Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelma järjesti 18.-20. huhtikuuta Helsingissä kansainvälisen symposiumin, jossa käsiteltiin kulttuurituotannon ajankohtaisia kysymyksiä. Symposiumin otsikon ”Cultural Management and the State of the Field: The Cultural Manager as Global Citizen” kautta haluttiin valottaa paitsi kulttuurin yhteiskunnallisia ja tuottajan toimenkuvan muuttuvia funktioita myös alan tutkimuksellisia haasteita. Mihin suuntaan kulttuurituotanto on kehittymässä? Mitä taitoja tulevaisuuden tuottajan on hallittava? Miten alan koulutusta tulee kehittää?

Kulttuurituottaja on yleensä nähty eräänlaisena hallinnollisena ja käytännön toimiin ankkuroituneena mentorina taiteentekijän ja yleisön välilä. Tuottaja auttaa taiteilijoita löytämään yleisönsä ja yleisöä ottamaan vastaan ja omaksumaan roolinsa yhteisön jäsenenä. Kulttuurilla onkin tärkeä tehtävä siinä identifiointiprosessissa, jossa yksilöstä tulee yhteiskunnan jäsen, ja jossa hän omaksuu suhteensa ympäröivään yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin.

Käsitteen ”globaali kansalaisuus” (”Global Citizenship”) avulla Helsingissä pidetty symposiumi pyrki lähestymään tuottajan toimenkuvaan liitettävää problematiikkaa. Samaan aikaan, kun nykypäivän taloudelliset ja poliittiset muutokset koskettavat rajullakin tavalla yhä suurempia ihmisryhmiä, myös yksilöiden kulttuurinen viitekehys on murroksessa. Kulttuurilla on voima aktualisoida yksilön ja valtion välistä dynamiikkaa tavalla, joka heijastuu laajalti koko yhteiskuntaan. Myös kysymykset yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista valtiota kohtaan kuuluvat siihen kulttuuriseen pääomaan, jonka parissa tuottaja työskentelee.

Amerikkalaiset kulttuurintutkijat Toby Miller ja George Yúdice esittävät teoksessaan ”Cultural Policy” (Sage Publications 2002) näkemyksen yksilöstä, myös kulttuurituottajasta kolmen erilaisen identiteetin omaksujana. Kansalaisena hän toteuttaa itseään subjektina, jonka luonne määräytyy sosiopoliittisena konstruktiona.. Kuluttajana (”consumer”) hän omaksuu rationaalisen subjektin roolin, jossa taloudellis-esteettiset periaatteet kohtaavat yksilölliset tarpeet. Kuluttuja tekee itse omat ratkaisunsa siitä, mitä hän haluaa ja mihin hintaan. Kansalliset rajat ylittyvät kolmannen mahdollisen identiteetin kohdalla, jossa subjekti määrittyy markkinoiden tarpeiden mukaisella tavalla. Erityisesti massakulttuuriin liitetty tuotantotapa muokkaa meistä asiakkaita, joille luodaan tarpeita.

Aiheesta alustuksen pitäneen professori Constance DeVereaux’n (Shenandoah University, Arts Management, Winchester, USA) mukaan kulttuurituottaja on itse kansalaisena vaikuttamassa siihen, mikä mainituista identiteeteistä saa minkäkin aseman yhteiskunnassa. Kulttuuri itsessään määrittää monia kansallisiksi koettuja tekijöitä. Toisaalta kulttuurin synnyttämät tuotteet nähdään hyödykkeinä, joiden kulutuksesta ollaan valmiita maksamaan. Vastaavasti kulttuurituotanto on osa järjestelmää, jonka sisällä kaikki mahdollinen tapahtuu. Yksilön identiteetti määrittyy siten niiden yhteiskuntaan omaksuttujen toimintatapojen kautta, jotka ovat kulloinkin vallitsevina.

Kulttuurituottajan tehtävänä on ylläpitää kulttuurin ja kansalaisuuden välistä dialogia. Kulttuuri tekee meistä yhteiskuntamme jäseniä, se sitouttaa meidät ympäröivään yhteiskuntaan. Siksi tuottajan on omalla toiminnallaan pyrittävä tarjoamaan yksilöille mahdollisuuksia kyseenalaistaa omaa kansalaisuuttaan ja myös ymmärtämään kulttuurin keskeinen mahdollisuus tässä keskustelussa.

Kolmipäiväisen symposiumin aikana viisitoista opettajaa, tutkijaa ja kulttuurituotannon asiantuntijaa kävivät monipuolisia keskusteluja aiheesta. Kaukaisimmat vieraat tulivat Yhdysvalloista, Kanadasta ja Turkista. Euroopasta paikalle oli saapunut edustajia Belgiasta, Bulgariasta ja Suomesta.

Symposiumi toteutettiin pienryhmäkeskusteluina. Kunkin ryhmän aihepiirit kattoivat kysymyksiä kulttuurituottajan roolista ja tehtävästä yhteiskunnassa, jossa globaalit kysymykset sosiaalisesta vastuusta ja kulttuurin merkityksestä tuntuvat nousevan yhä voimakkaammin esille. Tuottajan suhde taiteen tekijöihin ja vastaanottajiin muodostaa monisäikeisen verkoston, jonka hallinta on merkittävä haaste alan ammattilaisille. Tässä yhteydessä myös koulutuksen ja tutkimuksen rooli on asetettava uuteen katsantoon.

Monissa puheenvuoroissa korostettiin tuottajan toimeenkuvaan liitettävää ristivetoa kansallisten ja globaalien pyrkimysten välillä. Samaan aikaan, kun tuottajan on pyrittävä palvelemaan lähiympäristön ja oman kansallisen kulttuurin vahvistamiseen liittyviä toimintoja, on myös oltava tietoinen maapalloistumista koskettavista näkökohdista. Parhaimmillaan kulttuurituottaja toimiikin ”glokaalisti”, paikalliset tarpeet tyydyttäen unohtamatta toiminnan laajempia kytköksiä.

Tuottajan globaaliin kansalaisuuteen liittyvät kysymykset sosiaalisesta vastuusta, identiteetistä ja etiikasta. Symposiumin yhtenä pääjuonteena kulki ajatus tuottajasta kansallista identiteettiä rakentavana ja sitä problematisoivana toimijana. Tuottaja on kulttuuria välittävä taho, jonka omaksumasta vastuuntunnosta ja ideologisesta vahvuudesta on myös kiinni se, minkä merkityksen kulttuuriset ilmiöt yhteiskunnassa saavat. Halutessaan tuottaja voi kohdistaa kulttuurin merkitystä suuntaan, jossa siitä tulee sosiaaliluokkia yhdistävä tekijä.

Katri Halosen pääkaupunkiseudun tapahtumatuottajista laatima selvitys (”Visioita ja valintoja”, Cupore 2005) korostaa vastaavalla tavalla tuottajan mahdollisuuksia toimia luovaa osaamista muuhun yhteiskuntaan integroivana ammattilaisjoukkona. Kulttuurin tuottaja työskentelee politiikan, sosiaalityön, taiteen ja talouden rajapinnoilla. Yhteiskunnan ”cat-walkilla” hän astelee kuin huippumannekiini esitellen luovan yhteiskunnan viimeisintä mallistoa.

Symposiumin kaikki keskustelut nauhoitettiin ja niiden pohjalta tullaan laatimaan englanninkielinen julkaisu. Suunnitelmissa on myös vastaavankaltaisen tilaisuuden järjestäminen ensi vuonna, uudella teemalla. Kulttuurituotannon opetuksellista, tutkimuksellista ja toiminnallista kenttää tullaan tästä eteenpäin haastamaan joka toinen vuosi järjestettävien symposiumien avulla.