Tärkeily on mielestäni työelämän vakavin ongelma. Turhantärkeys vääristää asioiden luonnollisia mittasuhteita ja vie työnteosta ilon. Tärkeily rasittaa ihmissuhteita ja tekee työstä pelkkää puurtamista.

Tärkeilyllä on kaksi ilmaisumuotoa, miehinen ja naisellinen. Miehinen tärkeily on turhaa pullistelua ja asioiden liioittelua. Paukutellaan henkseleitä turhanpäiväistenkin asioiden tähden. Liioitellaan saavutuksia ja ollaan hiljaa epäkohdista.

Monet miehet rakastuvat vallan merkkeihin kuten edustusautoihin, Lapin matkoihin tai klubi-iltoihin. Jotkut kärkkyvät kunniamerkkejä tai arvonimiä. Joillakin on komealta kalskahtavia virkanimikkeitä.

Naisellinen tärkeily saa tunnollisuuden ja pikkutarkkuuden muodon. Nostetaan kaikki asiat yhtä korkealle, ikään kuin ne olisivat samalla tavalla tärkeitä. Tärkeilevät naiset puuhastelevat tarpeettomien tai vähämerkityksellisten kysymysten kimpussa ja väsyttävät paitsi itsensä myös lähipiirinsä.

1970-luvulla vaikutti tarmokkaana ja aikaansaavana ministerinä Kaarina Suonio. Hän valitti usein julkisissa haastatteluissaan kuinka vaikeaa hänelle on erottaa pieniä ja suuria asioita toisistaan. Niinpä hän joutuu virkatoimessaan paneutumaan kaikkiin asioihin. Jos Suonio olisi osannut priorisoida, hänet varmaan laskettaisiin tänään suurimpien opetusministerien joukkoon.

Eeva-Liisa Siitonen jäi jokin aika sitten eläkkeelle Helsingin ylipormestarin virasta. Helsingin Sanomat nosti hänen suureksi ansiokseen, ettei ylipormestari ollut yhtään päivää poissa töistä seitsemän vuoden aikana. Eikö siis korkeallekaan kivunneella naisjohtajalla ole koskaan varaa edes vähän hellittää.

Mauno Koivisto muisteli kerran vanhaa palokuntapäällikköään nuoruuden ajoilta Raisioista. Tämän kokeneen miehen ohjeena oli, että työt olisi järjestettävä siten, että ensin tehdään puoli tuntia työtä ja sitten seuraisi puoli tuntia torvisoittoa. Jos näin todella meneteltäisiin, mitään kovasti kannatan, ja ohjelmisto osuisi paikalleen, niin ainakin osasta tärkeilyä päästäisiin takuulla eroon.