Elinikäinen oppiminen lisää aktiivista kansalaisuutta ja innovatiivisuutta ja sitä kautta talouskasvua. Elinikäinen oppiminen onkin yksi keskeisimmistä keinoista, joiden avulla Euroopan unioni pyrkii nousemaan kilpailukykyisemmäksi tietoon perustuvaksi talousalueeksi. EU:n Lissabonin strategian mukaisesti elinikäistä oppimista tulee lisätä työllisyyden edistämiseksi ja väestön ikääntymisen vaikutusten lieventämiseksi.

Ammattikorkeakouluissa on perinteisesti ymmärretty yliopistoja paremmin, että korkeakoulutuksen tulee olla työelämälähtöistä ja antaa opiskelijalle valmiudet kestävään työllistymiseen. Opetuksen suunnittelun ja toteutuksen tulee olla ajanmukaista ja työelämän muuttuvista tarpeista lähtevää. Aktiivista kansalaisuutta ja elinikäistä oppimista voitaisiin ammattikorkeakouluissa kuitenkin tukea nykyistä enemmänkin. Yksi keino tavoitteeseen pääsemiseksi on ottaa opiskelijat aidosti mukaan kaikkeen päätöksentekoon ja suunnitteluun mikä koskettaa opiskelijoita ja opiskelua. Opiskelijoilta saatavaa palautetta voidaan käyttää hyväksi opinto-ohjelmien suunnittelussa ja siten opiskelijoiden ammatillisen kasvun tukemisessa.

Työllistymistaitoja voidaan osittain opettaa erityisillä kursseilla käymällä läpi esimerkiksi työhakemusten kirjoittamista tai työhaastattelukäyttäytymistä. Kestävää työllistymisen taitoa ei kuitenkaan voida suoralta kädeltä jakaa opiskelijoille luennoimalla. Kestävä työllistyminen saavutetaan parhaiten ohjaamalla opiskelijoista kriittisiä ajattelijoita ja elinikäisiä oppijoita. Uuden oppiminen jatkuu koko elämän ajan. Opiskelijoiden on oltava valmiita kohtaamaan opintojen jälkeinen, alati muuttuva maailma.


Joustavat opintopolut tukevat elinikäistä oppimista

Opiskelijan työllistymistä tuetaan parhaiten sallimalla yksilölliset opintopolut ja tarjoamalla joustavuutta ja mahdollisuuksia niin opintojen rakenteessa, sisällössä, suuntautumisessa kuin profiilissakin. Miten tulevaisuuden työvoima voisi olla joustavaa ja aktiivista, jos koulutuskaan ei sitä ole eikä siihen kannusta? Joustavuus opinnoissa tarkoittaa erilaisten oppimispolkujen, -tapojen ja – mahdollisuuksien hyödyntämistä. Etenkin ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat ovat elämäntilanteiltaan heterogeenistä joukkoa. Opetussuunnitelmissa on otettava huomioon erilaiset elämäntilanteet.

Opiskelijoilla tulee olla enemmän itsenäisyyttä opintojen valinnassa. Syvällinen ja laadukas oppimisprosessi saavutetaan opiskelijan itseohjautuvuutta ja oman elämän hallintataitoja tukemalla. Jotta opiskelu olisi joustavaa ja tehokasta, tulee opiskelijat ottaa mukaan opintojensa sisällölliseen ja aikataululliseen suunnitteluun. Valinnanvapaus ei saa kuitenkaan olla pinnallista. Opiskelijan on vaikeaa tehdä johdonmukaista opintosuunnitelmaa, jos opinnot koostuvat liian pienistä yksiköistä, eikä opinto-ohjelmassa ole selkeää rakennetta. Yliopistoissa ilmiö on tuttu monella alalla. Joustavuus ei myöskään tarkoita sitä, että opiskella ei tarvitsisi lainkaan. Päinvastoin lukuvuoden käytön tehostaminen muun muassa kesäajan opetustarjontaa lisäämällä ja opetussuunnitelmia kehittämällä on myönteistä kehitystä.

Toivottavaa on, että ylempien ammattikorkeakoulututkintojen vakinaistaminen helpottaa samalla opintojaksojen valitsemista toisista ammattikorkeakouluista jo perustutkintovaiheessa. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kokeiluvaiheessa on saatu hyviä kokemuksia useiden ammattikorkeakoulujen tarjoamista yhteisistä, verkostohankkeina toteutetuista koulutusohjelmista. Verkostoituminen koulutuksen kautta edistää yhteistyötä ammattikorkeakoulujen välillä myös muilla osa-alueilla. Etenkin liiketalouden ja tekniikan opintoihin olisi hyvä saada enemmän valinnanvaraa perustutkintovaiheessa. Opiskelijoita ei vielä kannusteta oma-aloitteisuuteen eikä yksilöllisiin ratkaisuihin. Vaikka muista yksiköistä tai oppilaitoksista saisi periaatteessa ottaa opintoja, ei käytännön toteutusta helpoteta. Usein muista oppilaitoksista opintojen ottaminen on mahdotonta liian tiukan aikataulutuksen vuoksi.

Elinikäisen oppimisen ja joustavien opintopolkujen periaatteisiin kuuluu aiemman opitun osaamisen tunnustaminen. Tällä hetkellä aikaisemmin opitun osaamisen arvioinnin ja tunnustamisen periaatteet eivät ole vielä valtakunnallisesti yhtenäisiä eivätkä avoimia. Opiskelijat eivät useinkaan ole ammattikorkeakoulunsa tunnustamiskäytänteistä tietoisia. Ammattikorkeakoulusektorilla aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen ei saa kuitenkaan vaikuttaa tutkinnon laatuun eikä tutkintotavoitteisiin niitä heikentävästi. Toisen asteen opintoja ei tulisi lainkaan hyväksilukea, koska ne sisältyvät jo pääsyvaatimuksiin. Ammattikorkeakouluopetus on korkeakouluopetusta ja sen olisi tarjottava aina enemmän aiempiin opintoihin verrattuna.


Opinto-ohjaus ja uraohjaus nivoutuvat toisiinsa

Käsitteet opinto-ohjaus ja uraohjaus ovat hyvin lähekkäisiä ja osittain päällekkäisiä. Opinto-ohjausta ei voi olla ilman uraohjausta, sillä opiskelijan on koko ajan tiedettävä minkä vuoksi tiettyä jaksoa opiskellaan. Uraohjauksen on alettava jo peruskoulussa, ennen ensimmäisten valintojen tekemistä. Hyvä uraohjaus toisella asteella vähentää opintojen aloittamista ja keskeyttämistä opiskelijalle itselleen sopimattomalla alalla.

Henkilökohtaisessa opinto- ja urasuunnitelmassa opinnot tukevat sitä tavoitetilaa, jota kohti opiskelija pyrkii. Suunnitelman tekeminen voidaan sitoa osaksi opiskelijan tutkintoon kuuluvia opintoja. Tällöin opiskelijalle annetaan paremmat edellytykset laatia laadukas suunnitelma ja hänelle korvataan opintopisteinä siihen käytetty aika. Opinto- ja urasuunnitelma eivät ole koskaan valmiita, vaan prosessi ja ohjaus jatkuvat koko opiskeluajan. Suunnitelma lisää opintojen johdonmukaisuutta ja niihin sitoutumista. Opiskelija on motivoituneempi opintojen ollessa jäsentyneempiä ja ammatillisen tavoitteen ollessa paremmin selvillä. Suunnitelma on punainen lanka, joka johtaa työelämään saakka.

Ammattikorkeakoulussa hyvin suunniteltu uraohjaus alkaa ensimmäisen vuoden syksynä, ennen kuin opiskelija ehtii edes pohtia opintojen keskeyttämistä. Opiskelija saattaa opintojen alussa miettiä mihin hän on menossa ja keskeyttää opintonsa, jos ensimmäisen vuoden opetus ei vastaa odotuksia. Uraohjauksessa opiskelijalle selviää minkälaiselle alalle ja minkälaisiin tehtäviin hän on kouluttautumassa. Opiskelijan pohtii mitä hän tulevaisuudeltaan haluaa. Opiskelijan päätavoite ei saa olla pelkkä opintojen loppuun saattaminen ja valmistuminen. Ei ole välttämättä huono asia, jos opiskelija huomaa uraohjauksen seurauksena olevansa väärällä alalla ja keskeyttää opinnot. Huonosti motivoituneesta opiskelijasta tulee helposti huonosti motivoitunut työntekijä.

ECTS-opintopisteiden periaatteet tukevat elinikäistä oppimista. Paitsi että ECTS-pisteet helpottavat tutkintojen vertailtavuutta ja aikaisemmin opitun hyväksilukemista, ne myös tukevat ammatillista kasvua. ECTS-periaatteiden mukaan jokaisesta opintojaksokuvauksesta tulee selvitä, mitä opiskelija jaksosta oppii ja mitä kompetensseja jakso kehittää sekä miten se vie kohti päämäärää. ECTS-pisteiden keskiössä ovat oppimistulokset. Tämä onkin tarkoituksenmukaista, sillä työhaastattelussakaan ei kysytä työnhakijalta mitä hänelle on opetettu vaan mitä hän osaa. Opinto- ja urasuunnitelmassa opiskelija neuvottelee mentoriopettajan kanssa siitä, miten ja missä ajassa hän aikoo saavuttaa tietyt oppimistavoitteet ja taidot. Nämä oppimistulokset ja taidot on puolestaan kirjoitettu auki opinto-oppaaseen, mikä tekee suunnittelun helpommaksi.

Hyvä suunnitelma paitsi tukee opiskelijan opintojen etenemistä, myös huomioi opiskelijan muuttuvat elämäntilanteet. Elektroninen opintosuunnitelma (eHOPS) toimiikin tässä paperista versiotaan paremmin. Urasuunnitelmaa päivitetään jatkuvasti muun muassa kehityskeskustelujen avulla. Muuttuvat elämäntilanteet ja yhteiskunnalliset tilanteet tekevät urasuunnittelun ohjauksesta vaikeaa ja haastavaa. Opiskelijalle kannattaa kertoa laajasti eri uramahdollisuuksista sekä siitä, miten omaa osaamista voi päivittää ja kehittää myös valmistumisen jälkeen. Vaikka ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu jatkoreitiksi vain viidesosalle opiskelijoista, on kaikkien oltava tästä mahdollisuudesta tietoisia.

Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa suunnitelmaan lisätään valittua uraa täydentävä harjoittelupaikka sekä opinnäytetyö, joka parhaassa tapauksessa liittyy edelliseen. Suunnitelma mahdollistaa harjoitteluun ja ulkomaille opiskelijavaihtoon lähdön aikaisemmassa vaiheessa. Harjoitteluihin kannattaisi miettiä yhtenäistä raportointimallia. Näin opiskelija osaisi jo etukäteen suuntautua harjoittelussa oikeisiin kehittymiskohtiin. Suunnitelmallisuuden puute työharjoittelussa ja sen ohjauksessa johtaa tilanteeseen, jossa opiskelijalla ei ole kokonaiskuvaa harjoittelun merkityksestä eikä oikea-aikaisuudesta. Taloudellisesta tilanteesta johtuva harjoittelupaikkojen puute estää opiskelijoita saamasta hyödyllisiä harjoittelupaikkoja. Etenkin ulkomaiset opiskelijat joutuvat usein tyytymään mihin tahansa paikkaan jonka onnistuvat saamaan. Vastuunjako ja tehtävät ovat harjoittelun osapuolille usein epäselviä ja ohjaushenkilöstön määrä on liian pieni henkilökohtaisen ohjauksen tarjoamiseen.

Ammattikorkeakoulun on tarjottava opinto- ja urasuunnitelman tekemiseen riittävää ohjausta ja neuvontaa, vaikka opinto- ja urasuunnitelman laadinnassa vastuu on ensisijassa opiskelijalla. Suunnitelma on sopimus, johon sekä opiskelija että oppilaitos sitoutuvat. Ura- ja opintosuunnitelman teossa auttaa opettajamentori opinto-ohjaajan lisäksi. Koko ammattikorkeakoulun henkilöstöä tulisi kouluttaa ohjaajiksi. Opintojen ohjauksessa ideaalitilanne on kokonainen opiskelijaa tukeva ohjausverkosto.

Ammattikorkeakoulun ei tarvitse tehdä kaikkea ohjaustyötä yksin. Työelämän edustajien, mentoreiden ja alumnien panos on kullan arvoinen sekä harjoittelun ohjaamisessa että yleisemminkin opintojen suunnittelussa ja uraohjauksessa. Mentoroinnin toteuttaminen ei vaadi suuria taloudellisia resursseja. Tärkeintä siinä on huolellinen pohjatyö ja molempien osapuolien sitoutuminen. Mentori toimii opiskelijalle tienviitoittajana. Hänellä on kokemusta työelämästä ja hän voi auttaa opiskelijaa löytämään omat mahdollisuutensa. Kehityskeskustelut kokeneemman henkilön kanssa auttavat opiskelijaa omien suunnitelmien muokkaamisessa. Mentori voi toimia myös opinnäytetyön objektiivisena lukijana.

Alumneja kannattaa hyödyntää tehokkaammin kaikissa opintojen vaiheissa. He tietävät parhaiten, mistä tiedoista ja taidoista työelämässä on hyötyä. Alumnien tieto on konkreettista ja kokemuksen kautta syntynyttä. Alumnit voivat olla opiskelijan ammatillisen kasvun tuki ja konkreettinen apu urasuunnittelussa.


Koulutusjärjestelmän kehitys

Joustavuus koulutusjärjestelmässä johtaa siihen, että opiskelijan ei tarvitse niin paljoa pelätä väärien valintojen peruuttamattomuutta. Eurooppalaisen korkeakoulutusalueen luomisessa korostetaan, ettei tulevaisuudessa koulutusjärjestelmissä saisi olla umpiperiä, joista ei enää pääse eteenpäin. Kansallinen tutkintojen viitekehys kertoo miten opiskelureitit eri syklien ja pilarien välillä kulkevat. Jos eteenpäin ei pääse suoraan, on viitekehyksestä selvittävä, mitä kautta kiertämällä voi seuraavalle tasolle edetä. Kansallisen tutkintojen viitekehyksen luomista vaikeuttaa se, että Suomessa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vakinaistaminen ja aseman määrittely ovat vielä kesken. Asema on toivon mukaan selvillä ennen toukokuuta, sillä Bergenin ministerikokouksessa toukokuussa tullaan keskustelemaan jo kolmannesta syklistä. Esiin nousee todennäköisesti vaatimus siitä, että toisen syklin opintojen tulee voida johtaa kolmanteen sykliin. Suomessa tätä keskustelua ei ole vielä edes aloitettu. Vaikkei ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta voisikaan suoraan siirtyä tohtoritutkintoihin, on niihin Bolognan prosessin periaatteiden mukaisesta oltava olemassa reitti, vaikka sitten kiertoreitti.

Bolognan prosessin tavoittelema joustavuuden lisääntyminen koulutusjärjestelmässä toteutuu Suomessa jo esimerkiksi siten, että ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta voi siirtyä korkeakoulutukseen. Tosin suurin osa ammattioppilaitosten oppilaista on nähnyt luontevammaksi siirtyä ammattikorkeakouluun kuin yliopistoon. Myös korkeakoulutussektoreiden välinen liikkuvuus on helpottunut koko ajan. Asenteet ovat muuttuneet erityisesti yliopistopuolella. Humanististen tiedekuntien tutkintorakenneuudistustyöryhmä on jo tehnyt suosituksen, jonka mukaan ammattikorkeakoulututkinto rinnastetaan tasoltaan yliopiston kandidaatin tutkintoon. Samalla alalla voi ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen siirtyä yliopiston maisteriohjelmaan suorittamalla muutamia täydentäviä opintoja tutkimusmenetelmistä. Sairaanhoitaja voi puolestaan siirtyä historian maisteriopintoihin tehtyään ensin historian kandidaattivaiheeseen kuuluvat perusopinnot. Opiskelijan ei siis nykyisin enää tarvitse aloittaa alusta vaan kunkin opiskelijan kohdalla mietitään mitä siltaopintoja hänen kohdallaan tarvitaan.

Periaatteessa yliopistojen muuttunut asenne ammattikorkeakoulututkintoja kohtaan on myönteistä kehitystä. Opiskelija voi nyt vapaammin valita oman ura- ja opintopolkunsa. Toisaalta ei ole täysin varmaa, onko muuttuneiden asenteiden takana lisääntynyt ymmärrys elinikäisen oppimisen periaatteita kohtaan vai yrittävätkö yliopistot murtaa ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen asemaa ohjaamalla opiskelijat omiin maisteriohjelmiinsa. Jälkimmäisessä tapauksessa kehitys ei olekaan enää myönteistä kehitystä. Ammattikorkeakouluista ei saa tulla pohjakouluttajia yliopisto-opintoja varten. Jatkotutkinnon tulee saada ylemmän korkeakoulututkinnon asema, jotta suomalainen korkeakoulujärjestelmä rakentuisi tulevaisuudessa kahdesta vahvasta, keskenään tasa-arvoisesta ja toisiaan täydentävästä pilarista. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot tulee laajentaa kaikille koulutusaloille. Kaikille ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille tulee taata oikeudenmukainen ja tasapuolinen mahdollisuus työelämälähtöisiin ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin.

Tutkintojen eurooppalaisessa vertailtavuudessa suomalaisilla ammattikorkeakouluilla on vielä paljon tehtävää. Esimerkiksi eurooppalaisessa Tuning-projektissa ei ole suoraan yhtään suomalaista ammattikorkeakoulua mukana. On mielenkiintoista nähdä, johtaako tutkintorakenteiden yhdenmukaistaminen Euroopassa myös tutkintojen sisältöjen yhdenmukaistamiseen. Kemian alalla kehitellyt ”eurobachelor”-tutkinnot ja kansainvälisten yhteistutkintojen kehittäminen näyttäisivät johtavan tähän suuntaan. Kansallisen ammattikorkeakoulutuksemme hyviksi todetuista piirteistä ei tule luopua. Ensimmäisen syklin eli perustutkinnon lyhentäminen kolmivuotisiksi vähentämällä työharjoittelun määrää heikentäisi tutkintojen työelämärelevanssia huomattavasti. Ensimmäinen sykli kannattaa jatkossakin pitää Suomessa 3,5 – 4,5 -vuotisena. Missään virallisessa Bolognan prosessin dokumentissa ei sanota, että ensimmäisen syklin tulisi olla kolmivuotinen ja toisen syklin kaksivuotinen.

Ammattikorkeakoulujen uusi kaksiportainen tutkintorakenne tarjoaa kaivattua joustavuutta opintopolkuihin. Ylempi ammattikorkeakoulututkintomme on ajan hermolla, sillä se tukee elinikäistä oppimista ja tulevaisuuden maailmassa välistämätöntä työnteon ja opiskelun vuorottelua. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon pääsyn kolmen vuoden työkokemusvaatimus antaa riittävät valmiudet työelämän kehittämistä varten. Ensimmäisen syklin tutkinnosta saatuja tietoja, taitoja ja valmiuksia testataan työelämässä minkä pohjalta opiskelija tietää mitä taitoja hän hänen kannattaa kehittää vielä tulevaisuudessa. Työkokemus antaa opiskelijalle laajemman perspektiivin. Työelämässä olo antaa opiskelijalle mahdollisuuden suuntautua opinnoissaan uudelleen. Sairaanhoitajaksi opiskellut voi kiinnostua tekniikasta ja alkaa opiskella hyvinvointiteknologian koulutusohjelmassa. Tämä on sitä kaivattua koulutusjärjestelmän joustavuutta, josta ammattikorkeakoulut voivat olla ylpeitä.