Tässä artikkelissa tarkastellaan ammattikorkeakoulun työelämäyhteyksiä yhteistyön näkökulmasta t&k-hankkeessa. Yhteistyön osapuolet edustavat hanketutkimusta, työelämää sekä opetusta ja opiskelua ammattikorkeakoulussa. Kukin osapuoli arvioi ensin artikkelissa yhteisen kehittämistehtävän ympärille rakentuneen yhteistyön mahdollisuuksia ja haasteita omasta näkökulmastaan.


Asiasanat: Yhteistyö, työelämä, kehittäminen, tutkimus, opetus, opiskelu


1. Johdatus kehittämishankkeeseen

Kaakkois-Suomen sosiaalipäivystyshanke on monivuotinen Kymenlaakson ammattikorkeakoulun hallinnoima projekti, jonka rahoitus tulee Sosiaali- ja terveysministeriön valvomana ESR:n sekä alueen suurimpien kuntien (Joutseno, Kotka, Kouvola, Kuusankoski, Lappeenranta) taholta. Nimensä mukaisesti hankkeessa kehitetään sosiaalialan päivystyspalveluita. Hankkeen keskeisiksi tavoitteiksi on projektisuunnitelmassa asetettu päivystystarpeen kartoitus, kuntien yhteisten päivystysjärjestelmien kehittäminen ja kokeilu. Tätä artikkelia kirjoitettaessa hanke on loppusuoralla, jolloin keskeisenä tehtävänä on sekä menneen kehittämistyön että luotujen päivystyspisteiden toimintakäytäntöjen arviointi. Menemättä yksityiskohtaisemmin siihen, miten päivystysmallit kehitettiin, on syytä esitellä yhteistoiminnan laajuutta hanketyön aikana.

Vaikka nimensä perusteella hanke vaikuttaa kuuluvan yksinomaan sosiaalityön piiriin, se on koskettanut useita eri ammattiryhmien työtä. Näiden ammattiryhmien työ nivoutuu toisiinsa asiakastilanteissa, joissa tarvitaan kiireellistä sosiaalityön asiantuntemusta niin sanottuna päivystysaikana, illalla, yöllä ja viikonloppujen tai juhlapyhien aikana. Sosiaalipäivystystilanteet kytkevät sosiaalityön osaksi muiden viranomaistahojen, kuten poliisin, hätäkeskuksen, ensiavun ja sairaankuljetuksen toimintaa.

Projektisuunnitelman mukaisesti kehittämistyötä tukemaan muodostettiin moniammatilliset työryhmät, joihin kutsuttiin eri viranomaistahojen ja kuntien sosiaalityön edustajia. Moniammatilliset työryhmät muodostuivat eri alueilla (Etelä-Karjala, Etelä-Kymenlaakso, Pohjois-Kymenlaakso) kehittämisen ja tiedon välittämisen foorumeiksi, joissa keskusteltiin muun muassa odotuksista, tutkimustuloksista, päivystysjärjestelmien luomisesta sekä kehittämisen haasteista. Jos hankeyhteistyö oli laajaa ammattiryhmien näkökulmasta, se oli laajaa myös maantieteellisesti tarkasteltuna. Se ulottui kahden ammattikorkeakoulun toiminta-alueelle, mikä loi uusia mahdollisuuksia myös yhteistyön kehittämiseen.

Monitoimijaista yhteistyötä hankkeen aikana voidaan kuvata peli-metaforan avulla. Peliin osallistujat, pelaajat, liikkuvat työelämän kentällä, jonka rajat piirtyvät yhteisen kehittämistehtävän, tässä tapauksessa sosiaalipäivystyksen kehittämisen ympärille. Mutta millaiseksi peli muodostuu silloin, kun pelaajat edustavat tutkimusta, työelämää, opiskelua ja opetusta? Tarkastelemme seuraavaksi kehittämishankkeen aikana toteutettua osatehtävää tai kokeilua, jonka aikana erilaisista näkökulmaista hanketta tarkastelevat pelaajat tekivät yhteistyötä väliaikaisesti. Valitun rajauksen vuoksi emme tarkastele tässä artikkelissa asiakkaan kanssa tehtävää sosiaalityötä tai kehittämistyön vaikutuksia kiireelliseen sosiaalipalveluun.


2. Pelaaja 1: Tutkimus

Tutkimuksen tehtäväksi hankkeen aikana muodostui kehittämistyön arviointi ja edistäminen muun muassa tekemällä prosessievaluaatio ja tutkimus asiakasprosesseista. Kun hanketyön myötä alueille oli rakennettu useiden kuntien asiakkaita palvelevia päivystyspisteitä, tärkeäksi tehtäväksi muodostui näissä tehtävän päivystystyön kehittämisen haasteiden tunnistaminen ja arviointi. Niihin liittyvät kysymykset koskivat muun muassa viranomaisten välistä yhteistyötä sekä työskentelyä asiakkaan kanssa. Päivystystyön havainnointi osoittautui kuitenkin pian kompleksiseksi tehtäväksi, sillä sovitun kenttätyöjakson aikana ei ilmennyt yhtään päivystystapausta. Johtopäätös tästä kokemuksesta oli, että päivystystehtävien havainnointi edellytti kohtalaisen pitkää kenttätyöjaksoa, sillä asiakastilanteita esiintyi suhteellisen harvoin ja niiden ajankohtaa oli mahdotonta ennakoida. Hanketutkimukselle asetettujen muiden tehtävien vuoksi yhtäjaksoista, yhdessä toimipisteessä tehtävää kenttätyötä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta toteuttaa.

Hanketutkimuksessa oli jo aiemmin tehty yhteistyötä ammattikorkeakouluopetuksen kanssa kokeilussa, jossa opiskelijoiden menetelmä- ja substanssiopetus yhdistettiin tutkimusaineiston (haastattelut) keruuseen (Suntio 2004). Teoreettiset perusteet yhteistyölle rakentuivat tuolloin kehittävän siirtovaikutuksen lähestymistapaan (Tuomi-Gröhn & Engeström 2001; Rahikka, Suntio, Tilli 2003). Vaikka kokeilu toi esille useita kehittämisen haasteita, tarjosi se kuitenkin toimintamallin, jossa tutkimusaineiston kerääminen oli mahdollista yhdistää mielekkäällä tavalla opiskelijan opintoihin. Nyt tutkimuksen intressinä oli työelämän kehittämistä palvelevan havainnointiaineiston keräämisen teettäminen opiskelijalla, mutta miten se soveltuisi opetuksen ja opiskelijan intresseihin?

Yhteistyö käynnistyi tutkijan ja työelämän edustajien neuvottelulla. Työelämä muodostui tässä tapauksessa sekä johtotason edustajasta että päivystyspisteessä työskentelevistä henkilöistä, jotka suhtautuivat myönteisesti ehdotukseen. Päivystyspisteen henkilökunta ehdotti, että havainnointitehtävään pyydettäisiin jo aiemmin sijaisuuksia tehnyt, hyväksi ja luotettavaksi työntekijäksi todettu opiskelija.

Tutkijan ja opiskelijan välisessä ensimmäisessä keskustelussa etsittiin keinoja löytää opiskelijaa kiinnostava ja opintojen kannalta mielekäs tapa toteuttaa tutkijan ehdottama havainnointitehtävä. Lähestyvä harjoittelujakso (II-harjoittelu) vaikutti mielekkäältä ajanjaksolta havainnoinnin toteuttamiseen, mutta tehtävän soveltuvuudesta ammattikorkeakoulun opetukseen olisi sovittava vielä erikseen opettajien kanssa. Tässä yhteydessä sovittiin myös alustavasti siitä, että opiskelija saisi käyttää keräämäänsä aineistoa opinnäytetyössään, jota varten tutkija lupautui tarjoamaan sekä menetelmäopetusta ohjausta työskentelyn alkuvaiheessa. Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun opettajien kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta yhteistyö käynnistettiin. Opettajien kanssa keskusteltiin vielä uudelleen siitä, miten varmistetaan opiskelijan harjoittelun toteuttaminen ammattikorkeakoulun edellyttämällä tavalla.

Yhteistyö opiskelijan ja opettajien kanssa toi tutkimustyöhön uuden ulottuvuuden. Hanketutkimus oli perustunut aiemmin yksinomaan työelämän kehittämistehtävän edistämiseksi, mutta sosionomiopiskelijan (AMK) opintojen integrointi osaksi tutkimusta edellytti myös ammattikorkeakoulun koulutustehtävän huomioon ottamista. Tärkeäksi tehtäväksi muodostui varmistaminen, että tutkijan suunnittelemat tehtävät täyttivät ammattikorkeakoulun opinnoille asettamat kriteerit ja ne näin hyväksyttäisiin osaksi opiskelijan opintoja. Yhteistyö opiskelijan kanssa johdatti myös tutkimustyön uudelleen tarkasteluun. Toisen vuoden opiskelijalla ei ollut takanaan menetelmäopintoja tai kokemusta tutkimuksesta. Havainnointitehtävän onnistuminen edellytti, että tutkijalla ja opiskelijalla on yhteinen näkemys havainnointitehtävästä ja sen edellyttämästä työskentelystä. Sen muodostamiseksi tutkija laati karkean päivystystyön prosessikuvauksen ja jokaista vaihetta koskevan sarjan kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli suunnata kerättävien havaintojen kirjaamista. Tällä tavoin tutkija kirjoitti auki tutkittavaa ilmiötä koskevat työhypoteesit, mikä olisi jäänyt tekemättä ilman opiskelijan mukanaoloa. Prosessikuvauksen ja kysymysten pohjalta tutkija loi opiskelijalle lomakkeet, tukemaan havaintojen tekoa. Samalla tavoin tutkija kirjoitti auki havainnoinnin metodologiset perusteet, jotta opiskelija jo alusta alkaen orientoituisi tulevaan tehtävään opinnäytetyölle asetettujen kriteereiden näkökulmasta. Se edellytti metodologiaan, kuten etnografian alkeisiin johdattavan lähdemateriaalin laatimista sekä opiskelijan johdattamista omatoimisen lukemisen äärelle.

Osatehtävässä näyttäytyivät samanaikaisesti ammattikorkeakoulun kaksi työelämäyhteyden dimensiota, jotka muodostuivat koulutuksesta ja t&k-toiminnasta. Kyseessä on kaksi kolmesta ammattikorkeakoululaissa 9.5.2003/351 sille asetetuista tehtävistä. Koulutustehtävän tavoitteena on lyhyesti määriteltynä tuottaa ammatillisia asiantuntijoita itsenäisiin tehtäviin asiantuntijoina tai yrittäjinä. Tutkimus- ja kehitystehtävä voi suuntautua joko ammattikorkeakoulussa tarjottavan opetuksen tai alueen työelämän kehittämiseen. Näin t&k-toiminta nivoutuu yhteen ammattikorkeakoulun aluekehitys- ja koulutustehtäviin.

Ensi näkemältä Kaakkois-Suomen sosiaalipäivystyshankkeessa tärkeäksi muodostui yksinomaan t&k-toiminnan dimensio, sillä yhteyttä ammattikorkeakoulun koulutustehtävään ei näkynyt lainkaan. Toisaalta samalla tavoin myös työelämän edustuksen näkökulmasta tämä dimensio näyttäytyi tärkeimmältä asetetun kehittämistehtävän täyttämiseksi. Hanketutkimuksen aloitteesta myös koulutuksen dimensio tuli osaksi kehittämistyötä, kun ammattikorkeakoulun opiskelija keräsi hanketutkimusta ja kehittämistyötä varten aineistoa suorittaessaan opintoihin kuuluvaa harjoittelua. Harjoittelun poikkeuksellinen toteutustapa ja liittyminen osaksi opiskelijan opinnäytetyötä toi myös opetuksen kanssapelaajaksi työelämän kentälle. Työelämä ja opetus näyttäytyivät tässä yhteistyössä ammattikorkeakoululle asetettujen eri tehtävädimensioiden ääripäissä. Työelämälle t&k-tehtävällä oli suuri merkitys, mutta koulutuksella vähäinen. Vastaavasti opetukselle koulutuksella oli suuri ja t&k-tehtävällä vähäinen merkitys. Lyhytaikaisesti hanketutkimuksessa koulutustehtävä sai suuremman merkityksen, tutkijan osallistuttua opiskelijan ohjaukseen ja opetukseen sekä työelämän kehittämistehtävään että opinnäytetyöhön liittyvissä asioissa. Harjoittelunsa aikana opiskelija sijoittui dimensioiden muodostamassa kentässä keskelle tämän pyrittyä täyttämään sekä t&k-toiminnan että koulutuksen taholta asetettuja tehtäviä.





KUVIO 1. Nelinpeliin osallistujien positiot AMK:n tehtävien dimensioilla


Tutkimuksen näkökulmasta opiskelija suoriutui hänelle annetusta tehtävästä erinomaisesti, sillä kerättyä aineistoa voitiin käyttää työelämän kehittämistä palvelevaan tutkimukseen. Myös ammattikorkeakoulun koulutustehtävän näkökulmasta lopputulos oli toivottu: harjoittelu oli suoritettu menestyksellisesti ja opinnäytetyön teko käynnistyi. Opiskelijalle positio ammattikorkeakoulun erilaisten tehtävien välimaastossa ei ollut kuitenkaan helppo. Tunnollinen opiskelija kantoi huolta tämän keräämän aineiston riittävyydestä ja havaintojen tarkkuudesta työelämän kehittämistä varten. Näitä huolia käsiteltiin yhteisissä tapaamisissa opiskelijan kanssa. Samanaikaisesti opiskelija kantoi huolta myös kerätyn aineiston käytettävyydestä opinnäytetyöhön. Tähän seikkaan liittyikin ainoa katkos tutkimuksen ja ammattikorkeakouluopetuksen välisessä yhteistyössä. Opinnäytetyötä tekevät opiskelijat joutuivat väliaikaisesti hankalaan tilanteeseen, jossa he kokivat saaneensa tutkijalta ja useilta eri opettajilta hyvinkin ristiriitaisia ohjeita. Ongelma ratkesi lopulta opiskelijoiden pyydettyä yhteistä, samanaikaisesti tapahtuvaa ohjausta tutkijalta ja opettajalta. Opinnäytetyön jatkaminen ja hyödyntäminen työelämän kehittämisessä jää muiden pelaajien, opiskelijoiden, opetuksen tai työelämän edustajien vastuulle, kun tutkimus vetäytyy pelistä hankkeen päättymisen myötä.


3. Pelaaja 2: Työelämä

Työelämässä toimijan näkökulmasta työn kehittäminen on aina ollut osa perustyötä. Uusia velvoitteita sekä myös ohjausta kuntien palvelujärjestelmän kehittämiseen tulee muun muassa sosiaalihuollon kehittämisohjelman ja uuden lainsäädännön taholta. Kunnan ulkopuolisen rahoituksen turvin toteutettavat hankkeet ovat luoneet uusia mahdollisuuksia, ennen kaikkea resursseja kehittämistyöhön. Uusien työmuotojen ja – tapojen kokeilu edellyttävät ainakin suunnitteluvaiheessa jonkin verran lisäresursointia. Kuntien motivointi yhteiseen yritykseen ja myönteisen hankepäätöksen toteuttaminen seurantoineen ja loppuraportteineen on kovaa ja joskus yksinäistäkin työtä. Näistä syistä johtuen työelämälle mielekäs ratkaisu on hankkeiden tekeminen yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa, joka hallinnoijan roolissa kantaa päävastuun työläistä ja hankalista projektityön osa-alueista. Samalla työelämä saa käyttöönsä hankkeen tuomat lisäresurssit esimerkiksi henkilöstön työpanoksen ja koulutuksen muodossa.

Kaakkois-Suomen sosiaalipäivystyshanke suunniteltiin yhdessä ammattikorkeakoulun ja työelämätahojen kanssa, mikä Lappeenrannassa sijoittui lastensuojelun palvelualueelle. Hankkeessa pyrittiin yhdistämään sosiaalityön kehittämistarpeet ja yhteistyökumppaneiden asettamat toiveet, esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijän saaminen poliisilaitokselle, hankkeen tavoitteisiin ja resursseihin. Käytännössä toiveet toteutuivat palkkaamalla hankeresurssien turvin määräaikainen työntekijä, jonka tehtäviin yhdistyi poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän ja osa-aikaisen, alueella toimivan projektityöntekijän, niin sanotun seutuohjaajan tehtävät. Samalla tehtävät ja toimenkuva muodostivat luontevan kokonaisuuden sekä kehittää paikallista toimintaa että koordinoida seudullista yhteistyötä. Projektiin palkattu henkilökunta, seutuohjaaja ja tutkija auttoivat työelämän edustajia tutustumaan jo olemassa olevaan aineistoon ja sosiaalipäivystysjärjestelmiin sekä suunnittelemaan ja kehittämään uutta toimintaa. Muita hankkeen työelämälle tuottamaa lisäarvoa toivat alueiden välinen yhteistyö, tasokas koulutus ja työnohjaus. Riittävän pitkä hankeaika loi mahdollisuuksia kuntien välisen yhteistyön kehittämiseen. Jos omassa kunnassa ajateltiin, että meillä on toimiva malli ja kehittämisen mieli, yhteistyön onnistuminen edellytti malttia ja ajan antamista toisille toimijoille. Hankkeen ohjausryhmä, jossa oli edustettuna työelämätahojen ja ammattikorkeakoulun edustajia, toimi suunnittelun alkuvaiheessa keskeisenä ohjeistajana ja huolehti siitä, että kaikissa veturikunnissa toiminnan suunnittelua lähdettiin toteuttamaan samalla rakenteella.

Mitä yhteistyö sitten tarjosi työelämän edustajalle? Sosiaalialan työelämän edustajalle toimiminen Lappeenrannan moniammatillisen työryhmän puheenjohtajana oli haastava ja erittäin opettava kokemus. Puheenjohtaja oli työskennellyt päivystystyössä lastensuojelun ja yhdyskuntapalvelun toimeenpanon tehtävissä, missä lastensuojelun päivystystilanteet olivat osoittautuneet hyvin moninaisiksi. Tästä kokemuksesta kertynyt tieto auttoi puheenjohtajaa ymmärtämään käytännön työn haasteita myös muiden ammattiryhmien näkökulmasta. Toiminnan suunnittelun edellytykseksi muodostui mielikuva tarvittavasta palvelusta. Moniammatillisen tiimin työskentely oli ajoittain hyvin haastavaa. Samanaikainen työskentely lastensuojelun arjessa auttoi hahmottamaan oman kaupungin tarpeita, mitä lisäsi henkilökohtainen into suunnitella mahdollisimman toimiva, käytännön tarpeista lähtevä palvelumalli kuntien yhteiseksi sosiaalipäivystykseksi.

Moniammatilliseen työryhmään oli koottu asiantuntijoita eri kunnista koko sosiaali- ja terveystoimen toimialalta sekä keskeisistä yhteistyöviranomaisista. Työelämän edustajilla ei ollut yhteistä näkemystä kehittämistyön tarpeellisuudesta tai siitä, mikä oli kunkin toimijan rooli asiakasteissa. Selkein käsitys päivystyksen tarpeesta oli poliisilla ja lastensuojelun edustajilla. Vaikka työskentelyn alkuvaiheessa käytiin läpi kehittämistyön perusedellytykset ja tavoitteet, oli havaittavissa, että toimijat eivät hahmottaneet rooliaan ja toimeksiannon liittymistä omaan perustehtäväänsä. Ehkä perusteellisempi perusasioihin perehtyminen olisi auttanut asiaa. Oli palkitsevaa havaita, että toimijoiden ymmärrys omasta roolistaan osana päivystysjärjestelmän luomista muotoutui vähitellen. Kokonaisuuden hahmottaminen vaati kuitenkin aikaa ja työskentelyä. Keskeinen oppimiskokemus oli nähdä, miten erilaisen merkityksen valtakunnallinen kehittämissuunnitelma ja lainsäädäntö saivat, kun ne suhteutettiin eri kuntien ja toimijoiden tarpeisiin. Yhteiseen kehittämiseen lähtivät innokkaimmin mukaan ne, jotka pystyivät siirtämään yhteisen kehittämistyön hyödyn omaan toimintaansa.

Jos työelämän kehittämistä tarkastellaan kuntien välisenä yhteistyönä, sen erityispiirteenä on ollut suunnitteluvastuun jääminen alueen niin sanottujen veturikuntien vastuulle. Veturikunnista tuli näin uuden alueen kaikkia kuntia palvelevan palvelun tuottajia ja kehittäjiä. Kehittämistyön lisämausteena piti yhtä aikaa pyrkiä rakentamaan seudullista yhteistyötä ja toisaalta miettiä kuntia palvelun ostamiseen houkutteleva toimintatapa. Ratkaisuna Lappeenrannassa lähdettiin kaupungin omana kehittämistyönä tuotteistamaan sosiaalipäivystyspalvelua. Tuotteistaminen ja kustannuslaskenta vaativat oman opettelunsa. Myös yhteistyö toisten kuntien ja toimijoiden kanssa osoittautui haasteelliseksi. Lähtökohtana yhteistyössä oli pyrkimys eri kuntien toiveiden ja tarpeidensa ymmärtäminen, huomioon ottaminen ja kunnioittaminen silloinkin, kun ne ilmaistiin vielä epämääräisinä ajatuksina. Keskeiseksi haasteeksi muodostuivat hyvin erilaiset näkemykset päivystyksen tarpeesta. Kunnissa oli tieto niille tulevasta velvoitteesta päivystyksen järjestämiseksi, mutta erityisesti pienissä kunnissa päivystyksen tarpeellisuus saatettiin nähdä kyseenalaisena. Miten yhdistää hyvin erilaiset intressit ja pitää kaikki toimijat mukana? Se on varmasti jokaisen seudullisen hankkeen yhteistyön haaste.

Hankkeena aloitetun työn kehittämisen vaativa tavoite on toiminnan jatkuminen vakinaisena omana toimintana. Sosiaalipäivystyksen kehittäminen hankkeen ja tutkimuksen tukemana osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Tutkimus mahdollisti ulkopuolisen arvioijan mukana olon koko hankkeen ajan. Yhteiset keskustelut olivat erinomaisen onnistuneita, mikä näyttäytyi suunnittelun jäntevyytenä ja arvokeskustelun tuloksellisuutena. Hankkeen ja tutkimuksen tukemana työelämän edustajat tiesivät nyt, mitä kunnan ja ympäristön alueella tapahtui ja kuinka palvelujärjestelmän toimi ja miten sitä tuli kehittää. Tämä tieto oli olennaista koko palvelujärjestelmän kehittämisen kannalta. Tutkimuksen mukanaolo oli tärkeä suunnittelun elementti. Lopputuloksen kannalta oli tärkeämpää hyödyntää tutkimustietoa osana suunnittelua kuin se, että tutkimus olisi kuvannut jo valmista palvelua.

Moniammatillisen työryhmän puheenjohtajan näkökulmasta ammattikorkeakouluopetuksen ja opiskelijoiden rooli työelämän kehittämistyössä jäi sosiaalipäivystyshankkeessa vähäiseksi. Perinteisesti yhteistyö on muotoutunut opiskelijoiden harjoitteluiden ja opinnäytetöiden ympärille. Työpisteissä, esimerkiksi sosiaalipäivystyksen osalta yhteistyö kulminoituu työelämätahoa edustavan harjoittelun ohjaajan ja opiskelijan välille, joskin aikuisopiskelijoiden kohdalla ohjauksen tarve ei välttämättä ole kovinkaan suuri (Laakkonen 2006). Opiskelijan tekemä työelämää palveleva kehittämistyö tulee mahdollisesti esille myöhemmin opinnäytetyöhön kirjoitettuina päivystysjärjestelmän kehittämistä koskevina ehdotuksina.


3. Pelaaja 3: Koulutus

Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun koulutuksen, sisällöissä sekä koulutuksen arvioinnissa korostetaan entistä enemmän työelämän kanssa tapahtuvaa yhteistyötä. Myös työn muutosten myötä koulutuksen ja työelämän yhteistyö ja niiden väliset suhteet ovat nousseet kehittämisen kohteiksi. Tämä on pakottanut laajentamaan oppimisympäristön käsitettä ja hahmottamista. Yhä välttämättömämpänä nähdään aidoissa työympäristössä hankitut tiedot ja taidot. Projektimuotoinen opiskelu on lisääntynyt työelämän muutosten mukana. Projektioppimisella pyritään tuottamaan oman alan strategisia valmiuksia, työelämätaitoja sekä antamaan mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti. (Vesterinen 2003, 79- 80)

Opetuksessa keskustellaan jatkuvasti siitä, miten opiskelijoiden tieto ja taito saadaan siirtymään työelämään. Vastaavasti opiskelijoiden palautteet työelämäjaksoilta kertovat siitä, että koulutuksessa saatuja tietoja ei hyödynnetä, vaan käytännön työtehtävissä ongelmia ratkaistaan hyvin pitkälle työkokemukseen perustuvan tiedon varassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimintaympäristö ja palvelurakenteet muuttuvat niin nopeasti, että koulujen on vaikea pysyä tässä muutoksessa mukana. Verkostojen luominen jo sinänsä merkitsee rajojen ylittämistä, kun opiskelijat, opettajat ja työntekijät joutuvat olemaan tekemisessä useiden erilaisten työyhteisöjen kanssa. Rajanylitys tarjoaa mahdollisuuden toimia välittäjänä, tuoda tietoa toisesta toimintajärjestelmästä (Tuomi-Gröhn 2001).

Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa aloitettiin sosionomikoulutus vuonna 1999. Jo koulutuksen suunnittelu toteutettiin yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Sosionomikoulutuksessa ei ole suuntautumisvaihtoehtoja, vaan opiskelijat luovat oman polkunsa harjoittelun, opinnäytetyön, projektiopintojen, vapaasti valittavien ja valinnaisten opintojen kautta. Jo ensimmäisen vuoden syksystä lähtien he työskentelevät erilaisissa työelämän tarjoamissa projekteissa. Projektiopinnot kestävät yhteensä 2.5 vuotta, jonka aikana opiskelijat tutustuvat useampaan työelämän kohteeseen. Tällä tavoin opiskelijat rakentavat itselleen oman urapolkunsa yhteistyössä työelämän kanssa. Projektilla tarkoitetaan yleensä tavoitteellista, kertaluonteista, ajallisesti määriteltyä, organisoitua ja erikseen resursoitua työelämän ja koulutuksen yhteistoiminnallista kehittämistehtävää. Projektin tarpeet syntyvät työelämän kehittämis- ja muutospaineista. Parhaimmillaan projekteissa kuitenkin yhdistyvät samanaikaisesti opetusmenetelmä, opiskelumenetelmä, opiskeltavan asian substanssi sekä työelämän ja työelämäyhteistyön kehittäminen. (Hakala 2000; Vesterinen 2003.)

Sosionomikoulutukseen kuuluu myös harjoittelu (45 op) työelämän kentällä. Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun näkökulmasta sopiva harjoittelupaikka on sellainen, mikä tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden harjaantua sosiaalialan työprosessien hallintaan harjoittelulle määrittelemiensä tavoitteiden mukaisesti. Se antaa opiskelijalle mahdollisuuden harjoittelupaikan ammattikäytäntöjen arvioimiseen ja niistä keskustelemiseen suhteessa tietopuoliseen opetukseen. Se tukee opiskelijaa tutkivan ja kehittävän työotteen muodostamisessa ja lisäksi tukee myös opettajaa tietopuolisen opetuksen ja harjoittelun integroinnissa.

Opinnäytetöihin liittyvällä yhteistyöllä ammattikorkeakoulun ja työelämän välillä on vakiintunut asema. Sosionomien (AMK) tekemistä opinnäytetöistä lähes kaikki ovat ns. hankkeistettuja opinnäytetöitä, jolloin opinnäytetyötä ohjaa ja arvioi myös työelämän edustaja.

Kaakkois-Suomen sosiaalipäivystyshanke tarjosi mahdollisuuden projektiopintojen, harjoittelun ja opinnäytetyön toteuttamiseen uudella tavalla yhteistyössä työelämän kanssa. Hanke oli harjoittelu- ja projektipaikkana erinomainen oppimisympäristö, jossa opiskelija joutui myös hakemaan omia rajojaan. Samalla opiskelija tutustui sosiaalialan kehittämistyöhön ja viranomaisten yhteistyöhön päivystysaikaisissa asiakastilanteissa. Kyseessä oli kuitenkin myös varsin haasteellinen harjoitteluympäristö. Harjoittelun monimuotoisuutta lisäsi vielä se, että opiskelija keräsi samanaikaisesti havaintoaineistoa hanketta ja omaa opinnäytetyötään varten. Teoriassa tämä on ihanteellinen tilanne, jolloin opiskelija saa harjoittelustaan myös hyötyä omaan opiskeluun. Opiskelijalle tämä oli hieman ristiriitainen rooli, mikä asetti haasteita harjoittelua ohjaavan opettajan tehtäville. Ohjauskäynneillä keskusteltiin samanaikaisesti perinteisistä harjoittelun ohjaukseen sekä hanketutkimukseen liittyvistä asioista.

Opiskelijalla oli tukenaan hankkeen puolesta tutkija, joka ohjasi hänen havainnointiaan. Samaan aikaan hänellä oli oppilaitoksen taholta tukenaan opinnäytetyöprosessin opettaja, joka oli eri henkilö kuin harjoittelun ohjaaja. Kahden opettajan, opiskelijan ja tutkijan yhteisneuvottelut ja vuoropuhelu selkeyttivät näkemystä kokonaisuudesta, miten havainnointitehtävä yhdistyi koulutukseen. Prosessina tämä osoittautui kaikille osapuolille myönteiseksi oppimisprosessiksi. Opiskelijalle se antoi toivottavasti valmiuksia kohdata työelämässä tilanteita, joissa työntekijään kohdistuu erilaisia viestejä ja odotuksia eri tahoilta. Koulutuksen näkökulmasta havainnointi antoi myös lisää mielekkyyttä harjoitteluun, mikä lisäsi myös opiskelijan motivaatiota. Sitä lisäsi tutkijan asiantuntevaa, suoraa ohjausta ja neuvontaa. Tavallisesti opiskelijat joutuvat oppimaan tällaisissa tilanteissa yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämän yhteistyön hyöty näyttäytyi opinnäytetyön tekemisessä. Opinnäytetyösuunnitelmaa valmisteltaessa opiskelija oli jo saanut paljon myös tutkimusmenetelmällisiä eväitä harjoittelun lisäarvona.

Tämänkaltaista yhteistyötä, jossa on mukana harjoittelu/projektiopinnot ja opinnäytetyöprosessi kannattaa ehdottomasti jatkaa ja kehittää edelleen. Toimintamallissa painopistettä voisi jatkossa siirtää vielä enemmän tutkivan ja kehittävän työotteen kehittymiseen. Se voisi näkyä esimerkiksi harjoittelun aikana tehtävien oppimistehtävien aiheissa, joissa pyrittäisiin ottamaan huomioon yksilöidysti sekä harjoittelupaikan että opiskelijan tavoitteet. Sosiaalityössä puhuttiin jo 1980-luvulla tutkija-sosiaalityöntekijöiden tärkeydestä välittää päättäjille kokemuksellista tietoa ihmisten, ennen kaikkea syrjäytyneiden ihmisten elämysmaailmasta. Tutkimuksellisen työn tärkeys on jo kauan sitten jäänyt laman jalkoihin, mutta tällaisten hankkeiden kautta tutkivaa työotetta voidaan nostaa uudelleen esille. Jos sosiaalialan opiskelija jo opiskelussaan voi toteuttaa tutkivaa oppimista, jotta nämä taidot siirtyvät aikanaan myös työelämän työkäytännöiksi.


4. Pelaaja 4: Opiskelija

Sosiomikoulutuksen opintoihin kuuluva viiden viikon työharjoittelu tapahtui syksyllä 2005 sosiaalipäivystysosastolla vastaanottokoti Tarulantuvassa Lappeenrannassa. Harjoittelun aikana oli tarkoitus tehdä Kaakkois-Suomen sosiaalipäivystyshankkeelle tutkimusta havainnoimalla sosiaalipäivystäjien työtä asiakastilanteessa. Tehtävä kuulosti toisen vuoden opiskelijan korvissa todella haastavalta, mutta tehtävä alkoi selkiytyä vähitellen tutkijan havainnointia koskevan materiaalin avulla. Havainnointia helpotti myös se, että työympäristö ja työntekijät olivat tulleet tutuiksi jo aiemmin sijaisuuksissa työskentelyn johdosta.

Jos tehtävä oli haasteellinen opiskelijalle, harjoitteluun yhdistetty tutkimustehtävä aiheutti päänvaivaa myös opettajille. Vaikka tehtävän toteutuksesta oli neuvoteltu opettajan ja tutkijan kanssa etukäteen, harjoittelun alettua kävi ilmi, että opettajan ja koulun toiveet harjoittelusta olivat ristiriidassa tutkijan toiveiden kanssa. Opettaja odotti opiskelijan osallistuvan mahdollisimman paljon työskentelyyn esimerkiksi asiakastilanteissa, kun taas tutkijan antama havainnointitehtävä edellytti työntekijöiden työskentelyn seuraamista sivusta. Tässä tilanteessa opiskelija olikin alussa täysin hukassa oman roolinsa kanssa. Havainnointitehtävän rajaaminen muutamaan asiakastapaukseen sekä asiakastilanteiden vähäinen määrä harjoitteluaikana tarjosivat ratkaisun erilaisten roolien ongelmaan. Asiakastilanteiden havainnoinnin jälkeen opiskelija siirtyi toteuttamaan opettajan odotusten mukaista harjoittelua.

Mahdollisuus yhdistää havainnointi opinnäytetyöhön lisäsi annetun tehtävän kiinnostavuutta. Opinnäytetyötä yhdessä tekevän opiskelijaryhmän keskuudessa tämä herätti suurta innostusta, sillä opiskelijoiden omana tavoitteena oli opinnäytetyön tekeminen työelämälähtöisestä aiheesta. Kaikki olivat innolla mukana, vaikka kenelläkään ei ollut tietoa siitä, millaiseksi opinnäytetyö lopulta muotoutuu näistä lähtökohdista.

Opiskelijalle opinnäytetyön tekemisen yhdistämisen työharjoitteluun on hyvä asia. Se on ehdottomasti haastavampaa kuin niiden tekeminen erillään, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden nähdä harjoittelupaikka kahdesta erilaisesta näkökulmasta. Tavallisesti harjoittelut menevät aina saman kaavan mukaan, joten tässä on yksi mahdollisuus tehdä siitä haasteellisempaa ja erilaista kun sen yhdistää opinnäytetyön tekemiseen.


5. Johtopäätöksiä ja pohdintaa

Edellä esitetyissä yhteistyön osapuolten, pelaajien, puheenvuoroissa kuvattiin myönteisiä kokemuksia kokeilusta, jossa ammattikorkeakoulun työelämäyhteys rakentui kehittämishankkeen ja opetuksen ympärille. Jos kokeilua arvioidaan yksinomaan positiivisten kokemusten näkökulmasta, sitä voidaan pitää onnistuneena keinona toteuttaa työelämän kehittämistä ja opetusta palvelevia, ammattikorkeakoululle asetettuja yhteiskunnallisia tehtäviä. Kuitenkin kokeiluun sisältyi myös ongelmia, joiden tarkastelun kautta voidaan arvioida ammattikorkeakoulun ja työelämän välisen yhteistyön kehittämisen mahdollisuuksia.

Yhteistyö, nelinpeli, työelämän kentällä oli myös haasteellista kullekin pelaajalle. Opiskelijalta se edellytti ennakkoluulotonta heittäytymistä uuteen, ristiriitaisia rooliodotuksia sisältävään tehtävään. Työelämän osalta yhteistyön haaste liittyi kehittämistyöhön muiden työelämätahojen kanssa. Se muodostui positiiviseksi oppimiskokemukseksi, mitä tuki hanketutkimuksen tuottama tieto kehittämistyön aikana. Ammattikorkeakoulun opettajilta uudenlaisen harjoittelun toteuttaminen edellytti mukautumista perinteisestä poikkeaviin toimintakäytäntöihin, jotka muuttivat sekä opettajan että opiskelijan rooleja sekä pakottivat yhteistyöhön uuden toimijan, hanketutkimuksen kanssa. Hanketutkimukselle tai pikemminkin tutkijalle, haasteeksi muodostui opetuksellisen näkökulman omaksuminen, jotta opiskelijalle annettu havainnointitehtävä palvelisi myös opiskelijan ja ammattikorkeakoulun tavoitteita. Käytännössä se tarkoitti hakeutumista yhteistyöhön ammattikoreakoulun kanssa sekä opiskelijalle annettujen tehtävien aikataulullista sekä sisällöllistä muokkaamista yhteisten neuvotteluiden pohjalta.

Jos tässä artikkelissa kuvattua yhteistyötä, nelinpeliä, tarkastellaan T&k-tehtävän ja koulutustehtävän dimensioilla, voidaan todeta, että toimijat liikkuivat kuvainnollisesti kohti toisiaan yhteisen kehittämistehtävän aikana. Yhteistyö edellytti toisten osapuolten tavoitteiden omaksumista ja mukautumista myös niiden edellyttämiin toimenpiteisiin oman tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä antaa näkökulmaa siihen, millaista yhteistyö oli luonteeltaan toimijoiden välillä. Peli-metaforaa käyttäen kyseessä on ollut niin sanottu win-win tilanne (mm. Seppänen-Järvelä 1999), jossa tavoitteena on jokaisen osapuolen saama hyöty yhteistyöstä. Toiminnan teorian piirissä ilmiötä voitaneen tietyin ehdoin nimittää yhteisen kohteen konstruoinniksi (mm. Engeström 2001).

Sosiaalipäivystyksen kehittämishankkeessa työelämä ja koulutus sekä oppiminen jäivät vielä etäälle toisistaan. Tähän sisältyykin yhteistyön kehittämisen mahdollisuus. Millä tavoin ammattikorkeakoulutus voisi olla osana kehittämässä oman alansa työelämää? Ovatko opinnäytetyöt ainoa mahdollisuus? Uudenlaista yhteistyötä edustaa tämä artikkeli, jossa kaikki yhteistyön osapuolet, työelämä, hanketutkimus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelu ovat lähteneet yhdessä arvioimaan sekä omaa että yhteistä toimintaansa toisiaan sivuavan tehtävän aikana.