Yksi tärkeimmistä korkeakoulutusta koskeneista muutoksista viime vuosikymmeninä on ollut sen tavaton laajentuminen, joka on jatkunut 1960-luvulta saakka. Laajentuminen on ollut sekä alueellista että määrällistä. (Välimaa, Murtonen & Tynjälä 2004, 5.) Opiskelupaikat ovat lisääntyneet siten, että tällä hetkellä lähes 70 prosentille ikäluokasta on varattu paikka korkeakoulutuksessa (Ahola 2003, 13). Yliopistoissa koulutuspaikkojen määrä suhteessa ikäluokkaan on kasvanut viime vuosikymmeninä niin, että kun vuonna 1985 yliopistossa opiskeli kuudesosa (16,9 %) ikäluokasta, vuonna 2000 jo lähes kolmasosa (30,4 %) (Honkimäki 2001, 101). Suuresti korkeakoulutusta laajentanut uudistus oli ammattikorkeakoulujen perustaminen korkeakoulutuksen toiseksi sektoriksi. Ammattikorkeakouluissa on tarjolla noin 26 000 opiskelupaikkaa. Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrä on vuonna 2000 mitoitettu siten, että aloituspaikkoja on tarjolla 66 prosentille keskimääräisestä nuorisoikäluokasta. Tästä ammattikorkeakoulujen osuus on 37 % ja yliopistojen 29 %. (Opetusministeriön tilasto 1999.)

Ammattikorkeakoulujen perustamisen lähtökohtana olivat muun muassa koulutusjärjestelmän toiminnan ongelmat. Järjestelmän toimimattomuus näyttäytyi erityisesti ylioppilassumana. Ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrä kasvoi jatkuvasti, mutta vain noin kolmannekselle ylioppilaista oli tarjolla opiskelupaikka yliopistoissa. Ammatillinen koulutus ei juuri houkutellut ylioppilaita tai se ei ainakaan ollut todellinen vaihtoehto; sitä käytettiin välietappina parempaa koulutuspaikkaa odoteltaessa. Jatko-opintoihin sijoittuminen viivästyi ja tapahtui kokonaisuudessaan hitaasti. (Lampinen & Savola 1995; Kivinen & Rinne 1995.)

Ammattikorkeakoulut ovat yli kymmenvuotisen toimintansa aikana saavuttaneet vakiintuneen aseman suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Ne ovat vetäneet hyvin hakijoita ja löytäneet paikkansa koulutukseen hakevien nuorten keskuudessa. Hakijasumaa on alkanut syntyä myös niiden porteille. (Vuorinen, Mäkinen & Valkonen 2000; Nieminen & Ahola 2003).

Korkeakoulutuksen kahden sektorin erilaiset luonteet ovat hahmottuneet hakijoille jopa yllättävänkin selkeästi. Hakijat näkevät ammattikorkeakoulun profiililtaan käytännönläheisen ja tiiviisti työelämään yhteydessä olevan korkeakoulutuksen tarjoajana. Yliopistokoulutusta taas pidetään arvostettuna, teoreettispainotteisena, laaja-alaisena ja vaativana. (Vuorinen & Valkonen 2003, 103.)

Tutkimuksemme edellisessä vaiheessa havaittiin, että korkeakoulutusten erilaiset profiilit olivat selvästi yhteydessä myös siihen, millä perusteilla hakijat tekevät valintansa ammatillisen ja akateemisen korkeakoulutuksen välillä. Kun hakijoilta kysyttiin tärkeintä perustetta korkeakoulusektorin valinnalle, noin 40 % ammattikorkeakouluun tähdänneistä perusteli valintaansa AMK-koulutuksen käytännönläheisyydellä ja sillä, että käytännöllispainotteinen opiskelu tuntui itselle sopivammalta. Yliopistoon tähdänneistä suunnilleen yhtä suuri osa katsoi koulutuksen arvostukseen ja tasokkuuteen liittyvien tekijöiden ratkaisseen valinnan. (Vuorinen & Valkonen 2003, 85-88, 118.) Tulokset viittaavat selvästi siihen, että ammattikorkeakoulujen tarjoamalle koulutukselle on todellista kysyntää. Osa korkeakoulutukseen hakevista on kiinnostunut käytännöllispainotteisesta koulutuksesta, joka tuottaa selkeän ammatin ja jossa opiskeluaika on rajattu. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta vastaa hyvin tämän hakijaryhmän koulutusodotuksia ja –kysyntää.

Korkeakoulutuspaikkojen määrää merkittävästi kasvattaneesta ammattikorkeakoulujen perustamisesta ja AMK-koulutusten vetovoimaisuudesta huolimatta toive ylioppilassuman purkautumisesta ei ole toteutunut. Kilpailu opiskelupaikoista on edelleen kovaa ja jatkokoulutukseen sijoittuminen hidasta. Tutkimuksessamme seuratuista vuonna 2001 korkeakouluihin hakeneista oli tuolloin hakemassa mieluista koulutuspaikkaa toista tai useampaa kertaa noin puolet. Viidenneksellä oli takanaan kolme hakukertaa tai enemmän. (Vuorinen & Valkonen 2003, 56-57.) Tyypillistä oli lisäksi, että etenkin ylioppilaspohjaiset hakijat pyrkivät lukuisiin koulutuksiin ainakin jonkin koulutuspaikan saamiseksi.

Tämä artikkeli pohjautuu tutkimukseen, jossa on seurattu keväällä 2001 ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin hakeneiden koulutukseen hakeutumista ja koulutuspolkuja. Erityisesti kiinnostuksen kohteena on, 1) onko ammattikorkeakouluun ja yliopistoon hakeutuvilla erilainen orientaatio, 2) mitkä muut tekijät (esim. hakijan tausta) selittävät valintaa, ja 3) miten kahden korkeakoulusektorin järjestelmä toimii hakijoiden näkökulmasta ja kuinka se palvelee koulutuksen kysyntää. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa päähuomio kohdistui hakemiseen ja koulutustavoitteen valintaan sekä sitä selittäviin tekijöihin (*1). Nyt päättymässä olevassa tutkimuksen toisessa vaiheessa painopiste on koulutukseen sijoittumisessa ja sijoittumisen etenemisessä kaksivuotisen seurantajakson aikana sekä siinä, miten hakijoiden koulutustoiveet toteutuvat korkeakoulutukseen sijoittumisessa ja miten koulutus vastaa nuorten koulutusodotuksia ja –toiveita.

Tutkimuksen aineisto on kerätty lomakekyselyillä (syksyllä 2001 ja 2003) 1 890 korkeakoulutukseen hakeneille, jotka poimittiin satunaisotannalla ammattikorkeakoulujen (AMKOREK) ja yliopistojen (HAREK) hakurekistereistä. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 1 134 hakijaa, jolloin vastusprosentti oli 60,5 ja toiseen 1 089 hakijaa, jolloin vastausprosentiksi saatiin 59,3. Molempiin kyselyihin vastanneita oli kaikkiaan 824. Heidän osaltaan on mahdollista tarkastella hakeutumisen ja sijoittumisen etenemistä ja koulutuspolkuja kaksivuotisen seurantajakson aikana.

(*1) Tulokset on julkaistu: Vuorinen, P. & Valkonen, S. 2003. Ammattikorkeakouluun vai yliopistoon? Korkeakoulutuk-seen hakeutumisen orientaatiot. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto. Tutkimusselosteita 18.



Yliopistoja suositaan, AMK-hakijat sitoutuneempia tavoitteeseensa


Seurannan alussa hakijoilta kysyttiin, mikä oli heidän ensisijainen koulutustavoitteensa. Ensisijaisesti ammattikorkeakouluun pyrki 40 % vastaajista ja ensisijaisesti yliopistoon 60 %. Enemmistö hakijoista suosi siis yliopistokoulutusta. Hakijaryhmien kesken oli kuitenkin selvä ero siinä, kuinka suuri osa haki ensisijaisen tavoitteensa ohella myös toiselle korkeakoulusektorille. Yliopistoon tähdänneistä myös ammattikorkeakouluun haki valtaosa, 57 %. Ammattikorkeakouluun ensisijaisesti halunneista haki myös yliopistoon ainoastaan pieni osa, 15 %. Ammattikorkeakoulutuksen tavoitteekseen asettaneet olivat siis sitoutuneempia tähän tavoitteeseensa, kun taas yliopiston tähtäimekseen valinneet pitivät usein myös AMK-koulutusta mahdollisena vaihtoehtona.



AMK-hakijoiden koulutustoive toteutui useammin


Ammattikorkeakoulun tavoitteekseen asettaneiden ensisijainen toive toteutui useammin korkeakoulujen opiskelijavalinnassa. Heistä ammattikorkeakouluun pääsi 60 %. Yliopiston tavoitteekseen asettaneista yliopistoon valittiin 51 %. Ammattikorkeakoulusta opiskelupaikan sai 13 % yliopistoon tähdänneistä. Ammattikorkeakouluun tähdänneistä paikan toiselta sektorilta, yliopistosta sai ainoastaan 1 %. Kokonaan vaille koulutuspaikkaa jäi 39 % AMK-hakijoista ja 36 % yliopistohakijoista.


Kuvio 1. Hakijoiden koulutustoiveiden toteutuminen opiskelijavalinnassa





Tutkimuksen seurantavaiheessa kysyttiin, kuinka tyytyväisiä vastaajat olivat nykyiseen tilanteeseensa. Tuloksista kävi ilmi, että tyytyväisiä olivat ne, jotka olivat saaneet opiskelupaikan ja erityisesti jos tämä paikka oli saatu yliopistosta. Yliopisto-opiskelijoista tilanteeseensa erittäin tyytyväisiä oli 40 % ja AMK-opiskelijoista 29 %. Niistä, jotka eivät opiskelleet, oli erittäin tyytyväisiä 18 %. Kaikista tyytymättömimpiä tilanteeseensa olivat työttömänä olevat.



Haluttuun koulutukseen yritetään useita kertoja


Koulutukseen hakeutuminen jatkui seuraavana vuonna 2002. Vaille koulutuspaikkaa jääneistä haki edelleen koulutukseen puolet (50 %) ja koulutuspaikan saaneista viidennes (21 %). Vielä vuonna 2003 pyrki vaille koulutuspaikkaa jääneistä 42 % ja paikan saaneista 13 %. Ilman koulutuspaikkaa olleiden hakeminen kohdistui melko tasapuolisesti ammattikorkeakouluun ja yliopistoon, kun taas paikan jo saaneiden hakeminen painottui selvästi yliopistokoulutukseen.


Taulukko 1. Hakeminen ammattikorkeakouluun ja yliopistoon kahtena seuraavana vuonna vuoden 2001 ensisijaisen koulutustavoitteen toteutumisen mukaan

Hakukohde ja -ajankohta	Yliopisto ensisijainen tavoite 2001			AMK ensisijainen tavoite 2001
	Pääsi yliopistoon (n=240)	Pääsi AMK:uun (n=66)	Ei päässyt (n=174)	Pääsi AMK:uun (n=175)	Pääsi yliopistoon (n=5)	Ei päässyt (n=124)
AMK 2002	5 %	20 %	38 %	9 %	(20 %)	38 %
Yliopisto 2002	16 %	36 %	58 %	5 %	(20 %)	15 %
AMK 2003	2 %	8 %	21 %	4 %	(0 %)	26 %
Yliopisto 2003	7 %	17 %	28 %	1 %	(0 %)	11 %

Seurantajakson toisen ja kolmannen hakukierroksen hakuaktiivisuus oli selvästi yhteydessä myös siihen, saiko hakija ensimmäisellä hakukierroksella ensisijaisen tavoitteensa mukaisen vai jonkin muun koulutuspaikan. Ammattikorkeakouluun tähdänneistä ja sieltä paikan saaneista haki seuraavana vuonna ammattikorkeakouluun kymmenesosa (9 %) ja yliopistoon vielä vähemmän (5 %). Yliopistoon tähynneistä ja AMK-opiskelupaikan saaneista haki heti seuraavassa haussa ammattikorkeakouluun viidennes (20 %) ja yliopistoon yli kolmasosa (36 %). Vielä vuonna 2003 yliopistoon yritti noin kuudesosa AMK-paikkaan tyytymään joutuneista. Huomionarvoista on lisäksi, että yliopistoon tähdänneistä ja sieltä paikan saaneistakin noin kuudesosa (16 %) haki uudestaan yliopistoon seuraavana vuonna. AMK-hakijoista ja sieltä paikan saaneista ammattikorkeakouluun haki uudestaan 9 %.



Yliopistotavoitteesta ei helposti luovuta


Edellisen perusteella nähdään, että korkeakoulutukseen hakeutumisen prosessissa erottui alkuvaiheen jälkeen kaksi pääjuonnetta. Ensinnäkin hakemista jatkoivat ne, jotka eivät olleet vielä lainkaan saaneet jatko-opiskelupaikkaa. Toisen juonteen muodostivat ne, jotka olivat kylläkin saaneet koulutuspaikan, mutta saatu paikka ei ollut heidän ensisijaisen tavoitteensa ja toiveensa mukainen. Erityisesti tässä joukossa erottuivat ne, jotka olivat tähdänneet ensisijaisesti yliopistoon, mutta saaneet opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Heistä huomattavan moni on hakenut uudestaan yliopistoon ja lisäksi on haettu myös johonkin toiseen AMK-koulutukseen. Huomion arvoista on myös se, että yliopistoon päässeistäkin melko useat ovat hakeneet sinne vielä seuraavana vuonna. Ensisijaisen toiveensa mukaisesti ammattikorkeakouluun päässeet ovat selvästi harvemmin hakeneet uudestaan toiseen AMK-koulutukseen. Koulutuksen vaihtaminen näyttäisi siis olevan erityisesti yliopistoja koskeva ilmiö.

Yli kaksivuotisen seurantajakson kolmen hakukierroksen jälkeen 40 % tutkimukseemme osallistuneista ilmoitti vielä aikovansa hakea korkeakoulutukseen. Osalla suunnitelma ei ollut vielä tarkemmin jäsentynyt eikä ajankohtaa vielä päätetty. Osa taas tiesi jo selvästi, milloin aikoo hakea ja mihin koulutukseen. Noin kaksi kolmasosaa vielä hakemista suunnittelevista aikoi hakea yliopistoon. Toivotun koulutuspaikan tavoittelusta ei siis helposti luovuta, vaikka jouduttaisiin etenemään ”mutkan kautta” toisesta koulutuksesta vauhtia ottaen tai vaikka pääsyä pitäisi odotella useita vuosia.

Koulutustavoitteesta kiinni pitäminen on nähtävissä myös tarkasteltaessa keskeyttäneiden osuuksia ensisijaisen tavoitteen toteutumisen mukaan. Yliopistoon tähdänneistä ja sinne päässeistä keskeytti kaksivuotisen seurantajakson aikana 16 %. Yliopistoon tähdänneistä ja AMK-paikan saaneista keskeyttäneitä oli 40 %. Ammattikorkeakoulusta ensisijaisen tavoitteensa mukaisen paikan saaneista keskeyttäneiden osuus oli 22 %. Kun opiskelupaikkaa ei ole saatu ensisijan tavoitetta vastaavalta korkeakoulusektorilta, on opinnot siis keskeytetty huomattavasti useammin kuin silloin, kun paikka on saatu tavoitteen mukaiselta sektorilta.



Vuosia jatkuva opiskelupaikan tavoittelu pitää yllä hakijasumaa


Yliopistokoulutus on korkeakoulutukseen hakevien silmissä edelleen tavoiteltua ja arvostettua. Tavoitteeksi asetettuun koulutukseen pyrkimisestä ei hevin luovuta, vaikka toive ei toteutuisikaan ensimmäisellä yrittämällä. Koulutusvalintaa tekevällä nuorella on ilman muuta oikeus pitää kiinni tavoitteestaan ja myös tarkistaa valintaansa vielä senkin jälkeen, kun hän on aloittanut opinnot. Koulutusjärjestelmän näkökulmasta useita vuosia jatkuva yliopistopaikan tavoittelu kuitenkin on yksi tekijä, joka pitää yllä hakijasumaa. Toisaalta hakijoiden näkökulmastakin ovat onnekkaimpia ne, jotka ovat löytäneet tavoitteitaan vastaavan koulutuksen ammattikorkeakoulusta.

Olennaista on kuitenkin ja nimenomaan, että saatu koulutuspaikka vastaa hakijan tavoitteita. Esimerkiksi Laukkanen (1988, 29) on havainnut, että opintojen eteneminen, keskeyttäminen ja viivästyminen juotavat usein juurensa jo koulutuksen valinnasta. Vaikeus päästä haluttuun koulutukseen suuntaa kiinnostusta aloitetusta koulutuksesta muualle. Tämä oli nähtävissä myös edellä tarkasteltaessa hakeutumisprosessia koulutustavoitteen toteutumisen mukaan sekä keskeyttäneiden osuuksia. Nämä näkökohdat huomioiden voisi erityisenä haasteena ammattikorkeakouluille olla niiden opiskelijoiden sitouttaminen, joille AMK-koulutus on ollut toissijainen vaihtoehto. Hyvä koulutusreitti on mahdollista löytää myös tällä tavoin; yli puolet ammattikorkeakoulua toissijaisena vaihtoehtona pitäneistä on kuitenkin edellä havaitun mukaan jatkanut opintojaan keskeyttämättä. Ja ovatpa jotkut kokeneet löytäneensä tällä tavoin ”sen oman juttunsa”:

”Olen iloinen ja motivoitunut nykyisessä koulussani, vaikka se ei ollutkaan se mitä vielä puoli vuotta sitten halusin opiskella. Olen huomannut, että ala on kaikin puolin hyvin kiinnostava enkä ole enää niinkään varma, että yliopisto olisi ollut minulle parempi vaihtoehto. Vaikka hainkin yhteensä neljänä vuotena …tunnen nyt lopulta löytäneeni oman juttuni.” (arkkitehtuurin ja rakentamisen opiskelija, AMK)