Kever 2/2005, ISSN 1796-8283



Uutta
Ammatillisen ja AMK-koulutuksen tutkimuspäivät 12.-13.10.2005 Helsingissä





    KeVer, OTTU, KKA ja Stadia järjestävät tutkimuspäivät tänä vuonna lokakuussa Helsingissä, Haagassa, Vanha viertotie 23.

    Aamupäivien alustukset ovat dialogimuotoisia ja niissä keskitytään Mitä ammattilaisia tulevaisuuden Suomi tarvitsee sekä Sivistystä ja ammatillista asiantuntijuutta –aiheisiin. Iltapäivinä yleisö jakautuu teemasessioihin, joissa pohditaan alustusten myötä otsikoilla Tutkimukset tutuksi, meneillään olevien tutkimusten esittelyä sekä Tutkimus ja kehittäminen tätä päivää ja tulevaisuutta. Lisäksi KeVer-ryhmät pitävät tapaamisia keskiviikkona seminaariohjelman jälkeen. Illalla on ohjelmassa Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa –kirjan julkistaminen sekä vapaamuotoista viihtymistä ja verkostoitumista.

    Seminaariohjelmaan voit tutustua:
    http://www.stadia.fi/palvelut/yritysp/tk/tutkimuspaivat/


    Teemasessioiden Call for Papers on käynnissä:

    Sessioihin odotetaan alustuksia osallistujien tutkimus- ja kehittämishankkeista. Alustusten abstraktit (100-150 sanaa) pyydetään lähettämään sähköpostitse 8.8. mennessä Minnalle Palokselle (etunimi.sukunimi@hamk.fi).


    Abstraktista tulee selvitä

    1. Alustuksen nimi
    2. Alustajan nimi ja organisaatio
    3. Mihin teemasessioon abstraktia tarjotaan.


    Seminaarissa kullekin alustukselle on aikaa n. 20 min. + 10 min. keskustelu.

    Abstraktien hyväksymisestä ilmoitetaan elokuun 21. päivän jälkeen.

    Kysymyksiin vastaavat Mervi Friman ja Minna Palos (etunimi.sukunimi@hamk.fi).