Pohdin artikkelissani tutkimus- ja kehitystyön laadun kriteereitä ja arviointia ammattikorkeakoulussa. Tutkimus- ja kehitystyön laadun johtaminen ja arviointi kuuluu osaksi ammattikorkeakoulujen toimintaa. Jo tehtäviensä puolesta ammattikorkeakoulujen on pystyttävä osoittamaan ja kehittämän opetuksen laadun rinnalla myös T&K- työn laatua. Opetuksen laatu ja korkeakoulujen laatujärjestelmät ovat tällä hetkellä keskustelua herättävä aihepiiri korkeakoulujen johtamisessa. Tässä yhteydessä ammattikorkeakoulujen on kyettävä osoittamaan myös tutkimus- ja kehitystyön laadun strategiset linjaukset sekä arvioimaan tutkimus- ja kehitystyötään.

Keskityn tässä puheenvuorossa pohtimaan ammattikorkeakoulujen työelämälähtöiseen profiiliin perustuen ”laadukkaan tutkimus- ja kehitystyön kriteereitä” ja T&K- työn arvioinnin näkökulmia.


1. Mitä on laadukas tutkimus- ja kehitystyö ammattikorkeakouluissa?

Tutkimuksen laadun arviointi perustuu useimmiten tieteen metodisiin ja ontologisiin perusteisiin. Laadukkaalla tutkimustiedolla on olemassa tiedolliset päämääränsä; tieteellisen tiedon toivotaan selittävän, kuvaavan, ennustavan tai kontrolloivan tutkimuksen kohteena olevaa ilmiötä. Toisinaan tutkimuksen tavoitteena on rakentaa eli konstruoida systeemejä, malleja tai uudelleen sovittaa olemassa olevia ratkaisuja (ks. Kasanen, Lukka & Siitonen, 1991). Tieteen tavoitteita voidaan eritellä myös tiedon intressien ja tiedon funktion kautta. (ks. Habermas, 1976; Niiniluoto, 1980; Järvinen & Järvinen, 1996).

Tiedeperustaisen tiedon ja tutkimuksen laadun arviointiin liittyy muun muassa seuraavia näkökulmia. Seuraavat näkökulmat perustuvat Helsingin yliopiston tutkimuksen arviointiraporttiin (ks. Helsingin yliopisto, Research Assessment Exercice, 1999);

Tutkimuksessa tuotetun tiedon tulee olla syvällistä, kumuloituvaa ja jopa ainutlaatuista. Tutkimusalueiden tulee olla merkittäviä erityisesti tiedeyhteisön näkökulmasta. Tutkimuksen monitieteisyys ja merkitys myös muille tieteenaloille on olemassa. Tiedeyhteisön tutkijoiden koulutus ja kehittyminen on osoitettavissa. Kansainvälisen tutkimusyhteistyön laajuus ja laatu on merkittävää.

Ammattikorkeakoulujen perustehtäviin kuuluu opetuksen ohella ammattialan tieto- ja taitoperustan kehittäminen ja tutkiminen sekä alueellinen vaikuttaminen. Vuonna 2003 voimaan tullut ammattikorkeakoululaki velvoittaa (ks. Ammattikorkeakoululaki 4§/2003) ammattikorkeakoulut soveltavaan tutkimukseen ja kehitystyöhön. Tutkiminen ja kehittäminen ovat näin ollen kiinteä osa ammattikorkeakoulujen pedagogiikkaa ja korkeakoulun toimintaa. Työelämän ja ammattikäytäntöjen muutosta ennakoivan ja kehittävän tutkimus- ja kehitystyön strateginen asema on korostunut myös viimeaikaisessa ammattikorkeakoulujärjestelmää koskevissa keskusteluissa (ks. Salminen, 2000; Rissanen, 2003; Opetusministeriö, 2004).

Työelämälähtöisen tutkimus- ja kehitystyön laatua voidaan vastaavasti arvioida seuraavilla kriteereillä;

Tutkimustieto on työelämärelevanttia, ajankohtaista ja sillä on alueellinen merkitys. Tutkimus- ja kehitystoiminnan sisällöillä ja tuloksilla on merkitystä ammattialan ja asiantuntijayhteisöjen näkökulmasta. Tuotettu tutkimus- ja kehittämistieto on syntynyt monialaisessa ja moniammatillisessa yhteistyössä. Tutkimus- ja kehitystyössä olevien opettajien, tutkijoiden, opiskelijoiden ja kumppanien oppiminen ja kehittyminen on osoitettavissa. Tutkimustyö on vuorovaikutteista ja ennakoivaa; toiminnassa on mukana alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen tiedon siirto.

Laadun arvioinnin kriteerit ovat luonnollisesti sidoksissa tutkimus- ja kehitystyön strategisiin tavoitteisiin ja siihen kenelle tutkimus- ja kehitystyötä tehdään. Jos ammattikorkeakoulut korostavat tutkimus- ja kehitystyön työelämäyhteyttä ja käytäntöön soveltuvaa luonnetta voimakkaasti, on tämä viesti konkretisoitava myös toiminnan laadun arvioinnissa. Helposti tutkimustyön laatua arvioidaan määrällisillä mittareilla (esim. tutkijakoulutettujen opettajien määrä, referee- julkaisujen määrä, tutkimushankkeiden henkilötyövuodet ja rahallinen arvo), jotka sinällään kuvaavat hyvin tutkimus- ja kehitystyön laatua. Määrällisten, ehkä jopa perinteisiksi muodostuneiden kriteereiden rinnalle, olisi syytä luoda myös muita ammattikorkeakoulun perustehtäviin pohjautuvia laatukriteereitä.

Tässä keskustelussa nousee esiin myös kirjoittajien Gibbons, Limoges, Nowothy, Schwartzman, Scott ja Trow (1994) erottelema tiedon tuotannon kaksi moodia; moodi 1 ja moodi 2. Moodi 1:n tyyppinen tieto on ns. akateemista, tieteellistä tietoa, jolloin tiedeympäristön normit määrittelevät sen, mitkä ongelmat ovat mielenkiintoisia tutkimuksen kannalta ja kuka saa harjoittaa tutkimusta ja millaisin metodein. Moodi 2:n tieto on heterogeenisempaa, sosiaalisesti jaettua tietoa, jolloin tiedon tuottamisen tarve nousee sosiaalisista ja taloudellisista konteksteista. Moodi 2:n osalta tiedon tuottamisen lähtökohtana ovat käytännölliset ja soveltavat ongelmat, joiden parissa tiedon tuottajat (esim. tutkijat, opettajat ja opiskelijat) ja tarvitsijat toimivat yhdessä. Moodi 2:n kaltaista tietoa tuotetaan yhteistyössä tieteen, teknologian, teollisuuden, yritystoiminnan sekä käytännön toimijoiden kanssa (Gibbons et. al., 1994, 9-16.) Ammattikorkeakouluissa erityisesti tutkivien ja kehittävien opettajien, työelämän kumppanien ja asiantuntijoiden sekä opiskelijoiden vuorovaikutus on oleellista. Tässä yhteydessä voidaan ajatella myös tulkitsevan tutkimusfilosofian mukaisesti niin, että teorian ja käytännön suhde kiteytyy parhaimmillaan tutkijoiden ja toimijoiden omiin rooleihin, jolloin tutkijat/toimijat ainakin osittain luovat sitä todellisuutta, jota he ovat tutkimassa ja kehittämässä.

Edelliseen perustuen on selvää, että Moodi 2:n mukaisen tutkimus- ja kehitystiedon laadun arviointi poikkeaa perinteisen akateemisen tutkimuksen arvioinnin kriteereistä. Moodi 2:n tyyppisen tutkimus- ja kehitystyön tuottaman tiedon riski on siinä, että tiedon laatu riippuu tiedon hankintaan ja tuottamiseen osallistuvien tahojen ja henkilöiden taidoista, tiedoista ja osaamisesta. Tämä asettaa luonnollisesti kyseenalaiseksi tiedon laadun, koska uutta tietoa on tuotettu perinteisten legitimoitujen järjestelmien ulkopuolella, niin sanottuna, ei-tieteellisenä tietona (ks. myös Maula, 2001). Ammattikorkeakoulujen kehittämis- ja tutkimusverkostoissa tuotetun työelämäläheisen tiedon laadun perusteeksi konkretisoituu usein se, onko tieto tai ratkaisu toimiva ja kilpailukykyinen markkinoilla tai onko ratkaisu kustannustehokas sekä sosiaalisesti hyväksyttävä ja hyödynnettävissä. Tämäntyyppinen arviointinäkökulma johtaa siihen, että tutkimuksen ja tutkimustiedon yksiselitteistä laatua on entistä vaikeampi määritellä. Tästä huolimatta ammattikorkeakoulujen on pystyttävä ymmärtämään ja johtamaan heterogeenisissa, sosiaalisissa ja verkostoituneissa systeemeissä tuotettua tietoa. Tämäntyyppisen aineettoman tutkimus- ja kehittämispääoman johtaminen edellyttää mitä suuremmassa määrin myös arviointia. Yrityksissä on mitattu aineettoman pääomaan viittaavia tekijöitä jo pitkään, esim. mittaamalla asiakastyytyväisyyttä, työn tekemisen ilmapiiriä, uusien ideoiden määrää ja henkilöstön osaamista ja vaihtuvuutta (ks. Viitala, 2005; Sveiby, 1997).

Kun Moodi 2:n tyyppisen tiedon auktoriteetti ja laatu muodostuu verkostoissa, haasteeksi nousee muun muassa se, kuka kontrolloi ja johtaa sitä, miten tietoa käytetään ja mitä hyötyä tiedosta tavoitellaan. Tästä johtuen ammattikorkeakoulujen on johdettava ja perusteltava tutkimus- ja kehitystyönsä laatua, myös eettisesti kestävällä pohjalla. Herkästi yhteiskunnan ja yritysten kasvava tiedon tarve johtaa siihen, että Moodi 2:n kaltaiselle tiedonmuodostukselle ja tutkimustoiminnalle on olemassa kysyntää, jolloin tutkimus- ja kehittämistyöstä tulee myös ”kauppatavaraa” niille, joilla on taitoa tuottaa tietoa yhteistyössä erilaisten ihmisten kanssa. Pelkästään lyhyen aikavälin tiedon- ja asiakastarpeiden tyydyttäminen ei voi olla korkeakoulun laadukkaan tutkimus- ja kehitystyön kriteeri, vaan keskiöön on nostettava myös ammattialan kehittymisen kannalta oleellisia tutkimus- ja kehittämissisältöjä.

Ammattikorkeakouluissa tutkimus- ja kehitystyöllä tulee selkeästi olla roolia myös opetuksessa ja oppimisessa. Helposti korkeakoulutuksessa vallitsee ”jännite” tutkimuksen ja opetuksen välillä. Ammattikorkeakouluissa laatua on se, että tutkimus- ja kehitystyö linkittyy eri tavoin opetukseen ja oppimiseen. Vain tätä kautta ammattikorkeakoulu kehittää myös tutkivaa toimintatapaa ja kriittisyyttä myös korkeakouluyhteisönä.


2. Miten tutkimus- ja kehitystyön laatua arvioidaan?

Lähtökohtaisesti korkeakoulut vastaavat itse oman toimintansa laadusta. (ks. Karjalainen, 2004; Niiniluoto, 2004; Moitus & Saari, 2003). Sisäinen laadunvarmistus on siis luonnollinen osa johtamista, myös tutkimus- ja kehitystyössä. Ammattikorkeakoulujen on siis itse ratkaistava se, millaisia työvälineitä ja menetelmiä työelämälähtöisen tutkimus- ja kehitystyön laadun arvioinnissa sovelletaan. Tutkimus- ja kehitystyön laadun arviointi voidaan nähdä sekä tutkimus- ja kehitystyön kulttuurin ja johtamisen arviointina että tutkimus- ja kehitystyö tulosten eli näyttöjen arviointina (vrt. MacBeath, McGlynn, 2002, 7).

Näyttöihin pohjautuva (evidence-based) arviointi tukee luonteeltaan hyvin tutkimus- ja arviointitiedon hyödyntämistä ja jatkuvaa arviointia. Arviointikulttuuriin ja johtamisen kehittämiseen painottuva arvioinnin näkökulma tukee puolestaan ns. ”empowerment” – ulottuvuutta, jossa arvioinnin ilmapiiri on ihmisistä itsestään kasvava (ks. myös Hämäläinen, Kauppi, 2000).

Myös korkeakouluissa sovelletun, ehkä laajimman, viitekehyksen arviointiin antaa Euroopan Laatupalkintomallin mukainen EFQM- kriteeristö, jonka pääpaino on itsearvioinnin avulla tukea jatkuvaa kehittymistä ja oppimista. EFQM-mallin mukaisesti arvioidaan sekä toimintaa (johtajuus, toimintaperiaatteet, strategiat, prosessit, henkilöstö, kumppanuudet ja resurssit) että tuloksia (henkilöstötulokset, asiakastulokset, yhteiskunnalliset tulokset ja keskeiset suorituskykytulokset).

Käytännön kokemus tutkimus- ja kehitystyöstä ammattikorkeakoulussa on osoittanut sen, että arvioinnista ja toiminnan laadusta voimme saada erilaisen kuvan, riippuen siitä, kuka toimintaa arvioi. (ks. Rossi, Lipsey, Freeman, 2004, 118-119; direct and indirect targets; Bennet, 2003,8 ). Tästä johtuen tutkimus- ja kehittämistyön arviointimallien ja –menetelmien on oltava toisiaan täydentäviä. Pelkästään itsearvioinnit (oman henkilöstön sekä opiskelijoiden arvioinnit) eivät riitä tuottamaan täyttä kuvaa työelämälähtöisen tutkimus- ja kehitystyön laadusta, vaan tarvitaan myös vertailuarviointia (benchmarking) ja muuta ulkopuolista (esim. työelämän arvioinnit ja tutkimuskumppaneiden arvioinnit) arviointitietoa. Itse asiassa Moodi2 tyyppisen tiedon tuottamisen näkemyksen mukaan, tiedon jakaminen on valtaa ja osa tiedon legitimiteettiä (ks. Maula, 2001, 10). Tällä perusteella myös arviointitiedon jakaminen ja läpinäkyvyys on osa tätä lähestymistapaa. Luonnollisesti arvioinnin läpinäkyvyys perustuu luottamukseen siitä, että kaikilla toimijoilla on tieto siitä, millä kriteereillä toimintaa arvioidaan.