1: Kasvuyrittäjyys vs. pakkoyrittäjyys – käsitteiden määrittely

Ihmisen yrittäjyysorientaatiota voidaan kuvata kahdella toisiinsa vaikuttavalla diskurssilla: 1) sisäinen vs. ulkoinen yrittäjyys (Kyrö 1997) sekä 2) mahdollisuus- vs. pakkoyrittäjyys. Ensimmäinen yrittäjyysorientaation diskurssi kuvaa henkilön yrittäjyyden toteuttamismuotoa ja toinen niitä lähtökohtia ja perusteluja, miksi hän toimii yrittäjänä (vrt. myös Remes 2003).

Yleisimmin käytetty yrittäjyyden diskurssi tarkoittaa ulkoista yrittäjyyttä, jossa henkilö toimii juridisesti määritellyssä yritysmuodossa (toiminimi, avoin tai kommandiittiyhtiö sekä osakeyhtiö) vastuullisena toimijana. Sisäisen yrittäjyyden diskurssi tarkoittaa toisen palveluksessa työsuhteessa tapahtuvaa yrittäjämäistä toimintamallia, jonka vastakohtaisena diskurssina voitaneen pitää virkamiesmäistä toimintamallia.

Mahdollisuusyrittäjyydellä tarkoitetaan sitä, että henkilö on tunnistanut toimintaympäristössään liiketoimintamahdollisuuden (vrt. Pihkala ja Vesalainen 1999) ja ryhtynyt toteuttamaan sitä sekä tiedostanut siihen liittyvät taloudelliset riskit. Vastakohtainen diskurssi pakkoyrittäjyys tarkoittaa sitä, että henkilö on ryhtynyt yrittäjäksi vasten omaa tahtoaan jonkin ulkoisen tekijän tai sidosryhmän määräämänä. Pakkoyrittäjyyteen Suomessa voi ajaa lähinnä työttömyys tai sen uhka. Kysymyksessä voi olla myös alueellinen tekijä, jolloin henkilö haluaa tai joutuu asumaan jollakin paikkakunnalla esimerkiksi puolison työpaikan tai jonkun muun tekijän takia, mutta ainoa toimeentulomahdollisuus tarjoutuu ulkoisen yrittäjyyden kautta. Globalisaatiokehityksen seurauksena pakkoyrittäjyys lisääntyy myös toimintojen ulkoistamisen kautta, kun työnantajat tarjoavat irtisanomisen vaihtoehtona ulkoista yrittäjyyttä ilman työntekijän omaehtoista halukkuutta. Tällöin yrittäjyyden toimintaedellytyksiä tarjotaan usein varsin kohtuuttomilla ehdoilla, kuten 100 % provisiopalkkauksella. Tällaista kehitystä on ollut havaittavissa mm. siivousalalla, vähittäiskaupassa, ja metsätaloudessa. Myös mahdollisuusyrittäjyydessä yrittäjä joutuu varsinkin hankkeen alkuvaiheessa olevassa ns. kuoleman laaksossa toimimaan ahtaassa asemassa, joka muistuttaa pitkälti pakkoyrittäjyyttä. Käytännössä palkan asemasta yrittäjä joutuu turvautumaan ns. hikipääoman käyttöön eli tinkimään omasta palkastaan verrattuna vaihtoehtoiseen työhön toisen palveluksessa (Halttunen 2004).

Kirjoittanut: Teuvo 4.7.2004 klo 19.06 Suomi 24 keskustelupalstalla ”Yrittäjyyslöpinä alkaa ottaa pannuun. Poliitikot höpisevät, että yrittäjiä pitää saada lisää ja yrittäjyyttä pitää kannustaa. Ihan hyvä tavoite, mutta käytännön tarjonta on sitä, että ihmisten pitäisi ottaa kaikki yrittäjyyden riskit ja vastuut ilman mahdollisuutta menestykseen ja vaurastumiseen. Pakkoyrittäjyyttä tarjotaan työttömille erilaisten provisiopalkkatöiden ja asiamiessopimusten muodossa. Erityisesti kaupallisen koulutuksen saaneet nuoret naiset joutuvat usein tarttumaan näihin hommiin, kun oikeita työsuhteita ei ole tarjolla.”

Kuvio 1. Esimerkki pakkoyrittäjyyden diskurssista


Tämän esityksen aiheena olevaa kasvuyrittäjyyttä on pidettävä mahdollisuusyrittäjyyden diskurssin osana. Siinä henkilö on asettanut keskeiseksi tavoitteeksi harjoittamansa yritystoiminnan laajentamisen ja kasvun ja on tiedostanut yrityksensä kasvuun liittyvät riskit. Kansainvälisessä ja yli 30 maahan kohdistuvassa Global Entrepreneurship Monitor (GEM) 2003 –tutkimuksessa uusi yrityshanke luokiteltiin kasvuyrittäjyyshankkeeksi, mikäli se: 1) tähtäsi vähintään 20 työpaikan synnyttämiseen viiden vuoden kuluessa sen perustamisesta, 2) yritys tarjosi tuotteita tai palveluja, joita aikaisemmin ei ole ollut laajalti tarjolla, 3) yrityksen hyödyntämät teknologiat eivät ole olleet yleisessä käytössä yli vuoden ajan sen perustamisesta ja 4) yritys tavoitteli myös kansainvälistä toimintaa (Autio 2003). Näillä kriteereillä tarkastelluista kaikista GEM-aineistoon kuuluvista n. 10.000 yrityshankkeista alle 10 % oli kasvuyrittäjyyshankkeita. Saman tutkimuksen mukaan 79 % kasvuyrittäjistä oli miehiä, 63 % alle 35-vuotiaita, 85 % yrittäjyyshankkeista oli mahdollisuusvetoisia, 50 %:lla yrittäjistä oli akateeminen tutkinto, 66 % kuului väestön varakkaimpaan kolmannekseen ja 95 %:lla oli yrityshanketta käynnistäessään työpaikka toisen palveluksessa (Autio 2003).

GEM 2003 –tutkimuksen mukaan Suomen aikuisväestön yrittäjyysaktiivisuus on noussut vuodesta 2002 tasolta 4,5% tasolle 6,9%. Noususta huolimatta yrittäjyysaktiivisuus ei vielä yllä huippuvuoden 2001 (9,3%) tasolle. Yrittäjyysaktiivisuus määritellään niiden henkilöiden osuutena työikäisestä aikuisväestöstä, jotka joko yrittävät aktiivisesti perustaa omaa uutta yritystä tai toimivat yrittäjänä uudessa yrityksessä. Pohjoismaista eniten yritteliäisyyttä on Islannissa (11,2%) ja Norjassa (7,5%). Suomen taakse jäävät Tanska (5,9%) ja Ruotsi (4,1%). Suomen ero Norjaan ja Tanskaan ei ole tilastollisesti merkitsevä. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on hyvää eurooppalaista tasoa, mutta kuitenkin selvästi jäljessä maailman yritteliäimmistä kehittyneistä maista (Uusi-Seelanti, Yhdysvallat, Australia ja Islanti). Suomen yrittäjyysaktiivisuuden taso on vain noin puolet näiden maiden tasosta. (Autio 2003)

Maailman yritteliäimmät maat ovat kehitysmaita. GEM-2003 tutkimuksen mukaan Ugandassa ja Venezuelassa lähes 30% väestöstä joko yrittää perustaa uutta omaa yritystä tai toimii yrittäjänä uudessa yrityksessä. Kehitysmaiden korkea yrittäjyyden taso selittyy pakkoyrittäjyydellä: yrityksen perustamisella tilanteessa, jossa yrityksen perustajalla ei ole muitakaan mahdollisuuksia hankkia toimeentuloa. (Autio 2003)

Erityisesti kasvuyrittäjyyden osuus näyttää olevan sitä korkeampi, mitä kehittyneempiä kyseisen maan teknologiapohja ja yhteiskunta ovat. Kasvuyritykset synnyttävät jopa 50-80 % kaikkien uusien yritysten synnyttämistä työpaikoista. Myös maan yrittäjyyden puitetekijöiden laatu (mm. yrittäjyyspolitiikan ja tukitoimien taso, rahoituksen saatavuus, teknologian siirto uusiin yrityksiin) on positiivisessa yhteydessä erityisesti kasvu- ja vientihakuiseen yrittäjyyteen. (Autio 2003). Tässä mielessä Suomella olisi hyvät mahdollisuudet lisätä kasvuyrittäjyyttä. Floridan ja Tinaglin (2004) tekemän eri Euroopan valtioiden luovuusindikaattorien vertaustutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu parhaiden Euroopan maiden joukkoon useimmissa väestön luovuutta, teknologista ja tieteellistä osaamista, kilpailukykyä sekä suvaitsevaisuutta kuvaavissa indikaattoreissa.

Kokonaisveroaste on negatiivisessa yhteydessä kaikkiin yrittäjyyden lajeihin (mahdollisuusyrittäjyys, pakkoyrittäjyys, kasvuyrittäjyys): mitä korkeampi kokonaisveroaste, sitä alhaisempi on kyseisen maan yrittäjyysaktiivisuus. Toisaalta työnteko näyttää olevan positiivisessa yhteydessä kaikkiin yrittäjyyden lajeihin: teollisuuden vuosityötuntien lukumäärä työntekijää kohden näyttää ruokkivan kaikkia yrittäjyyden lajeja. (Autio 2003)



2: Miksi Suomessa tarvitaan lisää kasvuyrittäjyyttä?


Yhteiskunnan ikärakenteen muutos ja voimakas väestön vanhenemiskehitys Suomessa uhkaavat vinouttaa tasapainoisen huoltosuhteen erityisesti kasvukeskusten ulkopuolella. Tämän vuoksi tarvitaan kansantalouden kasvua, kasvuyrittäjyyttä ja sen luomia uusia työpaikkoja ja ennen kaikkea uusia veronmaksajia, jotta nykyisen kaltaisen hyvinvointivaltion rakenteet voitaisiin säilyttää myös muutaman harvan alueellisen kasvukeskuksen ulkopuolella. Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle vaikuttaa siihen, että pienten ja keskisuurten perheyritysten sukupolvenvaihdoksia tulisi toteuttaa seuraavien 10 vuoden kuluessa noin 70.000 yrityksessä (vrt. Varamäki 2004). Ikääntyneet yrittäjät käynnistävät harvemmin kasvuyrittäjyyshankkeita, sillä GEM-2003 tutkimuksen mukaan uusista kasvuyrittäjistä yli 60 % on alle 35-vuotiaita (Autio 2003). Samanaikaisesti julkisen sektorin organisaatioista ja erityisesti kunnista poistuu runsaasti työvoimaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Tämä voi olla sekä uhka että mahdollisuus yhteiskunnan yrittäjyysasteen nostamisen näkökulmasta. Uhkatekijä siitä johtuen, että ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen suorittaneille tarjoutuu tulevaisuudessa runsaasti houkuttelevia työpaikkoja vaihtoehtona mahdollisuus- ja kasvuyrittäjyydelle. Toisaalta julkisen sektorin rakennemuutos voi tarjota myös uusia yritystoiminnan ja kasvuyrittäjyyden mahdollisuuksia erityisesti hyvinvointipalvelujen tuotannossa.

KTM:n yrittäjyyskatsauksen 2004 mukaan keskeinen haaste Suomessa on, että pk-yritysten omistajat ovat varsin haluttomia panostamaan yritystensä kasvuun. Kasvuyrittäjyyden edistäminen onkin kirjattu yhdeksi keskeiseksi Vanhasen hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman tavoitteeksi (Hyrsky ja Lipponen 2004). Finnvera Oyj:n ja Suomen Yrittäjät ry:n syksyllä 2003 tekemän pk-yritysbarometrin tulosten mukaan ainoastaan 9 % teollisuusyrityksistä ja vain 6 % kaikista pk-yrityksistä ilmoitti olevansa voimakkaasti kasvuhakuisia. Lisäksi teollisuutta edustavista pk-yrityksistä 47 % pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan ja peräti 36 % pyrkii säilyttämään nykyisen asemansa. Teollisuusyrityksistä 7 % ja kaikista yrityksistä peräti 10 % ilmoitti, että heillä ei ole lainkaan kasvutavoitteita. (Holm & Kauppi 2003.)

Kasvuhaluttomuuden syyt ovat Halttusen (2004) tutkimuksen mukaan usein yrityksen sisäisiä ja ne liittyvät pitkälti yrityksen omistajiin ja heidän huonoon kasvumotivaatioonsa. Varsinkin ikääntyneet pk-yrittäjät pelkäävät kasvuun liittyviä riskejä sekä kiristyvää kilpailua ja kokevat erityisesti sukupolvenvaihdoksiin liittyvät epävarmuustekijät osaltaan merkittäviksi kasvun esteiksi. Globalisaatiokehitys saattaa tuoda mukanaan myös merkittäviä ulkoisia kasvun esteitä perinteisillä teollisilla toimialoilla toimiville pk-yrityksille kiristyvän kilpailun seurauksena.



3: Yrittäjän kasvumotivaation ja –intention rakentuminen


Yrittäjyyden osalta ei ole Virtasen (1997) mukaan olemassa mitään yhtenäistä ja universaalia teoriaa, jonka avulla voitaisiin selittää yrittäjyyden käynnistymisprosessi tai yrityksen kasvu. Niittykankaan (2003) mukaan yrittäjyyttä voidaan kuvata ja selittää joko psykologiaan tai sosiologiaan tukeutuvilla yksilön ja yrittäjän piirre- ja persoonallisuusteorioilla tai laaja-alaisempaan ja monitieteelliseen kontingenssiajatteluun pohjautuen. Piirreteorioiden soveltaminen pohjautuu siihen johtavaan ajatukseen, että yrittäjäksi synnytään, ja että vain tietyn tyyppiset henkilöt ryhtyvät tai voivat menestyä yrittäjänä. Kontingenssiajattelu ja sen pohjalta kehitetyt yrittäjyyttä kuvaavat sosiaalisen kehityksen mallit perustuvat ajatukseen, että erilaiset henkilöt voivat kasvaa yrittäjyyteen ja että yrittäjyyteen voidaan kasvattaa ja valmentaa. Kontingenssiajattelu yrittäjyyden tutkimisen kontekstissa kiinnittää huomiota erilaisiin tilannetekijöihin, ympäristön ja yrittäjän väliseen vuorovaikutukseen, lähiympäristön ja talouden piirteisiin ja niiden yrittäjyyttä ja yrittäjän elämäntilannetta ohjaaviin vaikutuksiin (Niittykangas 2003).

Bygrave (1989) ja Moore (1986) ovat kuvanneet yrittäjyyden prosessina, jonka osavaiheet ovat innovaatio (liiketoimintamahdollisuuden havaitseminen), yrittäjyyteen aktivoiva tapahtuma, yrittäjyyden toteutus sekä yrittäjyyden kasvu. Yrittäjyysprosessi tapahtuu henkilön ja toimintaympäristön välisessä kiinteässä vuorovaikutuksessa. Yrittäjyysprosessin toteutuminen ja erityisesti kasvuyrittäjyyteen orientoituminen edellyttävät riittävän kasvumotivaation ja sitä seuraavan kasvuintention rakentumista (Halttunen 2004). Motivaatio yrittäjäksi ryhtymiseen syntyy Huuskosen (1989) mukaan henkisessä kasvuprosessissa, johon vaikuttavat henkilöstä ja hänen persoonastaan (omat arvot, asenteet ja uskomukset) sekä tilanteesta (käsitys toimintaympäristöstä) riippuvat tekijät. Jos henkilöllä on riittävä motivaatio ryhtyä yrittäjäksi ja tilanne muutenkin suosii yrittäjäksi ryhtymistä, aiottu käyttäytyminen (intentio) realisoituu ja henkilö ryhtyy yrittäjäksi. Siihen päätökseen vaikuttavat myös muut taustatekijät, kuten esimerkiksi työtilanne, muiden uravaihtoehtojen määrä, ympäristön yrittäjämyönteisyys tai muuten yrittäjyyttä suosivat ympäristön tai henkilökohtaiset olosuhteet (Huuskonen 1989). Yrittäjyyskasvatuksen kulmakiviä ovat Römer-Paakkasen (1999) mukaan yrittäjävalmiudet, motivaatio ja uskallus.

Kasvuyrittäjyyden välttämättömiä edellytyksiä ovat yrittäjän kasvumotivaatio, intentio toteuttaa suunniteltu kasvuyrityshanke sekä kasvuun tarvittava yrityksen suorituskyky sekä resurssit sisältäen myös tarvittavan osaamisen (Halttunen 2004). Kasvumotivaatio rakentuu Davidssonin (1991) mukaan kolmesta kasvun determinantista: yrittäjän käsitykset yrityksen kasvukyvystä, kasvutarpeista sekä toimintaympäristöstä tai markkinoilta havaittavista kasvumahdollisuuksista.



4: Opiskelijoiden kasvuyrittäjyyttä estävät ja edistävät tekijät


Yrittäjyyden arvostus Suomessa on noussut tasaisesti 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen, kun on yleisesti tiedostettu yritysten merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnin turvaajana. Yrittäjyyden arvostuksen aallonpohja saavutettiin Suomessa 1970-luvun puolivälissä, jolloin vahva vasemmistoradikalismi erityisesti korkeakouluopiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa vaikutti yrittäjyyteen kielteisesti suhtautuvan asenneilmaston syntymiseen. Yrittäjyys ja erityisesti yritysten kasvu ja omistajien hyötyminen nähtiin yhteiskunnan eriarvoisuutta lisäävänä ja tasa-arvoa ja demokratiaa vaarantavana tekijänä ja prosessina kohti haitallisena pidettävää monopolikapitalismia (vrt. Gronow, Klemola & Partanen 1977 sekä Engeström 1972). Viime vuosina vahvistunut kansainvälisen talouden globalisaatiokehitys ja siihen liittyvät negatiiviset lieveilmiöt kuten IT-alan yritysten lopettamiset, teollisuuden laajat irtisanomiset, Kiina-ilmiö sekä joidenkin yritysten taloudelliset väärinkäytökset voivat vaikuttaa negatiivisesti yleiseen yrittäjyyteen asennoitumiseen yhteiskunnassa.

Yrittäjyyskasvatuksen vastaisesti toimitaan organisaatiotoimijan kasvattamiseen tähtääviä oppimiskäsityksiä soveltaen eli koulussa tavallisia oppimisjärjestelyjä noudatettaessa. Mikäli yrittäjyyttä ei opeteta sille luonteenomaisella tavalla, vaarana on, että oppijia koulutetaan kyllä tietämään yrittäjyydestä, mutta heitä ei välttämättä sosiaalisteta toimimaan yrittäjyydelle luonteenomaisella tavalla. Yrittäjyyden opettaminen tuottaa silloin tutkijan mukaan itse asiassa sekä yrittäjyydestä tietäviä että sitä vastustavia henkilöitä. (Remes 2003).

Huomattava osa ammattikorkeakoulujen nykyisistä opettajista on opiskellut 1970-luvulla vallinneessa yrittäjyydelle kielteisessä asenneilmastossa. Tämä tekijä voi osittain selittää muutosvastarinnan ja nihkeyden omaksua nykyistä aktiivisempi yrittäjyyskasvattajan rooli. Ammatillisten kvalifikaatioiden ja professioiden tunnistaminen ja niihin liittyvät oppimistavoitteet nähdään edelleenkin kuitenkin ensisijaisesti palkkatyön näkökulmasta. (vrt. Paajanen 2003). Huuskosen (1989) mukaan ihmisen asenteet ovat suhteellisen muuttumattomia, mutta ympäröivällä yhteiskunnalla ja sosiaalisella kanssakäymisellä on vaikutusta siihen, minkälaisiksi asenteet muovautuvat. Asenteiden taustatekijöistä merkittävimpiä ovat Ruohotien (1998) mukaan uskomukset, jotka rakentuvat ja muotoutuvat henkilökohtaisen arvoperustan, kokemusten sekä organisaation ja toimintaympäristön kulttuurin pohjalta. Melin (2001) toteaa, että henkilön asenteet ilmenevät tyypillisenä suhtautumistapana tiettyyn asiaan tai kohteeseen.

Vuonna 2004 julkistetun nuorisobarometrin tulosten mukaan nuorten (15-29 vuotiaat) asenne yrittäjyyteen on Suomessa suhteellisen arvostava ja yrittäjyyttä pidetään tuottavana, mutta vaativana toimintana. Yli puolet (58 %) vastaajista on sitä mieltä, että menestyäkseen yrittäjän on pakko olla rehellinen. Yli puolet vastaajista (51 %) olisi itse valmis ryhtymään yrittäjäksi, mikäli keksisi hyvän liikeidean ja 47 % siinä tapauksessa, jos siihen liittyvät taloudelliset riskit eivät olisi suuria. Kysyttäessä omaa yrittäjäksi ryhtymisen ajankohtaa 11 % nuorista suunnittelee yrityksen perustamista lähitulevaisuudessa, 24 % vastaajista myöhemmin tulevaisuudessa ja 12 % ei ryhtyisi yrittäjäksi missään olosuhteissa. Nuorten miesten asenne yrittäjyyttä kohtaan on myönteisempi ja yrittäjyyshalut vahvempia kuin naisilla. Ne nuoret, joiden lähiomaisten joukossa on yrittäjiä, ovat muita useammin suunnittelemassa oman yrityksen perustamista. (Wilska 2004).

Nuorissa ikäluokissa vallitseva positiivinen asenneilmasto yrittäjyyttä kohtaan muodostaa hyvän lähtökohdan myös kasvuyrittäjyyteen valmentamiselle eri koulutusjärjestelmissä. Kriittisiä menestystekijöitä ovat ammattikorkeakoulun opettajien asennoituminen yrittäjyyteen opiskelijoiden merkittävänä uravaihtoehtona sekä opiskelijoiden rekrytointi. Opettajien asennoitumisella on merkitystä opintojaksojen painotusten laatimisessa, erilaisten roolimallien soveltamisessa sekä yrittäjyyden ja erityisesti mahdollisuus- ja kasvuyrittäjyyden vaihtoehtojen tasavertaisella kuvaamisessa palkkatyön rinnalla. Opiskelijoiden rekrytointikriteerit erityisesti ylioppilastutkinnon pohjalta valittavien osalta vaikuttavat teoreettisesti lahjakkaimpien henkilöiden valintaan vetovoimaisimpiin koulutusohjelmiin. Insinöörikoulutusta lukuun ottamatta useimmat ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat ovat selkeästi naisvaltaisia johtuen naisten paremmasta opiskelumenestyksestä lukiossa. Kaikki yrittäjyyteen positiivisesti orientoituneet henkilöt eivät välttämättä saavuta tavoittelemaansa opiskelupaikkaa vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista muuten kuin ammatillisen väylän kautta.

Hytin ym. (2004) tekemän tutkimuksen mukaan kauppakorkeakoulussa opiskelevat suhtautuvat yrittäjyyteen positiivisesti, mutta eivät aktiivisesti suunnittele yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjyys nähdään vaihtoehtona vain jos työttömyys uhkaa (pakkoyrittäjyys) tai lottovoiton tai palkkatyön turvin on jo kartutettu varallisuutta, jonka varassa toteuttaa itseään (harrasteyrittäjyys). Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden näkymistä puuttuu ns. mahdollisuusyrittäjyys. Yrittäjyyttä ei nähdä mahdollisuutena menestymiseen, vaurastumiseen ja positiiviseen urakehitykseen, vaan sen oletetaan vaativan riskinottoa, ankaraa puurtamista ja yksinyrittämistä. Yrittäjyyden positiivisina puolina nähdään itsenäisyys ja vapaus. Tilastojen perusteella vanhemmista ekonomeista (yli 55-vuotiaat) kuitenkin 20 prosenttia toimii yrittäjinä. (Hytti ym. 2004).



6: Voiko kasvuyrittäjyyteen valmentaa ja miten se tulisi tehdä?


Mikäli uskotaan, että yrittäjyyteen voidaan kasvaa positiivisten tilannetekijöiden ja vuorovaikutuksen kautta, eikä yrittäjyys ole persoonallispiirteiden ohjaama deterministinen prosessi, voidaan myös kasvuyrittäjyyteen valmentaa. On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat varsin heterogeeninen kohderyhmä yrittäjyysorientaation osalta. Kasvuyrittäjyyteen valmentaminen lienee haasteellisinta naisvaltaisilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmissa. Kuitenkin yhteiskunnan kehityksen kannalta kasvuyrittäjiä tarvittaisiin myös uusille aloille, kuten hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Ratkaisevan tärkeätä on ammattikorkeakoulun yrittäjyyskasvatuksen ja –koulutuksen käytännön toteuttaminen ja siinä käytettävät opetusmuodot ja pedagogiset ratkaisut, joiden tulisi tukea yrittäjyydelle ominaista tapaa oppia (vrt. Remes 2003). Behaviorismin pohjalta rakennetut pedagogiset mallit sekä niiden Tayloristinen toteuttaminen perinteisenä luokkaopetuksena eivät varmastikaan sovellu ainakaan kasvuyrittäjyyteen valmentamiseen.

Yrittäjyyden kiinnostavuuden lisäämiseksi Hytti ym. (2004) suosittelevat, että yliopisto-opinnoissa on tarjottava ’oikeanlaisia’ roolimalleja ja esimerkkejä, toisin sanoen akateemisia yrittäjiä, tiimiyrittäjiä sekä nuoria yrittäjiä, jotta opiskelijat voivat löytää samaistumiskohteita yrittäjyyteen. Opiskelijoille täytyy tarjota yrittäjyyteen reittejä, jotka tuntuvat realistisilta ja houkuttavilta myös yliopisto-opiskelijan ja akateemisen koulutuksen saaneen näkövinkkelistä. Yliopiston tehtävänä ei ole yksinomaan lisätä opiskelijoiden yrittäjyysaktiivisuutta, vaan yrittäjyysopinnot nähdään tärkeiksi myös opiskelijoiden työelämässä tarvitsemien valmiuksien, kuten itsenäisyyden, luovuuden ja jatkuvan oppimisen kehittämiseksi. (Hytti ym. 2004). Tämä voitaneen hyvin yleistää myös ammattikorkeakouluja koskevaksi.

Hytin ym. (2004) mukaan myös yliopiston itsensä on muututtava. Luovuuden ja itsenäisyyden kehittämiseksi tarvitaan uusia opetusmenetelmiä, jotka puolestaan vaativat opettajilta uudenlaista riskinottoa ja heittäytymistä verrattuna perinteiseen luento-opetukseen. Yrittäjyys nähdään osana yliopistojen kolmatta tehtäväkenttää - alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttamista - johon liitetään myös yritysten kehittäminen. Tämän vuoksi myös yliopistolta itseltään vaaditaan yrittäjämäistä otetta ja erityisesti oman toiminnan kyseenalaistamista ja sen rohkeaa muuttamista uusiin haasteisiin vastaamiseksi. (Hytti ym. 2004). Ammattikorkeakoulut ovat 12 vuotta toiminut koulutusinstituutio. Niitä pidetään yliopistoja nopealiikkeisimpinä, mutta niiden toimintakulttuurit ja sen myötä myös yrittäjyyskasvatuksen mallit sekä asenneilmasto ovat rakentuneet aikaisempien pohjaoppilaitosten pohjalta (vrt. Paajanen 2003).



7: Ammattikorkeakoulujen yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen nykytila

Yrittäjyyskasvatus ja –koulutus on Niittykankaan (1995) mukaan syytä erottaa toisistaan käsitteiden selventämiseksi. Yrittäjyyskasvatuksella pyritään luomaan perustaa aikaisempaa yrittäjämäisemmälle toiminnalle riippumatta siitä, toimiiko yksilö tulevaisuudessa vieraan palveluksessa vai itsenäisenä yrittäjänä. Yrittäjyyskoulutus tähtää puolestaan omakohtaisen yrittäjyyden vaatimien valmiuksien kehittämiseen ja olemassa olevan yrittäjäpotentiaalin realisoitumisen edistämiseen. (Niittykangas 1995). Yrittäjyyskasvatuksessa toimitaan pidemmällä aikahorisontilla ja yrittäjyyskoulutuksessa lyhyemmällä. Ammattikorkeakouluissa tarvitaan kasvuyrittäjyyden vahvistamiseksi sekä yrittäjyyskasvatusta että –koulutusta. Yrittäjyyskasvatuksen avulla vahvistetaan opiskelijoiden asennetta ja tuetaan heidän pyrkimyksiään ryhtyä yrittäjäksi jossain elämänuran vaiheessa sekä rakennetaan sisäisen yrittäjyyden orientaatiota. Yrittäjyyskoulutuksen avulla voidaan vahvistaa sellaisten opiskelijoiden motivaatiota ja päätöstä käynnistää oma yrityshanke, jotka ovat jo vahvasti suuntautuneet lähiaikoina käynnistettävään ulkoiseen yrittäjyyteen.

OPM:n ammattikorkeakouluihin vuonna 2003 tekemän yrittäjyyskyselyn tulosten mukaan ammattikorkeakouluissa on laajasti tarjolla yrittäjyyttä tukevia opintojaksoja. Pakollisten opintojen lisäksi yrittäjyysopintoihin liittyy vaihtoehtoisia ja valinnaisia opintokokonaisuuksia. Lisäksi ammattikorkeakouluilla on runsaasti esihautomotoimintaa sekä useilla ammattikorkeakouluilla myös varsinaisia yrityshautomoja. (OPM 2004). Ammattikorkeakoulut tekevät yrityshautomotoimintaan liittyvää yhteistyötä ja vaihtavat kokemuksiaan FINPIN-verkoston puitteissa. Yrityshautomotoiminnan ja ammattikorkeakouluopetuksen rajapinta on varsin epäselvä. Ammattikorkeakoulujen yrityshautomoita kehitettäessä olisikin tärkeää miettiä, mikä osa niistä sisältyy amk:n koulutustehtävän hoitamiseen ja missä määrin yrityshautomot tulisi siirtää alueellisten yrityspalveluorganisaatioiden kuten kehitysyhtiöiden ja teknologiakeskusten hoidettavaksi.

Ammattikorkeakoulujen yrittäjyyskasvatus ja -koulutus ovat nykyisellään vieläkin muutamien aktiivisten ja ”tulisieluisten” henkilöiden varassa, eikä opettajien suuri enemmistö ole välttämättä asennoitunut positiivisesti yrittäjyyskasvatukseen. Uusien ammattikorkeakoulun opettajien yrittäjyysasenteiden vahvistamisen kannalta avainasemassa ovat ammatilliset opettajankorkeakoulut, joita toimii Suomessa viidessä ammattikorkeakoulussa. Tietenkin myös yliopistojen kasvatustieteellisillä tiedekunnilla on oma roolinsa ammatillisten opettajakorkeakoulujen opettajien kouluttajana. Missä määrin niissä vahvistetaan tulevien opettajien roolia yrittäjyyskasvattajana ja -kouluttajana, on jossain määrin epäselvää (vrt. Remes 2003). Ilmeisesti niiden nykyinen vallitseva asenneilmasto yrittäjyyttä kohtaan on kuitenkin vielä varsin kielteinen ja palkkatyöhön orientoitunut. OPM on esittänyt yrittäjyyden politiikkaohjelman linjauksissaan 15 ov:n laajuisen yrittäjyyskasvatuksen opintokokonaisuuden käynnistämistä yliopistojen kasvatustieteellisissä tiedekunnissa ja niiden opettajainkoulutuslaitoksissa osana valinnaisten opintojen tarjontaa.

Joissakin ammattikorkeakouluissa, kuten Tampereella, Rovaniemellä ja Kotkassa on käynnistetty Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian esimerkin innoittamana erilaisia yrittäjyyden koulutusyksiköitä, joissa toteutetaan perinteisen liiketalouden koulutusohjelman sisällä reformipedagogisia kokeiluja. Näihin yksiköihin hakeutuvat lähinnä ne liiketalouden opiskelijat, jotka ovat yrittäjyyteen suuntautuneita joko oman perhetaustan tai tuttavapiirin kautta saatujen virikkeiden perusteella. Tiimiakatemian kaltainen metodi ei kuitenkaan välttämättä sovi kaikille opiskelijoille ja sekin saattaa synnyttää pakkoyrittäjyyttä. Tarvitaan siis yrittäjyyden integroimista ammattiopintoihin ja asenteiden muuttamista. Ainoa ”virallinen” yrittäjyyteen painottunut nuorten koulutusohjelma on Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhavan yksikössä.

Jyväskylän ammattikorkeakouluun perustettiin syksyllä 2002 yrittäjyysopintoja suunnitteleva ja koordinoiva yrittäjyystiimi, jossa on edustaja kaikilta 7 koulutusalalta. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on vuoden 2003 alusta toteutettu monialaisia yhteensä 15 ov:n mittaisia ja kaikkien koulutusalojen opiskelijoille yhteisiä yrittäjyysopintoja osana ammattikorkeakoulun vapaasti valittavia opintoja. Yhteiset yrittäjyysopinnot koostuvat kolmesta 5 ov:n mittaisesta opintojaksosta: 1) yrittäjyyteen perehtyminen, 2) liikeideasta suunnitelmaksi sekä 3) yrityskohtainen liiketoiminnan kehittäminen. Edellisen moduulin suorittaminen on edellytys seuraavalle osallistumiselle. Lukuvuonna 2003-2004 yhteisiin yrittäjyysopintoihin osallistui yli 40 opiskelijaa eri koulutusaloilta. Osallistujista suurin osa on ollut liiketalouden opiskelijoita. Muiden koulutusalojen opiskelijoiden ja erityisesti sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia yhteisiin yrittäjyysopintoihin on vähentänyt vaadittavien pakollisten ammatillisten opintojaksojen ja pakollisen työharjoittelun suuri osuus koko tutkinnon edellyttämistä opinnoista. Käytännössä yrittäjyysopinnot joudutaan monessa tapauksessa suorittamaan ylimääräisinä opintoina, jolloin niihin hakeutuvat vain todella aktiiviset ja yritystoiminnasta kiinnostuneet henkilöt.



8: Miten ammattikorkeakoulujen yrittäjyyskasvatusta- ja koulutusta tulisi kehittää ?


EU:n komission vuonna 2003 julkistamassa yrittäjyyden vihreässä kirjassa esitetään, että koulutuksen olisi osaltaan edistettävä yrittäjyyttä luomalla oikeanlainen ajatustapa, vahvistamalla yrittäjätaitoja sekä luomalla tietoisuus yrittäjän uravaihtoehdosta (OPM 2004). Vanhasen hallitus on laatinut yrittäjyyden politiikkaohjelman, jonka keskeiset tavoitteet OPM:n toimialalla liittyvät 1) valtakunnallisesti ja alueellisesti myönteisen yrittäjyyskulttuurin ja asenneilmapiirin kehittämiseen, 2) sisäisen ja ulkoisen yrittäjyyden, uuden yritystoiminnan käynnistämiseen sekä innovaatiotoiminnan edistämiseen sekä 3) toimivien yrittäjien ja heidän yritystensä kehittämiseen sekä sukupolvenvaihdosten tukemiseen (OPM 2004).

OPM on luetellut erityisesti ammattikorkeakouluja koskevia teemoja liittyen yrittäjyyden politiikkaohjelman toteuttamiseen seuraavasti:

• opinnäytetöiden kytkeminen työelämään sekä harjoittelun kehittäminen pk-yrityksissä
• tutkimus- ja kehitystyön vahvistaminen ja suuntaaminen pk-sektorin yritystoiminnan tukemiseen (tutkimus- ja kehitystyön strategioiden päivitykset 3.12.2004 mennessä)
• amk:n ja alueellisten yrittäjäjärjestöjen yhteistyön vahvistaminen
• opettajien täydennyskoulutuksen tuki
• amk:n jatkotutkintokokeiluun liittyvän pk-sektorin yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelman kokemusten ja tulosten levittäminen
• liiketoimintaosaamisen kehittäminen korkeakoululaitoksessa –työryhmämuistion mukaiset esitykset
• yrityshautomotyyppinen toiminta