Yrittäjätoimijan näkökulma kehittämisjännitteistä

Sari Rauvanto

Yrittäjä, mikä ihme se on?

"Vain kuolleet kalat uivat virran mukana". Siinä on mottoni, ja se varmaan kuvaa ajatteluani kohtuullisen hyvin. Yrittäjyys vaatii sitkeyttä ja muutenkin melkoisen vahvaa luonnetta. Yrittäjä on tottunut tekemään miten haluaa, mutta myös kantamaan teoistaan ja sanomisistaan vastuun. Ei voi piiloutua organisaation taakse, ja usein virheet tuntuvat omassa rahapussissa sen pussin keveytenä.

Suomalaiset eivät ole erityisen innokkaita yrittäjiä. Yrittäjän ammatista ei haaveilla, ellei nyt nuorempi sukupolvi ole alkanut viime aikoina muuttaa asenteitaan. Kun synnyin 1960-luvulla Suomeen, yrittäjät olivat niitä ketkuja, jotka huijasivat ihmisiltä rahat ja muutenkin sortivat muita ihmisiä. En tuntenut yrittäjiä, sillä silloin ei maanviljelijöistä puhuttu maatalousyrittäjinä, kuten nykyään. Olin siis koululaitoksen ja median armoilla käsityksissäni.

Myöhemmin kuvani yrittäjyydestä muuttui, ja kyllästyneenä erilaisiin organisaatioleikkeihin jätin it-alan ja siirryin Vanhaan Porvooseen yrittäjäksi. Valitsin aloista rankimman eli erikoiskaupan. Kuulostaa mukavalta ja idylliseltä olla kauppiaana historiallisessa Vanhassa Porvoossa, mutta hetkittäin on idylli siitä kaukana. Kun kaksisataa kiinalaista talvisena päivänä piipahtaa putiikissa sotkemassa paikat pelottaen ne ainoat suomalaiset asiakkaat pois eikä kukaan osta mitään, ei tunnu kovin mukavalta. Toki sitten moni asia on palkitsevaa, enkä oikeasti kadu yrittäjäksi ryhtymistä.

Yrittäjäkehittäjä?

Yrittäjiä on monenlaisia, ja olen havainnut joidenkin yrittäjien välttelevän kontakteja muihin yrittäjiin ja yhteistyöhön. Itse kuitenkin mottonikin mukaan en halua tyytyä sovinnaisiin ja valmiisiin ratkaisuihin, jos uskon muitakin vaihtoehtoja olevan. Haluan oppia uusia asioita ja kehittää omaa työtäni ja yritystäni, ja myös alueen kehitys on minulle tärkeää. En yksinkertaisesti uskalla jättäytyä sen varaan, että alueen matkailua ja muita tärkeitä liiketoimintaani vaikuttavia asioita voidaan kehittää pelkästään virkamiesten ja oppilaitosten varassa. Monella yrityksellä on kehittämiseen varattu aika ja raha todella vähäistä tai olematonta. Yritysmaailmassa olin isossakin mittakaavassa nähnyt, kuinka katastrofaalisia voivat seuraukset olla, jos toimintaa ei kehitetä lyhytnäköisen säästön takia.

Olen joskus melko suorapuheinen ja kun tapasin HAAGA-HELIAn matkailun kehittämisen ihmisiä Porvoossa ensimmäisessä tapaamisessa, kerroin melko suoraan tulleeni mukaan valvoakseni miten rahoja käytetään (siis tuhlataan). Kerroin tuossa tapaamisessa olevani kiinnostunut yhteistyöstä, kun tulevista mahdollisuuksista puhuttiin. Siinä vaiheessa en kylläkään vielä arvannut, mihin tulin ryhtyneeksi ja melko kokonaisvaltaisestikin.

Mitä kieltä Suomessa puhutaan?

Aloitimme VIVA Porvoo - Borgå hankkeen (Vanhan Porvoon kehittämishanke) palavereilla, ja jokunen tovi vierähti siinäkin, että opimme puhumaan samaa kieltä. Käytetty kieli kun ei ollut sitä liikekieltä, jota olin tottunut käyttämään eikä normaalia puhekieltäkään. Ryhmän oppilaitoksesta tulevat ihmiset olivat aluksi kuin ulkoavaruudesta maahan tippuneita outoja olioita. Saattaa olla, että hekin ajattelivat minusta samoin.

Jännitteet?

Ennen kuin alueen kehittämiseen liittyvä projektimme oli alkanutkaan, tiesin monenlaisista jännitteistä alueella. Alueella toimii Kauppiasyhdistys, jonka toiminnasta olin kuullut paljon ristiriitaista, ja minulle oli kuvattu monta alueen yrittäjää erittäin hankaliksi ihmisiksi. Olin myös henkilökohtaisesti joutunut erään kauppiaan suusanallisen hyökkäyksen kohteeksi. Yhteistyön mahdollisuudet tuntuivat alussa erittäin haasteellisilta.

Kehitysprojektissa havaittiin jännitteitä, kun huomasimme käsittelevämme samoja jo kertaalleen käsiteltyä asioita jatkuvasti. Joidenkin henkilöiden jatkuva epävarmuus ja kyvyttömyys sitoutua päätöksiin kertoivat siitä, että he eivät kokeneet saavansa riittävää luottamusta edustamansa ryhmän edessä. Heillä oli vaikeuksia viedä asioita eteenpäin, ja selkeästi joidenkin ihmisten kohdalla havaittiin, he eivät uskaltaneet edustaa projektia omassa ryhmässään.

Projektin kannustamana suostuin valintaani Vanhan Porvoon Kauppiasyhdistyksen sihteeriksi ja tiedottajaksi. Ilman projektin tukea ensimmäiset yhdistyksen hallituksen kokoukset olisivat varmasti jääneet viimeisiksi minulle. Projektin edustajana huomasin, että jouduin puolustamaan hanketta, eli käsitykset siitä olivat negatiivisia, vaikkei mitään kovin radikaalia ollut tapahtunutkaan. En muista vuosiin joutuneeni vastaavaan "käsittelyyn". Onneksi parrausryhmäni eli projektin muut henkilöt etenkin HAAGA-HELIAsta analysoivat kanssani tilannetta jälkikäteen. Käsitykseni mukaan jännitteet johtuivat ja johtuvat siitä, että Kauppiasyhdistys ei ole aina saanut täysin oikeudenmukaista kohtelua yhdistyksenä kaupungissa ja yhdistyksessä aktiivisesti toimivien henkilöiden pelosta, että päätöksenteko liukenee heidän käsistään. Erittäin suuri on pelko, ettei enää osaa tai pärjää, jos tulee muutoksia.

Porvoon kaupungissa kulkee selkeästi sillan kohdalla raja, uuden Porvoon ja vanhan Porvoon raja. Henkisesti tuota rajaa ei ole helppo ylittää. Kuva Vanhasta Porvoosta jokiaittoineen on piirtynyt kaikkien mieleen. Vanhalla Porvoolla myydään Porvoota matkailijoiden lisäksi uusille asukkaille ja yrityksille. Porvoon status on melko korkea, ja asukasluku kasvaa jatkuvasti. Kuitenkin jopa projektissa sanoi kaupungin edustaja, että Vanhan Porvoon yrittäjäthän ovat semmoisia "elämäntapayrittäjiä". Alueen yrittäjiä loukkaa jatkuvasti se, että aluetta ei kehitetä infran yms. osalta, mutta uusi kaupunginosa on saanut uusia istutuksia ja jokiranta siltä puolelta on tehty todella upeaksi. Uuden kaupunginosan kauppaliikkeet eivät toisaalta pidä siitä, että vanha kaupunki on paljon julkisuudessa ja että Porvoota mainostetaan aina Vanhan Porvoon kuvalla.

Yllättävää on myös ollut, kuinka vähän ennen tätä hanketta yhteistyötä alueella on tehty. Kauppiasyhdistyksessä ei ole ollut riittävää tietoa prosesseista, joilla aluetta voisi kehittää tai kuka ylipäätään asioista päättää. On myös vielä lukuisa määrä tahoja, joiden kanssa kehitystyötä pitäisi aloittaa tai jatkaa. Suunnitelmallista yhteistyön kehittämistä ei ole ollut. Tieto ei myöskään ole kulkenut, joten siksikin ennakkoluulot ja uskomukset ovat levinneet.

Projektin suurin haaste on ollut näiden sisäisten jännitteiden havaitseminen ja asioihin avoimesti ja ennakkoluulottomasti puuttuminen. Se on vienyt paljon aikaa, ja työ jatkuu edelleen. Uskon, että olemme jokainen oppineet tässä projektissa oleellisia asioita kehittämistyöstä erittäin haasteellisessa ympäristössä. Itse olen kokenut todella positiivisena yhteistyön HAAGA-HELIAn kanssa. Olen oppinut, miten johdonmukaisesti jännitteitä voidaan analysoida ja asioita viedä eteenpäin rohkeasti.

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?

Olen liike-elämässä tottunut hyvinkin haastaviin tilanteisiin. Jos ei ymmärrä ihmisten inhimillisiä heikkouksia ja vahvuuksia ja sitä, miten ihmisiin voi positiivisella tavalla vaikuttaa, ei voi tehdä kehitystyötä menestyksellä. Jännitteiden havaitseminen on tärkeää. Ihminen on kaiken kehitystyön tärkein asia.