Näkökulmia hyvinvointityöhön ja sen edellyttämän ammatillisen osaamisen kehittämistarpeisiin Uudellamaalla, Jari Helminen (toim.) 2005, Diakonia-ammattikorkeakoulu. B-raportteja 30.


Raportti koostuu Hyvinvoinnin rakentajat -projektin osaselvityksien (15) tuloksiin perustuvista artikkeleista. Projektin yhtenä tavoitteena oli vahvistaa ja kehittää sosiaali- ja terveysalojen kouluttaja- ja työelämätahojen yhteistyötä ja verkostoitumista sekä järjestää projektin osahankkeiden pohjalta koulutus- ja yhteistyöpäiviä yhteisten toimintatapojen ja käytäntöjen edistämiseksi. Toisena tavoitteena oli sosiaali- ja terveysalalla tulevaisuudessa tarvittavan ammattitaidon ja osaamisen kartoittaminen sekä tehtyjen selvitystöiden kautta meteriaalin tuottaminen niin sosiaali- ja terveysalan ammatillisen II asteen ja ammattikorkeakoulujen kuin ammatillisen täydennyskoulutuksen opetussuunnitelmien rakentamiseen ja kehittämiseen työelämälähtöisesti.

Raportin alussa luodaan moniulotteinen ja kattava katsaus hyvinvointityön keskeisiin muutossuuntauksiin. Sosiaali- ja terveysalalla on käynnissä alue-, kunta- ja palvelurakenteisiin kohdistuva muutos- ja kehittämisprosessi. Se pakottaa analysoimaan tällä hetkellä käytössä olevia palvelujen tuottamismalleja ja työ- ja toimintatapoja paitsi sisällöllisesti ja menetelmällisesti myös tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta. Tämä mittava selvitystyö antaa runsaasti arvokasta tietoa ja ajattelemisen aiheita sekä työyhteisöjen kehittäjille että erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja pohtiville päätöksentekijöille.

Artikkelien teemoissa käsitellään terveyspoliittisesti erittäin keskeisiä kysymyksiä palvelujen kehittämisen ja tarvittavan uuden osaamisen näkökulmasta. Terveys 2015 -kansanterveysohjelman tavoite terveyserojen kaventamiseksi ei ole toteutunut toivotulla tavalla vaan terveyserot ovat päin vastoin kasvaneet. Erityisesti artikkelit, jotka käsittelevät mielenterveysongelmista kärsivien ja/tai kaksoisdiagnostisoitujen asiakkaiden, lastensuojeluasiakkaiden ja vammaisten palveluja nostavat korostuneesti esille moniammatillisen yhteistyön, sosiaalisten tukiverkostojen ja laaja-alaisen osaamisen merkityksen. Kansainvälistymistä tarkastellaan työelämän monikulttuuristumisen mukanaan tuomien uusien osaamisvaatimusten valossa kahdessa hyvin asiantuntevassa artikkelissa. Kyse on väestöryhmästä, jolla on vaara syrjäytyä mikäli työpaikoilla ei asenteellisella tasolla tapahdu selkeästi myönteistä kehitystä. Kokemukset maahanmuuttajista työyhteisöjen jäseninä ovat kuitenkin olleet selvityksen perusteella myönteisiä etenkin silloin kun heidät kohdataan tasavertaisina työtovereina ja heidän osaamistaan arvostetaan.

Artikkeleissa tuodaan esille tarve vahvistaa terveyden edistämisen näkökulmaa kaikissa sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Se merkitsee yhteisöllisyyden, voimavarojen vahvistamisen ja asiakaslähtöisyyden korostamista. Ammatillisena osaamisena sen nähdään merkitsevän erilaisten vuorovaikutus- ja yhteistyömuotojen sekä kokonaisvaltaisen ja prosessimaisen työskentelytavan hallintaa.

Uuden teknologian hyödyntämisen mukanaan tuomia mahdollisuuksia, mutta samalla myös eettisiä ongelmia käsitellään monipuolisesti vanhuksille suunnattujen palveluiden kehittämisen yhteydessä. Taiteen mahdollisuuksia vanhusten elämänlaadun parantajana käsittelevässä artikkelissa avataan monia uusia mielenkiintoisia ja varteenotettavia hoito- ja hoivatyön mahdollisuuksia. Tosin taiteen laajempi hyödyntäminen merkitsisi samalla sekä kentällä että opiskelun yhteydessä syvällisempää pohdintaa hoito- ja hoivatyön ydinkysymyksistä.

Useissa raportin artikkeleissa, jotka käsittelevät tietyn väestöryhmän tarpeita ja palveluita ja niiden tuottamisessa tarvittavaa osaamista on tunnistettavissa toisaalta tehokkuuden ja tuottavuuden ja toisaalta ihmisläheisen ja välittävän, enemmän henkilöstöresursseja vaativien toimintatapojen välisiä jännitteitä. Työntekijöiden kannalta tämän tyyppiset ristiriitaiset odotukset realisoituessaan voivat merkitä turhautumista ja uupumisriskin lisääntymistä.

Vähäisetkin muutokset näyttäytyvät yleensä organisaation kaikilla tasoilla. Tämä merkitsee haasteita johtamiselle organisaatiokulttuurin, toiminnan sujuvuuden ja osaamispääoman kehittämiseksi. Johtamista käsitellään yhdessä artikkelissa ikääntyvien työntekijöiden näkökulmasta. Siinä esille nostetut työntekijöiden tasavertaisuutta ja aktiivista roolia korostavat menetelmät ovat työhyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä työntekijöiden iästä riippumatta. Vaikuttamismahdollisuus oman työn kannalta tärkeisiin asioihin on yksi työhyvinvoinnin kulmakivistä. On aivan eri asia olla muutoksen tekijä kuin siihen olosuhteiden pakosta sopeutuja. Toisaalta omien yksityisten intressien lisäksi on työntekijänkin tarpeen tarkastella omaa toimintaansa ja osaamistaan organisaation vaikuttavuustavoitteiden ja strategisten linjausten valossa kuten artikkelissa myös tuodaan esille.

Artikkelit kuvaavat hyvin sitä, kuinka ammattikorkeakoulun opettaja- ja opiskelijavoimin voidaan tiiviissä yhteistyössä työelämän kanssa toteuttaa merkittävää alueellista kehittämistyötä. Opiskelijat voivat aidosti tukea työyhteisöjen omaa kehittämistyötä pienimuotoisilla selvityksillä ja uusia virikkeitä tuomalla. Samanaikaisesti myös opiskelijoiden ohjaus vaatii uudenlaista yhteistyötä. Tuutortoiminta ja mentorointi opiskelijoiden tarpeisiin suunniteltuna ovat ammatillisen kasvun tukena merkittäviä ohjausmuotoja. Oppilaitos voi lisäksi, kuten tässäkin hankkeessa, toteuttaa räätälöityä, työelämän tarpeista nousevaa täydennyskoulutusta ja palvella siten alueensa työelämää. Raportin perusteella näyttää siltä, että vähitellen ammattikorkeakoulu on löytämässä oman paikkansa alueensa työelämän varteenotettavana kehittämiskumppanina. Toisaalta tiivis työelämäyhteistyö on edellytys sille, että koulutus tuottaa osaajia tulevaisuuden työelämän tarpeisiin.