Kehityksen etiikka ja filosofia / Heta Gylling (toim.). Gaudeamus, Helsinki, 2004

Kirjan artikkeleiden otsikoista on nähtävissä, että käsiteltävinä olevien asioiden kirjo on melkoinen. Tällainen voi joskus tarkoittaa, että kokonaisuudesta tulee sekava ja läpitunkematon. Nyt tarkasteltavana oleva kirja välttää tämän riskin. Kirja on eheä kokonaisuus. Teksti on helppolukuista ja asiantuntevaa – sisällöllisesti runsasta. Kukin artikkeleista muodostaa oman itsenäisen kokonaisuuden. Toisaalta filosofinen ja eettinen näkökulma sitoo kirjan artikkelit kiinnostavalla tavalla yhteen muodostaen kirjasta eheän teemoitetun kokonaisuuden. Eri artikkelit antavat filosofiselle ja eettiselle näkökulmalle konkreettista sisältöä, konkreettisia esimerkkejä.

Kirja tarjoaa oivallisen esimerkin nykyisestä käytännöllisestä (tai soveltavasta) filosofiasta: tartutaan konkreettisiin ajankohtaisiin asioihin, joita tekstissä jäsennetään käsitteellisesti hedelmällisellä tavalla. Lopputuloksena on raikasta filosofista tekstiä, jolla on sekä teoreettista että käytännöllistä merkitystä.

Kirjan arvioiminen onkin vaikea tehtävä. Voisi tuoda esiin eri artikkeleissa esiintyvä rikas sisältö ja samalla mahdollisesti hävittäen näkyvistä kirjan kiehtova punainen lanka. Toisaalta voisi pyrkiä esittämään joidenkin teemojen avulla kirjan punaista lankaa hävittäen samalla kirjan runsas sisältö. Niin tai näin, joka tapauksessa on asiasta kiinnostuneen kannattaa itse lukea ja pohtia kirjan artikkeleita. Seuraavassa poimitaan joitakin ideoita, joita kirjan artikkeleista nousee esiin pyrkien antamaan aavistuksenomainen kuva (eräästä) kirjan yleisestä teemasta.

Kirjan nimi Kehityksen etiikka ja filosofia kytkee etiikan ja filosofian erittäin hankalaan ja monimuotoiseen kehityksen käsitteeseen. Näin nimi synnyttää lukijalle lukuisia, suuriakin, odotuksia. Kirjassa kehitys rajataan kehitysyhteistyöhö ja pohditaan tähän liittyvää problematiikkaa filosofisesta ja eettisestä näkökulmasta.

Kehitykseen liittyy aina tietty muutosprosessi, joka voi olla luonteeltaan itseohjautuva (kehittyä) tai ulkoaohjautuva (kehittää). Näiden välinen raja on monella tavoin hämärä. Tätä rajaa voidaan selventää tarkastelemalla erottelemalla avun saajan ja avunantajan intressit toisistaan. Esimerkiksi käsityksessä, että kehitys kulkee kaikkialla samaa polkua, mutta eri paikoissa ollaan vain eri vaiheessa, henkii vahvaa omien (länsimaisten) arvojen preferointia.

Kehitys on prosessi – prosessi parempaan. Kehitystyö on aina vahvasti arvosidonnaista. Näin eettinen tarkastelukulma tulee luontevaksi. Kehityksen käsite on luonteeltaan erittäin kompleksinen, joten kehityksen käsitteen ja muiden siihen liittyvien käsitteiden filosofinen tarkastelu on erittäin tarpeellinen tehtävä. Kehitystyön eettinen tarkastelu tarvitsee tuekseen käsitteistön filosofista analyysiä.

Kehityksen käsitteeseen pääsee kiinni aloittamalla esimerkiksi seuraavasta, Takalan ja Lehdon esittämästä, Yhdistyneitten kansakuntien 1986 julistuksessa muotoillusta määritelmästä: Kehitys on kaikenkattava taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja poliittinen prosessi, joka tähtää koko väestön ja kaikkien yksilöiden hyvinvoinnin jatkuvaan parantamiseen. Hyvinvoinnin jatkuva parantamisen perustana on kaikkien aktiivinen, vapaa ja merkityksellinen osallistuminen kehitykseen sekä siitä seuraavien hyötyjen tasapuolinen jakautuminen.

Kehitystyössä keskeisessä roolissa on koulutus (kasvatus, valistustyö, neuvonta). Kehittäjän rooli, niin kouluttajana kuin kehittäjänä, on erittäin vaativa. Missä määrin hänen on oikeus tuoda mukanaan omia arvojaan ja käsityksiään? Tämä voi tapahtua myös ilman tietoista harkintaa. (Vrt. indoktrinaatiosta käyty kasvatusfilosofien keskustelu.) Arvoja voi tulla mukaan yhtäältä omien arvojen ja arvostusten sisäistämisen kautta. Niitä ei enää varsinaisesti pidetä arvoina, mutta niistä poikkeaviin kiinnitetään ”luontevasti” huomiota. Toisaalta arvot voivat tulla (vakiintuneen) kehitysretoriikan mukana. Tällöin ei välttämättä tiedosteta arvojen mukaan tuloa. Näin voi tapahtua käytettäessä arvolatautuneita käsitteitä, kuten tarkoituksenmukaisuus tai rationaalisuus.

Koulutuksessa, ja yhteistyössä yleisemminkin, siirretään aina myös arvoja. Kriittinen tieteellinen ajattelu ei välttämättä sovi yhteen perinteisen, traditionaalisen ajattelun kanssa. Kriittisessä ajattelussa olennaista on kyky katsoa myös toisin - asettaa annettuja lähtökohtia kysymyksenalaisiksi. Henkilön funktionaalinen lukutaito – eräänlainen kriittinen lukutaito - sisältää kritiikin siemenen. Koulutus ja aito yhteistyö ovat vaativia ja hienovaraisia tehtäviä: on pystyttävä kontekstisensitiivisyyteen, sensitiivisyyteen niin toisten kuin omienkin arvojen suhteen.

Koulutuksessa ja yhteistyössä on hyvä pitää mielessä molemminpuolisen autonomisuuden periaate. Autonomia ei tarkoita vain (formaalia) lupaa tehdä omia valintojaan. Tällaisten valintojen ja mahdollisuuksien tulee olla reaalisia. Henkilöllä (tietyllä luontevalla tavalla olevien) reaalisten mahdollisuuksien luokka kuvaa hänen tulevaisuutensa avoimuutta. Amartya Senin ja Martha Nussbaumin toimintamahdollisuuksien etiikan eräs keskeinen idea on juuri tällaisen reaalisten mahdollisuuksien tuominen eettiseen keskusteluun systemaattisella tavalla.

Kehitysyhteistyössä tulee esiin tiettyjä eettisiä ongelmia. Yhtäältä toisten kulttuurien kohtaamisessa on väistämättä edessä myös erilaisten arvojärjestelmien kohtaaminen. On selvä empiirinen fakta, että eri yhteisöissä on erilaisia arvoja ja arvojärjestelmiä. Tällainen erilaisten arvojärjestelmien kohtaaminen on kuitenkin vaikea tehtävä. Yhtäältä jo avoin keskustelu voi kohdata odottamattoman suuria ongelmia. Eri arvojärjestelmistä käsin merkitykset ja painotukset poikkeavat toisistaan – samoilla sanoilla voi olla täysin erilaisia merkityksiä (esimerkiksi oikeudenmukaisuuden merkitys poikkeaa arvojärjestelmästä toiseen). Näin jo itsensä ymmärretyksi tekeminen saattaa olla vaikeaa. Toisaalta eri arvojärjestelmien keskinäinen arvottaminen voi tulla eteen tavalla tai toisella: Onko kehittäjällä oikeus (tai jopa velvollisuus) muuttaa toisten arvoja?

Empiirinen tutkimus ihmisten tosiasiallisista arvostuksista on kiinnostavaa ja tärkeää. On tärkeä tutkimuksellinen tehtävä katsoa, mitkä perimmäiset arvot ihmisten toimintaa perimmältään ohjaavat. Tällainen tutkimus kuuluu ns. deskriptiiviseen etiikkaan. Voimme tämän rinnalla tarkastella, perustella ja analysoida perusteluja eettisille periaatteille, joiden toivottaisiin ohjaavan inhimillistä toimintaa. Tällainen tarkastelu kuuluu ns. normatiiviseen etiikkaan. Filosofinen etiikka painottuu jälkimmäiseen. Kuitenkin on tärkeää huomata näiden kahden lähestymistavan läheinen yhteys toisiinsa. Edelleen on tärkeää huomioida käsitteellisesti tärkeä erottelu erilaisten väitteiden luonteen välillä. Deskriptiivistä etiikkaa kuvataan (esitetään) empiirisin väittein, normatiivista etiikkaa kuvataan (esitetään) moraalisin väittein ja näiden rinnalla on praktisia normeja ilmaisevat väitteet. Nyt käsiteltävän kirjan eräs keskeinen ansio on juuri tällaisten keskeisten asioiden tuominen esiin ja konkreettisen pohdinnan alle.

Erilaisten arvojen kohtaamisessa voi syntyä erilaisia konflikteja. Yhtäältä voi tapahtua intressiristiriitoja. Tällöin kyseessä on tilanne, missä toimijoilla on erilaisia preferenssejä, joita ei voida samanaikaisesti toteuttaa. Tällainen tilanne voidaan selvittää monin eri tavoin, esimerkiksi keskusteluin tai arpomalla. Varsinainen arvoristiriita syntyy kun joku toimijoista ryhtyy vaatimaan omien arvojensa hyväksymistä toisten vaatiessa oman autonomiansa kunnioittamista. Tällainen arvoristiriita on tärkeää erottaa aidosta moraaliongelmasta. Tällainen on kyseessä silloin, kun moraali-intuitiomme ei pysty tekemään päätöstä asiassa eli päädyttäessä moraaliseen toisaalta-toisaalta – tai ei-eikä –tilanteeseen.

Empiirinen fakta, että eri yhteisöillä on tosiasiallisesti erilaisia arvoja johtaa luontevalla tavalla pohtimaan relativismin problematiikkaa. Relativismin perusideaa voidaan kuvailla seuraavalla tavalla. Moraali on kunkin arvojärjestelmän sisäinen asia eikä sitä voi ulkopuolelta arvioida. Emmekö todellakaan voi sanoa mitään esimerkiksi tietyissä kulttuureissa tapahtuvasta naisten ympärileikkauksista? Moraali-intuitio ei liene tässä kovin vahva. Yhtäältä ajatellaan, että esimerkiksi natsismi on jollakin selkeällä tavalla moraalisesti väärää. Toisaalta ajatellaan, että toisten arvoja tulee kunnioittaa, ehkä jopa hyväksyä (heille). Miten raja tulisi vetää, ja ketkä sen voivat vetää?

Liberalismin ja kommunitarismin välinen keskustelu avaa kiehtovalla tavalla erilaisten arvojen ja kulttuurien kohtaamisen problematiikkaa. Kyseessä ei varsinaisesti ole ristiriidasta, mutta kylläkin lähtökohtaisesta painotuserosta. Liberalismissa on painotettu yksilön vapautta itseisarvona. Yhteisön oikeutus pakotteisiin liittyy vain niiltä osin kuin yksilön toiminta vaikuttaa muihin. Kommunitarismissa painotetaan puolestaan yhteisön ja sen arvojen ratkaisevaa merkitystä. Ihminen nähdään lähtökohtaisesti osana jotain yhteisöä. Ihminen löytää oman identiteettinsä omassa yhteisössään.

Kehitystyöhön liittyvän käsitteistön hahmottaminen on erittäin vaikea tehtävä. Käsitteiden merkitykset ovat limittäin ja lomittain. Tällainen sekoittuminen on osin tarkoituksellista (valtapoliittista) osin tarkoituksetonta. Nyt käsiteltävänä oleva kirja on mitä parhainta lääkettä tällaiseen semanttiseen saastuneisuuteen. Kirja tarjoaa oivan lukupaketin kaikille kehitysyhteistyöstä kiinnostuneille henkilöille.

Kirjan merkitys ja pyrkimys avautuu ehkä edellistä paremmin seuraavasta Heta Gyllingin lauseesta: ”Niinpä tärkeämpää kuin jakaa maailma mekaanisesti lohkoihin, on selvittää, mitkä ovat ne perusperiaatteet, perimmäiset uskomukset ja toiminnan päämäärät, joita erilaiset ihmiset arvostavat. Vasta sen jälkeen voimme edes jotenkin hahmottaa, kuinka hyvin kykenemme suurimmat väärinkäsitykset välttävään yhteistyöhön.”

Kuten lainauksesta käy ilmi, kirjan perusideat ovat erittäin yleisiä. Siten kirjaa on mahdollista hyödyntää myös laajemmin, esimerkiksi pohdittaessa työelämän kehittämistä ja siihen liittyvää filosofista ja eettistä problematiikkaa.

Kirja on mainio lukupaketti erilaisiin tarkoituksiin: itseoppimiseen (kehittyä), oppikirjaksi (kehittää) tai lukupiirien materiaaliksi (yhdessä kehittyminen).