Ammattikorkeakoulujen tulevaisuudesta on keskusteltu tänä syksynä paljon. Esillä on ollut kaksi teemaa: tulisiko ammattikorkeakoulut valtiollistaa ja tulisiko ammattikorkeakouluverkkoa harventaa. Valtiollistamisen kannattajat uskovat valtion ohjauksen johtavan ammattikorkeakouluverkon tiivistämiseen.

Ammattikorkeakouluja ja niiden yksiköitä edeltävät oppilaitokset luotiin pääosin II maailmansodan jälkeen kasvavien ikäluokkien ja teollisen yhteiskunnan tarpeita varten. Kouluverkko laajeni vielä 1970-luvulla: vuoden 1970 vaalien jälkeen, jossa SMP sai suurvoiton, ammatillista koulutusta laajennettiin maan kaikkiin osiin hyvinkin syrjäisille seuduille. Opistoasteen koulutusta oli 1980-luvun lopulla yli 200 oppilaitoksessa noin 100 paikkakunnalla.

Tätä verkostoa on hieman supistettu ammattikorkeakoulureformin aikana ja ammattikorkeakouluopetusta annetaan nyt noin 80 paikkakunnalla. Kansallinen asiantuntijaelin korkeakoulujen arviointineuvosto olisi harventanut verkostoa enemmänkin kuin mihin valtion poliittinen ohjaus – valtioneuvosto – oli valmis 1990-luvun lopulla.

Tuuli on nyt kääntynyt ja Suomen korkeakoulupolitiikkaa ohjaavat tiede- ja tutkimuspolitiikan painotukset. Ammattikorkeakoulujen merkitys Suomen innovaatiopolitiikan osana ymmärretään kyllä puheissa, mutta resurssien kohdentamisessa teot ovat vähäisiä. Joka tapauksessa on selvää, että ammattikorkeakoulujen tulee olla paitsi opetuslaitoksia, myös tutkimus- ja kehitystoiminnan toimijoita omalla vaikutusalueellaan.

Olisi helppo ajatella, että nykyhaasteisiin voitaisiin vastata kokoamalla ammattikorkeakoulujen toiminta kaupunkikeskuksiin niin opetuksen kuin tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta. Tämä tullee olemaan kehityksen valtavirta. Silti maakuntakeskusten ulkopuolellakin voidaan toimia, jos yksikköjen opetus- ja tutkimustoiminta liittyy vahvaan alueelliseen elinkeinotoimintaan.

Parhaimmillaan ammattikorkeakoulut voivat olla aktiivinen toimija alueellisessa elinkeino- ja innovaatiopolitiikassa ja myös hyvinvointi- ja kulttuuripolitiikassa. On kummallista, että monissa kunnallistaustaisissa ammattikorkeakouluissa tämä näkymä on kovin sumea.

Niinkin on, että ammattikorkeakoulujen profiilien tulee olla erilaisia. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat hakeutuvat korkeakouluihin pääosin korkeakoulun lähialueelta. Ammattikorkeakoulujen profiili voi suurilla yliopistopaikkakunnilla olla erilainen kuin ei-yliopistopaikkakunnilla.

Nyt piirretään Suomen uutta korkeakoulukarttaa, jossa yliopistojenkin lukumäärään on tartuttu: niiden suurta määrää lähes kaikki ulkomaiset korkeakoulupolitiikan asiantuntijat ihmettelevät. Kun veikkauksia kysytään niin aktiivitoimijoilta kuin eläkeläisiltäkin, niin kerron oman arvioni: kymmenen yliopistoa ja 20 ammattikorkeakoulua olisi tälle maalle hyvä tavoite vuoteen 2015 mennessä. Yhteistyössä toimien ja kuitenkin reilun pelin säännöillä kilpaillen.