Kever 2/2007, ISSN 1796-8283


Referee-artikkelit
Idea-artikkeli ammattikorkeakoulun ja projektiyhteiskunnan julkaisukäytäntönä


Kari Salo
Minna Söderqvist


    Tiivistelmä

    Tieteellisen julkaisemisen soveltaminen ammattikorkeakoulun tarpeisiin uusia teknologisia menetelmiä hyödyntäen tarjoaa esiin uuden tutkimusten yhteiskunnallista vaikuttavuutta tukevan artikkelilajin: idea-artikkelin. Idea-artikkelia hahmotellaan uutena tieteellisen artikkelin muotona. Artikkelissa tarkastellaan tieteellisen julkaisemisen historiallista kehitystä, miksi on päädytty juuri nykyisiin artikkelilajeihin ja perustellaan, miksi uusi laji on tarpeen.

    Perustelut idea-artikkelin tarpeellisuudesta nousevat tietoyhteiskunnan ja innovaatiojärjestelmien tarpeista sekä tieteellisiltä artikkeleilta vaadittavan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaatimuksista. Tutkijoiden hiljaisen tiedon (Nonaka & Takeuchi 1995) esiin saamisen ja median vaatimukset tieteen tekijöille (Miestamo 2005) ovat vaikuttaneet idea-artikkelin idean syntymiseen. Vakiintuneet tieteellisten artikkelien muodot ovat jaettavissa tutkimustuloksia esitteleviin empiirisiin (vrt. IMRD -kaava) ja ilmiöperustaisiin artikkeleihin (vrt. kvalitatiiviset tutkimukset) sekä erilaisiin katsaus- (vrt. review) ja visionaarisiin (vrt. grand old man, pääkirjoitus) artikkeleihin (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001). Artikkelissa eritellään näiden vaatimusten ja julkaisumuotojen erityispiirteitä ja tehdään tilaa esiteltävälle idea-artikkelille.

    Idea-artikkeli soveltaa näiden eri esitystapojen piirteitä, mutta tieteellisen puhunnan ja kirjallisen julkaisemisen historiallista kehitystä tarkasteltaessa tulee esiin sekä perusteluja nykytilanteelle että tässä esiteltäville kehitysvaatimuksille ja idea-artikkelille itselleen. Sokrateksen (noin 470–399 eKr.) dialogien ja Newtonin (1643-1727) Royal Society:n (1660-) luentojen jälkeen kirjallinen, artikkelimuotoinen ja usein englanninkielinen julkaiseminen on tullut tieteen tulosten ja diskurssien esittämistapana lainomaiseksi.

    Aikansa ilmiöitä ja mahdollisuuksia hyödyntäen tieteellinen julkaiseminen on suurelta osin siirtynyt tietoverkkoihin ja internetiin sekä laajentunut esitystavaltaan yhä enemmän kuvallisuuden ja vuorovaikutukselliseen suuntaan. Näiltä osin tiedon dynaamisille ja praktisille jäsentämistavoille asettuu uudenlaisia haasteita. Nykydiskurssi asian tiimoilta sisältää argumentteja sekä puolesta että vastaan. Historialliset, sisällölliset ja merkityksellisyydestä perustelunsa hakevat argumentit ovat harvinaisia teknisen ja taloudellisen sekä tieteenala- ja koulukuntanäkökulmien painottuessa, kun kaikkialle ulottuvat ICT:n ja median popularisoinnit hallitsevat julkisuutta. Ammattikorkeakoulun julkaisutapojen ja projektiyhteiskunnan julkaisukäytäntöjen kehitysvaatimukset sekä käytäntöjen edellyttämät yhteistyön velvoitteet ja teknologinen kehitys muodostavat kehykset artikkelin sisältöteemalle.


    Avainsanat: tieteellinen artikkeli, julkaiseminen, idea-artikkeli, ammattikorkeakoulu, projektiyhteiskunta


    Johdanto

    Lähtökohtaisesti Royal Society:n moton hengessä ”Nullius in Verba eli ei kukaan sanoissa” korostamaa tieteellisen totuuden ja ideoiden puhtautta auktoriteettien sitaattien standardinomaista toistelua vastaan, tässä artikkelissa tarkastellaan ammattikorkeakoulun idean todentumisen mahdollisuuksia nykyisissä julkaisemiskäytännöissä. Tiede perustuu kriittisen järjen julkiseen käyttöön (esim. Patomäki 2005). Tieteellinen julkaisutoiminta on tieteenharjoittajien välistä tieteellistä kommunikaatiota. Koska kommunikaatio puolestaan on tietoyhteiskunnassa osa kaikkien organisaatioiden ydintä, kysymys kommunikaation laadusta on erittäin keskeinen. Instituutioiden kohdalla brändättyjen julkaisutoiminnan tapojen voidaan nähdä ulottuvan aina niiden identiteettiin saakka. Suomen korkeakoulutuksen duaalimallin mukaisesti ammattikorkeakoulun ja yliopistojen identiteetit tulisi olla jossain määrin erilaiset. Kommunikaation laatuvaatimukset ammattikorkeakoulujen ja projektiyhteiskunnan osalta ovat osin toisenlaisia kuin mihin akateemisessa tieteellisessä kommunikaatiossa on totuttu. Sulkusen (2006) mukaan sopimuksellisuutta korostavaa julkishallinto-ajattelua ja projektia sen keskeisenä nykyhallinnon organisaationa ilmentämä projektiyhteiskunnan käsite uusintaa yhteiskuntasopimuksen ja luo fiktiivistä projektitietoisuutta, jonka osina toimivat tavoitteiden abstraktisuus, vaikuttavuuden vaatimus ja toimijuuden korostaminen.

    Viestintätottumukset ovat muuttuneet rajusti teknologisen kehityksen myötä. Musiikin ja videoiden käyttöön soveltuvia laitteita ovat vanhan maailman tunnistamat laitteet, kuten televisiot, radiot ja puhelimet, mutta muuntuneissa muodoissaan. Tietokone ja digitaalinen tiedon käsittely toimivat kaikkien näiden laitteiden logiikkana. Kokonaisuudessaan vuorovaikutuksellisuuden mahdollisuudet ovat lisääntyneet viestintälaitteiden kehityksen myötä. Sähköpostiviestintä on saavuttanut maailmanlaajuisen kriittisen massan sekä liikeviestinnän että henkilöviestinnän osalta, mutta lukuisia muitakin suosittuja sähköisen viestinnän muotoja on kehitetty (Salo 2006ab). Internetin ja sähköpostiviestinnän multimediaviestintä-, linkitys- ja liiteominaisuudet antavat käyttäjille erittäin laajat mahdollisuudet ilmaista itseään. Nykyisin tieteellisen esittämisen konventiot ovat hallitsevia niin yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa kuin tutkimuslaitoksissakin. Tieteelliselle tutkimustyölle asetettu yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaatimus edellyttää tutkijalta uusia taitoja mm. mediasuhteen hoitamisen muodossa (Miestamo 2005). Miten ammattikorkeakoulut ja projektiyhteiskunta voisivat hyödyntää - tiedekorkeakoulujen konventioista irrottautuen - uusia viestintämahdollisuuksia, on syytä asettaa tarkastelun kohteeksi.


    Idea-artikkeli

    Idea-artikkelin tehtävänä on tuoda esiin jokin idea ja perustella sen hyöty tieteellisesti diskursseista tunnistettavien argumenttien avulla. Idea-artikkelin perusarvostukset ovat idean julkaisemisen myötä tieteessä eikä kaupallisissa arvoissa, toisin kuin teknisten ideoiden kohdalla, jossa tavoitteena on usein niiden omistaminen ja suojaaminen teollisoikeusjärjestelmien avulla. Toisaalta myös idea-artikkeli tuo muiden tieteellisten artikkelien tavoin esiin kirjoittajan, tämän ajattelun ja asiantuntijuuden, joten esitetyn idean edelleen käsittely tieteen foorumilla edellyttää jatkossa ko. artikkelin siteeraamista. Tieteellisen julkaisemisen eri muotoja rinnakkain tarkasteltaessa havaitaan, että mm. kirjan esitysmuotoon sisältyy mahdollisesti myös taloudellisia tavoitteita. Havainnot idea-artikkelista tieteellisten artikkelien kontekstissa tuovat esiin tutkijan subjektiviteetin ja toimijuuden ensisijaisuuden. Idean julkaiseminen tieteen tai koulutuksen foorumilla on valinta, joka tehdään tieteellisen kommunismin ja Web 2.0 ilmiön yhteisöllisyyden hengessä, eikä teollisoikeuksia hyödyntämään pyrkien.

    Tieteellisten artikkeleiden eri muodot eroavat toisistaan etenkin rakenteeltaan. Idea-artikkelin kohdalla tulisi siis kyetä esittämään jokin rakenteellinen malli, jotta se voitaisiin hyväksyä omaksi tieteellisen artikkelin muodoksi. Idea-artikkelin rakenteellisia kokonaisuuksia voidaan eritellä hyvin useista erilaisista lähtökohdista käsin. Idea-artikkelin rakenteelliset erittelyt sisältävät luonnollisesti kirjoittajan omia arvostuksia, joista erääksi keskeiseksi on tunnistettavissa viehtymys uusiin ideoihin ja keksimiseen (innovaatioihin). Valittuihin muotoseikkoihin vaikuttavat myös tieteenala, talouden toimiala, yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kaupalliset mahdollisuudet. Lisäksi idean keksimiseen johtavat oletettavasti hyvinkin moninaiset keksijän sisäiset ja tämän toimintaympäristöön liittyvät tekijät, sekä usein tiedostamattomiksi jäävät ilmiöt.

    Edellä esitetyistä moninaisista lähtökohdista ja avautuvista mahdollisuuksista johtuen ei tässä yhteydessä ole vielä katsoakseni mielekästä määritellä pääkäsitettä tarkasti tai esittää idea-artikkelin rakennetta. Institutionaaliset tekstikonventiot yleensä syntyvät käytössä, yhteisöllisinä hiljaisina sopimuksina, eivätkä käskystä, kerta-mallinnuksesta, yhden artikuloidun ehdotuksen perusteella tai jonkin oppaan esittämän mallin mukaisesti.


    Tieteellisen artikkelin päälajit ja nykykehyksien venyttäminen

    Tieteellisen artikkelin päälajit ovat teoreettinen artikkeli, katsausartikkeli ja tutkimusartikkeli (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001, 249). Teoria-artikkelissa eritellään ja kehitetään tavallisesti jotakin teoriaa tai teorioita tavoitteena esittää oma, paranneltu ehdotus teoriaksi. Katsausartikkelin ideana on usein luoda kriittinen katsaus johonkin erityiskysymykseen. Katsausartikkeli koostuu toisinaan suuresta määrästä tutkimustuloksia ja näiden keskeisten sisältöjen arviointia: päälöydökset ja -linjat, keskinäissuhteet, puutteet, ristiriitaisuudet, epäjohdonmukaisuudet, (metodiset) säännönmukaisuudet jne. esitellään kirjoittajan valintojen ja tulkintojen mukaisesti. Alkuperäisartikkelien valinta, analysointi, kriittinen arviointi ja tulkinta johtavat kirjoittajan esittämään oman ehdotuksen esiintuodun ongelman ratkaisemiseksi ja suuntaviivoja jatkotutkimuksille. Sekä teoria-artikkelin että katsausartikkelin jäsennys määräytyvät paljolti myös käsiteltävien asiakokonaisuuksien mukaan.

    Tutkimusartikkelit on puolestaan jaettavissa kolmeen erilaiseen päämalliin lähinnä niiden aineistonkeruutapojen, strukturoituneisuuden asteen ja tutkittavien aseman sekä menetelmällisten valintojen suhteen (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2001, 181). Yleisimmin käytetyn mallin muodostaa IMRD – kaavalla etenevä luonnontieteiden ja kvantitatiivisia menetelmiä hyödyntävien tutkimusten malli, joka on tieteellisen artikkeliesitysten standardimalli, myös muilla aloilla: Introduction (Johdanto) – Methods (Metodit) – Results (Tulokset) – Discussion (Pohdinta). Kyseessä on siis objektiivisuutta ja kokeellisuutta sekä formaalisuutta ja struktuuria korostava tutkimusperinne. Kvalitatiivisia menetelmiä, kuten teemahaastatteluja, avoimia ja strukturoimattomia kyselyjä ja analyyseja tai systemaattista havainnointia hyödyntävät tutkimukset raportoidaan usein aineistosta nousevien ilmiöiden pohjalta. Kolmannen mallin tarjoavat aineistolähtöiset tutkimukset, joissa usein esitellään ensin tulokset, joita sitten reflektoidaan suhteessa aiempiin tuloksiin, ts. aiempaan tutkimusteoriaan (ks.esim. Jokinen, Juhila & Suoninen 1999, 1993). Eri asioille on artikkelissa omat paikkansa, jolloin mallin tuntevien on helppo löytää tarvitsemansa tiedot nopeasti.

    Toista tutkimusartikkelin mallia voidaan kutsua ilmiöpohjaisesti raportoiduksi tutkimusartikkeliksi (ks. Eskola 1998, 26-28; Eskola & Suoranta 2000, 234-245). Rakenteellisesti tarkastellen nämä tavallisesti kvalitatiivisin tutkimusmenetelmin toteutetut tutkimukset (tuplasuppilomalli, tiimalasimalli) raportoidaan tavallisesti neljän teknisesti erilaisen kokonaisuuden avulla. Nämä osat ovat johdanto, ilmiöosa-alueet, pohdinta ja menetelmät. Johdanto-osassa tutkimusaihealuetta skaalataan ja perusteltujen rajausten kautta päädytään esittämään eritellyt tutkimusongelmat, eli toimitaan hyvin samalla tavalla kuin yleisen tutkimusraportin kohdalla. Kolmesta kuuteen kappaleeseen vaihtelevien kunkin ilmiöosa-alueen (lukujen) esittelyissä kaikki neljä empiirisen tutkimuksen peruselementtiä muodostaa kokonaisuuden: teoria, aiemmat tutkimustulokset, omat tulokset ja pohdinta. Tällainen tieteellisen artikkelin peruselementtien kirjoittaminen yhteen pakottaa tutkijan miettimään, miten esitetyt asiat liittyvät toisiinsa. Näin raportoitaessa teorian ja empirian kuilua tai irrallisia tutkimustuloksia ei muodostu yhtä helposti, ja em. elementit saadaan "keskustelemaan" keskenään. Pohdinta -kappaleessa koostetaan yhteen tutkimuksen anti mieluummin "mitä tästä opimme" -tyyliin kuin tutkimustulokset tiivistäen. Menetelmät -kappaleessa esitellään reflektiivisesti kirjoittaen tutkimusmenetelmät, aineisto ja muut menetelmälliset pohdinnat. Sijoitettaessa menetelmät -kappale artikkelin päätösluvuksi siihen voidaan suhtautua myös liitteen tavoin.

    Kolmannessa vapaan tutkimusasetelman, tutkittavan subjektiviteettia ja konkreettisia näkökulmia korostavassa hanke- tai tutkimusraportin mallissa tyyli ja muoto vaihtelevat käytännössä eniten. Usein artikkelin tai raportin alussa esitellään tutkimusaukko ja perustellaan, miksi oli merkittävää lähestyä tätä ilmiötä valitusta suunnasta. Seuraavaksi usein esitellään, mitä tehtiin ja miksi. Mallin erottaa edellisistä tulosten käsittely. Vasta tulosten esittelyn jälkeen osoitetaan, miten tulokset liittyvät aikaisempaan tiedeyhteisön toimintaan, ts. millaisia tuloksia muut tutkijat ovat saaneet. Tämä kohta voi painottua joko aiempiin tuloksiin tai niiden perusteella kehitettyyn teoriaan kirjoittajan valinnan mukaan. Hankkeisiin, tapaus- ja toimintatutkimuksiin sopien tällä raportointi tyylillä halutaan painottaa tietyssä ajassa, paikassa ja tilanteessa saatuja tuloksia. (ks esim. Jokinen, Juhila & Suoranta 1999,1993).

    Nykyisiä ammattikorkeakoulujen julkaisumuotoja kehitettäessä mallia on tavallisesti otettu korkea-kouluista ja tutkimuskeskuksista. Tavallisesti näiden eri instituutioiden julkaisut jakaantuvat sisältöperustaisesti erilaisiin sarjoihin: tutkimuksiin, raportteihin ja selvityksiin, oppimateriaaleihin, opinnäytteisiin ja muihin julkaisuihin (esim. Seinäjoen korkeakoulukirjasto, yleistä julkaisuista, 2006). Erään mahdollisuuden ammattikorkeakoulun opinnäytetöiden, tutkimusten ja projektien tulosten esittelylle tarjoavat nämä eri hankemuodot: tutkimukset, kehittämishankkeet, tuotekehityshankkeet, produktiohankkeet ja sekalaiset projektit. Näillä eri lajityypeillä on esitysmuodoiltaan perinteiset mallinsa myös teollisuudessa, yritystoiminnassa, EU -projekteissa ja yliopistoissa. Vanha filosofinen viisaus, joka löytyy myös useista opinnäytetyöoppaista, elää ja voi ammattikorkeakoulun näkökulmasta siis liiankin hyvin julkaisemisdiskurssissa: muodon tärkeyttä ei tule väheksyä.

    Muita kuin tieteellisiä esittämistapoja idea-artikkelin muotojen kehittämisessä on myös hyödynnettävissä. Teollisuuden ja hallinnon hyödyntämien linjanveto raporttien eli ”valkoisten papereiden” (white paper, parliamentary paper) tehtävänä on helpottaa ihmisten päätöksen tekoa. Poliittisessa hallinnossa vihreitä papereita (green paper, consultation documents) hyödynnetään, kun on tarpeen ehdottaa hyödynnettäväksi joitain toimintatapoja tai esitellessä ilmiöitä yleiseen keskusteluun. Näiltä osin idea-artikkeli tavoittelee molempia tavoitteita, mutta on hengeltään enemmän yleinen konsultaatio dokumentti, jossa esitellään myös parhaimmillaan tieteellisiä näkökantoja idean perusteluina.

    Tutkijalle tai kenelle tahansa idea-artikkelin kirjoittajalle on myös höytyä sekä median että liikeviestinnän viestintäkäytäntöjen tuntemuksesta. Helian opettaja Riitta Miestamo (2005) on korostanut tärkeää asiaa pyrkiessään kehittämään ammattikorkeakoulututkimustulosten välittämistä oman alueen ja koko maan yritysten ja organisaatioiden tietoon. Vastaavia hankkeita on luonnollisesti muillakin ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla. Seinäjoen ammattikorkeakoulu on esimerkiksi yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa kehittänyt verkkovideopalvelun palvelemaan juuri korkeakoulujen aluekehitystehtäviä (Esitykset 2006).

    Idea-artikkelin arvoa markkinoilla edistää tieteellisten ja hallinnollisten esitystapojen ohella suostuttelun ja manipulaation vaikuttamismenetelmien käyttö. Puhe-esitysten retorisista kaavoista ja viestintämalleista kyseeseen tulevat ainakin AIDA ja ANSVA –mallit (ks. Esimerkkejä eri puhetyyleistä, 2007):


    • ANSVA: attention / huomio -> need / tarve -> satisfaction / tyydytys -> visualization / kuvailu -> action / toiminta.
    • AIDA: attention / huomio -> interest / kiinnostus -> desire / haluaminen -> action / toiminta.


    Eri tavoin raportoiduille tutkimusartikkeleille sekä hankeraporteille on yhteistä tutkimuksen peruselementtien lisäksi myös otsikko, tiivistelmä, lähteet ja mahdolliset liitteet. Hyvän otsikon ominaisuudet (informatiivinen, iskevän lyhyt, kiinnostava, selkeä ja ymmärrettävä) ovat yhteneviä sekä suostuttelevan viestinnän mallien että hyvin kirjoitetun artikkelin ominaisuuksien kanssa (sisällökäs, johdonmukainen, tiivis, mielenkiintoinen). Opinnäytetöiden ja tieteellisten artikkelien tiivistelmät ja yhä useammin kokonaiset teokset, artikkelit ja kirjat elävät omaa elämäänsä internetin tietokannoissa toimien näin käytännössä johdantona itse tutkimukseen.

    Nykyisissä tieteellisen julkaisemisen tavoissa on merkkejä siitä, että idea-artikkelilla on tarve. Esimerkiksi Academy of International Busineksella on oman arvostetun tiedelehtensä lisäksi jäsenille postitettava ”Insights”- niminen lehdykäinen, jossa voidaan esitellä ideoita tai aloittaa keskustelu jostain uudesta asiasta. Toinen esimerkki on Wildlife Biology –lehdessä (http://www.wildlifebiology.com) oleva erityinen rendez-vous (suom. kohtaaminen, kohtauspaikka) - julkaisufoorumi, jonka muutaman sivun mittaisilla lyhyillä esityksillä pyritään saamaan aikaan keskustelua tutkijoiden ja muiden ammattikuntien edustajien välillä. Näiden artikkelien muoto ja sisältö perustuu usein jo olemassa olevaan ja julkaistuihin tietoihin. Uudet ideat sekä aiempien tieteellisten artikkeleiden kommentointi ja kritiikki ovat rendez-vous-artikkelien sisältöinä tavoiteltavia. Ideoiden ja kysymysten esittämistapa on täysin tieteellinen. Artikkelit perustuvat usein alan keskusteluun suhteessa olevaan kirjallisuuteen ja poliittisiin kirjoituksiin. Rendez-vous- artikkelien lähtökohtana on, että innostusta herättävien ideoiden ja mielipiteiden ilmaisujen perustana ei tarvitse olla tiettyä empiiristä dataa, kuten ko. lehden kahdessa muussa julkaisemismuodossa, joiden esittämistapana toimii luonnontieteissä yleinen ja edellä esitelty IMRD – artikkeli.


    Tieteellisen artikkelin historialliset polut johtavat nykypäivään

    Tutkijat julkaisevat uusia tutkimustuloksia tai käyvät muulla tavoin tieteellistä vuoropuhelua. Tieteellisen kirjoittamisen tarkoituksena on kommunikoida. Tutkijan tehtävänä on perustella tutkimustulosten kiinnostavuus, hyväksyttävyys ja pätevyys. Tämä edellyttää retoristen keinojen käyttöä, joten sisällön ohella myös tyylilliset seikat ovat tärkeitä (Kinnunen & Löytty 2002, 8). Korkeakoulujen työntekijöiden työ on luonteeltaan sivistävää (Volanen 2006, 36). Raja tieteellisen julkaisun ja tieteellisluontoisen julkaisun välillä on häilyvä (Airio 2000). Julkaisijoina tieteellisille teksteille toimivat nykyisin tieteelliset instituutiot, kuten tieteelliset seurat, tutkimuslaitokset sekä yliopistot ja korkeakoulut, ammattikorkeakoulut, ja näiden laitokset tai yksiköt (Toikka 1980, 1-2.). Lisäksi jotkin kaupalliset kustantajat julkaisevat tieteellistä kirjallisuutta tavoitellen usein tieteen yleistajuistamista ja popularisointia. Markkinoilta löytyy myös yritysten tavoin toimivia tieteellistä tutkimusta tekeviä ja julkaisevia organisaatioita. Lisäksi internet sisältää koko joukon hyvin erilaisia ja laadultaan eritasoisia yksittäisten tutkijoiden ja yhteisöjen tieteellisiä tekstejä. Rajanveto tieteellisen ja yleistajuisen tai yritysten tai yksilöiden julkaisemien tiedekirjallisuuden välillä on hyvin vaikeaa.

    Paljon on puhetta, painomustetta ja paperia kulunut tieteellisen esittämisen virrassa sokratelaisten dialogien ja Platonin akatemian sekä Royal Societyn luentojen ja ensimmäisten tieteellisten julkaisujen jälkeen. The Philosophic Transactions of the Royal Society of London, oli ensimmäinen tieteellinen aikakausilehti Englannissa, joka sai alkunsa Transactions (perustettu vuonna 1665) - nimellä julkaistuista artikkeleista. Näiden artikkeleiden muoto vaihteli kuitenkin huomattavasti 1800 vuoteen asti, jonka jälkeen kokeellisen fysiikan toimijoiden piirissä vakioitunut artikkelimuoto vei voiton hallitsevana esittämistapana. Tieteellisten artikkeleiden genren lähtökohdat olivat esseiden ja kirjeiden kirjoittamisessa sekä 1700 – luvun journalistisessa kirjoittamisessa. Tieteellisten julkaisujen myötä tieteellisen kommunikaation sisäinen dynamiikka muotoutui kuitenkin uudelleen ja tämä muutos vaikutti koko tieteellisen yhteisön rakentumiseen merkittävällä tavalla. (Bazerman 1988, 62)

    Sittemmin kirjallisesta, artikkelimuotoisesta ja englanninkielisestä esittämisestä on tullut tieteellisten julkaiseminen pääasiallinen esittämistapa. Tieteellistä tekstiä tuottaessaan yksilöt eivät pyri välttämättä ajattelemaan omaperäisesti ja luovasti, miten tuottaa hyviä tarinoita tai miten saada lukija oppimaan esitettäviä asioita, koska yli kolmesataa vuotta sitten luotu tieteellisen kirjallisuuden laji antaa melko tiukan muodon kirjalliselle esittämiselle. Kokeellinen raportti keksittiin reaktiona silloiselle tilanteelle siten, että useiden tutkijoiden tarpeet, käsitteellistämiset ja luovat teot tulivat tyydytetyiksi. Kirjallisuuden lajin laaja ydin edellyttää sen esittämismuodolta kykyä rikkaaseen ja vaihtelevaan ilmaisumuotoihin. Huolimatta aiheen useille tutuista pedagogisista ideaalimallin kuvauksista, tieteellinen artikkeli tai kokeellinen raportti eivät ole kuitenkaan nähtävissä kokonaisuudessaan yksittäiseksi ja kapeaksi esitysmuodoksi.

    Monet mekanismit, kuten kouluttautuminen, argumentointi, kriittisyys, normatiivinen käyttäytyminen, arviointikäytännöt, sovellukset, pakotteet ja palkinnot realisoivat ja kehittävät fundamentaalista sitoutumista tieteelliseen diskurssiin. Tieteelliselle kommunikaatiolle on tyypillistä tuottaa standardeja, menettelytapoja ja yhteensovittamisen tapoja erilaisille selonteoille ja kehittää yhä yleisempiä selvityksiä ja tapoja yhdenmukaistaa niitä spesifien selvitysten kanssa. Poikkeavat ja uudet tilanteet sekä epäjohdonmukaisuudet ja ristiriidat tai epäselvyydet selvitysten välillä edellyttävät lisäselvityksiä. Tiede on rakennettu luonnontieteen ehdoilla ja selvityksien muodossa siten, että tieteen diskurssin kehitys on nähtävissä myös selvitysten ilmaisutapojen kehityksenä. (Bazerman 1988, 60)

    Esimerkiksi Newtonin lopulliset retoriset loppupäätelmät olivat hyvin yhteneviä Transactions- artikkeleiden ja sen jälkeisten tieteellisten hyveiden kanssa. (1) Kokeelliset metodit ja tulokset tuodaan esiin eksplisiittisesti ja yksityiskohtaisesti toistettavuuden ja vertailujen mahdollistamiseksi vakuuttaakseen lukija myös käytännössä. (2) Diskurssi tulee organisoida pääargumentin tai tiettyjen väittämien joukon pohjalta siten, että kokeelliset selvitykset tulevat rakenteellisesti ja loogisesti alisteisiksi näille väittämille tarjoten puolestaan kokeellista ja empiiristä todistusaineistoa niille. (3) Väittämien ja selvitysten sekä artikkeleiden kokonaisuus, joka liittää ne koherentiksi systeemiksi, tukee vastavuoroisesti tieteellisen verkoston työskentelykehyksiä, näkemyksiä ja ajattelua siten, että riippuvuus verkostosta tulee keskeiseksi kognitiiviseksi ja argumentatiiviseksi resurssiksi. Argumentit voidaan käsitellä ainoastaan tieteen lähisysteemissä, jossa havainnot, aktiivisuus, ajattelu ja ajatustenvaihto tunnistetaan samalla tavoin. Järjestelmän ulkopuolisia argumentteja ei pidetä riittävän tieteellisinä. (Bazerman 1988).

    Newtonin luoma runko tieteelliselle kehitykselle ja luottamukselle on systematisoitu hänen kirjoihinsa, mutta viime kädessä tieteellinen yhteisö rakensi niistä tieteellisen esittämisen perusmuodon. Tämä vaati modernin sitaattijärjestelmän ja muiden tiedeyhteisön ideoiden juurruttamisen Newtonin ideoiden yhteyteen. Kehittämistyössä ei ainoastaan tuotettu muotoa teoreettiselle argumentoinnille, vaan keksittiin myös kompleksinen ja syntetisoiva tieteellisen kirjallisuuden laji, tieteellinen artikkeli, joka salli kiireelliset kodifioidut uskomukset ilman, että argumentointi- ja neuvotteluprosessit haittasivat, kuten on tapana tapahtua osassa tutkimusartikkeleita (vrt. review articles, forums, handbooks, and textbooks). Huomattava osa tästä kehityksestä tapahtui vasta 1900- ja 2000 -luvuilla. Myöhäinen yhtenäisjärjestelmän muodostuminen korosti Newtonin antia koherentin järjestelmän kehittäjänä. Yhtenäisjärjestelmän muodostuminen mahdollisti myös joustavamman ja muunnellun yhteisöllisen järjestelmän, joka sallii samalla muutoksia argumentoinnissa ilman, että joutuu järjestelmän ulkopuoliseksi tai aiheuttamaan systeemin romahduksen.

    Tieteellisten kirjojen ja artikkelien ero löytyy niiden argumentointijärjestelmästä ja retorisesta tyylistä. Newtonilaisen, luonnontieteellisen eksaktin kokeellisen raportin henki on alkuperäisimmillään ja elinvoimaisimmillaan nykyisin tieteellisissä IMRD -kaavalla kirjoitetuissa artikkelissa. Kirjat ovat sitä vastoin historiallisten lähtökohtiensa eli luentojen tavoin foorumi argumenttien koostamiselle ja popularisoinnille. Tieteellisten artikkeleiden kirjoittajat ovat usein liiankin vaatimattomia korostaessaan empiirisiä löydöksiään ja niiden yleistettävyyttä tosiasioiden kustannuksella.

    Auktoriteetin antaminen empirismille on tieteellisessä esittämisessä yleistä, mutta se johtaa myös joihinkin ongelmiin. Koska tiede nauttii yleistä sosiaalista arvovaltaa, osa yksittäisistä tutkijoista ottaa mediassa aika ajoin yleisen puhemiehen roolin varastaen tai lainaten tieteen auktoriteettia. Mikäli tieteen sosiaalinen instituutio ja uskomusjärjestelmä hakevat perustelunsa empiirisistä tosiasioista, tulee mediassa esitettävien asenteellisten tekijöiden ja todistusvoiman kohdalla olla erittäin varovainen. Koska asiakokonaisuuksien esittelyyn mediassa on vain harvoin aikaa, tulee tutkijan tehdä roolinsa selväksi itselleen ja yleisölleen, jottei tieteen nimissä otettaisi kantaa aivan mihin tahansa. Tutkijan itsetietoisuuden lisääntyessä kattamaan myös epätieteellisiä lähtökohtia tämän tieteellinen luottamus ei nyky-yhteiskunnassa useinkaan välttämättä heikkene, päinvastoin. (ks. Bazerman 1988, 127)

    Tieteellinen julkaiseminen on yleinen teko, jolloin kirjoittaja sekä nousee yleiselle puhujan korokkeelle että astuu yleiselle keskusteluareenalle. Tämä tieteellinen julkaisemisen aiheuttama kirjoittajan roolin profilointi saattaa aiheuttaa niin roolikonflikteja kuin muunlaisiakin seurauksia. Kommunikaatiossa roolin ottamisella on oletettavasti vaikutusta myös itse ko. käyttäytymiseen, eli kirjoittamiseen itseensä. Tavallisesti tämä tiedostetaan tieteessä sanomalla, että asiat ovat keskenään ristiriitaisia ja riitelevät, eivätkä tutkijat ja kirjoittajat. Niin tai näin, konflikteja tieteellisen julkaisemisen kentällä on aina esiintynyt ja tulee esiintymään myös jatkossa. Valtataisteluja käydään monin eri keinoin.

    Lukijoiden palaute, että artikkelin asioista on ollut hyötyä, lienee eräs arvokkaimmista niin yksittäiselle kirjoittajalle kuin tieteelliselle lehdelle ja sen artikkelien arvioijillekin. Erityiset vaikuttavuuden arviot ja artikkeliin kohdistuneiden sitaattien lukumäärän laskemiset ovat teknisiä merkkejä juuri artikkelien eloonjäämiskamppailusta. Tieteellisen julkaisukanavan luotettavuuden säilyttäminen on tutkijoiden lukijakunnalla itsellään. He itse viimekädessä toimivat portinvartijoina nykymuotoisessa tieteellisessä julkaisemisessa. Tieteellisen julkaisemisen portinvartijoiden tyydyttämisen lisäksi kirjoittajan tulee kyetä puolustamaan ideoitaan kritiikkiä kohtaan oman luotettavuutensa säilyttääkseen sekä tarjota lukijoille hyötyä, joka tulee havaittavaksi myöhemmin artikkeliin tehtyjen sitaattien sekä tutkijan verkostojen laajentumisen muodossa. (Bazerman 1988, 143)

    Lukijoiden vakuuttaminen artikkelin sisältämien ideoiden validiudesta ja reliabiliteetista sekä hyödystä tapahtuu tieteen yhteisöllisyyden sääntöihin vedoten. Toki artikkelien diskurssin tulee huomioida myös yhteiskunnallisen tason seikkoja, mutta aina näin ei tapahdu. Pitkälle vietynä tieteellinen autonomia tieteenalojen erikoistumisen muodossa sallii perustutkimuksen tekemisen miltei ilman minkäänlaisia pidäkkeitä. Tieteen kehitys on vaatinut useilla aloilla erityisten eettisten ja yhteiskunnallisten näkökulmien esiintuomista hillitsemään erityisaloilla joidenkin metodien käyttöönottoa. Artikkelien ilmeinen tehtävä onkin saada tutkijayhteisöltä palautetta ja näin pätevöittää artikkelissa esitettyjä tutkimustuloksia ja ideoita. Tämän artikkelin aiheen kohdalla tällaisia kysymyksiä ovat: Onko idea-artikkeli riittävän tieteellinen ollakseen eräs tieteellisen artikkelin laji? Onko idea-artikkelista hyötyä ammattikorkeakouluille oman julkaisuidentiteetin muodostamisessa? Miten multimedia soveltuu korkeakoulujen ja sen asiakkaiden väliseen kommunikaatioon? Olkoot ontologiset ratkaisut mitkä tahansa näiden kysymysten kohdalla, voidaan nykyisistä tieteellisistä aikakausilehdistä löytää suhteellisuutta artikkelien tieteellisyyden vaatimuksien osalta. Useat tieteelliset julkaisut sisältävät refereekäytännöt läpäisseiden tieteellisten artikkelien ohella myös tutkimusraportteja, selvityksiä, joiden arviointikäytännöt ovat toimituksellista tasoa. Lisäksi lehdet sisältävät usein populaareja tieteellisiä uutisia ja kirja-arviointeja, jopa seminaari- ja työpaikkailmoituksia sekä muita mainoksia. Idea-artikkelin ideaa tai multimediasovelluksia ei siis välttämättä ole tarve hylätä pelkästään tieteellisyyden kriteerien täyttymättömyydestä johtuvista syistä.

    Bazerman (1988) osoittaa, miten luonnontieteessä teoreettinen todennäköisyys, korjautuvuus ja johdonmukaisuus tulivat tieteellisen artikkelin kirjoittamisen pääkriteereiksi. Näiden kriteereiden pohjalta ja tieteellisen työn laajentuessa myös artikkeleiden pituus ja tiiviys lisääntyi. Hyvin muotoiltu tieteellinen selvitys vaati enemmän informaatiota. Samoin teorian laajentuessa sen konstruktionomaisuus kävi yhä selkeämmin esiin. Tietoisuus tästä johti muutoksiin argumentaatiossa ja sosiaalisissa suhteissa. Esimerkiksi mallinnus- ja sopivuusargumentit lievensivät vastakkainasetteluja ja konflikteja teoreettisten väittelyiden kohdalla sekä tekivät tieteen kehittymisen prosessia näkyvämmäksi. Yhteistyön kautta pyrkimys yleistyksiin ja koherenssiin tieteellisessä työssä teorioiden ympärillä lisäsi ja johti empiiristä tutkimusta suuntautumaan testaamaan teoriaa. Tällöin myös tutkimuksen teoreettista merkitystä tuli artikkeleissa tavaksi argumentoida.

    Bazermanin (1988, 182-184) tutkimus vahvistaa traditionaalista kuvaa tieteestä rationaalisena, kumulatiivisena, järjestäytyneenä yrityksenä, mutta osoittaa myös miten tämä yritys realisoituu vain lingvististen, retoristen ja sosiaalisten valintojen kautta, joilla kaikilla on tietoteoreettisia seurauksia. Luonnontieteissä on osoitettavissa, miten voimakas teoria muokkasi selvästi tutkijayhteisön aktiivisuutta ja sosiaalisia suhteita tavalla, joka mahdollistaa teorian vertaamisen byrokraattiseen rationaalisuuteen. Yksittäisen tutkijan kohdalla tieteellisen artikkelin kirjoittamisessa on kyse luovasta työstä, omien ja muiden tutkimuslöydöksistä ja niiden kriittisestä arvioinnista, muokkaamisesta, raportoinnista ja yhdistämisestä, kuten myös teoreettisista näkökulmista. Lisäksi kyse on palautteen antamisesta ja osallistumisesta johonkin itseä suurempaan sekä tämän kaiken kanssa esille tulemisesta, julkaisemisesta ja siitä, miten oma tieteen tekeminen osuu yhteisöllisiin rakenteisiin ja rajoitteisiin nostaa useita hypoteeseja yhteisöjen ja yksilöiden sankaruuksista tai patologioista laajentuen teoreettisiin, tutkimusohjelmallisiin, tiede- ja innovaatiojärjestelmien yhteisöllisiin näkökulmiin.


    Tieteellisten artikkelien uudistamisvaatimuksia

    Viestinnän ja median merkitys tietoyhteiskunnassa ja verkostoissa tehtävässä työssä on korostunut. Tietoyhteiskunnan nykyinen kehitysvaihe sekä ko. nimikkeen variantit ja kilpailevat termit, kuten informaatio-, kohtaamis-, joutilaisuusyhteiskunta tuovat kaikki esiin kommunikaation korostuneisuuden. Pääpaino kehittämisessä asettuu inhimilliseen ja sosiaaliseen toimintaan, organisointitapojen muuttamiseen. Suomalaisen tietoyhteiskunnan ja innovaatiojärjestelmien kehittämisen tarpeista lähtien tämän sopii hyvin, sillä koulutustaso on maassamme korkea ja materiaaliset resurssit vähäiset. Perinteisten toimintatapojen, normikäyttäytymisen ja arvojen kohdalla vaatimuksia uudistuksiin suomalaisille asettuu paljonkin. (Himanen 2004, Patomäki 2005)

    Suomalainen yhteiskunta on suurelta osin työn yhteiskunta. Työ on muuttunut yhä abstraktisemmaksi ja vaikeammin hahmotettavaksi sekä kommunikatiiviseksi. Ihmisen yksilöllisyyden hyödyntäminen on nykyisin työn tärkeimpiä lisäarvon tuottamisen muotoja, mutta useat nykyiset työn tekemisen organisointitavat tekevät tämän vaikeaksi. Lisäksi suuri osa suomalaisia kokee työnsä negatiivisesti kuormittavaksi, usein juuri sen muun työn johdosta: palaverit, kokoukset, koulutukset ja tyhjä seurustelu vievät aikaa. Idea-artikkelin tavoitteet ja suomalaisen työntekijätutkijan ongelmat ovat analogisia. Miten hullunlailla työtätekevästä ja neuroottisen tarkasti tekijänoikeus-, pörssi- ja patentointisääntöjä noudattavasta sekä julkis- ja yksityissektorin työnantajansa riistämästä yksivärisistä ja -uskontoisista suomalaisista/tutkijasta tulee välittävä, kannustava ja luova Suomi/tiede? (ks. Himanen 2004, Seppänen 2004, Siltala 2004, Vähämäki 2003)

    Tieteen hallinnon toimesta uusien toimintatapojen kehittäminen ja voimakas verkostoituminen alueen elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa on nähty edellytykseksi monipuoliseen alueelliseen kehittämistoimintaan pyrittäessä (Opetusministeriö, 2001). Tämä on tarkoittanut korkeakoulujen osallistumista alueellisten innovaatiojärjestelmien kehittämiseen, joka puolestaan on ymmärretty mm. korkeakoulujen uudeksi yhteiskunnalliseksi tehtäväksi. Tämä puolestaan vaatii uusien toiminta- ja kannustusmekanismien luomista. Korkeakoulujen alueellisen kehittämisen työryhmän toimenpide-ehdotuksilla on sekä suoria että välillisiä vaikutuksia idea-artikkelin tai multimedian hyödyntämisen kehittämiselle tieteellisessä julkaisemisessa (Opetusministeriö, 2001):


    • vuorovaikutuksen korostuminen toiminnassa
    • alueellisen yhteistyön ja verkostoitumisen vahvistaminen
    • alueen kehittämisen kokonaisuuden hahmottaminen
    • tiedonkulun vahvistaminen toiminnan kaikilla tasoilla
    • uusien verkostojen mahdollistaminen
    • osaamisen levittäminen tietokoneverkkojen avulla


    Innovaatiojärjestelmän käsitteellä voidaan tarkoittaa yksinkertaisesti ”alueen yhteistyömallia, jossa erilaiset toimijat toimivat säännönmukaisesti ja tiiviissä vuorovaikutuksessa lisätäkseen alueen yritysten innovatiivisuutta.” (Sotarauta, Lakso & Kurki 1999, 14). Eri toimijoiden roolit ja tehtävät alueellisessa yhteistyössä vaihtelevat. Yliopistot ja tutkimuslaitokset toimivat tiedon tuottajina. Yksityiset ja julkiset innovaatiopalvelut toimivat välittäjäorganisaatioina. Em. määritelmän mukaan yritysten on onni olla koko alueellisen yhteistyön hedelmien kohdeorganisaationa. Todellisuudessa alueellisen yhteistyön aikaansaama hyvä jakaantuu laajemmin, joskin hyvän ja pahan jakautumisen käytännöt vaativat yhä kehittämistä. Yksittäisen tutkijan näkökulmasta julkaisutoiminta on eräs potentiaalinen rooli, johon eri yksilöt motivoituvat hyvin eri tavoin. Alueellisen kehittämisyhteistyön käynnistäminen edellyttää tutkijoilta sosiaalisten tilaisuuksien järjestämistä, yhteistyöprosessien tukimuotojen saamista käyttöön (rahoitus, tavoitteet, hyödyt) sekä uudenlaista organisointityötä (vastuuhenkilöt, aika-paikka-aihe, jatkuvuus, vaikuttavuus). Näiden tehtävien lisäksi tutkijat, opettajat ja projektipäälliköt kantavat luonnollisesti vastuuta myös sisällöllisistä tekijöistä sekä muista työtehtävistään, samalla kun yhä useammin tällainen työ toteutuu kansainvälisessä yhteistyössä ja sähköisesti voidaan työtehtävien liiallisen laajentumisen arvioida aiheuttavan työssä kuormittumista ja kommunikaation niukkenemista (Salo 2002).

    Sokrateen klassinen tiedon määrite (tosi ja perusteltu uskomus) on peräisin tieteellistä julkaisemista edeltäneeltä ajalta, jolloin puhe ja dialogi olivat vallitseva tiedon välittämisen tapa. Sittemmin tieteellisen tiedon esittämisen tavoissa ja subjekteissa on tapahtunut monipuolistumista. Teknologinen kehitys on siirtänyt tieteellisen esittämisen ja julkaisemisen tietoverkkoihin eri muodoissa, joita ovat tieteelliset aikakauslehdet, elektroniset kirjat, seminaarit ja kongressit, kirjastojen tietokannat, tutkimusorganisaatioiden ja tutkijoiden sivustot. Eri mediaelementeistä tieteellisessä julkaisemisessa korostuu yhä teksti perinteisin graafisin esitystavoin eli taulukoin ja kuvioin rikastettuna (Kuusela 2000). Luukkosen (2000, 26) esittämistä eri mediaelementeistä, joita ovat online -interaktiot, teksti ja hyperteksti, ääni, tietokannat, grafiikka, valokuva, video ja animaatio, tieteellinen julkaiseminen hyödyntää vain pientä osaa. Sähköisen viestinnän edelleen kehittymisen myötä tieteeltä tullaan jo lähitulevaisuudessa odottamaan uudistumista, kuten jo osittain on tapahtunut liiketoiminnassa (Seppä ym. 2005). Ammattikorkeakoulujen sijoittuessa yliopistojen ja korkeakoulujen sekä työelämän ja yrittäjien välimaastoon ovat edellä kuvatut tieteellisten artikkelien uudistamisen ratkaisut samalla merkittävä identifioitumisen mahdollisuus, kun taidon tietoa tuodaan kaikelle kansalle tai eri sidosryhmille. Ammattikorkeakoulujen teoriaa ja käytäntöä integroivien tavoitteiden toteutuessa koulutuksen, tutkimus- ja kehittämistyön sekä alueellisen vaikuttamisen osa-alueilla ei perinteisen tieteellisen julkaisemisen tule olla ainoa tavoiteltava julkaisemistapa. Voittoa tuottamattomalle liiketoiminnalle, jollaisina instituutioina ammattikorkeakoulut ovat nähtävissä, vapaaseen saatavuuteen perustuva julkaisutoimintahenki soveltuu paremmin.

    Tieteellisen idea-artikkelin tavoitteiden kanssa yhtenevästi Siuruaisen (2004) mukaan ammattikorkeakoulujen rooli on välittömässä ja kehittävässä yhteistyössä alueiden yritystoiminnan kanssa. Erityisesti yrityshautomotoiminnan ja yrittäjyydelle tärkeän liiketoimintaosaamisen uusien muotojen tulisi juurtua juuri ammattikorkeakoulujen arkeen. Idea-artikkelin osalta tämä tarkoittaa innovaatioiden eriyttämistä yhä selkeämmin. Hallinnollisesti hyvä ei ole useinkaan käytännöllisesti hyvä, ei etenkään ideoiden ja innovaatioiden tuotannossa. Nykyinen T&K:n hallinnollinen työnjako on kärjistäen seuraava: Yliopistotutkijat tuottavat tutkimusjulkaisuja (paperia) ja ammattikorkeakoulu opettajat tuottavat koulutusta (toimintaa) sekä yritykset tuottavat (tuotteita). Nykyisten hallinnollisten työkalujen (esim. tutkimus- ja projektirahoitusohjelmat) yhteiskunnallinen vaikuttavuus uhkaa jäädä yhä useammin marginaaliseksi, mikäli koulutusorganisaatiot valtaavat yrityksiltä yhä enemmän alaa rahoituskohteena. Tehokkaan verkostoyhteistyön tekemiseen tarvitaan selkeitä tavoitteita ja tehokkaasti viestiviä organisaatioita sekä rohkeita resurssisijoituksia, mutta myös mahdollisuuksia tehdä markkinoilla menestyviä tuotteita. Korkeakoulujärjestelmässä tämä on ehkäisty monella eri tavalla. Kaksoissidoksisten projekti- ja innovaatiomarkkinoiden muodostuminen on reaalinen projektiyhteiskunnan uhkatekijä, joka on tiedostettu niin yliopiston (esim. Patomäki 2005) kuin ammattikorkeakoulun (Salo, Söderqvist & Toikko 2006, 2005) ympäristöissä.

    Useissa innovaatiojärjestelmän T&K -toimintaa toteuttavissa organisaatioissa, kuten ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, joissa idea-artikkeleita voidaan odottaa syntyvän systemaattisesti ja laajasti, määritetty aluekehitystoiminta ottaa vasta ensiaskeleitaan (Siuruaisen 2004, 62). Suomalainen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on hallinnollista, jolloin perustana on maakunnallisuus, seudullinen vaikuttavuus ja alueen kasvualojen tukeminen. Olemassa olevilla ja tutuilla T&K -toimijoilla on vakiintuneet roolit, ja niiden mukaiset tehtävät. Kansallista hanketoimintaa ja sen tukipalveluja vaivaavat perinteiset suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ongelmat: elitismi ja perinteisten toimintatapojen toistaminen sekä rajoittuminen uuteen teknologiaan tai alueen perinteisille toimialoille. Näiltä osin esimerkiksi alueiden sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kasvattaminen ei ole noussut merkittävään asemaan. Idea-artikkelin näkökulmasta tämä on olennaista, kuten myös se, että aktiiviseen rooliin alueen kehityksen kannalta ja suunnannäyttäjäksi tulisi nostaa myös tietoperustaisesti asioille merkityksiä antavat henkilöt organisaatioita johtavien ja poliittisten luottamustoimihenkiöiden sekä median ja markkinoiden satunnaisesti nostamien henkilöiden ohella.

    Idea-artikkelin taustalla toimivan duaalimallisen korkeakoulujärjestelmän osalta Siuruaisen (2004, 50) näkemykset ammattikorkeakoulujen erityistehtävästä uuden osaamisen siirtämisessä pk-yritysten ja perinteisten toimialojen käyttöön sekä uuden yritystoiminnan käynnistämisessä ja jo olemassa olevan toiminnan tehostamisessa ovat analogisia artikkelissa esiteltävälle idealle. Siuruaisen suositusten mukaan ammattikorkeakoulujen ei tule kilpailla innovatiivisuudessa, vaan tukea sekä kehittää tutkimustoiminnallaan yritysten innovatiivisuutta. Mikäli nämä edellä esitetyt näkemykset suuntaavat ammattikorkeakoulujen T&K -toiminnan arvovalintoja, on tulevaisuuden ammattikorkeakouluissa mahdollista toimia sekä yliopistomaisesti tutkien että yritysmäisesti taloudellisin perustein. Nykyisin ammattikorkeakouluissa yritetään toimia molemmin tavoin, mutta rajoitteita on sekä käytännöissä että periaatteissa (Salo 2006ab; Salo, Drake & Toikko 2007; Salo, Söderqvist & Toikko 2006).

    Yksilön rooli ammattikorkeakoulujen aluekehitys-, tutkimus- ja kehitystyössä sekä julkaisemisessa ei ole kiinni yksin halusta, vaan alueella harjoitettava innovaatiopolitiikka ja asema omassa organisaatiossa vaikuttavat käytäntöihin selvästi. Toisaalta koko projektiyhteiskunnan yhteiskuntasopimusneuvottelut saattavat olla ajautumassa ongelmiin (Sulkunen 2006, 17-38). Perinteiset roolit ovat yhä vallalla ja opettajien ohella myös tutkijat on suurelta osin sidottu opetustehtäviin (Tilastokeskus 2006). Innovaatiokyvykkyyttä eli ideointi- ja business -osaamista tärkeämpää ovat johtava virka-asema ja verkostot. Innovaatiopolitiikasta on muodostunut yhä tärkeämpi osa-alue kilpailu-, teollisuus- ja elinkeinopolitiikan, koulutuspolitiikan ja teknologiapolitiikan sekä useiden muiden politiikka-alueiden välille (Kautonen, Kolehmainen & Koski 2002, 119). Ahmaniemi ja Setälä (2003, 14) määrittelevät innovaatiopolitiikan toimiksi, jotka tietoisesti tähtäävät uusien tuotteiden, palvelujen ja prosessien kehittämiseen, diffuusioon ja tehokkaaseen käyttöön markkinoilla tai yksityisten ja julkisten organisaatioiden sisällä. Innovaatiopolitiikan tavoitteena on parantaa yritysten ja muiden organisaatioiden innovaatiokyvykkyyttä. Kyläheikon (1999, 35 - 36) esittämiä korkeakoulujen T&K -toimijoiden eri rooleja on kaikkia mahdollista toteuttaa idea-artikkeleja kirjoittaen


    dynamo: tuottaa uutta tieteellistä tietoa opettaja: kerää, järjestää, ajantasaistaa ja siirtää olemassa olevaa tietoa seuraavalle sukupolvelle ja motivoi sitä sekä hyödyntämään olemassa olevaa tietoa että luomaan uutta
    välittäjä: kerää, järjestää, ajantasaistaa ja siirtää hyödyllistä tieteellistä tietoa teollisuudelle ja muille aloille katalysaattori: luo alueelle palvelujen ja tuotteiden kysyntää lisäämällä tuloja ja synnyttää uusia alueellisia tasapainotteisia verkostoja
    magneetti: lisää seudun houkuttelevuutta hyvin koulutetun ja hyvätuloisen väestön ja tällaisia etsivien yritysten parissa yhteiskunnalliskulttuurinen toimija: kartuttaa yhteiskunnallista ja kulttuurista pääomaa paikalliseen yhteisöön kriittisillä puheenvuoroilla



    Idea-artikkelin rooli T&K –toiminnassa

    Idea-artikkelien taustan tai kehyksen ollessa ammattikorkeakoulun T&K -toiminta käy potentiaalisina ongelmina esiin mm. ideoiden omistamiseen ja julkaisemiseen liittyvät seikat. Tieteellisten tulosten kohdalla puhutaan yhä kommunismista, jolla tarkoitetaan tieteellisten tulosten yleistä julkisuutta ja tiedon omistamattomuutta. Nykyisin etenkin teknisten ideoiden kohdalla kyse on usein myös taloudellisista pyrkimyksistä mm. teollissuojien ja muiden suojaamiskäytäntöjen sekä tekijänoikeuksien muodossa. Immateriaalioikeuksien ja teknologioiden kehityksen myötä tekijänoikeudet ja salassapidon velvollisuudet ovat yhä merkittävämpiä lähtökohtia työn tuottavuuden ja työn tulosten omistamisoikeuksien näkökulmasta tarkasteltuna (vrt. HE 259/2004). Yksilön ja yrityksen rinnakkainen suhde on luonteva ideoiden ja niiden kirjallisen esittämisen kohdalla. Ideat ovat ajatuksina työntekijän. Korkeasti koulutetut suomalaiset asiantuntijat joutuvat ongelmiin yrittäessään pitää omat ajatukset erillään työnantajalle oikeuksia muodostavista ajatuksista, etenkin kun toimitaan kokonaistyöajan puitteissa sekä kun tuotannon ja julkaisutoiminnan välineenä toimii henkilökohtaisen tietokone, välillä töissä ja välillä kotona. Yksilöllistymiskehityksen myötä voimistunut yksilönsuoja, elinkeinovapaus ja taloudellisten voittojen maksimointitavoitteet saattavat johtaa yksilöt vaikenemaan ideoistaan työorganisaatiossaan. Innovaatioiden keksimisvaiheen jälkeisessä liiketoiminnallisessa kehittämisvaiheessa suuret työmäärät tavallisesti oman osaamisalueen ulkopuolisilla alueilla sekä taloudellisten potentiaalien toteutumattomuus saavat aikaan pitkällä aikavälillä turhautumisia. Korkeakouluissa työnantajat ja työn sisällöt kannustavat ideoimaan, mutta eivät innonvoimaan.

    Ideoiden synty todennäköistyy meta-ajattelun ja vapaa ideoinnin myötä sekä kohde ilmiön kokonaisvaltaisen haltuunoton ja uudelleen jäsentämisten myötä. Laakso-Mannisen (2002, 263) mukaan T&K -toiminnassa tulisi korostua soveltava ja kehittävä ote, asiakkaan tarpeisiin räätälöinti, alueellisen vaikuttamisen pyrkimys ja toiminnan kytkeminen perustoimintaan. Ideoiden taloudellisen arvo-odotusten ja globaalien markkinoiden myötä idea-artikkelin julkaiseminen problematisoituu ja ehkäistyy salaisuuden paljastuessa. Lisäksi ongelmaksi saattaa muodostua artikkelin kirjoittajien ja taustaorganisaatioiden suhde: kirjoittaja ja työnantaja voivat olla hyvinkin eri mieltä asioista. Toisaalta verkostohankkeissa yhteistyön ongelmia saattaa muodostua myös eri toimijoiden välille. T&K -toiminnan rahoituslähteiden intressit tulee huomioida idea-artikkelia kirjoitettaessa. Teollisoikeuksien näkökulmasta on olennaista, että idea-artikkelijulkaiseminen tekee ideasta julkisen ja näin suojaamiskelvottoman.

    Julkistamisen positiiviset seikat puolestaan ovat moninaisia. Yleisen informaation välitystehtävän ohella idea tulee esitetyksi omalla nimellä, joka tieteen viittauskäytäntöjen mukaisesti sitoo idean moraalisesti esittäjäänsä. Liiketaloudellisestihan ideat ovat sellaisenaan suojaa vailla, eikä ammattikorkeakouluyhteyksissä tieteellisten viittauskäytäntöjen ulottuminen yritystoimintaan ei ole päivänselvää. Ammattikorkeakoulujen kohdalla ideoiden esittäminen suomen kielellä ja ensisijaisena yleisönä työelämän edustajat on perusteltu kaikkien ammattikorkeakoulun tehtävien perusteella. Ammattikorkeakoululaki (351/2003) erittelee kolme tehtävää: tutkimukseen perustuva koulutus, ammatillinen kasvu ja aluevaikuttava T&K. Teknologisesti avoin saatavuus (open access, OA) ja multimediaelementit tarjoavat julkaisemisen kehittämiseen huomattavia mahdollisuuksia (Salo, Söderqvist & Toikko 2005). Nykyisellään julkinen ja julkaiseminen on käytäntöjen tasolla erotettu selkeästi toisistaan.

    Strategisella tasolla uusien ideoiden pyrkimys globaaliin tai kansalliseen tai alueelliseen yhteiseen hyvään tapahtuu myös opiskelijoiden, henkilöstön, yhteistyösuhteiden kehittämisen sekä tulo- ja menovirtojen tarkastelemisen kautta. Pyrittäessä ammattikorkeakoulujen T&K -edellytysten parantamiseen tai uusien yritysten perustamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja, sillä vain harvoin tutkijoiden ja opettajien ydinosaaminen on tällä alueella. Tutkimuksellisella vuorovaikutuksella ja julkaisemisella on median ohella yhteiskunnallisesti yhä merkittävämpi määrittelevä rooli.


    Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja innovaatio idea-artikkeli tavoitteena

    Innovaation lähtökohtana on idea tai keksintö, joka otetaan käyttöön tai hyödynnetään. Idean ei tarvitse olla uusi tai ennen näkemätön, vaan jopa luovan jäljittelyn kautta eli imitaation avulla voidaan edetä innovaatioihin (vrt. tieteelliset artikkelit). Innovaatiotyyppejä on erilaisia: 1) tuoteinnovaatiot (tavarat ja palvelut), 2) prosessi-innovaatiot (tuotteiden valmistus- tai markkinointiprosessit ja tuotantotavat tai -menetelmät) ja 3) organisatoriset tai sosiaaliset innovaatiot (toiminnan organisointitavat). Vaikka innovaatioiden lähtökohtien nähdään usein olevan markkinatarpeissa, ja teknologioiden nähdään tarjoavan mahdollisuudet innovaatioiden toteuttamiseen, on yksilöllinen ajattelu ja ideointi vieläkin perustavampi lähtökohta innovaatioiden tuotannossa. Tutkijoita näillä eri innovaatioiden toimialoilla on työssä huomattavia määriä. Yritysten ja yhteisöjen menestys on tietoyhteiskuntakehityksen myötä yhä riippuvaisempaa ideoista ja innovaatioista koulutuksen, kilpailun ja kansainvälistymisen lisääntymisen sekä tuotteiden elinkaarien lyhentymisen johdosta.

    Tutkijoiden ja opettajien osallistuminen nopearytmiseen ja jatkuvaan innovointitoimintaan tapahtuu tavallisesti yhteisöjen projektien kautta. Koska merkittävien innovaatioiden kehittymisaika on miltei aina osoittautunut pitkäksi, on tutkijoiden hallitsemasta perustutkimusvaiheesta ja muusta tiedonhankinnasta oletettavasti selkeää etua innovaatioiden kohdalla. Innovaatiot todentuvat samanaikaisesti useista eri lähteistä löydettäviin tulleista osaideoista. Monitieteiselle ja -alaiselle lähestymistavalle niin tieteessä kuin innovoinnissakin on siis perustelunsa.

    Herkkyyttä, näkökulmien laajuutta ja niiden vaihtelukykyä tarvitaan sekä yhteisöjen ja yritysten sisäisille että ulkopuolisille hiljaisille viesteille. Todellisuudessa alkuperäisen idean tuottavat kuitenkin aina vain yhdet aivot tietyllä nanosekunnilla. Oikeus tällaisen todellisuuden osalta ei nykyisin aina realisoidu verkostomaisesti toimittaessa. Käytännössä vasta alkuperäisen idean julkaisemisessa ja sen jälkeen tapahtuvassa arviointi-, kehittämis- ja tuotekehitysprosessissa idea muuntuu innovaatioksi. Usein jo pelkästään julkaisutoiminnan konventioista ja julkaisufoorumeista johtuen ideat tulevat tekijän ohella eri organisaatioiden nimissä esitetyiksi. Verkostotaloudessa organisatoriset rajat ovat matalia ja tekijänoikeudet määrittyvät usein yksilön oikeuksista käsin ideoijan roolin vaihdellessa paljon. Ideoija voi olla esimerkiksi työntekijänä tuotekehitystoiminnassa, yrityksen asiakas, yhteistyökumppani tai kilpailija. Usein esimerkiksi yrityksen hankkijat etsivät työkseen tuotteita, joita ei välttämättä vielä ole olemassakaan ja saattavat näin tuottaa tuoreita ajatuksia, ideoita. Yliopistoilla, ammattikorkeakouluilla ja tutkimuslaitoksilla on eräänä tehtävänä tutkimus, uuden tiedon luominen. Lisäksi he ovat työssään tekemisissä nuorten ihmisten kanssa, joilla on usein tuoreita näkökulmia sekä uusiin että vanhoihin ilmiöihin. Innovatiivisuudelle voidaan ajatella siis olevan tällaisissa organisaatioissa hedelmällistä pohjaa.

    Innovaatiotoiminta vaatii kuitenkin teknis-taloudellisesti onnistuakseen myös resursseja ja luovuutta sekä kykyä tuotteistaa ja kaupallistaa kehitettyjä ideoita menestyviksi tuotteiksi. Useissa menestystarinoissa myös onnella on oma roolinsa. Innovaatiotoiminnan onnistumisen tekijöinä toimivat usein tieteellinen ja tekninen ammattitaito, johdon tuki, hyvät yhteydet asiakkaisiin, kapealle alalle keskitetyt resurssit ja innovatiivisuuden ilmapiiri.

    Onnistuneet innovaatiot edellyttävät usein hyvää työnjakoa. Idean isän tai äidin, eli keksijä-tutkijan tai puuhamies-yrittäjän, tulee saada yhteistyö muiden kanssa toiminaan. Puuhamiehelle innovaatiokeskeisessä toiminnassa riittää useita erilaisia puitekysymyksiä ja idean myyntiin liittyviä tehtäviä. Myös yrityksen koolla on todettu olevan merkitystä innovaatiotoiminnalle. Pienten yritysten ja yksittäisten tutkijoiden on mahdollista järjestää suotuisa innovointiympäristö, joka on erityisen tärkeää juuri ideointivaiheessa ja innovaatioiden alkuvaiheessa. Innovaatioprosessin jatkossa resursseja saatetaan tarvita hyvinkin paljon. Viime vuosina Suomeen on perustettu useita innovaatiotoimintaa tukevia järjestelmiä entisten lisäksi: yrityshautomoja, riskirahoitusmuotoja, teknologiakeskuksia, tutkimusohjelmia, partneritietokantoja jne.

    Idea tulee aina esittää perustellussa muodossa, jotta (riski)rahoittaja kiinnostuisi. Tutkijoille esiin käyvät ongelmat ja mahdollisuudet ovat usein enemmän tai vähemmän teoreettisia. Innovoinnin ja ideoinnin kohdalla on kysymyksessä ns. ongelman ongelmasta ja operationalisoinnista. Kuten Volanen (2006) huomauttaa, että jo ennen ongelman ratkaisemista se tulee saattaa ratkaistavaan muotoon (oikein, hedelmällisesti, relevantisti). Tämä vaihe määrää usein koko innovaatioprosessin kehityksen konkreetteineen osaratkaisuineen. Ongelmantekijänä, aloitteentekijänä, innovaattorina tai verkoston rakentajana voi toimia yksilö, tutkijapari tai ryhmä. Idean kehittelyyn liittyy monentasoisia oppimisprosesseja. Jo keskustelu yhteisestä ongelmasta ja yhteistyö edellyttävät uusien käsitteiden, vuorovaikutuksen ja kommunikaation lainalaisuuksien oppimista. Usein innovaatioiden idean kehittelyn vaatima yhteistyö on niin kokonaisvaltaista, että se johtaa siihen osallistuvien henkilöiden luottamuksellisiin ystävyyssuhteisiin.

    Monipuolisuus lähteiden käytössä ei nykyisin ole muodikasta, eikä aina mahdollistakaan, tieteen tekemisessä ja julkaisemisessa. Erikoistuminen ja ohjelmallisuus sekä sääntöjen ja sertifikaattien mukainen toiminta sekä määrällinen ylikuormitus työssä on tiedeorganisaatioissa jo niin yleistä, että niiden edustajat joutuvat etsimään aktiivisesti paikkoja, joissa voi itse ajatella. Luovuuden näkökulmasta tilanne on juuri päinvastainen. (ks. Orrenmaa 2003.)

    Nonakan (1991) tiedon muunnos hiljaisesta julkiseksi organisaatio- ja yhteisömallin mukaisesti korostaa innovatiivisuutta, dynaamisuutta ja uudistamista, josta syystä se soveltuu hyvin idea-artikkelin tarkastelun teoreettiseksi kehykseksi. Kyse on yksilön tiedonmuodostuksen eräästä syklisestä vaiheesta kohti yhteisöllistä kokemusta. Linturi (2004) kuvaa muunnosta hiljaisesta julkiseksi samanlaiseksi kuin analogisen tiedon muuntoa digitaaliseksi: ”Tieto jatkuvassa analogisessa muodossa on käytäntö, ja tieto vaiheittaisessa digitaalimuodossa edustaa teoriaa. Analoginen informaation tuotanto on siten jatkuvaa, ettei yksittäinen informaation muutos ole havaittava askel. Ihmisen tietoisuustoiminnoissa se merkitsee kokemusten ”pehmeyttä”. Kun analoginen informaatio konvertoidaan digitaaliseksi, se tapahtuu aina ”skannaamalla” eli askeleton muutetaan askellukseksi.” Erityisen selkeästi samanlainen muuntumisprosessi tulee esiin keskustelunanalyysissä, jonka avulla sosiologit tutkivat keskustelujen sisältämiä sosiaalisia lainalaisuuksia ja rakenteita.

    Nonaka ja Takeuchin (1995) hiljaisen ymmärryksen muuntumisen prosessi julkiseksi käsittää neljä vaihetta:


    1. hiljainen tieto muutetaan jaetuksi hiljaiseksi tiedoksi (sosialisaatio, intuitiiviset kokemukset)
    2. jaettu hiljainen tieto muunnetaan julkiseksi tiedoksi (ulkoistaminen, dialogi, käsitteiden luonti, metaforat, analogiset vertaukset ja yksityisten uskomusten muunto yhteisöllisiksi)
    3. julkinen tieto käännetään laaja-alaiseksi julkiseksi tiedoksi (yhdistely, välittämisen ja jakamisen tekniikat ja teknologiat, kuten tietoverkot, informaatioteknologia)
    4. julkinen tieto palautetaan hiljaiseksi tiedoksi (sisäistäminen, teoria ja käytäntö muunnokset)


    Hiljaisen tiedon muuntoprosessia tukevat aito kehittämispyrkimys, riittävän autonominen toimijuus, organisatorinen ja toiminnallinen vaihtelu sekä satunnaisuuden ja monimuotoisuuden kaoottisuus (Nonaka 1997). Idea-artikkeli osuu Nonakan prosessivaiheisiin kaksi ja kolme, mutta sen perusteluissa ja kuvauksissa on syytä hyödyntää myös muita vaiheita. Innovaatioiden ja innovaatiojärjestelmien kehittämisen sosialisaatiovaiheessa (socialization) idean taustamateriaksi tapahtuvaa hiljaisen tiedon keruuta on syytä tehdä kaikin mahdollisin tavoin sekä yhteisön sisältä että ulkopuolelta. Linturin (1994) mukaan ratkaisevaa sosialisaatiovaiheessa on suora vuorovaikutus ihmisten kanssa. Kulttuurisesti ja mentaalisesti tiedostamattomasti hiljaisen tiedon pääomaa karttuu ja systematisoituu hitaasti. Vasta viimeisessä sosialisaation vaiheessa tällainen hiljainen tieto jaetaan lähimmäisten kanssa meemisinä ideoina, kuvioina ja mielikuvina, erilaisina käytäntöinä sekä metaforina.

    Ulkoistamisessa (externalization) hiljainen tieto artikuloidaan. Ideat ja mielikuvat ilmaistaan sanoin, käsittein, analyysein, metaforin ja analogioin. Tavoitteena on hiljaisen tiedon muuntaminen yleisesti ja yhteisesti ymmärrettävään muotoon, jolloin myös dialogi tulee mahdolliseksi.

    Yhdistelyvaiheessa julkinen tieto levitetään ja esitetään yhteisölle, jota varten julkinen tieto muokataan erilaisiksi dokumenteiksi ja medioiksi (vrt. idea-artikkeli). Yhdistelyssä (combination) uusi julkinen tieto integroituu vanhaan (vrt. pohdinta) sisältäen tiedon keruun (vrt. tiedonhankinta, tutkimusmenetelmät) ja verkottumisen (vrt. viitekehys, tutkimusasetelma, tunnistetiedot) kuvaukset. Idea-artikkeli kirjoittaminen aktualisoituu juuri tässä vaiheessa. Sitä vastoin idea-artikkelin hyödyntäminen tapahtuu sisäistämisvaiheessa (internalization), jossa julkinen tieto tulee käsitteiden, metodien, strategioiden ja innovaatioiden muodossa tunnistetuksi ja testatuksi käytännössä. Tieto sisäistetään vähitellen simulaatioiden, harjoitusten ja kokeilujen avulla. Lopuksi uudet käsitteet ja käytännöt sulautuvat toimintaan ja muuntuvat takaisin hiljaiseksi tiedoksi.


    Ammattikorkeakoulut vai sen henkilöstö ideamarkkinoilla?

    Ideatuotteena idea-artikkelia tarkasteltaessa sen yhteiskunnallisia perusteluja käy esiin useita erilaisia. Ensinnäkin tieteellisen kirjoittamisen uudistamisvaatimuksia perustellaan historiallisesta näkökulmasta: maailma on muuttunut Isac Newtonin ajoista ja idea-artikkelin tarjouma tieteelliselle julkaisemiselle on todellinen. Sama tarjouma on vielä muutaman vuoden saatavilla ammattikorkeakouluille myös identifioitumisen näkökulmasta: Platonin ikuisten ideoiden B -Akatemia vai uusi avoimesti viestivä moniosaajien joustava ja dynaaminen yhteistyöfoorumi? Idea-artikkeli on myös vaihtoehto tekniselle T&K -toiminnalle, joka toimii teknis-taloudellisesti orientoituen ja teollisoikeuksia tavoitellen. Kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittäminen tarvitsee useanlaisia keinoja käsitellä rajapintoja rakentavasti nonakalaisessa hengessä.

    Idea-artikkeli tarjoaa mahdollisuuden parantaa tieteen ja tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kirjoittajaltaan se edellyttää enemmän yrittäjille ominaista rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta sekä yhteistyökykyjä ja joustavuutta, usein erityisesti tieteen auktoriteetti uskon kustannuksella sekä tietoteknisesti sofistikoiduin menetelmin. Toisaalta sähköisen viestinnän yhteisölliset ja usein ilmaiset toiminta- ja toteutustavat yleistyvät hyvinkin nopeasti Internetissä haastaen perinteisen, tieteellisen ja virallisen sekä standardoidun tieteellisen viestinnän (vrt. avoin saatavuus). Linuxin kehittäminen maailmanlaajuisena kökkänä perustui vastaavasti asiantuntijoiden ja tutkimustiedon avoimeen ja nopeutettuun ideavaiheessa tapahtuvaan julkaisemiseen sekä saatavuuteen perustuneeseen tieteelliseen toimintaan jatkaen samalla tieteen perinteitä julkisuuden ja tutkijan yhteiskuntavastuun muodossa.

    Innovaatiopolitiikan korostamia liiketoiminnallisia tuotto-odotuksiakaan idea-artikkelin idea ei sinällään torju. Näiltä osin toiminta on teknisiin ideoihin liittyvää perinteistä suojaamista ja salailua avoimempaa, suoraan markkinoille menemistä. Idean esittäminen ja perusteleminen julkisesti jättää ”pelin” näiltä osin avoimeksi ja lukijansa arvioitavaksi. Toisaalta vaikka idean tuokin esiin ei aivan kaikkea ole mielekästä paljastaa. Useiden ideoiden kohdalla tällaista kertomisen ja salaamisen tuottavaa yhtälöä saattaa olla hyvin vaikea toteuttaa. Idea-artikkelin kirjoittajan tehtäväksi jää kulloinkin ratkaista, miten minkin idean kohdalla on mahdollista ja mielekästä tulla julkisuuteen. Eli kaiken kaikkiaan ammattikorkeakoululla ei ole mitään tekemistä idea-markkinoilla, sillä lähtökohtaisesti sinä ja minä, me kukin omistamme ideamme, yksinoikeudella, esimerkiksi tutkimusten ja hankkeiden tulokset ovat tietty toinen asia?


    Kari Salo, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, kulttuurialan ja muotoilun yksikkö
    Minna Söderqvist, Teknillinen korkeakoulu, kehittämisyksikkö



    Lähteet:
    Ahmaniemi, R. & Setälä, M. 2003. Seinäjoen ammattikorkeakoulu – alueellinen kehittäjä, toimija ja näkijä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B: Raportteja ja selvityksiä 15.

    Airio, E. 2000. Sähköisen tiedejulkaisemisen ja tiedejulkaisujen verkkokaupan kehittyminen Suomessa. Tapaukset Elektra ja Granum. Tampereen yliopiston kirjaston julkaisuja. Sarja A; 8.

    Ammattikorkeakoululaki 351/2003. Saatavilla www –muodossa: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030351 (viitattu 20.3.2006).

    Bazerman, C. 1988. Shaping written knowledge. The genre and activity of the experimental article in science. Serie: Rhetoric of the human sciences. The University of Wisconsin Press.

    Esimerkkejä eri puhetyyleistä. 2007. Teoksessa Puheviestinnän perusteita. Jyväskylän yliopisto Kielikeskus. Saatavilla www-muodossa: http://kielikompassi.jyu.fi/puheviestinta/tietomajakka/maja_perusteita_valmistautuminen_puhetyylit.shtml.

    Esitykset. 2006. Seinäjoen yliopistokeskus. Webanet hanke. Saatavilla www-muodossa: http://www.ucs.fi/webanet/index.html.

    Eskola, J. (1998). Johdanto eli näkökulmia tieteelliseen kirjoittamiseen. Teoksessa J. Eskola (toim.) Kirjoituksia tieteellisestä kirjoittamisesta, 7-36. Tampereen yliopisto. Tampere.

    Eskola, J. & Suoranta, J. 2000. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino. Tampere.

    HE 259/2004. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin sekä laiksi oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin annetun lain muuttamisesta. Saatavilla www –muodossa: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2004/20040259

    Himanen P. 2004. Välittävä, kannustava ja luova Suomi. Katsaus tietoyhteiskuntamme syviin haasteisiin. Tulevaisuusvaliokunta teknologian arviointeja 18. Eduskunnan kanslian julkaisu 4/2004. Helsinki: Edita. Saatavilla www –muodossa: http://www.eduskunta.fi/fakta/julkaisut/ekj4_2004.pdf

    Hirsjärvi, S., Remes, P., Sajavaara, P. 2001. Tutki ja kirjoita. Tammi.

    Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen E. 1999. Diskurssianalyysi liikkeessä Tampere: Vastapaino.

    Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen E. 1993. Diskurssianalyysin aakkoset: Tampere: Vastapaino.

    Kautonen, M., Kolehmainen, J. & Koski, P. 2002. Yritysten innovaatioympäristöt. Tutkimus yritysten innovaatiotoiminnasta ja alueellisesta innovaatiopolitiikasta Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Teknologiakatsaus 120. Helsinki. Tekes.

    Kinnunen, M. & Löytty, O. 2002. Tieteellinen kirjoittaminen. Vastapaino.

    Kuusela, V. 2000. Tilastografiikan perusteet. Helsinki: Edita.

    Kyläheiko, K. 1999. Miten kehittyä alueellisesti vastaanottavaiseksi korkeakouluksi? Teoksessa A. Vähäpassi & S. Moitus (toim.) Korkeakoulut alueidensa vetureina. Viisi näkökulmaa vaikuttavuuteen. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 2. Edita. Helsinki.

    Laakso-Manninen, R. 2002. Kohtaako Mercurius Minervan. Liiketalouden tutkimus ammattikorkeakouluissa. Teoksessa J.-P. Liljander (toim.) Omalla tiellä. Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta, 256 – 269. Helsinki.

    Linturi, H. 2004. Tiedon hiljainen maailma. Viitattu 12.9.2006. Saatavilla www –muodossa: http://www.eduskunta.fi/fakta/julkaisut/ekj4_2004.pdf

    Luukkonen, J. 2000. Digitaalisen median käsikirjoitusopas. Helsinki, Edita.

    Miestamo, R. 2005. Tutkija – miten menestyt mediassa, Helian julkaisusarja A:21. Edita. Helsinki.

    Nonaka, I. 1991. The Knowledge-Creating Company. Harvard Business Review, Nov.-Dec. 1991, s. 96-104

    Nonaka I. 1997. Organizational Knowledge Creation. Paper presented at the LIFIM Seminar lecture Marina Congress Center, Helsinki 24.3.1997.

    Nonaka, I. & Takeuchi, H. 1995. The Knowledge-Creating Company: How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. New York: Oxford University Press.

    Opetusministeriö 2001. Korkeakoulujen alueellisen kehittämisen työryhmän muistio. Saatavilla www –muodossa: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2001/liitteet/opm_506_muistio.pdf

    Orrenmaa, A. 2003. Pirkan parhaat niksit. Luovan niksiajattelun opas.

    Patomäki, H. 2005. Yliopisto oyj. Tulosjohtamisen ongelmat – ja vaihtoehdot. Gaudeamus.

    Salo, K. 2006a. Sähköpostin käyttö liikeviestinnässä. Teoksessa M. Söderqvist (toim.) Liikeviestinnän käsikirja. Viestit vaihtoon 7 kielellä. Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu, Helia. Edita: Helsinki. Referee-artikkeli.

    Salo, K. 2006b. Sähköposti liikeviestinnän osana. Sähköinen oheismateriaali teokselle M. Söderqvist (toim.) Liikeviestinnän käsikirja. Viestit vaihtoon 7 kielellä. Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu, Helia. Edita: Helsinki. Saatavilla www –muodossa: http://oppinet.edita.fi/liiketalous/yritysviestinta.html.

    Salo, K. 2002. Teacher Stress as a Longitudinal Process. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research, 208. Jyväskylän yliopisto. Saatavilla www –muodossa: http://selene.lib.jyu.fi:8080/vaitos/studies/studeduc/9513913538.pdf.

    Salo, K., Drake, M. & Toikko, T. 2007. Ammattikorkeakoulun yliopettajien T&K - palkkausjärjestelmän mukainen työnkuva vai työnkuvan mukainen palkkausjärjestelmä. Ammattikorkeakoulututkimuksen verkkolehti, Kever, 1, referee-artikkeli. Saatavilla www – muodossa: http://www.piramk.fi/kever/kever.nsf.

    Salo, K., Söderqvist, M. & Toikko, T. 2005. Open access -julkaisujärjestelmä. Teoksessa L. Vanhanen-Nuutinen & P. Lambert (toim.) Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa, 218-228.

    Salo, K., Söderqvist,M. & Toikko, T. 2004 Ammattikorkeakoulun artikkelimuotoinen opinnäytetyö, Ammattikorkeakoulututkimuksen verkkolehti, Kever, 4, referee-artikkeli. Saatavilla www – muodossa: http://www.piramk.fi/kever/kever.nsf.

    Salo, K., Söderqvist, M. & Toikko, T. 2006. Ammattikorkeakoulun T&K ja projektitoiminta – liiketoiminnallisia intressejä? Ammattikorkeakoulututkimuksen verkkolehti, Kever, 3, referee-artikkeli. Saatavilla www – muodossa: http://www.piramk.fi/kever/kever.nsf.

    Seinäjoen korkeakoulukirjasto, yleistä julkaisuista. 2006. Saatavilla www –muodossa: http://oldwww.seamk.fi/Kirjasto/jul_yleista.htm

    Seppä M., Rissanen, T., Mäkipää, M., Ruohonen, M., Hannula M. & Mäkinen S. 2005. Liiketoiminnan sähköistyminen. Nykyti­la, tulevaisuuden haasteet ja tarve kansainväliselle strategialle. e-Business Research Center, Research Reports 22.

    Seppänen, J. 2004. Hullu työtä tekee. Otava.

    Siltala, J. 2004. Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Otava.

    Siuruainen, E. 2004. Valtion teknologiarahoituksen alueellinen hyödyntäminen. Selvitysmiehen loppuraportti. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Saatavilla www –muodossa: http://www.ktm.fi/chapter_images/476454_siuruainen.pdf.

    Sotarauta, M., Lakso, T. & Kurki, S. 1999. Alueellisen osaamisympäristön vahvistaminen. Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkoston toimintamalli. Sente -julkaisuja 4. Tampere. Tampereen yliopisto, Alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö.

    Sulkunen, P. 2006. Projektiyhteiskunta ja uusi yhteiskuntasopimus. Teoksessa K. Rantala & P. Sulkunen (toim.) Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia. 17 – 38.

    Tilastokeskus 2006. Yliopisto- ja ammattikorkeakouluhenkilöstön ajankäyttötutkimus 2004 - 2005.
    Tilastokeskus. Saatavissa: http://www.stat.fi/til/yaakay/index.html.

    Toikka, M.-L. 1980. Selvitys tieteellisen julkaisutoiminnan rakenteesta Suomessa vuosina 1962, 1972 ja 1976. Helsinki: Suomen Akatemia. Suomen Akatemian julkaisuja 12/1980.

    Volanen, M. V. 2006. Filoteknia ja kysymys sivistävästä työstä. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.

    Vähämäki, J. 2004. Kuhnurien kerho. Vanhan työn paheista uuden hyveiksi. Tutkijaliitto.