Kirjoittaminen osana moniäänistä hanketoimintaa

Pirjo Lambert

Hanketoiminnan ja kirjoittamisen välinen kuilu

Mitä työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteisessä hanketoiminnassa kirjoitetaan?

Työelämän hanketoimijat laativat kehittämishankkeista pääasiassa loppuraportteja, so. kehittämis- tai –arviointiraportteja (Seppänen-Järvelä & Karjalainen 2006). Nämä ovat usein hankkeiden rahoitusmekanismista johtuvia onnistumiskertomuksia, joiden kautta on vaikea saada näkyviin kehittämistyöhön väistämättä liittyviä jännitteitä, katkoksia, seisahtumisia, vetäytymisiä, epäonnistumisia tai yllätyksiä.

Työpaikoilla kirjoitetaan kuitenkin myös toisenlaisia tekstejä. Alamargot, Terrier ja Cellier (2007) tarkastelevat teoksessaan Written Documents in the Workplace työpaikoilla kirjoitettuja dokumentteja. Ammatillisilla dokumenteilla he tarkoittavat dokumentteja, jotka vaihtelevat sisällöltään (esim. ohjeet, manuaalit, kansiot, muistiot, raportit, blogit), esitysmuodoltaan (paperi- tai digitaaliset dokumentit) sekä kommunikatiivisilta tavoitteiltaan (informaation varastointi tai tiedon välittäminen). Ammatillisilla dokumenteilla nähdään olevan pääasiassa informatiivisia (esim. esityslistat), määrääviä (esim. turvallisuusohjeet), ohjaavia (esim. manuaalit) ja juridisia funktioita (esim. poliisiraportit).

Ammatillisia dokumentteja tulisi kuitenkin tarkastella myös kulttuurisina esineinä, joiden avulla muodostetaan yhteiseen käyttöön kasautuvaa tietoa ja taitoa – ammatillista kulttuuria. Koska ammatillisia dokumentteja ei kuitenkaan tuoteta eikä arvioida niiden kirjallisten ansioiden perusteella, vaan niiden kyvyllä tukea tietyn tyyppistä työtä (emt.), niiden mahdollisuudet hanketoimintaan liittyvässä kirjoittamisessa jäävät usein hyödyntämättä.

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö tarjoaa tärkeän välineen työelämän kehittämiseen (Toljamo & Isohanni 2007). Opiskelijat kirjoittavat opinnäytetyöstään kuitenkin pääsääntöisesti tutkimus- tai kehittämisraportin (Hyrkkänen 2007). Koska opiskelijat tulevat valmistuttuaan osallistumaan asiantuntijoina erilaisiin työelämän kehittämishankkeisiin, on kysyttävä, miten opinnäytetyökirjoittaminen palvelee työelämän hanketoimintaa? Antavatko perinteisen raportoinnin mallit riittävästi valmiuksia tulevaisuuden hanketoiminnassa kirjoittamiseen? Opiskelijoiden motivaatio näyttää usein hiipuvan juuri opinnäytetyötä kirjoitettaessa ja johtaa jopa opintojen keskeyttämiseen (Kalima 2004). Kysymykset, mitä, missä tarkoituksessa ja keille opiskelijat kirjoittavat, jäävät monasti esittämättä. Opinnäytetyökirjoittaminen sidotaan lisäksi usein arviointiin, joka ei useinkaan tue opiskelijan halua koetella uusia kirjoittamisen muotoja (Hyrkkänen 2007). Opettajat myös kokevat, ettei heillä ole riittävästi valmiuksia ohjata akateemisesta mallista poikkeavia opinnäytetöitä (emt.).

Myös opettajat kirjoittavat hankkeista yleisimmin kehittämisraportteja, joissa he kuvaavat päättynyttä hanketta ja esittelevät sen tuloksia. Opettajat, jotka haluavat edistää tutkimuksellista urakehitystään tai jatko-opintojaan, kirjoittavat myös esimerkiksi tieteellisiä ja ammatillisia artikkeleita, mutta näiden kirjoittaminen tapahtuu pitkälti vapaa-ajalla ja palkatta (Lambert & Vanhanen-Nuutinen 2005).

Näytttää siltä, että hanketoiminnan ja kirjoittamisen välille on rakentunut kuilu. Yksittäisen kirjoittajan on yhä vaikeampi hahmottaa omaa kirjoittamistaan verkostoituvassa ja monimutkaistuvassa hanketoiminnassa. Kirjoittamista ja julkaisemista ei suunnitella kehittämistyön eri vaiheisiin liiittyvänä, vaan kirjoittaminen tapahtuu tästä prosessista irrallaan: kirjoitetaan hankkeesta, mutta ei hankkeessa (Lambert & Vanhanen-Nuutinen 2005). Perinteiset kirjoittamisen muodot eivät riitä tavoittamaan hankkeissa toimivia eri osallistujatahoja ja henkilöryhmiä. Kirjoittamisen mahdollisuudet kehittämistyön edistämisessä ja kehittämisen kohteen rakentumisessa jäävät näin ollen hyödyntämättä. Tämän kuilun ylittämiseen tarvitaan uudenlaisia, hanketoimintaa ja kirjoittamista yhteenkytkeviä toimintamalleja.

Uudenlaista kirjoittamisen tapaa etsimässä

HAAGA-HELIA Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa on meneillään tutkimus- ja kehittämishanke Kirjoittamisen genren kehittäminen ammattikorkeakouluissa (ks. Lambert & Vanhanen-Nuutinen 2005; Lambert 2006b, 2007b), jossa on lähdetty kehittämään ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteiseen hanketoimintaan omaleimaista kirjoittamisen tapaa. Hankkeen lähestymistapana on sovellettu kehittävää työntutkimusta ja ekspansiivisen oppimisen teoriaa (Engeström 1995). Sen sijaan, että kehitettäisiin koulutuksen avulla yksittäisten kirjoittajien, kuten työntekijöiden, opettajien tai opiskelijoiden kirjoittamisen taitoja tai prosesseja, kirjoittamista kehitetään hanketoiminnassa tapahtuvana yhteisöllisenä toimintana. Uutta kirjoittamisen tapaa kehitetään paikallisesti erilaisissa kehittämishankkeissa, kokeilujen avulla, yhdessä opettajien, opiskelijoiden, työntekijöiden ja tutkijoiden kanssa. Kirjoittamisen tutkiminen ja kehittäminen on luonteeltaan etnografista (esim. Bochner & Ellis 2002; Coffey 1999; Lappalainen ym. 2007), jolloin tavoitteena on analysoida monipuolisesti kulttuurisia prosesseja ja toimijoiden niille antamia merkityksiä. Hankkeen tutkijat ovat läsnä kirjoittamisen moninaisilla kentillä, joissa hanketoimijat suunnittelevat kirjoittamistaan ja tuottavat tekstejään ja joissa opiskelijoiden kirjoittamista ohjataan. Kenttätyö on pitkäkestoista ja perustuu mukanaelävään havainnoimiseen ja havaintojen tallentamiseen.

Kirjoittamisen tutkimista ja kehittämistä hankkeessa on ohjannut toiminnanteoreettinen genrenäkemys (Russell 1997; Engeström, R. 1999; Bazerman & Russell 2003; Spinuzzi 2003; Bazerman 2007). Kirjoittamisen genre nähdään toiminnassa kehittyvänä traditiona, suhteellisen vakiintuneena lausumien tapana (Spinuzzi 2003). Genren kehittymistä tutkitaan Leontjevin (1978) kuvaamilla toiminnan, tekojen ja operaatioiden hierarkisilla tasoilla. Tekstien tuottamista tarkastellaan tällöin tiettyyn kehittämiskohteeseen suuntautuvan hanketoiminnan yhteydessä. Kirjoittaminen nähdään hanketoimintaan vaikuttavana ja sitä tuottavana tekona. Tekstien muoto- ja rakennepiirteitä tutkitaan hanketoiminnan ja yksilöllisten kirjoittamisen tekojen välisen jännitteisen suhteen muovaamina.

Toiminnanteoreettinen genrenäkemys korostaa genren paikallisuutta ja ristiriitaisuutta sekä nostaa esiin genrejen kulttuurihistoriallisen muuntumisen, sulautumisen ja uusiutumisen. Ponnahduslautana uuden kirjoittamisen genren kehittämisessä ovat toimineet erityisesti Spinuzzin (2003) esittämät käsitteet genre-ekologia, toisiinsa liittyvien genrejen kokonaisuus ja hybridi genre, eri toimintojen yhdistymisestä syntyvä sekamuotoinen genre. Parhaillaan uutta kirjoittamisen toimintamallia rakennetaan monimuotoisena hankekirjoittamisena, jossa tekstit eivät rajoitu vain perinteisten arviointi- ja kehittämisraporttien muotoon eikä kirjoittajien kokoonpano yksinkirjoittajan rooliin. Hankekirjoittamisen genre-ekologiaa pyritään muuttamaan aktiivisesti uusia genrejä ja genrehybridejä tuottamalla. Tähän tarvitaan uusia kirjoittamisen välineitä ja niiden käyttöönottoa tukevia interventioita, tavoitteellisia väliintuloja.

Hankekirjoittamisen moniääninen suunnittelu

Työelämän kehittäminen on Alasoinin (2006) mukaan yleistynyt ohjelmalliseksi kehittämiseksi, jossa kehittämistoimintaan pyritään integroimaan useita työorganisaatioita, joiden kehittämistä ohjaa niiden johdon ja henkilöstön sekä sidosryhmien hyväksymä viitekehys ja joiden kesken on tiivistä tiedon- ja kokemustenvaihtoa, vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Hanketoiminta on moniäänistä toimintaa (Ritva Engeström 1999), jossa äänet kuvastavat eri henkilöiden, ammattiryhmien, yhteisöjen ja instituutioiden moninaisia näkökulmia, pyrkimyksiä ja aatemaailmoja. Moniäänisyys ja erilaisten näkökulmien saattaminen vuoropuheluun keskenään on tärkeä voimavara, joka näyttää usein kuitenkin häviävän, kun siirrytään hanketoimintaan liittyvään kirjoittamiseen ja julkaisemiseen.

Hanketoimintaan liittyvä kirjoittaminen on usein suunnitelmallista vain loppuraportoinnin osalta, koska tätä vaatii yleensä hankkeen rahoittaja. Muutoin päätös kirjoittamisesta näyttää olevan hyvin sattumanvaraista ja sponttaania: hankevastaava, kolleega tai ohjaaja innostavat kirjoittamaan, tartutaan valitulle ryhmälle osoitettuun kirjoittajakutsuun (esimerkiksi kokoelmateoksissa) tai julkaisufoorumi virittää ajatuksen kirjoittamisesta. Kirjoittajan tavoitteena ja motivaation lähteenä on useimmiten kuitenkin oman julkaisun tuottaminen.

Miten sitten kaikki työelämän ja ammattikorkeakoulujen hanketoimijat, kuten työntekijät, opiskelijat, opettajat ja tutkijat voisivat osallistua kirjoittamisen ja tekstien suunnitteluun rinnan hankkeen etenemisen kanssa? Miten hankkeen alati muuttuva kehittämiskohde voisi antaa suunnan ja motivaation kirjoittajille? Miten hanketoiminnan moniäänisyys voisi siirtyä myös kirjoittamisen suunnitteluun ja tekstien tuottamiseen?

Kirjoittamisen genren kehittäminen ammattikorkeakouluissa –hankkeessa on tuotettu hankekirjoittamisen työkalupakki, joka sisältää yhteistoiminnallisia, monitasoisia ja toisiaan täydentäviä hankekirjoittamisen työvälineitä. Tällaisia ovat: 1)Hankkeen kirjoitussuunnitelma (Lambert 2005, 2006b, 2007b), joka on hanketoimijoiden yhdessä rakentama suunnitelma kirjoittamisen kytkemiseksi hanketoimintaan, 2)Kirjoitussopimus (Vanhanen-Nuutinen 2006a-b, myös tässä teoksessa), joka on aiesopimuksen kaltainen suunnitelma yhdessä tehtävästä kirjoitustyöstä sekä 3)Opiskelijaohjeistus opinnäytetyössä kirjoittamiseen (Lambert & Vanhanen-Nuutinen, tässä teoksessa), joka tukee opiskelijoita kirjoittamisen työkalujen käytössä ja monimuotoisen hankekirjoittamisen edistämisessä. Näiden työkalujen avulla kaikki hanketoimijat, kuten työntekijät, opettajat ja opiskelijat voivat yhdessä suunnitella kehittämistyöstään kirjoittamista koko hankeprosessin ajan. Seuraavassa tarkastelen lähemmin hankkeen kirjoitussuunnitelmaa ja sen merkitystä monimuotoisen hankekirjoittamisen edistämisessä.

Hankkeen kirjoitussuunnitelma (taulukko 1) pohjautuu empiirisessä tutkimustyössä tuotettuun aineistoon ja toiminnanteoreettiseen genrenäkemykseen. Kirjoitussuunnitelma on konkreettinen, matriisimuotoon visualisoitu työväline, jonka avulla voidaan suunnitella hankekirjoittamista. Se on samanaikaisesti myös ns. välitason työkalu (Engeström 1995) hanketoiminnassa muotoutuvien kirjoittamisen genrejen kehittämisessä. Kirjoitussuunnitelma ohjaa hanketoimijoita pohtimaan yhdessä, ei vain mitä ja miten kirjoitetaan, vaan myös miksi ja keille (Russell & Yanez 2003) hankeprosessin eri vaiheissa kirjoitetaan. Kirjoitussuunnitelman avulla tekstien suunnittelu ja kirjoittaminen nivotaan kiinteäksi osaksi työelämän ja ammattikorkeakoulun moniäänistä kehittämishanketoimintaa. (TAULUKKO 1. ks. valitse oikean laidan sivupalkista liitetiedostot)

Kirjoitussuunnitelmaa rakennetaan hanketoimijoiden kesken keskustelutilanteissa, joissa kehittämishankettakin suunnitellaan (ks. Lambert 2007b). Tällaisia ovat esimerkiksi hankkeen tai sen ohjausryhmän kokoukset, hanketoimijoiden tapaamiset sekä hanketoimijoille tai opiskelijoille tarkoitetut internet-keskustelualustat. Kun esimerkiksi projektikokousten esityslistoille otetaan systemaattisesti mukaan hankkeen kirjoitussuunnitelman rakentaminen, se samalla sitouttaa hanketoimijat yhdessä pohtimaan hankkeessa kirjoittamista. Kirjoitussuunnitelma myös tekee kirjoittamisen näkyväksi eri hanketoimijoille, avaa uusia mahdollisuuksia monimuotoisten tekstien tuottamiseen ja virittää eri osapuolissa uusia ideoita kirjoittamiseen (emt.).

Kysymykset kirjoitussuunnitelman vaakaulottuvuudella auttavat hanketoimijoita pohtimaan kirjoittamisen merkitystä kehittämistyössä ja kehittämiskohteen rakentamisessa. Kehittämisen kohde puolestaan voi määrittyä uudella tavalla hankeprosessin eri vaiheissa, joka taas asettaa uusia vaatimuksia kirjoittamiselle. On tärkeää, että hanketoimijat pohtivat yhdessä, miksi ja missä vaiheessa hanketta minkäkinlaisia tekstejä on tarpeen kirjoittaa, keille teksti tulisi suunnata ja missä se tulisi julkaista. Kirjoitussuunnitelma voi myös virittää keskustelun mahdollisesta yhteiskirjoittamisesta (ks.Vanhanen-Nuutinen, Lumme & Helenius 2007). Lisäksi on pohdittava, miten kirjoitetaan ja erityisesti millaisia kognitiivisia työkaluja (esim. mallittaminen, käsitteellistäminen) tai (audio)visuaalisia esitysmuotoja (esim. valokuvat, videot) tekstissä hyödynnetään. Tämä on tärkeää erityisesti työelämän kompleksisia ilmiöitä ja systeemejä kuvattaessa. Pohdittavaksi nousee myös, millaista tekstilajia (genreä) käytetään (esim. kehittämis- tai tutkimusraportointi, tieteellinen, etnografinen, journalistinen tai web-kirjoittaminen). Tekstilajin tulisi kuitenkin muotoutua tekstin tarkoituksen pohjalta, joka haastaa hankkeessa kirjoittajat etsimään myös uudenlaisia ja kokeilevia tekstin muotoja (ks. esim. Latvala, Peltonen & Saresma 2004).

Kirjoitussuunnitelman pystyulottuvuudella on tehty näkyväksi monimuotoisen hankekirjoittamisen ajatus ja kuvattu erilaisia mahdollisuuksia ja esimerkkejä teksteistä, joita hankkeen kuluessa voidaan kirjoittaa. Hankesuunnitelman –ja tiivistelmän jälkeen syntyy usein tarve laatia hanketta markkinoiva hanke-esite tai ”tuoteseloste”. Usein tarvitaan myös uutisoivaa tekstiä, jossa tiedotetaan hankkeen käynnistymisestä omassa organisaaatiossa, kumppaniyrityksessä tai lehdistötiedotteessa. Hankkeen kuluessa voidaan kirjoittaa myös katsauksia, joissa kuvataan lukijoille hankkeen senhetkistä tilaa, hankkeessa saatuja kokemuksia ja syntyneitä tuloksia. Puheenvuorolla on mahdollista osallistua hankkeen teemaan liittyvään ajankohtaiseen keskusteluun. Kotimaisiin tai kansainvälisiin seminaareihin ja konferensseihin laadittu abstrakti, paperi tai posteri on hyvä mahdollisuus saada hanketta esille yritys- ja elinkeinoelämän, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen keskuudessa. Mahdollista on myös kirjoittaa artikkeli tai osallistua artikkelin kirjoittamiseen hankekumppanien kanssa ja tarjota käsikirjoitusta oman ammattialan kotimaiseen tai kansainväliseen lehteen, tai osaksi oppi- tai tietokirjaa.

Uusia mahdollisuuksia hankekirjoittamisessa avaa myös multimediainen tietokoneteknologia. Multimediakirjoittaminen on multimediaista analyysia, kirjoittamista, tulkintaa ja työstämistä yhteenkietovaa prosessointia (Kankkunen 2007). Multimediadokumentti voi koostua sanallisista, kuvallisista ja äänellisistä esityksistä, esimerkiksi tekstistä, kuvista, diagrammeista, animaatioista, video-otteista, kertomuksista ja hyperlinkeistä (Narayanan 2007). Interaktiivista multimediaa hyödyntämällä voidaan suunnitella esitysmuotoja, jotka auttavat lukijoita ymmärtämään paremmin tietyn systeemin rakennetta ja komponentteja, erilaisia ja samanaikaisia toimintoja, vaikutussuhteita, tapahtumaketjuja sekä ajallisia ja tilallisia ulottuvuuksia (emt.). Esimerkiksi videopaperit (http://vpb.concord.org), jotka integroivat nonlineaaarisesti yhdessä yhtenäisessä dokumentissa videota, kuvitusta ja tekstiä (Olivero 2007), tarjoavat uusia mahdollisuuksia työkäytäntöjen näkyväksi tekemiseen ja niiden käsitteellistämiseen.

Hyvän esimerkin multimediadokumentista tarjoavat Stolt, Nuutinen ja Rautkorpi (2005) kuvatessaan Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja ulkoministeriön yhteistä Polar meets Solar –hanketta, jossa viestinnän koulutusohjelman opiskelijat tuottivat opinnäytetyönään interaktiivisen CD-ROM -projektiraportin Maitotaitoa Keniaan. Moniääninen raportointimuoto esittelee Suomi-Kenia -kehitysyhteistyöhön liittyvää karjataloushanketta. CD –ROMiin sisällytettiin eri henkilöiden kirjoittamia tekstejä, tilastoja, valokuvia, haastatteluvideoita, animaatioita, musiikkia, ääniefektejä ja piirroksia. Kokeilu myös osoitti, että multimediadokumenttien laatimiseen eri ammattialoilla tarvitaan audiovisuaalisten raportointiohjelmistojen kehittämistä.

Kirjoitussuunnitelman avulla voidaan eri hanketoimijat saattaa vuoropuheluun toistensa kanssa ja edistää monimuotoista ja moniäänistä hankekirjoittamista. Se myös avaa mahdollisuuden hankkeessa toimivien eri osapuolten kirjoittamisen potentiaalien tunnistamiseen. Erityisesti työelämän hanketoimijoiden mahdollisuudet ja intressit kirjoittamiseen jäävät usein havaitsematta, mitä kauempana työpaikka on tyypillisistä kirjoittamisen konteksteista (Alamargot ym. 2007). Kirjoitussuunnitelman käyttö tarjoaa samalla hanketoimijoille mahdollisuuden osallistua ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteisessä hanketoiminnassa muotoutuvien uusien kirjoittamisen genrejen kehittämiseen.

Interventionistinen kirjoittaminen yhteiskehittelynä

Kajamaa ja Kerosuo (2006) tutkivat Toimiva terveyskeskus –hankkeen pitkän aikavälin tulosten kestävyyttä ja tulosten leviämistä sosiaali- ja terveyskeskuksissa. Terveysasemilla hanke ankkuroitiin osaksi työtä, siihen omistauduttiin, mutta siihen kohdistettiin myös vastarintaa. Uutta toimintamallia vakiinnutettiin, ylläpidettiin ja jalostettiin, mutta toisaalta sitä myös horjutettiin ja sen annettiin rapautua. Tällöin muutokset koteloituivat suppeiksi paikallisiksi ratkaisuiksi, köyhtyivät tai unohtuivat kokonaan. Tutkimuksessa nousi selkeästi esille, että uudistusten leviäminen ei ole yksisuuntainen eikä suoraviivainen prosessi, vaan moneen suuntaan etenevien ja risteilevien kehityspolkujen kudelma (emt.).

Kajamaan ja Kerosuon tutkimus paljasti myös, että terveysasemilla oli panostettu intensiivisesti kehittämiseen vain projektin alkuvaiheessa, jolloin tehtiin pitkäjännitteistä suunnittelua ja uusien toimintatapojen mallinnusta. Työyhteisön ekspansiivisessa oppimisessa uuden toimintamallin toimeenpanoa kuitenkin edeltää uuden mallin tutkimiseen ja testaamiseen liittyvät oppimisteot (Engeström, painossa). Tämä merkitsee sitä, että interventiotoiminta tulisi kehittämishankkeissa kohdistaa myös tuotettujen mallien ja välineiden kokeilun ja käyttöönoton tukemiseen. Jotta kehittämishankkeissa tuotetut uudet toimintamallit ja välineet saataisiin käyttöön ja kokeilun kohteeksi omassa ja sidosryhmien organisaatioissa, tarvitaan hanketyöskentelyssä myös uudenlaista kirjoittamista. Tällaista kirjoittamista olen kutsunut interventionistiseksi kirjoittamiseksi (Lambert 2006a, 2007a).

Interventionistinen kirjoittaminen sijoittuu kehittämissyklissä uusien mallien ja välineiden kehittelyn ja käyttöönoton tukemisen vaiheisiin (KUVIO 1. ks. valitse oikean laidan sivupalkista liitetiedostot). Kehittäjät ja tutkijat osallistavat tällöin mallien ja välineiden potentiaaliset käyttäjät mukaan niiden yhteiseen kehittelyyn teksti-interventioiden avulla (esimerkiksi puheenvuoro, keskustelupaperi, hankekatsaus). Tekstit suuntautuvat moninaisille välineen käyttäjätahoille ja näin ollen myös erilaisille julkaisufoorumeille.

Interventionistisella kirjoittamisella ei ainoastaan kuvata muutosta, vaan pyritään aktiivisesti tuottamaan muutosta. Interventionistisessa kirjoittamisessa kirjoittaja asettaa tekstinsä keskustelun kohteeksi erilaisissa kehittämisen tiloissa (esim. seminaarit, kokoukset, lehtien keskustelufoorumit, internet-keskustelualustat) ja haastaa näissä lukijat aktiiviseen vuoropuheluun kanssaan. Uusien tuotteiden kehittely muotoutuu näin yhteiskehittelyksi (Engeström 2004), jossa käyttäjät saavat tutkittavakseen ja testattavakseen kehitteillä olevia välineitä ja kehittäjät puolestaan saavat uusia aineksia näiden jatkokehittelyyn ja löytävät niille myös uusia sovelluskohteita. Uusia malleja ja välineitä ei tällöin tarjota toimeenpantaviksi, ”kopioitaviksi” malleiksi vaan yhteisiksi oppimisen malleiksi. Yhteiskehittelyssä tuote vaatiikin jatkuvaa käyttäjien, kehittäjien, tutkijoiden ja tuotteen itsensä välistä vuoropuhelua, koska tuotteen tulee olla käyttäjän toimintaan sopeutuva (emt.).

Hankkeen kirjoitussuunnitelmaa rakennettaessa etsitään ja rakennetaan myös hanketoiminnan moniäänisyyttä tukevia kehittämisen tiloja, joissa tekstit ja niissä esitetetyt uudet mallit ja välineet voidaan asettaa kirjoittajan ja lukijan yhteisen pohdinnan ja kehittelyn kohteeksi. Suunnitelmaan myös kirjataan tekstien aikaansaama keskustelu, ”vastakaiku” (esim. uudet ideat, ehdotukset, kritiikki) kehittämisen tiloissa. Esimerkki interventionistisesta kirjoittamisesta näkyy kirjoitussuunnitelmassa (taulukko 1), jossa Osaaja.net –verkkojulkaisu esiintyy kehittämisen tilana.

Kehittämisen kieli

Millaista kirjoittamisen muotoa tarvitaan, kun pyritään saamaan hankkeissa tuotetut uudet mallit ja välineet yhteisen kokeilun, käyttöönoton ja tutkimisen kohteeksi?

Interventionistista kirjoittamista kehittäessäni olen rakentanut ja analysoinut (Lambert 2007a; Lambert, valmisteilla) hankkeessa tuotettuja tekstejä ja niihin liittyviä keskusteluja intertekstuaalisuuden näkökulmasta, suhteina, joita jokaisella tekstillä tai ilmaisulla on aiempaan, nykyiseen tai mahdolliseen tulevaan tekstiin (esim. Bazerman 2004a-b, 2007; Bazerman & Russell 2003; Engeström, R. 1999; Lemke 1992). Vastaavanlaista, uusien kirjoittamisen muotojen kehittämiseen tähtävää kokeilua ja sen analyysia on tehnyt omien tesktiensä kautta myös Bazerman (2004a), bahtinilaisiin näkökulmiin tukeutuva kirjoittamisen tutkija ja opettaja.

Interventionistisen kirjoittamisen myötä muotoutui uudenlainen kirjoittamisen muoto, jota olen kutsunut kehittämisen kieleksi (Lambert 2007a). Kehittämisen kieli on muotoutunut rakennettaessa useampien tekstien välisiä intertekstuaalisia merkityssuhteita kirjoittajan, lukijoiden sekä erilaisten kehittämisen tilojen välisenä dialogina. Tällöin on ollut mahdollista tuottaa merkityksiä, jotka eivät olisi olleet mahdollisia yhden yksittäisen tekstin avulla. Näin kieli näyttäytyy, ei vain muotona ja rakenteena, vaan erilaisten merkitysten rakentajana (Ritva Engeström 1999). Seuraavassa tarkastelen lähemmin analyysin tuloksena syntyneen kehittämisen kielen ominaispiirteitä.

Jotta uuden toimintamallin ja välineiden käyttöönottajat voivat ymmärtää, millaisen muutos- ja kehitysprosessin tuloksena välineet ovat syntyneet, on hankkeissa tuotetuissa teksteissä pyrittävä lisäämään kehittämistoiminnan läpinäkyvyyttä. Kirjoittajan on autettava välineen käyttöönottajia ymmärtämään, miten nykytilanteen ongelmat on tunnistettu, miten niiden alkusyyt on analysoitu, mistä ensimmäistä ideaa tai ponnahduslautaa kehittämiseen on haettu ja miten mahdollisen muutoksen kehityssuuntia on kuvattu. Käyttöönottajien tulee voida havaita, miten nämä kaikki vaiheet ovat tuottaneet materiaalia uudelle toimintamallille tai työvälineelle, jonka he mahdollisesti ottaisivat käyttöönsä uuden toimintansa välittäjinä (Virkkunen 2004).

Kehittämistoiminnan läpinäkyvyyden lisääminen teksteissä edellyttää, että hanketoimijat pohtivat ja muovaavat systemaattisesti hankeprosessin kuluessa niitä metodologisia periaatteita ja käsitteitä, jotka ohjaavat ja motivoivat hankkeen etenemistä ja käytettyjä metodeja. Tällaisten monitahoisten käsitteiden avulla voidaan lukijoita auttaa ymmärtämään kehittämistyön dynamiikkaa ja mekanismeja, jäsentämään kehittämisen kohdetta sekä hahmottamaan tulevaisuuden mahdollisuuksia (ks. Pasanen, Engeström & Toiviainen 2005).

Työelämän organisaatioiden ja ammattikorkeakoulujen yhteisessä hanketoiminnassa työntekijät ovat oman työnsä, työyhteisönsä ja organisaationsa kehittäjiä. Kuitenkin hankkeista tuotetuissa julkaisuissa kehittämistyön omakohtaisuus peittyy usein perinteisen kehittämis-, tutkimus- tai arviointiraportoinnin alle. Uuden toimintamallin ja välineiden käsitteellisen kehittämisen ja sen omakohtaisen kokemisen välille syntyy helposti kuilu. Siksi hanketoimintaan liittyvissä oppimisprosesseissa myös kokemukselliset prosessit ovat tärkeitä (Engeström & Virkkunen 2007). Hankkkeessa kirjoitettaessa nouseekin esille, millaisesta asemasta käsin kirjoittaja kehittämiskohdettaan katsoo ja tulkitsee. Kehittämisen kielellä tuotetussa tekstissä tämä näkyy kehittäjien paikantumisena (esim. Taira 2004).

Paikantuminen voidaan rakentaa tekstiin hyödyntämällä esimerkisi erilaisia etnografisen kirjoittamisen muotoja (esim. Coffey 1999; Bochner & Ellis 2002; Lappalainen ym. 2007; Latvala, Peltonen & Saresma 2004). Tällöin hanketoimijat voivat teksteissään antaa lukijoille mahdollisuuden tutkia niitä moninaisia suhteita, joita hanketoiminnan aikana syntyy kehittäjässä itsessään, kehittäjän ja kentän välillä sekä tutkittavien välillä (Palmu 2007). Autobiografisissa, omaelämänkerrallisessa otteessa tutkittava ilmiö ja omaa itseä koskeva, henkilökohtainen kertomus kietoutuvat yhteen. Coffey (1999) ehdottaa äänen tai äänten antamista tekstille (voicing the text), jolloin hanketoimijat voivat tuoda esiin omia tarkoitusperiään, tahtopyrkimyksiään, tunnustuksiaan, havaintojaan ja ”tilityksiään” kehittämistyön eri vaiheissa kirjoitetuissa teksteissä. Eräsaari (1995) tuo esille, että minän kirjoittaminen näkyville tekstiin tekee mahdolliseksi lukijan ”puhua takaisin”, jolloin kirjoittajan ja lukijan välille syntyy eräänlainen dialoginen suhde.

Hanketoimijoiden on hyödyllistä heti hankkeen alusta alkaen pitää esimerkiksi hankepäiväkirjaa tai tehdä kenttämuistiinpanoja, joihin voi kirjata omia havaintoja, kuvauksia ja tuntemuksia kentältä (ks. tarkemmin esim. Lappalainen ym. 2007). Muistiinpanot toimivat ikään kuin tekstuaalisena muistina (Palmu 2003) siitä fyysisestä kentästä, jossa työntekijät ovat kehittämistyötään tehneet. Myös ammatillisia dokumentteja (esim. blogit) voitaisiin hyödyntää entistä enemmän paikantamisessa ja työntekijöiden kokemuksellisten prosessien esiintuomisessa.

Kehittämisen kielellä kirjoitetuissa teksteissä rakennetaan myös aktiivisesti vuoropuhelua lukijoiden kanssa, jolloin tekstit toimivat yhteiskehittelyn välineinä. Tätä varten hyödynnetään olemassaolevia tai organisoidaan uusia kehittämisen tiloja. Näkökulmien vuoropuhelun aikaansaaminen edellyttää dialogisten välineiden käyttöä, joilla osapuolet provosoivat toisiaan yhteistoiminnalliseen keskusteluasetelmaan (esim. Virkkunen 1995). Tällaisia välineitä voivat olla esimerkiksi tietylle henkilöryhmälle tai toimijataholle osoitetut ongelmat, avoimet kysymykset tai tarttuminen toisen osapuolen keskustelualoitteeseen (emt.). Monien verkkolehtien, kuten käsillä olevan Osaaja.net –verkkojulkaisun sisältämä kommentointi- ja keskustelumahdollisuus, tarjoaa nykyisin mahdollisuuden haastaa lukijat vuoropuheluun kirjoittajan kanssa.

Kuvaamani kehittämisen kieli edellyttää vielä empiiristä ja käsitteellistä edelleenkehittelyä.

Kiinnostava tutkimuksen kohde on muun muassa, voiko kehittämisen kielestä muodostua Spinuzzin (2003) kuvaama, kahden tai useamman erillisen toiminnon yhdistymisestä syntyvä hybridi genre? Sen sisältämät genret ovat kehittyneet historiallisesti eri aikoina ja eri toimintajärjestelmissä, kuten esimerkiksi ammattikorkeakouluissa ja työelämän organisaatioissa. Hybridi genressä tunnistetaan aluksi sen ”vanhempien” historia ja siitä voidaan löytää tuttuja piirteitä, jotka edistävät sen käyttöön siirtymistä. Rakentamalla kehittämisen kieltä hybridin genren suuntaan voitaisiin ehkä samalla rakentaa uusia siltoja ja löytää uudenlaista yhteistyötä edellämainittujen toimintojen välille, vaikka genrejen yhteensovittaminen nostaisikin esiin jännitteitä näiden toimintojen välillä. Tärkeintä on kuitenkin, että hanketoiminnan moniäänisyys rakennetaan kehittämistyön eri vaiheissa tapahtuvaan kirjoittamiseen niin, että toimintaan osallistuvien eri osapuolten näkökulmat saatetaan esille ja vuoropuheluun keskenään hankekirjoittamisen kokonaisuudessa.

Lopuksi

Työelämän organisaatioiden ja ammattikorkeakoulujen yhteinen hanketoiminta on moniäänistä toimintaa, jossa hanketoimijoiden moninaiset näkökulmat ja intressit kohtaavat ja törmäävät.

Verkostoituvan ja monimutkaistuvan hanketoiminnan ja siihen liittyvän kirjoittamisen välille on kuitenkin rakentunut kuilu, jossa kirjoittamisen yhteyttä hanketoimintaan on yhä vaikeampi hahmottaa. Tässä artikkelissa olen esitellyt hanketoimintaa ja kirjoittamista yhteenkytkeviä välineitä ja malleja, joiden avulla hanketoimijat voivat yhdessä osallistua kirjoittamisen suunnitteluun hankkeen muuttuvan kehittämiskohteen suuntaamana. Kirjoittamista kehitetään tällöin monimuotoisena ja moniäänisenä hankekirjoittamisena, jossa hanketoimijat tuottavat eri tarkoituksessa ja erilaisissa kokoonpanoissa laadittuja sekä eri kohderyhmille ja erilaisille julkaisu- tai keskustelufoorumeille suunnattuja monimuotoisia tekstejä ja dokumentteja. Hankekirjoittaminen tarjoaa samalla uudenlaisen mahdollisuuden työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteistyölle ja avaa mahdollisuuden hankkeessa toimivien eri osapuolten kirjoittamisen intressien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen.

Työelämän organisaatioiden ja ammattikorkeakoulujen yhteisessä hanketoiminnassa saadaan usein aikaan merkittäviä tuloksia. Huolenaiheeksi on kuitenkin noussut kehittämistyön kestävyys ja tulosten leviämisen problematiikka. Hanketyöskentelyssä tarvitaankin kirjoittamista, jolla ei ainoastaan kuvata muutosta, vaan pyritään aktiivisesti tuottamaan muutosta. Interventionistinen kirjoittaminen tarjoaa mahdollisuuden saattaa kehittämishankkeissa tuotetut uudet toimintamallit ja välineet käytön ja kokeilun kohteeksi omassa ja sidosryhmien organisaatioissa. Kirjoittamisen kohteena ovat tällöin mallien ja välineiden moninaiset käyttäjätahot, jolloin tekstit suuntautuvat myös erilaisille julkaisufoorumeille tai muihin moniäänisen vuoropuhelun mahdollistaviin kehittämisen tiloihin. Interventionistisen kirjoittamisen avulla uusien tuotteiden kehittely muotoutuu yhteiskehittelyksi (Engeström 2004), joka on jatkuvaa käyttäjien, kehittäjien, tutkijoiden ja tuotteen itsensä välistä vuoropuhelua.

Jotta uuden toimintamallin ja välineiden käyttöönottajat voivat ymmärtää, millaisen muutos- ja kehitysprosessin tuloksena välineet ovat syntyneet, on hankkeissa tuotetuissa teksteissä pyrittävä lisäämään kehittämistoiminnan läpinäkyvyyttä. Jotta voitaisiin ylittää uusien mallien käsitteellisen kehittämisen ja niiden omakohtaisen kokemisen välille helposti muodostuva kuilu, on tärkeä myös tuoda esille kehittämistyössä syntyneitä kokemuksellisia prosesseja. Interventionistinen kirjoittaminen avaakin samalla mahdollisuuden uudenlaisen kirjoittamisen muodon, kehittämisen kielen muotoutumiseen.

Lähteet

Alamargot, D., Terrier, P. & Cellier, J-M. (toim.). 2007. Written Documents in the Workplace. Elsevier. Amsterdam.

Alasoini, T. 2006. Osallistava ohjelmallinen kehittäminen tietoyhteiskunnassa. Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim.), Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerus Kirjapaino Oy, 35-52.

Arnkil, R. 2006. Hyvien käytäntöjen levittäminen EU:n kehittämisstrategiana. Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim), Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerrus Kirjapaino Oy, 55-72.

Arnkil, T. E. 2006. Okavango-kehittäminen – Välittääkö kukaan jatkuvuudesta? Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim, Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerrus Kirjapaino Oy, 75-88.

Bazerman, C. (toim.) 2007. Handbook of research on writing. History, society, school, individual, text. Lawrence Erlbaum Associates. Taylor & Francis Group. New York.

Bazerman, C. 2004a. Intertextualities: Volosinov, Bakhtin, Literary Theory, and Literacy Studies. Teoksessa A. F. Ball & S. Freedman (toim.), Bakhtinian Perspectives on Language, Literacy, and Learning. Cambridge University Press, 53-65.

Bazerman, C. 2004b. Intertextuality: How Texts Rely on Other Texts. Teoksessa C. Bazerman & P. Prior (toim.), What Writing Does and How it does it? An introduction to analyzing Texts and Textual Practices. Lawrence Erlbaum Associates, 83-122.

Bazerman, C. & Russell, D. R. (toim), 2003. Writing selves – writing societes. Research from activity perspectives. The WAC Clearinghouse. Colorado State University.

Bochner, A. P. & Ellis, C. (toim.) 2002. Ethnographically Speaking. Autoethnography, Literature, and Aesthetics. ALTAMIRA Press.

Coffey, A. 1999. The ethnographic self. Fieldwork and the representation of identity. London: Sage Publications.

Engeström, R. 1999. Toiminnan moniäänisyys. Tutkimus lääkärinvastaanottojen keskusteluista. Helsinki: Yliopistopaino.

Engeström, Y. 1995. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Hallinnon kehittämiskeskus.

Engeström, Y. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino.

Engeström, Y. (painossa). From learning environments and implementation to activity systems and expansive learning.

Engeström, Y. & Virkkunen, J. 2007. Muutoslaboratorio – kehittävän työntutkimuksen uusi vaihe.

Teoksessa E. Ramstad & T. Alasoini (toim.), Työelämän tutkimusavusteinen kehittäminen Suomessa: Lähestymistapoja, menetelmiä, kokemuksia, tulevaisuuden haasteita. Helsinki: Tykes, 67-88.

Eräsaari, L. 1995. Kohtaamisia byrokraattisilla näyttämöillä. Tampere: Gaudeamus.

Hyrkkänen, U.2007. Käsityksistä ajatuksen poluille. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan konseptin kehittäminen. Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 210. Helsingin yliopisto. Helsinki: Yliopistopaino.

Kajamaa, A. & Kerosuo, H. 2006. Mitä toimintatavan kehittämisprojektista seurasi? Kehittämisen tulosten kestävyys ja leviäminen terveydenhuollossa. KONSEPTI – toimintakonseptien uudistajien verkkolehti, 3 (2). www.muutoslaboratorio.fi/konsepti

Kankkunen, T. 2007. Monimediaisuuden äärellä. Teoksessa Lappalainen, S., Hynninen, P., Kankkunen, t., Lahelma, E. & Tolonen, T. (toim.), Etnografia metodologiana. Tampere: Vastapaino, 176-205.

Kalima, R. 2004. Opiskeluaikojen pitkittyminen ja opintojen keskeytyminen Helsingin ammattikorkeakoulussa. Kasvatustieteiden lisensiaatin tutkimus. Tampereen yliopisto.

Lambert, P. 2005. Hankkeelle kirjoitussuunnitelma. KeVer 4 (4). http://www.hamk.fi/kever

Lambert, P. 2006a. Interventionist writing in research and developmental projects. SIG Writing Publications. www.sigwritingpublicatins.org

Lambert, P. 2006b. Kirjoittamisen välineiden kehittäminen ammattikorkeakouluissa. SISUKAS.

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen verkkolehti. http://sisukas.jamk.fi. Syyskuu 2006.

Lambert, P. 2007a. Interventionistinen kirjoittaminen ammattikorkeakoulujen kehittämishankkeissa. Tutkijan oma Tutkimusmatka käsitteen mallintamiseksi. KeVer 3 (6). http://www.hamk.fi/kever

Lambert, P. 2007b. Kirjoittamisen uudet välineet ammattikorkeakouluissa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 2 (9), 15-26.

Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. 2005. Kirjoittamisen genren kehittäminen. Teoksessa L. Vanhanen-Nuutinen & P. Lambert (toim.) Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa. Helsinki: Edita Oy, 13-43.

Lappalainen, S., Hynninen, P., Kankkunen, t., Lahelma, E. & Tolonen, T. 2007 (Toim.), Etnografia metodologiana. Tampere: Vastapaino.

Latvala, J., Peltonen, E. & Saresma, T. (toim.) 2004. Tutkija kertojana. Tunteet, tutkimusprosessi ja kirjoittaminen. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 79. Jyväskylän yliopisto. Gummerus Kirjapaino Oy.

Lemke, J. L. 1992. Intertextuality and Educational Research. Linguistics and Education 4, 255-256.

Leontjev, A. 1978. Activity, concsciousness, and personality. Englewood Cliffs: Prentice-Hall.

Miettinen, R. & Virkkunen, J. 2006. Learning in and for work, and joint construction of mediational artifacts: an activity theoretical view. Teoksessa E. Antonacopoulou, P. Jarvis, V. Anderson, B. Elkjaer & S. Hoeyrup (toim.) Learning, working and living. Mapping the terrain of working life learning. Palgrave: Routledge, 154-169.

Narayanan, N. H. 2007. The impact of Cognitively Based Design of Expository Multimedia. Teoksessa D. Alamargot, P. Terrier. & J-M. Cellier (toim.). Written Documents in the Workplace. Elsevier. Amsterdam, 243-259.

Olivero, F. 2007. Videopapers as an innovative tool in the context of teacher education and research dissemination. Symposium organized at International Conference of European Association for Research on Learning and Instruction (EARLI), Budapest 28.8 – 1.9.2007.

Palmu, T. 2003. Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä. Etnografia yläasteen äidinkielen oppitunneilla. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 189.

Palmu 2007. Kenttä, kirjoittaminen, analyysi – yhteenkietoutumia. Teoksessa Lappalainen, S., Hynninen, P., Kankkunen, t., Lahelma, E. & Tolonen, T. (toim.), Etnografia metodologiana. Tampere: Vastapaino, 137-150.

Pasanen, A., Engeström, Y. & Toiviainen, H. 2005. Tulevaisuutta hahmottavien ”minne” –käsitteiden yhteistoiminnallinen muodostaminen. Teoksessa KONSEPTI –toimintakonseptin kehittäjien verkkolehti, 2(2).

Russell, D. R. 1997. Writing and Genre in Higher Education and Workplaces: A Review of Studies that use Cultural-Historical Activity Theory. Mind, Culture, and Activity: An International Journal 4(4): 224-237.

Russell, D. R. & Yanez, A. 2003. „Big Picture People Rarely become historians“: Genre systems and the contradictions of general education. Teoksessa C. Bazerman & D. R. Russell (toim.) Writing Selves - Writing Societes. Research from Activity Perspectives. The WAC Clearinghouse. Colorado State University, 332-362.

Seppänen-Järvelä, R. 2007. Suunnittelurationalismista hyviin käytäntöihin – kehittämisen menetelmien ja ajattelutapojen muodonmuutos. Teoksessa R. Seppänen-Järvelä & V. Karjalainen (toim). 2007. Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerrus Kirjapaino Oy, 17-33.

Seppänen-Järvelä, R. & Karjalainen, V. (toim). 2007. Kehittämistyön risteyksiä. Stakes. Gummerrus Kirjapaino Oy.

Spinuzzi, C. 2003. Tracing genres through organizations. A sociocultural approach to information design.The MIT Press.

Stolt, T., Nuutinen, H. & Rautkorpi, T. 2005. Audiovisuaalinen raportointi moniäänisyyden edistäjänä. Teoksessa L. Vanhanen-Nuutinen, L. & P. Lambert (toim.). 2005. Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa. Helsinki: Edita Oy, 145-164.

Taira, T. 2004. Identiteettipolitiikan vaihtoehto? Paikantumimnen ja henkilökohtaisuus sitoutumisena. Teoksessa J. Latvala, E. Peltonen & T. Saresma (toim.) Tutkija kertojana. Tunteet, tutkimusprosessi ja kirjoittaminen. Nykykulttuuri. Gummerus Oy, 109-133.

Toljamo, M. & Isohanni, I. 2007. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö osana työelämän tutkimusta ja kehittämistä. Teoksessa E. Ramstad & T. Alasoini (toim.), Työelämän tutkimusavusteinen kehittäminen Suomessa: Lähestymistapoja, menetelmiä, kokemuksia, tulevaisuuden haasteita. Helsinki: Tykes, 298-311.

Vanhanen-Nuutinen, L. 2006a. Yhdessä kirjoittamista kehittämässä. Teoksessa H. Kotila (toim.) Opettajana ammattikorkeakoulussa. Helsinki: Edita Oy, 203-215

Vanhanen-Nuutinen, L. 2006b. Kirjoitussopimus yhdessä kirjoittamisen ohjaamiseen opetuksessa ja tutkimus- ja kehityshankkeissa. KeVer 4 (5). http://www.hamk.fi/kever

Vanhanen-Nuutinen, L. & Lambert, P. (toim.). 2005. Hankkeesta julkaisuksi. Kirjoittaminen ammattikorkeakoulun ja työelämän kehityshankkeissa. Helsinki: Edita Oy.

Vanhanen-Nuutinen, L., Lumme, R. & Helenius, J. 2007. Yhteiskirjoittamisen jännitteet ammattikorkeakoulun ja työelämän kehittämishankkeessa. KeVer 3(6). http://www.hamk.fi/kever

Virkkunen, J. 1995. Työpaikkatarkastuksen ristiriidat ja niiden ylittämisen mahdollisuudet. Tutkimus keskusteluun perustuvan työn välineistä ja tuloksellisuudesta. Helsinki: Työministeriö.

Virkkunen, J. 2004. Developmental interventions in work activities – an activity theoretical interpretation. Teoksessa T. Kontinen (toim.), Actor and activity perspectives. (ss. 37-66). Helsingin yliopisto. Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikkö ja Kehitysmaatutkimuksen instituutti, 37-66.