Vuoden 2005 alussa haimme Helsingin yliopiston valtiotieteelliseltä tiedekunnalta opetuksen kehittämisrahaa virtuaaliyliopistohankkeeseen Filopor 2005-7. Filoporin päämääränä oli rakentaa taustaa käytännöllisen filosofian laitoksen verkkoportaalille arvioimalla filosofian metodien, opetuksen ja materiaalien erityisluonnetta verkkoympäristössä. Pääoivallus hankkeessa oli, että koska filosofia on etupäässä lukemista ja kirjoittamista, keskustelua ja argumentointia, antaisi tämä erinomaiset lähtökohdat myös verkon tarjoamien välineiden käyttöön. Kysymys kuuluikin, mitkä olisivat ne filosofian ominaisuudet tai painopistealueet, jotka hyötyisivät nimenomaan verkossa työskentelyssä. Miksi filosofian kursseja kannattaisi viedä verkkoon, millaista lisäarvoa siitä syntyisi, vai syntyisikö lainkaan?

Käytännössä vuoden 2005 aikana oli tarkoitus kehittää laitoksen tutkimussuunnitelmaseminaareja verkossa toteutettaviksi, sekä valmistella luentokurssien siirtämistä verkkoon ja arvioida tämän hyötyjä ja ongelmia. FM Simo Kyllösen ja VTM Marjukka Laakson jo aiemmin pitämä kurssi ”Ympäristöpolitiikan filosofia” soveltui hyvin verkkoon siirrettäväksi luentosarjaksi, sillä se oli monitieteinen kurssikokonaisuus, jossa hyödynnetään erityisesti eri tieteenalojen välistä keskustelua ja tietojenvaihtoa, ja johon sisältyy runsaasti monenlaista oheismateriaalia. Kurssi ajateltiin hyötyvän erityisesti toimivasta keskustelufoorumista sekä kattavasta linkki- ja materiaalikokoelmasta.

Kurssin kehikko valmistui syksyn 2005 aikana ja talven aikana keskityttiin kurssin sisällön suunnitteluun ja tuottamiseen, verkkokehikon hiomiseen sekä koulutukseen. Maaliskuussa 2006 yksi kurssin osa-alueista eli opetusteemoista (”Ympäristö oikeutena”) oli valmis ja sitä testattiin erilaisilla ryhmillä, filosofian opiskelijoista opettajiin ja tutkijoihin. Testikurssi oli vielä varsin yksinkertainen, lähinnä sisällön eli nettisivuilla annetun kurssimateriaalin lukuun ja siitä ryhmissä käytävään keskusteluun painottuva. Tällainen ”perinteinen” verkkokurssityyppi ei sinällään vielä tuonut juuri mitään uutta kurssille; hyvän ja selkeän ohjeistuksen teko osoittautui kuitenkin välttämättömäksi.

Sen sijaan jo tässä vaiheessa kurssille oli hahmoteltu sen kaksi tulevaa tukipilaria, caset eli esimerkkitapaukset, sekä niistä blogeissa käytävät keskustelut ja niissä omaksuttavat roolit. Testikurssi oli kuitenkin vielä nimensä mukainen, eli sekä caset että roolijaot olivat vasta hyvin viitteellisiä. Tätä keskeneräisyyttä kuvaa myös se, että osa osallistujista (yllättävää kyllä, juuri filosofian opettajat) eivät olleet oikein perillä siitä, mitä kurssilla ajetaan takaa. Opiskelijat puolestaan ottivat kokeilun hyvänä irrottelumahdollisuutena ja pitivät sitä hauskana, vaikkeivät suurestikaan paneutuneet filosofiseen keskusteluun; tutkijat sen sijaan tekivät kokeilussa työtä käskettyä, argumentoiden tunnollisesti, mutta myös selkeästi ja oivaltavasti filosofisia perinteitä kunnioittaen.

Testikurssi oli kuitenkin tarpeen, paitsi ohjeistuksen täsmentämiseksi ja tarkentamiseksi, myös kurssin erilaisten suoritusmuotojen valitsemiseksi. Erityisen tärkeä muutos, joka myöhemmin osoittautui onnistuneeksi oli, että blogeissa casien pohjalta käytävissä keskusteluissa päätettiin jakaa roolit etukäteen ja anonyymeinä.

Loppukesällä ja syksyllä 2006 kurssien vetäjät, Simo Kyllönen, Marjukka Laakso sekä Olli Loukola keskittyivät kirjoittamaan kirjoittamaan kurssimateriaalia (keskimäärin n. 6-8 nettisivua kustakin teemasta; yhdessä teemassa tekstiä n. 2500-3500 sanaa), arvioimaan parhaita suoritusmuotoja, sekä ennen kaikkea suunnittelemaan esimerkkitapauksia ja niihin liittyviä rooleja. Valtiot. yo. Markus Neuvonen puolestaan keskittyi suunnittelemaan ja rakentamaan kurssisivuja blogimoottorin, eli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa kehitetyn Lokarin (http://www.valt.helsinki.fi/blogs/lokari/) avulla. Tuloksena oli seuraavanlainen rakenne, joka on kokonaisuudessaan löydettävissä kurssin etusivulta (http://www.valt.helsinki.fi/blogs/ypf/):

I. Lyhyt sisältökuvaus • Tärkeimpänä oppimistavoitteena on antaa valmiuksia tarkastella ja analysoida kriittisesti sitä monimuotoista informaatiotulvaa, joka liittyy erilaisiin ympäristökysymyksiin. Tämä vaatii käytettyjen käsitteiden analysointia ja jäsentämistä, sillä niiden kautta hahmotetaan paitsi itse tilanne, myös eri toimijoiden suhde siihen. • Kurssin suorittaminen ei edellytä aiempia opintoja filosofiasta tai ympäristötieteistä. II. Suoritustavat •  Kurssin hyväksytty suoritus on 3 opintopistettä ja koostuu kurssimateriaalin opiskelusta (A), osallistumisesta verkkokeskusteluun (B) sekä oppimispäiväkirjan työstämisestä (C). Ylimääräisen esseen kirjoittaminen kurssin pohjalta tuottaa 2 op:tä lisää. • (A) Kurssimateriaali on luettavissa kurssin sivuilta; se sisältää lyhyen johdannon kustakin aiheesta sekä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden. • (B) Jokaisen opetusteeman yhteydessä kurssimateriaali luetaan ja siitä keskustellaan kurssisivun blogeissa annettujen kysymysten ohjaamana. Kussakin opetusteemassa (kohta III) on erilaiset kysymykset, mutta pysyvät esimerkkitapaukset eli caset (kohta IV), joiden kautta kysymyksiä blogikeskusteluissa tarkastellaan. Keskusteluissa omaksutaan etukäteen annettavat roolit/näkökulmat, joiden pohjalta argumentoidaan käyttäen kurssimateriaalin tietoja apuna. • (C) Oppimispäiväkirjassa puolestaan esitellään ja reflektoidaan omia näkemyksiä ja omaa oppimista kurssin kuluessa. Näitä seikkoja arvioidaan jokaisen opetusteeman kohdalla oppimispäiväkirjaa varten annettujen kysymysten pohjalta. III. Opetusteemat • 1. Johdanto: tiede ja filosofia; 2. Ympäristö oikeutena; 3. Kestävä kehitys ympäristön käytön oikeudenmukaisuusperiaatteena; 4. Ympäristöpoliittinen päätöksenteko ja luonnon arvottaminen IV. Caseryhmät (blogit) • Koe-eläinten oikeudet; geenimanipulaatio; metsiensuojelu; ydinvoima; ilmastonmuutos

Ympäristöpolitiikan filosofian kurssi toteutettiin syksyllä 2006. Kurssille ilmoittauduttiin sähköpostitse etukäteen kertomalla pääaine sekä omat kiinnostuksen kohteet ympäristökysymyksissä, joiden perusteella saatoimme tehdä oppilaiden alustavan jaon case-/blogi-/ eli keskusteluryhmiin. Ennen kurssin varsinaista alkua verkossa, pidimme kahden tunnin tapaamisen, jossa esittelimme kurssin perussisällön, toimintatavat ja roolitimme opiskelijat omiin blogiryhmiinsä.


Pedagogiset periaatteet

Kurssin rakennetta suunniteltaessa pohdittiin vaihtoehtoina lineaarista, haaroittuvaa ja verkostomallista toteutustapaa. Näissä eri rakennemalleissa on kussakin omat vahvuutensa: lineaarisesti etenevässä johdonmukainen esitystapa, verkostomallisessa vahva konstruktiivisuus, ja haaroittuvassa mallissa vaihtelevassa määrin kummatkin näistä. Rakennetta suunniteltaessa päädyimme lopulta eräänlaiseen hybridirakenteeseen, jossa opetusteemojen tausta-aineistojen suhteen käytettiin lineaarista esitystapaa johdonmukaisen käsityksen luomiseksi filosofisesta käsitteistöstä. Tehtävien ja kurssin suoritukseen taas sovellettiin kollaboratiivista, keskustelevaa ja verkostomallista blogikeskustelun ja oppimispäiväkirjan yhdistelmää soveltavuuden, henkilökohtaisen merkityksen luomisen ja opitun siirrettävyyden maksimoimiseksi. Tausta-aineistoissa oli runsaasti linkkejä kurssin ulkopuolisiin aineistoihin, minkä lisäksi kurssin suorittajia kannustettiin etsimään itsenäisesti tietoa ja argumentteja internetistä.

Filosofian didaktisena taustakäsityksenä oli, että opiskelijoiden olisi tärkeää oppia käytetyn käsitteistön lisäksi a) filosofisen aporian merkitys erityisesti ympäristöpolitiikassa, eli miten toisensa poissulkevat kannat ovat kukin perusteltavissa ja kuinka filosofin ammattitaitoon kuuluu tämän moniäänisyyden kokonaisvaltainen ymmärtäminen, sekä b) se, kuinka filosofiassa ylipäänsä on pikemminkin kyse ajattelun, analyysin ja rakentavan kritiikin taidoista ja niissä harjaantumisesta, kuin faktojen ja termien ulkoaopettelusta.

Näiden pedagogisten periaatteiden ohjaamina päädyimme roolipeliin, jossa keskustelijat joutuivat vieraannuttamaan itsensä omista käsityksistään ja omaksumaan itselleen vieraan näkökulman, josta käsin heidän tuli perustella esittämänsä mielipiteet. Oppimimispäiväkirjoissa olleen kurssipalautteen mukaan tämä roolipelinomaisuus oli vaikuttanut syvästi moneen opiskelijaan ja pannut heidät aidosti miettimään uudelleen omia lähtöoletuksiaan ja mielipiteitään ympäristöpoliittisista kysymyksistä.

Tärkeimpänä pedagogisena haasteena pidimme kurssia suunnitellessamme sitä, että opetettavana oli toisaalta yleisen, teoreettisen tason abstraktit filosofiset käsitteistöt, ja toisaalta näiden käsitteiden soveltaminen konkreettisten, todellisten ympäristökysymysten tarkasteluun. Miten opettaa filosofisen käsitteistön soveltamista käytäntöön? Ongelma päätettiin ratkaista siten, että kukin ryhmä keskittyi blogissaan yhteen ympäristöpoliittiseen kysymykseen eli caseen. Lisäksi kurssi rytmitettiin niin, että ryhmä analysoi omaa caseaan aina kuhunkin filosofiseen opetusteemaan liittyvien kysymysten kautta. Opiskelijoita kannustettiin myös vierailemaan aktiivisesti toisten ryhmien blogeissa ja osallistumaan näiden keskusteluihin. Tällä pyrittiin siihen, että opiskelijoille syntyisi kokonaisvaltainen käsitys myös muista ympäristöpoliittisista ongelmakentistä.

Koska filosofialla on vankka luonne erityisesti tekstin välityksellä käytävänä argumentoivana keskusteluna, verkko-opetus toimii hämmästyttävän hyvin sen opettamiseen - se pedagoginen ponsi, jonka oikein toteutettu verkkokeskustelu tuo filosofian opetukseen, on selvästi merkittävä. Kokemustemme mukaan näin toteutettu verkko-opetus on lähempänä konstruktiivista didaktista ihannetta kuin perinteinen luokkahuoneopetus.


Opetusmateriaali

Opettajat kirjoittivat siis kuhunkin opetusteemaan opetustekstit eli kurssimateriaalin keskeisimmistä ympäristöfilosofiaan ja –politiikkaan liittyvistä aiheista. Tekstit laadittiin opiskelijajoukon heterogeenisyys huomioon ottaen: kurssin opiskelijat olivat sekä käytännöllisen filosofian pääaineopiskelijoita että muiden alojen opiskelijoita (mm. ympäristönsuojelutiede, agroekologia). Siten osalla oli pitkälle vietyä tietämystä niin filosofiasta kuin ympäristöasioistakin ja niitä koskevasta päätöksenteosta, osalta saattoi puuttua perustiedot filosofiasta, mutta toisaalta heillä oli taas hyvinkin tarkkaa luonnontieteellistä tietoa. Tämä asetti kurssin sisällölle ja opetustavoille tärkeän vaatimuksen: materiaalin tuli olla kaikille osallisille riittävän helppoa ja silti mielenkiintoista omaksuttavaa, eikä sen soveltaminen saanut asettaa ylitsekäymättömiä vaikeuksia niille, joille filosofiset käsitteet ja argumentaatio eivät olleet ennestään tuttuja. Filosofisen peruskäsitteistön ja teorioiden esittelyllä oli siten keskeinen rooli opetuksessa.

Teemaosiossa Johdatus filosofiseen argumentointiin esiteltiin perusasiat ja –käsitteet filosofiasta ja filosofisesta argumentaatiosta erityisesti niitä opiskelijoita varten, joilta puuttui perusopinnot käytännöllisestä filosofiasta. Keskeistä oli mm. arvo–tosiasia -erottelu sekä erilaisten moraalisten kannanottojen tunnistaminen: mitkä ovat yleisiä vaateita oikeasta toiminnasta ja sen kriteereistä, mitkä puhtaasti henkilökohtaisia mielipiteitä ja milloin taas kyseessä on kuvaileva lause siitä, kuinka ihmiset itse asiassa kulloinkin toimivat. Myös eettisen argumentoinnin luonnetta ja kriteereitä pohdittiin.

Ympäristö oikeutena –osio keskittyi hahmottamaan keskustelua oikeus- ja velvollisuuskäsitteiden luonteesta ja sovellettavuudesta ympäristökysymyksiin. Millaisia oikeuksia tai velvollisuuksia ihmisillä on ympäristön suojelemiseksi? Osiossa tarkasteltiin ympäristöön liittyviä oikeuksia sekä ihmisten välisinä että muiden luonnon olioiden näkökulmasta. Keskeisenä kysymyksenä oli se, kuinka hyvin ympäristökysymyksissä tärkeiden ryhmien kuten tulevien sukupolvien, eläinten tai ekosysteemien moraalinen asema voidaan oikeuksien kautta ottaa huomioon. Onko esimerkiksi eläinten moraalista asemaa hedelmällisintä tarkastella eläinten oikeuksina? Voiko luonnon olioilla ylipäänsä olla oikeuksia, jotka velvoittaisivat ihmisiä? Oli varsin ilmeistä, että oikeuksien ja velvollisuuksien käsitteistö on puutteellista arvioitaessa yleisellä tasolla ympäristön liittyviä toimijoita ja näiden suhteita.

Teemaosio Kestävä kehitys tarkasteli tätä – lähes kaiken poliittisen retoriikan läpäissyttä – käsiteparia mahdollisimman analyyttisesti ja pohtien sen käytön tavoitteita. Osiossa käsiteltiin myös yleisiä filosofisia oikeudenmukaisuusperiaatteita, kuten mitä oikeudenmukainen jako koskee, millä perusteella hyviä ja haittoja voidaan jakaa, sekä sitä, kuinka näitä oikeudenmukaisuusperiaatteita voitaisiin soveltaa kestävän kehityksen toteuttamisessa. Erityisenä tarkastelun tavoitteena oli kestävä kehitys yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kohteena: kun ympäristöön liittyviä erilaisia hyötyjä ja haittoja jaetaan, kenen kesken niitä tulisi jakaa ja millä perusteilla? Perinteiset oikeudenmukaisuusperiaatteet osoittautuivat hyödyllisiksi analysoitaessa ihmisten välisiä suhteita ja yhteistyön ongelmia, mutta luonnonolioihin sovellettaessa niiden vajavaisuus näkyi selkeästi.

Ympäristöpoliittinen päätöksenteko kokosi yhteen aiempien teemojen aiheita ja ongelmia. Poliittinen päätöksenteko koskee nimenomaan kollektiivista päätöksentekoa yksilöllisen päätöksenteon sijaan. Tällöin ongelmiksi nousevat paitsi ympäristöongelmat – miksi ympäristöä koskevien päätösten teko on perinteisen päätöksenteon prosesseissa niin ongelmallista –, myös ihmisten välisen yhteistoiminnan yleiset ongelmat. Niinpä ympäristöpäätöksenteon helpottamiseksi esitettiin joukko peukalosääntöjä, kuten varovaisuusperiaate, palautuvuuden vaatimus sekä kaikkein haavoittuvimpien suojeleminen.

Kukin opetusmateriaali-osio sisälsi myös linkkejä aihetta käsitteleville sivustoille tarjoten opiskelijoille mahdollisuuden kartuttaa tietojaan kurssimateriaalin ulkopuolelta.


Blogit ja roolit

Teoreettista tietoa sovellettiin käytännön tapauksiin ryhmätöiden eli blogien kautta. Keskustelujen caseryhmät olivat Etelä-Suomen metsien suojelu, ydinvoiman lisärakentaminen, kansainvälinen ilmastosopimus vuoden 2012 jälkeen, koe-eläimet lääketieteellisessä käytössä sekä geenimanipulaatio ravinnontuotannossa.

Opettajat loivat kuhunkin ryhmään useita rooleja, jotka edustivat kattavasti erilaisia mahdollisia toimijoita näissä tapauksessa. Esimerkiksi metsien suojelua tarkasteltiin niin luonnonsuojelujärjestön edustajan kuin Metsähallituksen virkamiehen näkökulmasta, ydinvoimaa pohti sekä ydinjätteen loppusijoituspaikkakunnan kunnanjohtaja, ydinvoimalan rakennustyömies, mahdollisen uraanikaivospaikkakunnan asukas, että asiasta vastaava ministeri. Opiskelija sai itse valita roolinsa, joskin ohjeistimme valitsemaan mieluummin itselle vieraamman kuin henkilökohtaisesti läheisen roolin. Kuhunkin rooliin oli sen omaksumisen helpottamiseksi liitetty taustatietoa antavia linkkejä, esimerkiksi koe-eläinlautakunnan jäsen ohjattiin lautakunnan sivuille. Opiskelijoita rohkaistiin käyttämään myös itsenäisesti löydettyjä lähteitä.

Roolijaolla pyrittiin paitsi havainnollistamaan ympäristöpäätöksenteon monimutkaisuutta ja toimijoiden moninaisuutta myös irrottamaan opiskelija hänen henkilökohtaisesta ’vakaumuksestaan’. Näin muun muassa siksi, että mikäli keskustelu kuumenisi, sitä ei tarvitsisi ottaa henkilökohtaisesti eikä argumentointia liitettäisi kyseisen opiskelijan omaksi mielipiteeksi. Tavoittelimme myös kattavampaa ja neutraalimpaa argumentointia mahdollisimman monesta näkökulmasta.

Opiskelijat kirjoittivat blogeihin puheenvuoronsa oman roolinsa näkökulmasta ja niiden kysymysten pohjalta, jotka sisältyivät opetusteemaan. Esimerkiksi Ympäristö oikeutena –osiossa Koe-eläinryhmä pohti, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia liittyy koe-eläinten lääketieteelliseen käyttöön ja mitkä voisivat olla riittävät kriteerit eläinten käytölle ja eettiselle kohtelulle vai vaatisivatko ne yksinkertaisesti käytön kieltämistä. Ilmastonmuutosryhmä pohti eri maiden näkökulmien kautta kansainvälistä aspektia: onko länsimailla velvollisuus kompensoida ja osallistua ilmastonmuutoksen haitallisten seurausten kustannuksiin esimerkiksi Tyynen Valtameren pienissä saarivaltioissa, jotka uhkaavat ilmastonmuutoksen seurauksena jäädä veden alle? Kestävän kehityksen teemassa ydinvoimaryhmä pohti ydinvoiman etuja ja haittoja pitkällä aikavälillä sekä niiden oikeudenmukaista distribuutiota kustakin roolista käsin. Lopputuloksena ydinvoiman käytön ristiriitaisuus nousi hyvin näkyviin: se, mikä on yhdelle hyödyksi, on toiselle haitaksi, tai ainakin näyttäytyy valtavana riskinä.

Opettajilla oli mahdollisuus osallistua jokaisen ryhmän keskusteluun missä vaiheessa tahansa, esimerkiksi provosoida keskustelua tai antaa ohjeita. Opiskelijat pääsivät myös tutustumaan ja osallistumaan toisten ryhmien blogikeskusteluihin.


Tekninen toteutus

Kurssin teknisenä alustana käytettiin siis valtiotieteellisen tiedekunnan palvelimella sijaitsevaa Lokari-blogipalvelua. Järjestelmä on yksinkertainen ja joustava verkkosisältöjen hallintaohjelmisto, jonka avulla oli helppoa ja nopeaa luoda usealla tasolla käytävän verkkokeskustelun mahdollistavia verkkosivuja. Ohjelmistosta oli myös tarvittaessa tarjolla laajaa teknistä tukea. Nämä tekijät - yksinkertaisuus, joustavuus, mahdollisuus avoimeen, usean eri tason keskusteluun ja laaja tekninen tuki - toimivat perusteena sille, miksi kurssin alustaksi valittiin juuri Lokari.

Verrattuna esimerkiksi WebCT:n, BSCW:n tai Moodlen käyttöön, Lokarin käyttö on äärimmäisen helposti omaksuttavissa, koska mahdollisia toimintoja on selkeästi rajallinen määrä ja navigointi on loogista ja pelkistettyä. Lisäksi blogiympäristö on visuaalisesti miellyttävämpi ja helpommin personoitavissa kuin edellä mainitut, erityisesti opetuskäyttöön tarkoitetut sisällönhallintajärjestelmät. Viime kädessä se, minkälaisia toimintoja tekniseltä alustalta tarvitsimme olivat pelkistetysti julkaisu, kommentointi ja navigointi tavalla, joka tukisi opetettavan aiheen erityisluonnetta ja oppimistavoitteita sekä kannustaisi opiskelijoita vilkkaaseen keskusteluun. Blogi julkaisumuotona oli myös ennalta tutumpi opiskelijoille kuin mainitut kurssiohjelmistot.

Blogin toiminta perustuu helppoon tapaan tehdä yksinkertaisia verkkosivuja. Blogiohjelmisto luo jokaisesta julkaisusta oman verkkosivun (merkinnän), ja arkistoi julkaistut sivut kronologiseen järjestykseen. Jokaiselle sivulle on mahdollista jättää keskustelukommentteja joko omalla nimellä tai nimimerkillä. Ohjelmiston voi asettaa seuraamaan keskustelua siten, että navigointipalkkiin ilmestyy aina päivättynä viimeksi kommentoidut kirjoitukset sekä esitettyjen kommenttien määrä. Blogin voi myös syndikoida ottamalla RSS- ja Atom -virtojen syötteet joko syötteitä tukevaan selaimeensa tai erityiselle seurantasivulle, mikä tarkoittaa käytännössä, että kaikkea eri blogeissa tapahtuvaa keskustelua on mahdollista seurata yhdellä silmäyksellä. Sekä opettajat että opiskelijat pitivät Lokarin käyttöä yksinkertaisena ja helposti opittavana. Teknisen tuen tarve oli minimaalista.

Kurssin suorituksen edellytyksenä oli, että esitetyt julkaisut ja kommentit piti olla jäljitettävissä oppimispäiväkirjan perusteella. Näin yhdistettiin anonymiteetti ja toisaalta kommenttien seurattavuus. Tämä vaatimus helpotti suoritusten arvostelua ja vähensi moderoinnin tarvetta. Moderointia pidettiin varotoimenpiteenä, ja ainoastaan kerran koko kurssin aikana joutui moderaattorina toiminut Markus Neuvonen huomauttamaan keskustelun vaarasta ajautua asiattomuuksiin. Keskustelua käytiin vilkkaasti, innostuneesti ja rakentavassa hengessä loppuun asti, mikä kertoo paitsi teknisen alustan helposta omaksuttavuudesta, kurssin rytmityksen ja pedagogisen toteutustavan mukaansatempaavuudesta, myös opiskelijoiden tottumuksesta verkkokeskusteluun.


Kurssin tavoitteiden toteutuminen ja suoritusten evaluointi

Yksi kurssin päätavoitteista oli siis tarjota riittävän laaja johdanto poliittisen filosofian peruskäsitteisiin ja näiden soveltamiseen ympäristökysymyksissä. Koska opiskelija-aines oli hyvin heterogeenistä ja omasi erilaiset tiedolliset opintotaustat, tarjosi kurssin blogikeskustelu hyvän työkalun tämän tavoitteen saavuttamiseen.

Filosofisten käsitteiden soveltaminen käytännön ympäristökysymyksiin annettujen roolien kautta asetti opiskelijat lähemmäs toisiaan. Filosofisilla lähtötiedoilla ei päässyt niin vain pätemään vaan niiden käyttö osana roolia ja siihen liittyvää argumentaatiota edellytti omaa luovaa ajattelua. Lisäksi soveltamisessa näytti usein olevan myös hyötyä esimerkiksi ympäristönsuojelun tai agroekologian opiskelusta, jolloin tapauksiin liittyvät luonnontieteelliset käsitteet ja kysymykset olivat tutumpia.

Parhaita puolia keskustelussa roolien kautta olikin se, että se madalsi kaikkien kynnystä osallistua keskusteluun. Roolin ”suojissa” saattoi esittää ajatuksia ja argumentaatiota tarvitsematta pelätä vastapuolen kommenttien kohdistumista suoraan ”omaan ajatteluun”. Toisaalta monet, etenkin filosofian opiskelijat, näkivät huonona puolena tässä sen, että blogikeskutelu oli enemmänkin eri intressitahojen retorista kikkailua kuin ”hyvää argumentaatiota”.

Erilaiset suhtautumistavat heijastuivat suorituksiin. Toiset panostivat blogikeskustelussa rooliensa kehittämiseen ja osallistuivat oman ryhmänsä lisäksi muiden ryhmien keskusteluihin nimimerkeillä ja itse keksimillään rooleilla. Jotkut kommentoivat jopa oman roolihenkilönsä sanomisia kokonaan vastakkaisessa roolissa. Toiset halusivat taas omana itsenään saman tien irtisanoutua roolihenkilönsä kannoista. Joillakin omat mielipiteet ja roolihenkilöt pysyivät selkeästi irrallisina, ja he reflektoivat näiden suhdetta jäsentyneesti päiväkirjoissaan, kun taas toisilla roolihenkilön puheenvuorot liukuivat pikkuhiljaa kurssin kuluessa omiksi pohdinnoiksi. Selvästi oli myös niitä, jotka eivät innostuneet blogikeskustelusta. Joillekin syy oli niiden yllä mainittu ”epä-argumentatiivisuus”, mutta useimmille varmasti myös tehtävän haastavuus: filosofisten käsitteiden soveltaminen käytännön tapauksiin ei välttämättä olekaan niin helppoa. Kurssin haastavuus näkyi jonkun verran myös keskeyttäneiden opiskelijoiden määrässä; jokaisesta blogikeskustelusta jätti vähintään yksi leikin kesken.

Vaikka luopumisprosentti ei sinänsä juurikaan poikennut tavallisista filosofian kursseista, voi siitä tehdä joitakin huomioita kurssin kehittämiseksi. Yksi tärkeä syy keskeyttämisiin oli selvästikin se, että kurssin tahti osoittautui monelle liian kiivaaksi. Kullekin opetusteemalle ja siitä käytävälle keskustelulle oli varattu aikaa viikko, mikä näytti olevan useille varsin haastava tahti. Jatkossa tuleekin aikaa keskustelulle kustakin teemasta varata enemmän. Tällöin yhä useammalle jää aikaa osallistua myös muiden ryhmien keskusteluun. Lisäksi materiaalin omaksumista ja sen soveltamista keskustelussa voidaan jatkossa auttaa muokkaamalla oppimismateriaalia sekä blogikeskustelujen esimerkkitapauksia lähemmäs toisiaan. Tarjoamalla linkkejä havainnollisiin esimerkkeihin voidaan myös kaventaa kuilua teoreettisten käsitteiden ja käytännön välillä. Huomasimme myös, että kurssin yleisjohdanto – mm. perustelut sille, miksi juuri kurssilla käytetyt teoreettiset lähestymistavat oli valittu – vaatii jonkin verran täydentämistä.

Yhteenvetona, blogikeskustelu rooleineen osoittautui varsin toimivaksi menetelmäksi kurssille, jossa keskeisenä tavoitteena on teoreettisten käsitteiden ja jäsennysten omaksuminen ja soveltaminen käytäntöjen analysointiin. Täydennettynä oppimispäiväkirjalla – jossa opiskelijoita pyydettiin toisaalta reflektoimaan oppimismateriaalia ja blogikeskustelua ja toisaalta esittämään omia perusteluitaan ja argumenttejaan – suorituksista heijastui parhaimmillaan sekä filosofisten perusteiden oivaltaminen että argumentaation kehittyminen. Näin blogikeskustelun rooliin ”etsiytyminen” tarjosi opiskelijalle mahdollisuuden reflektoida myös omia perusteitaan. Ja välillä hyvinkin retoriseksi heittäytynyt blogikeskustelu auttoi erinomaisesti tunnistamaan argumentaation heikkouksia ja vahvuuksia. Päätavoitteemme, ympäristöongelmien ja niiden erilaisten hahmottamisen tapojen kokonaisvaltaisuus sekä argumentaation johdonmukaisuuden vaatimus, toteutuivatkin yleisesti ottaen erinomaisesti.

Kurssin arvostelun pohjan muodostikin opiskelijoiden oppimismateriaalin, blogikeskustelun ja omien ajatusten reflektointi ja pohdinta oppimispäiväkirjassa. Johdonmukaisuus, selkeä argumentointi ja aktiivisuus blogikeskusteluissa olivat myös tärkeiksi katsottuja elementtejä. Tässä suhteessa kurssin suoritustapa kokonaisuutena ei tehnyt suurta eroa filosofian pääaineopiskelijoiden ja muiden alojen opiskelijoiden välillä. Molemmilta löytyi selkeää ja oivaltavaa pohdintaa, joka näkyi sekä blogikeskusteluissa että päiväkirjoissa. Kurssi innosti muutaman opiskelijan kirjoittamaan esseen, joissa he edelleen syvensivät pohdintojaan ja argumentaatiotaan erityiskysymyksistä (esimerkiksi ympäristöön liittyvistä oikeuksista).

Kurssin tarjoamaa oppimismateriaalia voikin edelleen kehittää ja muokata vastaamaan paremmin kulloistakin opiskelijaryhmää. Jatkossa sivustosta olisi mahdollista kehittää myös eräänlainen ympäristöpoliittisen filosofian oppimisportaali, jonka materiaalia voisi hyödyntää erilaisilla aihetta käsittelevillä kursseilla ja opetuksessa esim. esseiden pohjana. Sivuille voisi linkittää myös aihetta käsitteleviä perustekstejä ja julkaisuja, joiden kautta ne, jotka haluavat syventyä aiheeseen pidemmälle, pääsevät eteenpäin. Tällaisen portaalin tarvetta lisää edelleen se, että ympäristöpoliittisesta filosofiasta ei ole lainkaan olemassa suomenkielistä perusteosta . (1)


Filosofian opettamisesta verkossa

Jos kurssia arvioidaan nimenomaan FILOPOR-hankkeen kannalta eli siitä lähtökohdasta käsin, miten verkko soveltuu filosofian opettamiseen, ovat ainakin seuraavanlaiset seikat nousseet kurssin sekä koko hankkeen kuluessa esiin. Molemmissa on lähtökohtana ollut ajatus siitä, että filosofian yleinen tehtävä on asioiden ja maailman analyyttinen ja kriittinen tarkastelu. Tämä tarkastelu on olennaisesti keskustelua, argumentointia ja perustelua. Mitään ei tule ottaa annettuna tai itsestään selvänä, mutta rationaalisen ajattelun ja päättelyn säännöt sitovat silti kaikkia keskustelijoita.

Tässä vaiheessa olemmekin valmiita kohtaamaan alussa esitetyn kysymyksen, mitkä olisivat ne filosofian ominaisuudet tai painopistealueet, jotka hyötyisivät nimenomaan verkossa työskentelyssä. Miksi filosofian kursseja kannattaisi viedä verkkoon ja millaista lisäarvoa siitä syntyisi? Vastaus näihin kysymyksiin liittyy argumentaation merkitykseen filosofiassa yleisesti, sekä universaalisuuden käsitykseen erityisesti etiikassa ja yhteiskuntafilosofiassa.

Tällä kurssilla harjoitettava filosofian metodi on osa käytännöllistä etiikkaa eli ajatusta siitä, että eettistä teoretisointia on mahdollista soveltaa nykypäivän polttaviin ongelmiin. On kuitenkin tärkeää huomata, kuten Timo Airaksinen kirjoittaa, että ”[k]yseessä ei ole mikään ohjelmallinen yhteiskunnallinen valistusliike tai poliittinen kampanja”, sillä ”[k]okonaisuudessaan käytännöllinen etiikka on … osa moraalifilosofiaa, ei sosiologiaa tai sosiaalipolitiikkaa”. (2) Tällainen filosofinen metodi lähtee liikkeelle siitä ajatuksesta, että erilaiset yhteiset toimet, politiikat ja tärkeät ratkaisut vaativat aina perustelun, ja näiden perusteluiden tulee olla sellaisia, että jokainen järkevä ja muita tasapuolisesti kohteleva ihminen voi ne hyväksyä. Metodi antaa teoreettisen välineen, jonka pohjalta on mahdollista arvioida ja perustella erilaisia konkreettisia tekoja ja toimia, sekä olemassa olevia päämääriä ja vallitsevia normistoja – myös moraalisia sellaisia.

Näin käytännöllisessä etiikassa erilaisia tekoja ja toimia, kuten ympäristöpolitiikkaa, arvioitaessa nousevat keskeiseen asemaan perustelut, ja niiden taustalta löytyvä argumentointi ja päättely. Mutta mitkä tahansa perustelut eivät kelpaa, sillä jokaisen järkevän ihmisen tulisi voida hyväksyä ne. Mikä sitten on järkevää, ydinvoimajätteiden hautaaminen kallioon vai ydinvoiman käytön lopettaminen tässä ja nyt? Ja kenen kannalta? Nämä ovat eräitä kurssilla käsitellyistä kysymyksistä, joihin vastaaminen vaatii tuekseen yhtä lailla faktoja kuin uskottavia ja soveltamiskelpoisia moraaliperiaatteita. Siksi filosofian opiskelija ei ole sen paremmin kuin ympäristötieteiden opiskelijakaan kykenevä antamaan näihin kysymyksiin kovin täsmällisiä vastauksia vain oman erityisalansa perusteella, mutta yhteisen keskustelun jälkeen he pääsevät jo huomattavasti pidemmällä. Siksi kurssilla painotettiin paitsi kommunikatiivisuutta yleisesti, myös erilaisten perusteluiden ja argumenttien arvioimisen tapoja, niin oppimateriaalissa kuin tietenkin myös blogikeskusteluissa. Tätä kuilua eettisen teoretisoinnin ja käytännön välillä yritettiin kuroa umpeen myös teoria- eli teemaosuuksilla ja tapaustutkimuksilla eli caseilla.

Toisekseen, tällainen argumentointi pitää sisällään myös tasapuolisen kohtelun eli universaalisuuden ajatuksen. Toisin sanoen, mitä tahansa sääntöjä, normeja tai käskyjä perusteluissa sitten käytetäänkin, niiden tulee soveltua ja kohdella kaikkia mahdollisia toimijoita samalla tavalla samanlaisissa tilanteissa. Eli kuten kurssimateriaalisessa monta kertaa todettiin, kaikkien toimijoiden intressit tulee ottaa yhtäläisesti huomioon. Omat päämääräni, eläinten oikeudet tai suomalaisten kansallinen etu eivät eivät ilman lisäperusteita ole yhtään toisiaan tärkeämpiä, vaan kaikille on annettava lähtökohtaisesti samanlainen painoarvo yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuten todettu, tässä kohtaa anonyymi roolitus osoittautui kurssityöskentelyssä hyvin arvokkaaksi: se sopii nimenomaan filosofiseen argumentointiin, jossa päämääränä on toimia ”paholaisen asianajajana” eli pyrkiä puolustamaan kaikkein vastenmielisintäkin mahdollista asennetta tai näkemystä parhain mahdollisin argumentein. Siksi halusimme esimerkiksi luonnonsuojelijan yrittävän puolustaa metsien hakkuita. Ja kun roolitus lisäksi ’pakotti’ opiskelijat tarkastelemaan ympäristökysymyksiä muusta kuin omasta näkökulmastaan käsin, ympäristöasioiden monitahoisuus ja ristiriitaisuus nousi selvemmin esille.

Aidon filosofisen asenteen ja argumentoinnin omaksuminen vie joskus paljonkin aikaa; kyseenalaistamisen ja kriittisyyden yhdistäminen rakentavuuteen ja ajattelun kehittymiseen ei synny automaattisesti eikä helposti. Tämänkaltaisen kurssin suorittaminen verkossa näyttäisi kuitenkin tukevan hienosti opiskelijoiden ajattelun kehittymistä. Kurssilla käytiin paljon filosofista keskustelua, johon kuuluu aina olennaisena osana kysymys siitä, mikä on todella filosofista keskustelua, ja mikä jotain muuta, esimerkiksi faktoja tai mielipiteitä. Filosofinen keskustelu ei ole vain kasvokkain käytyä sokraattista dialogia, vaan myös yksin lukemista ja kirjoittamista. Siten verkkokurssin filosofian opiskeluun tuoma lisä-arvo onkin nähdäksemme juuri siinä, että se mahdollistaa välimuodon nopean suullisen keskustelun ja viimeistellyn kirjallisen ilmaisun välillä: blogikeskustelu ei ole sosiaalisessa tilanteessa esitettyjä ja henkilöön kiinnittyviä kommentteja, vaan mietittyjä ajatuksia, joita kuitenkin saattaa kirjoittaa suhteellisen nopeasti ja anonymiteetin suojissa varsin vapaasti. Tällainen mahdollisuus kehittää kykyä ja uskallusta esittää argumentteja, mielipiteitä ja pohdintoja monella eri tasolla. Mielenkiintoista olikin huomata, että metodi aiheutti selvästi ongelmia erityisesti filosofian opiskelijoille: kuten palautteesta ilmeni, kaikki eivät kyenneet soveltamaan filosofisia teorioita kovin hyvin ja systemaattisesti ja pitivät ehkä tästä syystä suurta osaa keskustelusta pelkkänä retorisena kikkailuna.

Filosofiassa onkin kuitenkin tärkeää oppia tarkastelemaan asioita kokonaisvaltaisesta ja käsitteellisesti yhtenäisestä ja johdonmukaisesta viitekehyksestä käsin. Valittaessa tietyt ennakko-oletukset, sitoudutaan myös niistä loogisesti tai käsitteellisesti seuraaviin johtopäätöksiin: jos halutaan ajatella inhimillisen yksilön olevan ensiarvoisen tärkeä, syntyy tästä ongelmia, kun yritetään ajaa ryhmien tai ei-inhimillisten olentojen etuja. Täten poliittisten toimien perusteluissa on kyse suuresta palapelistä, jossa yhtä palaa siirrettäessä useimmat muutkin palat liikahtavat, mutteivät välttämättä ennustettavalla tavalla. Rakennettaessa inhimillisen johdonmukaisen ajattelun palapeliä faktoineen ja arvoineen on siksi käytävä läpi jokaisen yksittäisen palasen toisistaan riippuvaiset liikkeet. Ei voi olla eklektikko ja valita vain parhaita asioita päältä, niin kuin poliittisissa ohjelmissa ja retoriikassa usein uskotellaan.


(1) Lähinnä tällaista olisi Markku Oksasen Ympäristöfilosofia (Gaudeamus, Helsinki 1997), joka kuitenkin käsittelee ensi sijassa ympäristöetiikkaa.


(2) Airaksinen T. : 'Mitä on käytännöllinen etiikka', s. 87. Ajatus 40 1983, s. 87-99. Tuon viimeisen lauseen voisi yhtä hyvin korvata tässä yhteydessä lauseella ”… ei ympäristötieteitä tai ympäristöpolitiikkaa”.