Muutaman viime vuoden aikana korkeakoulutuksen julkisuudessa saama huomio on kasvanut niin paljon, että moni korkeakoulutuksen parissa työskentelevä tai muuten toimiva on voinut vain ihmetellä keskustelun vilkkautta. Korkeakoulutuksen merkitys osana yhteiskuntaa nähdään aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että korkeakoulutusta tarkasteltaisiin vieläkään kokonaisuutena. Korkeakoulutuksen ja muun yhteiskunnan yhtymäkohdat kyllä havaitaan, mutta ne nähdään usein vain niiltä osin kuin ne ovat katsojan kannalta merkittäviä.

Aikaisemmin korkeakoulutus nähtiin vain instituutioiden asiana; korkeakoulutus oli jotain mitä tapahtui instituutioiden sisällä. Pääasia tuntui olevan, että korkeakoulutettuja tulevaisuuden toivoja tuli korkeakoulujen ovista ulos. Kun globalisaatio ja kansallisvaltioiden välinen kilpailu taloudellisesta menestyksestä on viime vuosina kiihtynyt, tuntuu että melkein kaikki ovat koulutuspolitiikan asiantuntijoita. Korkeakouluista on haluttu tehdä kustannustehokkaampia ja niiden on haluttu reagoivan nopeammin toimintaympäristön muutoksiin. Jokaisella tuntuu olevan mielipide siitä, millä aloilla koulutuspaikkoja oli liikaa tai liian vähän. Lähes jokaisella on myös mielipide siitä, mitä ”huippujen” kouluttaminen vaatii tai mikä on korkeakoulun ideaalikoko ja -sijainti Suomen kartalla. Korkeakoulutuksesta puhuminen on arkipäiväistynyt ja kynnys osallistua keskusteluun on madaltunut.

Suomessa koulutusta arvostetaan korkeasti ja sen varaan onkin Suomessa asetettu suuri määrä toiveita. Merkittävä osa näistä toiveista liittyy talouteen, niin yksilö- kuin kansakunnan tasolla. Pääperiaatteena on, että korkea koulutustaso johtaa taloudelliseen hyvinvointiin. Koulutuksen ja talouden suhde on kuitenkin niin mutkikas, että on todella haastavaa nähdä niiden vuorovaikutusta tätä pääperiaatetta pidemmälle. Lähimenneisyydessäkin on esimerkkejä siitä, miten tietyille aloille on koulutettu kiireesti lisää työvoimaa, kun työvoiman tarpeen on arvioitu kasvavan merkittävästi. Usein tarve on kuitenkin jo mennyt ohi kun opiskelijat valmistuvat. Koulutuksella voidaan harvoin vastata nopeasti vaihtuviin tarpeisiin. Mutta tästäkin huolimatta mielipiteitä ja kehittämisehdotuksia esitetään kapeiden sektoreiden näkökulmasta näkemättä joskus edes omaa parasta. Tällä hetkellä lukukausimaksuista on arveltu löytyvän lääke ulkomaisten opiskelijoiden koulutuksen rahoittamiseen.

Ajatus lukukausimaksuista hiipi Suomeen muiden Euroopan maiden innoittamana. Lukukausimaksut ovat arkipäivää suurimmassa osassa Eurooppaa sekä oman maan kansalaisille että ulkomaisille opiskelijoille. Suomessa lukukausimaksukysymystä lähestyttiin ensin varsin periaatteellisesta näkökulmasta: jos Suomeen tulee ulkomaisia opiskelijoita, jotka opintojensa jälkeen suuntaavat takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan, miksi suomalaiset veronmaksajat maksaisivat heidän korkeakoulutuksensa?

Samaan aikaan Suomessa on kuitenkin asetettu tavoitteeksi saada Suomeen enemmän ulkomaisia osaajia edistämään talouskasvua. Miten lukukausimaksut edistävät tätä tavoitetta? Miten huoli verorahoista ja ulkomaisten osaajien saamisesta Suomeen voidaan yhdistää? Ruotsissa ollaan hyvin pitkälti vastaavassa tilanteessa. Siellä lukukausimaksuja ulkomaalaisille pohtinut työryhmä joutui toteamaan, että lukukausimaksujen asettaminen ulkomaisille opiskelijoille ei olisi merkittävä tulolähde korkeakouluille. Työryhmä arveli, että lukukausimaksujärjestelmä vaatisi uuden hallintokoneiston lisäksi stipendijärjestelmän ja merkittäviä investointeja korkeakouluihin. Investoinnit olisivat välttämättömiä jotta Ruotsin korkeakoulut olisivat kilpailukykyisiä muiden eurooppalaisten, pohjoisamerikkalaisten ja australialaisten korkeakoulujen kanssa. Lisäksi lukukausimaksut eivät kireän kilpailutilanteen vuoksi voisi olla kovin korkeat.

Suomi ja Ruotsi ovat varsin samankaltaisessa tilanteessa. Molemmilla on laadukas korkeakoulujärjestelmä, mutta tieto siitä ei ole kantautunut sinne mistä potentiaaliset opiskelijat tulevat. Tämä kävi ilmi eduskunnassa 23.3 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, missä kansanedustajia tapaamaan tulleet ulkomaiset tutkinto-opiskelijat kertoivat kokemuksistaan Suomessa. Osa opiskelijoista oli tullut Suomeen opiskelemaan suomalaisen poika- tai tyttöystävän perässä. Osalla oli aikaisempaa kokemusta Suomesta. Vain muutama paikalla olleista oli tullut Suomeen ilman aikaisempaa kontaktia Suomeen tai suomalaisiin. Moni paikalla olleista ulkomaisista opiskelijoista yhtyi valkovenäläisen opiskelijan mielipiteeseen, jonka mukaan hän olisi valinnut Ison Britannian opiskelumaakseen, mikäli Suomessakin joutuisi maksamaan lukukausimaksuja. Muutama opiskelija olisi voinut harkita maksavansa koulutuksesta 1000 euroa lukuvuodesta, mutta näin pieni maksu aiheuttaisi käytännössä enemmän haittaa kuin hyötyä: rahoitus ei riittäisi kattamaan vaadittavaa hallintokoneistoa, eikä se riittäisi korkeakoulujen markkinoinnin ja tukipalvelujen kehittämiseen. Se kuitenkin riittäisi estämään varattomien mutta lahjakkaiden opiskelijoiden opiskelun Suomessa. Suurin osa opiskelijoista kertoi että maksuttomuus oli vaikuttanut päätökseen opiskella Suomessa. Opiskelijat pitivät mahdollisena, että jäisivät Suomeen töihin jos työpaikkoja olisi tarjolla. Erityisen ongelmallisena opiskelijat näkivät kielenopetuksen riittämättömyyden. Suomen kielen kursseja pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän, sillä ilman suomen kielen taitoa on erittäin vaikeaa saada työpaikkaa. Suomen kielen jatkokursseihin tulisikin panostaa korkeakouluissa nykyistä enemmän.

Jos haluamme korkeakouluihin enemmän ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita kannattaa meidän miettiä mitkä ovat korkeakoulujärjestelmämme vahvuudet. Maksuton korkeakoulutus on tällä hetkellä merkittävä vetovoimatekijä suomalaisille korkeakouluille. Maksuttomuuden vetovoima saattaa tulevaisuudessa jopa kasvaa, jos lukukausimaksujen periminen leviää uusiin maihin. Suuresta hakijajoukosta varmasti löytyy niitä motivoituneita opiskelijoita joista on väitetty olevan pulaa ulkomaisten opiskelijoiden joukossa.

Lukukausimaksuista käytävä keskustelu on mielestäni hyvä esimerkki siitä miten eri tahot puhuvat toistensa ohi niin, että lopputuloksena uhkaa olla se, että kehitystä ei tapahdu. Ajatus lukukausimaksuista on toistaiseksi haudattu, mutta tarkoittaako tämä sitä että ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden ongelmiin ei puututa, ja vedotaan rahan puutteeseen? Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat kyllä maksavat koulutuksensa kustannukset moninkertaisesti takaisin jos he jäävät valmistumisensa jälkeen Suomeen töihin ja maksamaan veroja. Suomeen jääminen onkin tehtävä heille helpoksi mm. kieltenopetusta lisäämällä, tekemällä työluvan saaminen mahdollisimman helpoksi ja ylipäätään saamalla heidät tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Tämä vaatii myös aktiivista työtä ulkomaisten opiskelijoiden integroimiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkeakoulutuksen kokonaisuuden hahmottamista ja eri intressien yhteensovittamista helpottaisi sopivan foorumin löytäminen jossa kaikki osapuolet tulisivat yhteen. Sen sijaan että valtio, korkeakoulut, työmarkkinajärjestöt ja opiskelijat esittävät mielipiteitään omasta näkökulmastaan ja puhuvat toistensa ohi, tulisi näillä olla mahdollisuus käydä avointa keskustelua yhteisessä foorumissa. Edelleen olisi toivottavaa että tätä keskustelua voitaisiin käydä tutkittuun tietoon nojautuen. Suomessa vielä verraten nuorella korkeakoulututkimuksella voisi olla paljon annettavaa keskustelun pohjaksi. Suomessa on ollut tapana että eri tahot teettävät selvityksiä korkeakoulutukseen liittyen ilman että selvitysten tuloksiin ja muutosehdotuksin sitoudutaan. Mikäli korkeakouluneuvosto nauttisi kaikkien osapuolten luottamusta, olisi tarpeellisten muutosten aikaansaaminen todennäköisempää.

Sekä Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto että Suomen Ylioppilaskuntien Liitto ovat peräänkuuluttaneet korkeakouluneuvoston perustamista.