Kiina on tänä päivänä maailman dynaamisin talousmahti. Sen talouskasvu ylittää huimasti muun maailman eikä loppua ole näköpiirissä. Sanghaista on nopeassa vauhdissa kasvamassa maailman mahtavin kaupan ja teollisuuden keskus. Taloudellinen vauraus on levittäytymässä ja väestö muuttaa sankoin joukoin maaseudulta kaupunkeihin.

Samaan aikaan Kiina on maailman repressiivisimpiä valtioita. Maan hallitus ei piittaa alkeellisimmistakaan ihmisoikeuksista. Toisinajattelijoita suljetaan vankiloihin. Vähemmistöjä, olivat ne luonteeltaan uskonnollisia tai poliittisia, vainotaan. Tiedotusvälineet ovat valtion tiukassa kontrollissa. Ulkopolitiikkaa etenkin suhteessa Taiwaniin leimaa vahva nationalismi. Hallitsevan puolueen ideologia idealisoi talonpoikia ja romantisoi vallankumouksen alkuaikoja.

Monet uskovat Kiinan demokratisoitumiseen. Tälle käsitykselle on kuitenkin vaikea löytää historiallista tukea. Rautakansleri Bismarck pyrki modernisoimaan Saksaa "verellä ja raudalla" antamatta piiruakaan periksi demokratisoinnille. Seurauksena oli vahva autoritäärinen valtio, joka oli sisäisesti epätasapainoinen. Stabiliteettia pyrittiin etsimään agressiivisesta ulkopolitiikasta.

Norjalainen sosiologi Stein Rokkan pitää Saksaa kouluesimerkkinä kriisiytyvästä yhteiskuntarakenteesta. Mikäli rakennetaan samaan aikaan vahvaa auroritaarista valtiota ja annetaan myöten markkintalouden kehittymiselle, päädytään väistämättä vahvaan epätasapainoon ellei yhteiskunnallista valtaa jaeta alaspäin. Näin näyttää Kiinassa käyvän.

Persian Shaahi yritti toteuttaa Iranissa Bismarckin mallia. Hän pyrki teollistamaan ja maallistamaan valtakuntaansa uudistamatta kuitenkaan puolifeodaalista hallintajärjestelmäänsä. Shaahi ei antanut periksi nousevan keskiluokan kasvaville demokratiavaatimuksille. Hän ei myöskään kiinnittänyt riittävästi huomiota maan taantumukselliseen voimaryhmään, papistoon. Saahin viimeinen turva oli salainen polisisi, Savak, jonka voimat eivät riittäneet nujertamaan fundamentalististen muslimien vyöryvää vallankumousta.

Voimakas teollistaminen ja yhteiskunnan modernisointi synnyttää luonnonvoimaisesti proletariaatin, joka väistämättä alkaa vaatia poliittisia oikeuksia työpanoksensa vastapainona. Kaikki sosiologinen tutkimus viittaa siihen, että tästä ryhmästä syntyvät poliittiset liikkeet suunnistavat oikealle. Kiinan kaupunkeihin syntyy työtä hakevien, näkäisten entisten talonpoikien massa, joka on sulaa vahaa poliittisten kiihoittajien käsissä.

Tunnettu saksalainen historioitsija Jacob Burckhardt ennusti edessä olevasta vuosisadasta diktatuurien taistelukenttää. Hänen samoin kuin Karl Marxinkin silmien edessä tapahtui Ludvig Napoleonin vallankaappaus 1881, jolla hän loi kansallismielisen diktatuurinsa. Verisiin seurauksiin johtaneen vallankumouksen toteuttivat pikkukaupunkien puoliteolliset työläiset ja kaupunkien pienporvaristo.

Onko siis Kiinassa odotettavissa uudenlaisen fasismin nousu. Norjalainen politiikan tutkija Bengt Hagtvet pitää vakiintuneita poliittisia käsitteitä tässä suhteessa vanhentuneina. Moderneja poliittisia liikkeitä on mahdoton tulkita historiallisin termein. Jakolinja oikeistoon ja vasemmistoon on aikoja sitten hämärtynyt. Tämän päivän liikkeille on tyypillistä kyky yhdistellä yhtenäiseltä näyttäväksi rakennelmaksi eri tyyppisiä aineksia, radikaaleja ja konservatiivisia, perinteisiä ja ainutkertaisia, uudenlaisia ja vanhentuneita.

Parhaimman vertailukohdan tämän päivän Kiinalle tarjoaa Hagtvetin mukaan Italian kehitys vuodesta 1924 vuoteen 1928. Italialainen fasismi oli sekoitus ristiriitaisia aineksia; keskusjohtoinen valtiovalta, kansallishenkinen ideologia, korporatiivinen kapitalismi yhtyneenä jonkin asteen yksilölliseen vapauteen, mikä toteutui näkyvimmin korruptiona ja klikkiytymisenä. Huolestuttavaa Kiinan kohdalla on Hagtvetin mukaan se, että sieltä puuttuvat kokonaan Mussolinin Italialle tyypilliset valtiokoneiston vastavoimat, monarkkia ja katolinen kirkko.

Lohduttavaa yhteiskuntarauhan kannalta kuitenkin on, että Kiinassa hallitsevasta rationalistisesta ja materialistisesta ideologiasta puuttuu vielä fasismille tyypillinen spiritualistinen elementti. Mutta tämänkin aika voi tulla, mikäli Kiina eristettäisiin muusta maailmasta ja kansainvälisestä yhteisöstä.