Kirja-arviointi
Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu
Hannu Kotila ja Arto Mutanen (toim.)
2004, s 295, Edita Publishing Oy

Millaisten haasteiden edessä ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyö on? Millaisia tutkimusmetodeja ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyössä tulisi käyttää? Mitä haasteita tutkimus- ja kehitystyö tuo uudenlaiselle opettajuudelle? Mitä tarkoitetaan ammatillisella asiantuntijuudella?

Näihin kysymyksiin pyrkii Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu – kirja vastaamaan. Kirja on jaettu neljään osioon: tutkimus- ja kehitystoiminta, metodologia, projektit ja opinnäytteet sekä asiantuntijuus. Kirjassa on yhteensä 17 artikkelia ja 19 kirjoittajaa. Kirjoittajat edustavat vahvaa tieteellistä ja pedagogista sekä tutkimus- ja kehitystyön asiantuntemusta ammattikorkeakouluista ja yliopistoista.


Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyö haasteiden edessä

Yliopettaja Hannu Kotilan ja tutkimusjohtaja Marja-Liisa Vesterisen artikkelit ovat kirjan keskeistä antia. Kotila esittää selkeästi ja kiinnostavasti, mitä ammatillisen koulutuksen historia merkitsee opettajien pedagogiseen ajatteluun, opetukseen sekä tutkimus – ja kehitystyöhön. Kotila toteaa, että ’erilaiset tavat määritellä ammatillinen asiantuntijuus ja asiantuntijaksi oppiminen ohjaavat niitä asenteita ja tapoja, joilla ammattikorkeakoulu ratkaisee koulutustehtävän ja tutkimus – ja kehitystehtävän välisen jännitteisen suhteen’.

Marja-Liisa Vesterinen avaa monipuolisesti tutkimus- ja kehitystoiminnan tavoitteita, joita tutkimus – ja kehitystyölle on asetettu ammattikorkeakoululaissa ja – asetuksessa. Vesterinen on tehnyt hyvän koonnan tutkimus – ja kehitystyön toteuttamisen muodoista ja hän havainnollistaa esimerkein mallikkaita tutkimus- ja kehitystyön käytänteitä. Näitä ovat muun muassa tutkimus- ja kehitystyön sisällyttäminen muihin opintoihin kuuluviin työelämäprojekteihin ja harjoittelujaksoille.

Ketkä ovat ammattikorkeakoulussa tutkijoita, kysyy yliopettaja Minna Söderqvist. Hänen mielestään opinnäytetyön tekijät eivät ainakaan ole tutkijoita eivätkä opinnäytetyöt ole tutkimusta. Kirjoittaja valottaa kokonaisuudessaan tutkimuksen teon vaikeuksia ammattikorkeakouluissa. Hän korostaa, että opettaja on hakeutunut ehkä aikoinaan ammattikorkeakouluun opettamaan eikä tutkimaan. Myös resurssit tehdä tutkimusta vaihtelevat ammattikorkeakouluissa suuresti, samoin asenteet tutkimuksentekoon. Söderqvist viittaa tässä selvitykseen (Opetusministeriö 2004), jonka mukaan ammattikorkeakoulujen opettajista vain 18 % :lla on tutkijakoulutus.

Dosentti, tutkimuspäällikkö Sakari Kainulainen artikkelissaan ’Oikein, totta ja hyödyllistä’ herättää kysymyksiä ja kovia haasteita ammattikorkeakoulujen tutkimus – ja kehitystyölle. Sanoma on hieman ristiriitainen. Yhtäältä asetetaan rajoja ja vaatimuksia, toisaalta puhutaan tutkimuksen vapaudesta. Ammattikorkeakoulujen tutkimusta eivät ohjaa ensisijassa teoreettiset, vaan käytännölliset intressit, joihin haetaan ratkaisuja ja laajennuksia. Tutkimuksen kenttää rajaavat monet seikat, ei vähiten ammattikorkeakoululaki.


Tutkimusmetodit ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyössä

Yliopettaja Hannu Valkama ja lehtori Jyrki Konkka käsittelevät artikkeleissaan tutkimus- ja kehitystyön metodologisia kysymyksiä yleisesti ammattikorkeakouluissa, kun taas yliopettaja Pirjo Lambert ja emeritaprofessori Pirkko Anttila painottavat omaan tutkimusintressiinsä liittyvää joko uusien välineiden rakentamista tai tiedonhankinnan kanavia. Kirjoittajat pyrkivät käytännön esimerkein tarkastelemaan tiedon hankinnan luonnetta erilaisissa ammatillisissa konteksteissa. Kuten kirjassa todetaan, tiedon hankkiminen, soveltaminen ja opettaminen ovat rinnakkaisia prosesseja siten, että metodologia, pragmatiikka ja pedagogiikka kohtaavat toisensa. Yleistä ja yhteistä metodologian periaatetta ei ole, joten tutkimus- ja kehittämistoiminnan metodologinen kenttä on avoin.

Myös Lohiniva ja Sarajärvi pohtivat uusia tapoja kehittää ammattikorkeakoulujen omia tutkimus- ja kehittämismenetelmiä. Tässä kehitysvaiheessa onkin välttämätöntä keskustella tutkimusmenetelmien kehittämisestä, joiden avulla pyritään luomaan omaa tutkimus – ja kehitystyön profiilia. Menetelmien kehittäminen vaatii paitsi pitkäjänteistä sitoutumista myös aikaa ja henkisiä resursseja.


Uutta opettajuutta etsimässä

Projektit ja opinnäytteet - osiosta käy ilmi ammattikorkeakoulun hanke – ja projektitoiminnan tyypilliset piirteet ja haasteet uudelle opettajuudelle ammattikorkeakuluissa. Hankkeissa on monia toimijoita ja niissä etsitään usein uusia oppimisympäristöjä. Tällaisessa monimuotoisessa oppimisympäristössä hanke tai projekti palvelee parhaimmillaan kaikkia tutkimus- ja kehitystyön tavoitteita, kuten työelämän kehittämistä, opiskelijoiden oppimista sekä opetuksen kehittämistä. Tätä monimuotoisuutta ja sen mukanaan tuomia haasteita kuvaa tutkija Arja-Tuulikki Suntio artikkelissaan ’Hankelähtöinen toiminnan tutkimus’. Hän kirjoittaa kokeilustaan hanketutkimuksen ja opetuksen yhdistämisestä, jonka toteuttaminen edellytti yhteistyötä opettajan kanssa.

Ammattikorkeakoulujen jatkotutkintojen opinnäytetyö on työelämää kehittävä ja se toteutetaan työpaikoilla. Uuteen oppimisympäristöön liittyy monia jännitteitä ja kompastuspaikkoja. Näitä tutkimuspäällikkö Vuokko Lohiniva ja yliopettaja Anneli Sarajärvi pohtivat. Erityisen mielenkiintoista on opettajan uudenlaisen roolin tarkastelu työpaikalla verrattuna perinteiseen opetusympäristöön.

Tutkimuspäällikkö Riitta Rissanen tarkastelee asiantuntijatyön, tutkimuksen ja oppimisen asetelmaa työelämälähtöisen opinnäytetyön kontekstissa ja nostaa esiin kysymyksiä: Mikä on työn ja ammattien kehittämisen tiedonintressi? Millaisia metodeja kehitystyössä sovelletaan? Millaisiin oppimis- ja kehittämisympäristöihin työelämälähtöisyys johtaa? Erityisen mielenkiintoinen on käsite ’jaetun tiedon problematiikka’. Tätä kirjoittaja avaa siten, että kun työyhteisöissä tiedonsiirto edellyttää avoimuutta, monipuolisia kommunikointikeinoja ja luottamuksellisuutta, niin työyhteisön arjessa opinnäytetyön toteuttaminen on haaste opiskelijalle. Kuinka päästä osalliseksi työyhteisön keskusteluun, jakamaan tietoa? Missä määrin voi esittää uusia näkökulmia?


Ammatillinen asiantuntijuus – tietoa ja taitoa

Asiantuntijuus - osiossa on viisi artikkelia, joiden kirjoittajilla on ollut vilpitön halu kuvailla lukijalle niinkin monimerkityksisiä käsitteitä kuin ’taito’, ’asiantuntijuus’ ja ’ammatillinen asiantuntijuus’. Kirjassa todetaan, että ammatillinen asiantuntijuus – käsitteen filosofinen analyysi on monitahoinen tehtävä. Tästä voimme olla samaa mieltä näkemyksen edelleen vahvistuessa artikkeleiden lukemisen jälkeen. Kirjoittajien teksti välittyy lukijalle paikoin ’akateemisena älyllisenä ilotteluna’ lainataksemme erään kirjan kirjoittajan termiä.

Kirjan viimeisissä artikkeleissa dosentti Arto Siitonen ja dosentti Veijo Heiskanen jatkavat aiheesta ammatillisuus, taidon käsite, ammatinharjoittaja ja asiantuntija - tematiikasta. Siitonen toteaa, että ammattikorkeakoulut ovat perineet yliopistoilta opetus – ja tutkimustehtävien kaksinaisuuden ja siihen liittyvät ongelmat. Edelleen hän esimerkiksi kysyy: ’Millaista tieteellistä tutkimusta voidaan harjoittaa ammattioppilaitoksissa ja miten se nivoutuu yliopistoissa ja muissa tieteellisissä laitoksissa suoritettavaan tutkimukseen?’. Kysymys heijastaa yleistä tietämättömyyttä ammattikorkeakouluista. Kyse ei ole ammattioppilaitoksista vaan ammattikorkeakouluista. Edelleen, kyse ei niinkään ole siitä, missä tieteellistä tutkimusta saa harjoittaa ja missä taas ei. Mielestämme keskeistä olisi pohtia, miten ja millaista tutkimus – ja kehitystyötä ammattikorkeakouluissa tehdään sekä miettiä keinoja, miten ammattikorkeakoulujen tutkimus – ja kehitystyössä yhä näkyvämmin voitaisiin huomioida ammattikorkeakoulujen vahvuusalueet. Vaarana voi olla, että tutkimus- ja kehitystyön voimavarat ohjautuvat oman tontin varjeluun omien vahvuusalueiden kehittämisen kustannuksella.


Lopuksi

Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu - kirjassa ei välttämättä ole uutta sellaiselle lukijakunnalle, joka on perehtynyt tutkimus- ja kehitystyöhön. Kirjoittajat kuvailevat ja pyrkivät ymmärtämään ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyön luonnetta eivätkä niinkään esitä siitä kriittisiä kannanottoja. Siitä huolimatta tämä on merkittävä teos. Se nostaa esille keskeisiä tutkimus- ja kehitystyön strategisia linjauksia, joita jokainen ammattikorkeakoulu joutuu ratkaisemaan etsiessään itselleen tyypillistä ja luontevaa tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Mitä jäi puuttumaan? Olisi toivonut tässä tutkimus- ja kehitystyön alkuvaiheessa, että kirja olisi sisältänyt myös asiantuntijoiden näkemyksiä tutkimus- ja kehitystyön perusedellytyksistä kuten tutkimus- ja kehitystyön organisoinnista, ammattikorkeakouluverkoston toiminnan mahdollisuuksista sekä yhteistyöstä yliopistojen, alueen muiden kehittäjäorganisaatioiden ja yritysten kanssa. Kirja painottui tutkimuksen ja kehitystyön kytkeytymiseen opetukseen. Tämä edellyttää tietenkin uudenlaista opettajuutta. Tavoitteena on, että opettajat tutkivat ja kehittävät työelämää osana omaa opettajan työtään. Haasteina ovat tällöin opettajien substanssitiedon vahvistamisen lisäksi työelämäsuhteiden lisääminen, opetuksen jatkuva uudistaminen ja työelämän osaamistarpeiden ennakointi. Kuitenkin se, miten opettajat voisivat pätevöityä ja edelleen meritoitua tutkimus- ja kehitystyön kautta, jää kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Tämä lienee yksi keskeisimpiä kysymyksiä tutkimus- ja kehitystyön edistymiselle. Samoin tutkimus- ja kehitystyön rahoitusmalli sekä valtakunnallisesti mutta myös ammattikorkeakoulujen sisällä jää vaille huomiota.

Kirja on ajankohtainen ja tarpeellinen julkaisu, joka kokoaa ajankohtaisen keskustelun yksiin kansiin yleisinä teemoina tai esimerkkeinä. Ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminta etsii muotojaan, joten tämän tyyppinen kriittiseksi puheenvuoroksi tarkoitettu kirja on arvokas väline toiminnan tarkasteluun ja kehittämiseen. Se selkiyttää yhteisiä käsitteitä ja sisältää raikkaita ja konkreettisia esimerkkejä muun muassa tutkimus- ja kehitystyön toimintatavoista. Kirja saattaa olla jo ensiaskel ammattikorkeakoulun oman metodiopin kehittämiseen.


Yhteystiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Albertinkuja 20
PL 222
90101 Oulu