Asiat olivat alkaneet mennä urheilurintamalla huonosti. Sen sijaan, että aikaisemmin oli aina voitettu maaottelut, nyt ne hävittiin. Maan vanha urheilumaine oli vaarassa.

Silloin ehdotti joku - ei ole enää saatu selville kuka - että maajoukkueiden valitseminen annettaisiin Helsingin yliopiston professorikollegion tehtäväksi.

Niin sitten tehtiinkin. Professorikollegio valitsi edustajat seuraavan kesän maaotteluihin. Professorikollegion jäsenten kuvia ja haastatteluja esiintyi yhtenään lehtien urheiluosastoissa, ja monet sanoivat; vihdoinkin on saatu kulttuuria urheilusivuille. Toiset taas sanoivat; vihdoinkin on saatu urheilua kulttuurisivuille. Vallitsi yleinen tyytyväisyys.

Yleinen hyräily vaihtui kuitenkin kesän mittaan yleiseksi pettymykseksi. Maa nimittäin hävisi kaikki maaottelunsa, vieläpä paljon suuremmalla piste-erolla kuin ennen. Pettymys oli niin suuri, että siitä syntyi melkein kansannousu, jonka tunnuslauseissa käsiteltiin eri puolilta teorian ja käytännön yhteensoveltumattomuutta.

Vaadittiin julkista selvitystä.

Se saatiinkin laajassa artikkelissa, joka julkaistiin kaikissa lehdissä. Kollegion puheenjohtaja selosti noudatettua menetelmää: Kollegio oli jo alusta alkaen ollut yksimielinen siitä, että jäsenten valitseminen maajoukkueisiin olisi suoritettava parhaalla mahdollisella tavalla eli juuri samalla tavalla kuin professorit valitaan yliopistoon, siis tavalla, jota noudattaen professorikollegion jäsenet itsekin oli aikoinaan virkoihinsa valittu.

Puheenjohtaja selosti laajasti tätä menetelmää, jolla Suomea oli tehty tunnetuksi tieteen eturintamaan maana ja yliopiston taso oli nostettu 74 sijalle maailman huippuyliopistojen joukossa.

Menetelmän mukaan otettiin ennen muuta huomioon, kuinka monta vuotta urheilija oli aktiivisesti kilpaillut, ja kuinka moniin kilpailuihin urheilija oli kesän aikana osallistunut. Niinpä korkeushyppääjä joka oli kilpaillut ahkerasti ja ylittänyt 20 kilpailussa 210 cm, asetettiin hyppääjän edelle, joka tosin kahdesti oli hypännyt 220, mutta ei ollut useammin osallistunut kilpailuihin. Samaa yleistä periaatetta noudatettiin kaikissa lajeissa.

Kollegion tilastotieteen ja sosiaalipsykologian asiantuntijat innostuivat laskemaan monimutkaisia kertoimia ja korreaatioita, joiden avulla menetelmään saatiin eksaktisuutta.

Mutta kansa ei ollut tyytyväinen selityksiin. Se huusi ja metelöi, varsinkin sen jälkeen kun oli kärsitty nöyryyttävä tappio naapurimaata vastaan. Sen rauhoittamiseksi asetettiin erityinen toimikunta tutkimaan tappion syitä ja esittämään parannuksia. Asian jouduttamiseksi toimikunta sai käyttöönsä kaksi päätoimista sihteeriä ja toimikunnan jäsenille, jotka oli valittu em. kollegiosta, maksettiin kolminkertaiset kokouspalkkiot.

Toimikunta kokoontui ahkerasti ja saattoi seuraavana keväänä mietintönsä julkisuuteen. Se oli painettuna kaikkien lehtien etusivuilla ja sitä käsiteltiin television ajankohtaisohjelmissa.

Asiaa laajasti perusteltuaan toimikunta ehdotti seuraavia toimenpiteitä: 1. maajoukkueisiin on valittava enemmän edustajia, 2. urheilijoiden apurahajärjestelmää on uusittava ja 3. professorien palkkoja on korotettava.. Sen sijaan kaikki itse valintaperiaatetta vastaan esitetyt arvostelut toimikunta torjui paheksuen.