Kuvittele astuvasi sisään ammattikorkeakoulun ovesta. Mitä näet? Huomaat innostuneita opiskelijaryhmiä keskustelemassa, ammattitaitoisia opettajia, iloisia katseita, tahtoa uuden oppimiseen ja luovuuteen. Opiskeluympäristö on viihtyisä, tilat ovat avaria, valoisia ja siistejä. Tilat on suunniteltu ja rakennettu esteettömiksi siten, että siellä on helppo liikkua esimerkiksi pyörätuolilla, ja näkövammaisia varten on rakennettu kontrastipintoja ja kohokuvioituja opasteita. Tässä ympäristössä opiskelijoiden on terveellistä ja turvallista opiskella ja henkilökunnan tehdä työtään. Ammattikorkeakoulussa on aktiivinen, keskusteleva ja vastuuntuntoinen ilmapiiri. Yhteisön jäsenet – opiskelijat ja henkilökunta – ovat sitoutuneita oppimaan uutta, kehittämään työtään ja työskentelemään yhdessä.
– Tämä ei vielä ole todellisuutta jokaisessa ammattikorkeakoulussa, mutta tavoittelemisen arvoista ja ehdottomasti mahdollista saavuttaa!

Edellä kuvatussa ammattikorkeakoulussa on varauduttu etukäteen mahdollisiin ongelmatilanteisiin ja epäkohtiin. Opiskelijat ja henkilökunta ovat perustaneet hyvinvointityöryhmän edistämään hyvinvointia ja terveyttä tukevia olosuhteita. Hyvinvointityöryhmä on laatinut toimintaohjeita ongelmatilanteiden varalle ja tiedottanut niistä kaikille yhteisön jäsenille. Ammattikorkeakoulussa toimii opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajista koottu tasa-arvotoimikunta, joka huolehtii, että ammattikorkeakoulu hoitaa yhdenvertaisuuslain koulutuksen järjestäjille asettamat velvoitteet, ja että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat opiskeluyhteisön arjessa. Opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajista koottu työsuojelutoimikunta taas valvoo opiskeluympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, kuten sitä, että ilmastointi ja valaistus ovat kunnossa, meluhaitat ehkäistään ja työpisteiden ergonomia on hyvä.

Tämän ammattikorkeakoulun johto sekä henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajat ovat yhdessä laatineet hyvinvointiohjelman, johon on kirjattu yksityiskohtaisesti tavoitteet, toimenpiteet hyvinvoinnin edistämiseksi, keinot, joilla tavoitteiden toteutumista seurataan sekä vastuutahot, jotka huolehtivat käytännön toimista. Hyvinvointiohjelman tavoitteet on asetettu yhdessä, ja eri osapuolet ovat sitoutuneet ohjelman toteuttamiseen. Sekä opiskelijoiden että henkilökunnan käytettävissä on tarpeeksi liikuntapalveluja ja -tiloja, ja ammattikorkeakoulu kannustaa kaikkia yhteisönsä jäseniä liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.

Ammattikorkeakoulussa oivalletaan, että opiskeluun voi liittyä suuriakin haasteita, vaikka puitteet ovat hyvät, opetus laadukasta ja yhteistyö toimivaa. Ammattikorkeakouluun on palkattu opintopsykologi, joka neuvoo opiskeluun liittyvissä asioissa. Opiskelijat saavat vinkkejä esimerkiksi motivaatio-ongelmien ratkaisemiseen ja opiskelutekniikan parantamiseen. Tarvittaessa opintopsykologilta saa apua muun muassa ihmissuhteisiin ja muuttuviin elämäntilanteisiin liittyviin kysymyksiin. Opintopsykologin käytettävissä on riittävästi aikaa myös ryhmämuotoiseen neuvontaan, kuten esiintymisjännitys- tai stressinhallintaryhmien ohjaamiseen.


Miten kaukana ihannetilanteesta vielä ollaan?

Täsmällistä, koottua tietoa ammattikorkeakouluissa tehdyistä toimenpiteistä hyvinvoinnin edistämiseksi ei ole. Yksittäisiä hankkeita on toteutettu, mutta systemaattista työtä opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen ollaan vasta virittelemässä: perustetaan hyvinvointi- ja esteettömyystyöryhmiä, laaditaan hyvinvointiohjelmia ja yhdenvertaisuussuunnitelmia, pohditaan toimenpiteitä esteettömyyden parantamiseksi... Valitettavasti kaikki ammattikorkeakoulut eivät ole vielä näinkään pitkällä, mutta toivottavasti innokkaimpien kiinnostus tarttuu muihinkin ja hyviä kokemuksia ryhdytään hyödyntämään laajasti.

Tällä hetkellä kokopäiväisiä opintopsykologeja työskentelee muutamassa ammattikorkeakoulussa (kirjoittajan tietojen mukaan kolmessa). Puolenkymmentä opintopsykologia työskentelee osa-aikaisesti. Osa-aikaiset opintopsykologit – psykiatriset sairaanhoitajat tai kuraattorit, nimikkeet vaihtelevat – työskentelevät tavallisesti myös opettajan tehtävissä. Kaksoisroolista voi aiheutua ongelmia, sillä opiskelijan kynnys ottaa yhteyttä kuraattoriin tai opintopsykologiin nousee, jos tämä on samalla opiskelijan opettaja. Myös opettajalle kaksoisrooli on ongelmallinen: miten suhtautua opiskelijaan toisaalta opintojen suorittajana ja arvioinnin kohteena, toisaalta avuntarvitsijana ehkä hyvinkin vaikeassa elämäntilanteessa. Opintopsykologipalveluja tulisi olla saatavilla kaikissa ammattikorkeakouluissa, ja opintopsykologeille tulisi osoittaa riittävästi työaikaa yksilövastaanottoon sekä opiskelijaryhmien neuvontaan.

Joissakin ammattikorkeakouluissa on tarjolla liikuntapalveluja opiskelijoille ja henkilökunnalle. Usein lajivalikoimaa on kuitenkin vähän ja liikuntatilat ovat iltaisin ja viikonloppuisin urheiluseurojen tai muiden ammattikorkeakouluyhteisön ulkopuolisten tahojen käytössä. Tosin jo nyt löytyy ammattikorkeakouluja, joissa terveysliikunnan merkitys opiskelukyvylle on oivallettu ja opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksia on kehitetty ansiokkaasti.

Opiskelijoiden terveyden edistämiseen liittyvässä työssä yhteistyö paikallisen opiskeluterveydenhuollon kanssa olisi ammattikorkeakouluille monin tavoin hyödyksi. Yhteistyö kunnallisen opiskeluterveydenhuollon kanssa on ainakin vielä vähäistä, eikä ammattikorkeakoulu välttämättä edes tiedota opiskelijoille näiden käytettävissä olevista terveydenhuoltopalveluista totuudenmukaisesti. Ammattikorkeakoulujen tulisi nähdä velvollisuutensa tukea opiskelijoiden hyvinvointia, ja vähintä mitä ne voivat asialle tehdä, on antaa oikeata tietoa kansanterveyslailla säädetyistä opiskeluterveydenhuoltopalveluista. Palveluihin sisältyy terveyden- ja sairaanhoito sekä hammashuolto. Jokaisella ammattikorkeakoulun opiskelijalla on oikeus käyttää palveluja riippumatta siitä, onko hän kirjoilla opiskelupaikkakunnalla, vai ei.

Opiskelun esteettömyys toteutuu ammattikorkeakouluissa tällä hetkellä vaihtelevasti. Diakonia-ammattikorkeakoulu koordinoi yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa opetusministeriön rahoittamaa Esteettömyyden kehittäminen korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK) –hanketta, jossa pilottikorkeakoulujen avulla luodaan hyviä käytänteitä esteettömyyden edistämiseen. Esteettömyys, tai sen kääntöpuoli saavutettavuus, on vielä melko uusi asia korkeakouluissa. Esteettömyys liitetään helposti vain fyysiseen ympäristöön, vaikka yhtä tärkeää on huomioida opiskelijoiden yksilölliset tarpeet myös esimerkiksi opetustavoissa, harjoittelukäytänteissä ja viestinnässä. Aluksi on tärkeää lisätä tietoisuutta esteettömyydestä sekä epäkohtien tunnistamisesta, ja tehdä näkyviksi esteettömyyden toteutumisen ongelmakohdat. Kun esteettömyydestä tiedetään riittävästi ja se osataan huomioida, tulee inklusiivinen ajattelu sisällyttää kaikkeen ammattikorkeakoulun toimintaan.


Miten ihannetilanteeseen voitaisiin ammattikorkeakouluissa päästä?

Epäilemättä eri tahot, kuten ammattikorkeakoulut ja kunnat, todella haluavat edistää opiskelijoiden hyvinvointia, opinnoissa menestymistä ja tutkinnon suorittamista. Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat kysyttyä työvoimaa ja korkeakoulupaikkakunnat toivovat opiskelijoiden jäävän alueelleen töihin valmistumisen jälkeen. Osaamista opiskelun tukipalvelujen järjestämiseen varmasti on, sillä ammattikorkeakouluissa työskentelee oppimisen asiantuntijoita. Opiskelijoiden eteneminen opinnoissaan, valmistuminen tavoiteajassa ja siirtyminen työelämään on myös ammattikorkeakoulun etu. Hyvinvointipalvelujen järjestäminen opiskelijoille ja yhteistyön tekeminen kunnan opiskeluterveydenhuollon kanssa on ammattikorkeakoululle valtti kilpailtaessa uusista opiskelijoista muiden korkeakoulujen kanssa. Opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtiminen on osoitus vastuuntunnosta ja yhteisön jäsenten arvostamisesta, mikä puolestaan lisää ammattikorkeakoulun yhteiskunnallista arvoa ja yhteistyökumppaneiden kiinnostusta.

Usein kehittämisideoita olisi, mutta ne jäävät toteutumatta resurssien puutteen vuoksi. Ammattikorkeakoulujen talous on tiukalla, mutta kyse on myös asioiden arvottamisesta ja siitä, mihin rahaa käytetään. Kehittämistyössä hankalinta on usein alkuun pääseminen. Ensimmäiseksi voi perustaa hyvinvointityöryhmän, jos sellaista ei vielä ole, ja antaa sen tehtäväksi selvittää tärkeimmät kehittämistarpeet. Jotkut ammattikorkeakoulut tai opiskelijakunnat ovat tehneet opiskelijoille hyvinvointikyselyn. Niiden perusteella havaittujen kehittämistarpeiden toteuttaminen on hyvä alku konkreettisiin parannuksiin. Usein muutokset eivät vaadi edes lisää resursseja, vaan käytänteiden ja toimintatapojen kehittäminen riittää.
Myös lainsäädännössä viitataan, joskaan ei kovin vahvasti, ammattikorkeakoulun muihin, opiskelijoihin kohdistuviin tehtäviin opetuksen järjestämisen lisäksi. Ammattikorkeakoululaki (2003/351) määrittelee yhdeksi ammattikorkeakoulun tehtäväksi yksilön ammatillisen kasvun tukemisen. Ammatillisen kasvun ja asiantuntijaksi kehittymisen kiistattomana edellytyksenä ovat hyvinvointi ja hyvä opiskelukyky, jotka mahdollistavat opinnoissa etenemisen.

Useimmissa ammattikorkeakouluissa on erilaisia toimikuntia, työryhmiä tai muita tahoja, jotka voivat edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja kehittää opiskeluympäristöä. Lisäksi opiskelijakunnat tekevät merkittävää työtä muun muassa järjestämällä hyvinvointiviikkoja ja liikuntatapahtumia. Jotta olemassa oleva osaaminen voidaan todella hyödyntää, tarvitaan yhteistyötä ja toiminnan koordinointia. On tärkeää, että opiskelijat ja henkilökunta osallistuvat yhdessä hyvinvoinnin edistämiseen ja sitoutuvat työskentelemään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteistyötä tarvitaan myös eri ammattikorkeakoulujen välillä. Toisten ammattikorkeakoulujen kokemukset esimerkiksi opintopsykologitoiminnan järjestämisestä ovat hyödyllisiä suunniteltaessa vastaavia palveluja omassa ammattikorkeakoulussa. Joidenkin palvelujen, kuten liikunta- tai mainittujen opintopsykologipalvelujen tuottaminen useamman ammattikorkeakoulun yhteistyönä saattaa olla tehokas vaihtoehto samassa kaupungissa toimiville korkeakouluille.

Opiskelijoiden hyvinvointi tulisi sisällyttää ammattikorkeakoulujen yhdeksi laatukriteeriksi ja rahoituksen perusteeksi. Kun ammattikorkeakoulujen tasoa mitataan nyt opintojen ja opetuksen laadulla, se kertoo vain toisen puolen totuudesta. On huomioitava myös opiskelun laatu, jotta kokonaisuutta voidaan arvioida. Mittareina voisivat olla esimerkiksi hyvinvointia edistävät suunnitelmat ja toimenpiteet, käytettävissä olevat tukipalvelut sekä opiskelijoiden tyytyväisyys niihin.