koonti- ja benchmarking toteutuu vuosittain toistuvien seminaarien ja julkaisutoiminnan myötä. Projektissa on tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämisen lisäksi edistetty koko insinöörikoulutuksen kehittämistä uudenlaisia pedagogisia ja työelämälähtöisiä koulutusmuotoja etsimällä, toteaa ohjausryhmän puheenjohtaja Timo Luopajärvi kirjan alussa.

Suuri osa koulutuksen haasteista näyttää liittyvän yleisten avainkvalifikaatioiden tai yliammatillisten pätevyysvaatimusten kehittämiseen. Laaja-alaisuuden vaatimus on ammatillisessa koulutuksessa liitetty monialaiseen osaamiseen, työelämän edellyttämiin avainkvalifikaatioihin ja oman toiminnan yhteiskunnallis-taloudellisten kytkentöjen ymmärtämiseen. Kvalifikaatio-käsitteen alue on laajentunut professionaalisista ja teknis-instrumentaalisista tiedoista ja taidoista koskemaan myös uudenlaisia tietoja ja taitoja, jotka auttavat työntekijöitä kohtaamaan muutoksia ja reagoimaan niihin työympäristössään. Näitä uusia vaatimuksia on alettu kutsua avainkvalifikaatioiksi. Monet tutkijat ovat esittäneet suosituksia kompetenssiperustaisen koulutuksen toteuttamiseksi. Samoin tutkimuskirjallisuudesta löytyy joitakin viitteitä siitä, miten avainkompetenssien kehittymistä voidaan tukea ja edistää. Pekka Ruohotien artikkelissa on mm. koottuna keskeisiä kehittämissuosituksia.

Viime vuosina toimintojen arviointi on tullut osaksi johtamista ja kehittämistä; se voidaan kytkeä tavoitejohtamiseen. Korkeakoulujen, ts. yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen, ulkoinen arviointi Suomessa on pääsääntöisesti Korkeakoulujen arviointineuvoston tehtäväaluetta. Korkeakoulujen arviointineuvosto on määritellyt arviointien tavoitteeksi korkeakoulujen pitkäjänteisen kehittämisen arvioinnin ja riippumattoman asiantuntijatiedon avulla. Korkeakoulujen arviointineuvoston päämäärä on tukea korkeakouluja niiden rakentaessa omia laatu- ja arviointijärjestelmiään ja tuottaa valtakunnallista, kansainvälisen vertailun mahdollistavaa tietoa korkeakoulujen toiminnasta korkeakoulupolitiikasta päättäviä, opiskelijoita ja työ- ja elinkeinoelämää varten. Suomessa puhutaan kehittävästä arvioinnista. Tällä halutaan korostaa arvioinnin päämäärää korkeakoulujen kehittämisen työvälineenä, eikä lannistavana kritiikkinä. Hannele Salminen käsittelee artikkelissaan koulutuksen arviointia kehityksen välineenä.

Järjestöjen yhteinen tavoite on kehittää koulutusta. Tarvitaan uusia avauksia, joilla työelämä tuodaan lähemmäs opiskelijan päivää. Uutena piirteenä tuotantopainotteisessa koulutuksessa on se, että koulutusta tapahtuu myös yrityksissä. Tällä koetetaan varmistaa mahdollisimman hyvä käytännön työtehtävien osaaminen, kun mennään esimiestehtäviin tuotannon suunnitteluun tai asiantuntijatehtäviin. Tavoite on myös elävöittää kuivaa teoriaa ja niveltää teoriajaksot käytännön tekemiseksi. Pitää löytyä opintokokonaisuuksia, jotka suoritetaan oppilaitoksen ulkopuolella työpaikoilla jopa osana yrityksen normaalia toimintaa. Tämä asettaa myös yrityksille haasteita. Niiden täytyy aktiivisesti osallistua koulutukseen ja tarjota opiskelijoille koulutus- ja harjoittelupaikkoja, joissa he voivat opetella työelämää ja niitä tehtäviä, mitä he tulevat aikanaan tekemään. Opiskelijoiden harjoittelu, projektityöt ja opinnäytetyöt voitaisiin nykyistä paremmin ottaa huomioon yritysten normaalissa toiminnassa. Hannu Saarikangas ja Markku Pynnönen tuovat esiin järjestöjen näkemyksiä.

Itsenäisen kielenkäyttäjän taso on tavoittelemisen arvoinen tekniikan opiskelijan ensimmäisessä vieraassa kielessä. Viestintätaitoisten nuorten uskotaan paikkaavan yritysten kielivarannossa esiintyviä aukkoja. Itsenäinen opiskelu ja harjoittelu sekä muu informaalinen oppiminen saattaa täydentää formaalisia kieliopintoja. Mutta kielenoppijan kielijärjestelmän kehittymisen kannalta tarvitaan syötöksen (inputin) eli runsaan lukemisen, kuuntelemisen ja vuorovaikutuksen lisäksi myös ymmärrettävän tuotoksen syntymistä. Esko Johnson esittää, että luonnontieteellis-matemaattisten aineiden tapaan olisi myös kieliopinnoissa mahdollista rakentaa opetuspaketteja tuotantopainotteisesti opiskeleville. Näihin koulutusohjelma- ja opiskelija-koh-taisesti räätälöityihin paketteihin voitaisiin liittää opintoviikoitettuja oppimistehtäviä, joissa opiske-lija perehtyisi työelämäviestintään saadakseen siitä riittävän hyvän kokonaiskuvan ja omakohtaisen realistisen käsityksen.

Harjoittelun kehittäminen on asetettu yhdeksi painopistealueeksi opetusministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisissä tavoitesopimuksissa vuosille 2004–2006. Ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet osallistumaan mm. Harjoittelun kehittämisen verkostohankkeeseen (HARKE), jota tässä kirjassa esittelee projektipäällikkö Paula Salonen. Projektin keskeisin työ tapahtuu työrenkaissa. Työrenkaita on kahdenlaisia: temaattisia ja koulutusalakohtaisia. Hankkeen tavoitteena on kehittää harjoittelua projekti- ja opinnäytetyöskentelynä siten, että harjoittelujakso oppimisena työpaikoilla luo ammatillisen osaamisen kasvua ja kehitystä osana ammattikorkeakoulututkintoa. Projektin yleistavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja työelämän suhteita niin, että opiskelijoiden harjoittelu toteutuu laadukkaana ja edesauttaa työllistymistä opintojen jälkeen.

Aikuiskoulutuskenttä ja ammattikorkeakoulun osuus siinä kuvataan Ville Heinosen artikkelissa. Viime vuosina keskeisissä aikuiskoulutuspolitiikkaa linjaavissa asiakirjoissa on kiinnitetty huomiota mm. aikuiskoulutuksen mahdollisuuksiin vastata erityisesti tietyillä aloilla ennakoitavissa olevaan työvoimapulaan. Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutustarjonta on luonut erityisesti opistoasteen tutkinnon suorittaneille hyvät edellytykset koulutustasonsa nostoon ja sitä kautta etenevään urakehitykseen. Nyt näyttää siltä, että opiskelijarakenne on muuttumassa. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden osuus aloittaneista näyttää olevan selvässä nousussa. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2003 - 2008 esitetään mm. lanseerattavaksi erillisohjelma paikkaamaan mm. teknikkotyövoiman rajusta poistumasta aiheutuvaa työvoimapulaa. Ohjelma on tarkoitus toteuttaa siten, että osa siitä kohdennettaisiin ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan tuotantopainotteiseen koulutukseen ja osa toiselle asteelle erikoisammattitutkintoihin. Tavoitteena on, että suurin osa ko. koulutukseen osallistuvista henkilöistä olisi pohjakoulutukseltaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneita. Tapani Termonen kirjoittaa artikkelissaan aikuiskoulutuksena toteutetun tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen arkipäivästä.

Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus sisältää 20 ov työpaikalla tapahtuvaa käytännön opiskelua, jonka sisältö on sovittu ja joka poikkeaa työpaikkaharjoittelusta. Toteutetut tuotantopainotteiset opetussuunnitelmat voidaan jakaa kahteen erilaiseen malliin: kehitysprojektimalli ja työpaikkajaksomalli. Monessa tapauksessa on kuitenkin piirteitä molemmista toteutusmalleista. Kirjassa esitellään yhdeksän erilaista tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen toteutusta eri ammattikorkeakouluissa sekä niistä hahmottuvia yhteisiä piirteitä.

Kehitysprojektimallissa opiskelijat tekevät yksin tai pienissä ryhmissä kehitysprojektin, jonka aihe hankitaan työpaikoilta. Työpaikan yhdyshenkilö osallistuu rajatusti työskentelyn ohjaamiseen. Työskentelystä enin osa tapahtuu oppilaitoksen tiloissa joko projektityöpajoissa tai laboratoriomaisissa oppimisympäristöissä. Työtä tehdään määräaikaisina jaksoina, ja projektityön on valmistuttava annettuna aikavälinä. Yhtenä tavoitteena on myös oppia projektimaista työskentelyä, ja siksi siitä annetaan aluksi koulutusta. Kehitysprojekteista tehdään raportti, joka esitetään ja arvioidaan työn lopuksi. Myös projektin aikana syntyvällä materiaalilla on merkitystä oppimisessa. Esimerkeistä voi päätellä, että työpaikan osallistuminen tehtävän ohjaukseen ja arviointiin on onnistumisen edellytys tämän kaltaisissa työpaikkaopinnoissa.

Työpaikkajaksomallissa opiskelijat työskentelevät yrityksissä tai muissa vastaavissa työpaikoissa joko yhtenä tai useampana jaksona. Opiskelija voi olla työsuhteessa työpaikkaan tai ilman työsopimusta. Opiskelija tekee sekä työpaikan antamia töitä että oppilaitoksen määräämiä oppimistehtäviä. Oppimistehtävät on sovittu ennen jakson alkamista kolmikantaneuvotteluissa. Esimerkeistä voi päätellä, että kunnollinen kehitystehtävä, jota oppilaitos myös sivusta ohjaa, on edellytys tämän tyyppisten työpaikkajaksojen onnistumiselle.

Yhteinen havainto kaikkien artikkelien mukaan on, että opiskelijat ovat innostuneita tekemään työpaikkaprojektit perusteellisemmin kuin mikä olisi tarpeen rimaa hipoviin suorituksiin. Tältä pohjalta tuotantopainotteinen opiskelu ei ole ainakaan työmäärällisesti perinteistä insinöörikoulutusta heikompaa.

Yleisesti koetaan tuotantopainotteisen toteutuksen hyödyksi ammattikorkeakoulun yritysyhteyksien ylläpito, opiskelijoiden motivoituminen opiskeluun, keskeyttämisten vähäisyys, opinnäytetyöaiheiden helppo saanti sekä työllistyminen. Kaikki raportoidut tuotantopainotteiset insinöörikoulutukset kertovat työllistymisen olevan 100 %. Myös yrityksen ovat tyytyväisiä rekrytoinnin helpottumisesta tällä menettelyllä. Ongelmana on paikoitellen ja aloittain ollut työpaikkojen saanti sekä yritysten vastausten viipyminen. Projektiaiheiden jatkuva sujuva saaminen yrityksiltä taatusti ja pitkäjännitteisesti pitäisi turvata. Työpaikkajakson ohjaajakoulutukseen pitäisi saada rahoitusta esimerkiksi Euroopan sosiaalirahastolta.

Tarvitaanko erillistä käsitettä tuotantopainotteinen insinöörikoulutus? Perinteinen insinöörikoulutus kehittyy varmaan samaan suuntaan eli työelämäläheisyyttä kasvattaen. Tuotantopainotteinen insinöörikoulutus ei silti menetä merkitystään, koska sillä on lisäksi muita tavoitteita. TUPA-prosessin seurauksena on kehittynyt ja tullut näkyvimmin esiin käytännön tuotantoon, käynnissäpitoon, järjestelmärakentamiseen, kiinteistöjohtamiseen ja palveluihin kuten jälkimarkkinointiin tähtäävät insinöörikoulutukset. Yksilöiden urakehitys saa jatkossakin kulkea kunkin omia polkuja.