Esittelin väitöskirjatutkimustani KeVerin toiminnanteoreettisen tutkimuksen ryhmän kokouksessa 26.8.2004. Tutkimuskohteeni on kahdeksan hengen opettajaryhmä eräässä Helsingin kaupungin toisen asteen oppilaitoksessa. Tutkimieni opettajien työ on muuttunut paljon viime vuosina, aina keskiasteen uudistuksesta lähtien. Nämä monenlaiset työn muutokset näkyvät opettajien arkipäivässä erilaisina häiriöinä ja katkoksina, jotka yleistyessään johtavat lisääntyviin työntekijöiden hyvinvointiongelmiin. Tutkimustani eteenpäin vievä kysymys onkin, miten opettajien työtä tulisi kehittää niin, että se myös edistäisi heidän hyvinvointiaan työssä. Kiinnostukseni kohdistuu erityisesti niihin tapoihin, joilla opettajat itse pyrkivät kehittämään työtään ja toimintatapojaan.

Toteutimme opettajayhteisössä kehittämishankkeen, joka alkoi syksyllä 2002. Hankkeen alussa yritimme päästä kiinni opettajien arkityön ongelmiin työn häiriötilanteita analysoimalla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut toivotulla tavalla. Eräs tutkimukseni tavoite onkin tarkastella häiriön käsitettä etnografisessa tutkimuksessa niin teoreettiselta, empiiriseltä kuin metodologiseltakin kannalta. Millaisia haasteita häiriön käsite kohtaa paikallisen työn tutkimisessa ja kehittämisessä? Millaisista häiriöistä ja työtilanteista tutkijan tulisi kerätä etnografista aineistoa, jotta työn kehitysjännitteisiin olisi mahdollista päästä kiinni?

Hankkeen aikana esiin tullut keskeinen jännite opettajien työssä näyttää olevan jännite oman (opetus)työn ja yhteisen (kehittämis)työn välillä. Perinteisen luokkahuoneopetuksen rinnalle opettajien työhön on tullut paljon tehtäviä, jotka edellyttävät uudenlaista vastuunottoa koko osaston toiminnasta. Yhteisten asioiden hoitamiselle ei näytä kuitenkaan löytyvän aikaa tai menettelytapoja, ja opettajien työssä näkyy edelleen vahva yksilöllisen työn perinne, jota myös vallitsevat organisatoriset rakenteet, kuten palkkausjärjestelmä, tukevat. Erityisesti johdon toiminta ja opettajien arkityö näyttävät elävän toisistaan täysin erillisissä todellisuuksissa. Johdon visioiden ja arkityön välinen jännite kärjistyy erityisesti opettajien lähiesimiehen arjessa: lähiesimies joutuu jatkuvasti luovimaan johdon visioiden, organisaatiorakenteiden ja opettajien työn arkitodellisuuden välimaastossa.