Tutkimustiedon käytön osaajaksi ammattikorkeakoulussa

Asta Heikkilä

Tutkimusnäyttöön perustuva toiminta terveydenhuollossa

Näyttöön perustuvan toiminnan kehittäminen terveydenhuollossa on ollut ajankohtaista ja keskeistä viimeisen lähes kahden vuosikymmenen ajan niin kansainvälisesti kuin kansallisesti (Fawcett ym. 2001; FinOHTA 2008). Vaatimuksiin terveydenhuollon päätösten ja toimintojen perustumisesta tutkimusnäyttöön ovat vaikuttaneet terveydenhuollon kustannusten nousu ja tarve palvelujen laadun kehittämiseen ja asiakkaiden kasvaviin odotuksiin vastaaminen. Resurssien rajallisuuden vuoksi on välttämätöntä, että toiminnat ovat vaikuttavia ja tehokkaita. Ihmiset ovat tänä päivänä pitkälle koulutettuja ja he edellyttävät saavansa hyvää palvelua ja hoitoa, joka edistää heidän terveyttään ja sairaudesta toipumistaan. Terveydenhuollossa toiminnan perusteluksi ei riitä, että ”näinhän meillä on tehty kaksikymmentä vuotta ja hyvin sujuu”, vaan toimintojen perustaksi on oltava myös tutkimusnäyttöä. Vaikuttava, tehokas ja laadukas eli lyhyesti sanottuna hyvin toimiva terveydenhuolto on kaikkien veronmaksajien sekä palvelun saajien ja tuottajien etu.

Toimintojen perustumista vahvasti tutkimustietoon on ajoittain kritisoitu peläten sen johtavan kaavamaiseen toimintaan ja keittokirjamaiseen hoidon toteuttamiseen. Näyttöön perustuvassa toiminnassa on keskeistä uusimman tutkimustiedon hyödyntäminen, mutta se ei kuitenkaan yksistään riitä. Kun näyttöön perustuva toiminta toteutuu käytännössä, niin siinä yhdistyvät paras saatavilla oleva tutkimusnäyttö, tieto asiakkaan tarpeista, toiveista ja mieltymyksistä, työntekijän kliininen asiantuntemus (ns. kokemusnäyttö) sekä organisaation voimavarat eheäksi kokonaisuudeksi (Sackett ym. 1997; Cullum 2000). Systemaattisimmin näyttöön perustuvaa toimintaa on kehitetty lääketieteen alalla 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja hieman myöhemmin myös hoitotyön alueella. Näkemys toimintojen perustumisesta tutkimusnäyttöön on terveydenhuollon lisäksi laajentumassa vähitellen myös muille aloille, kuten sosiaalialalle (esim. Korteniemi & Borg 2008).

Tutkimustiedon vahvuus arki- ja kokemustietoon verrattuna on tiedon tuottamisprosessin ja tulosten systemaattisuus, loogisuus, luotettavuus, kontrolloitavuus, julkisuus, kriittisyys ja väitteiden perusteltavuus. Tutkimustieto on jatkuvasti kehittyvää ja uusiutuvaa ja tutkimustuloksia tuleekin ajatella tiettyinä todennäköisyyksinä. Tutkimustiedon hankinnassa käytetään useita eri lähestymistapoja ja kirjallisuudessa on käyty keskustelua siitä, mitkä tutkimusasetelmat ja -menetelmät tuottavat ”parasta” tietoa hoitotyöhön. Yleinen näkemys on, että paras menetelmä on se, jolla saadaan parhaiten vastaus esitettyyn tutkimuskysymykseen. Jokaisessa tutkimusasetelmassa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Terveystieteellistä tutkimustietoa on tänä päivänä runsaasti saatavilla päätösten perustaksi. Hoitotyön käytännöt perustuvat kuitenkin vielä suurelta osin kokemustietoon (esim. Fink ym. 2005). Käytäntöjen muuttaminen tutkimustietoon perustuviksi vaatii terveydenhuollon organisaatioiden luomia edellytyksiä ja mahdollisuuksia, mutta erityisesti hoitotyöntekijöiden motivaatiota ja osaamista.

Tutkimustiedon suuren määrän hallintaan ja tiedon saavuttamattomuuteen on ehdotettu avuksi systemaattisia katsauksia, meta-analyysejä ja hoitosuosituksia, joissa tutkimustietoa on koottu yhteen ja esitetty tiivistetysti. Esimerkiksi lääketieteen puolella on Suomessa jo useiden vuosien ajan tehty ja julkaistu Käypä Hoito -suosituksia (Duodecim 2008). Hoitotyöhön on tänä vuonna saatu ensimmäinen systemaattisesti koottu hoitosuositus lasten kaltoinkohtelusta (Hoitotyön tutkimussäätiö 2008). Tiivistettyä tietoa voidaankin pitää ensisijaisena tutkimustiedon lähteenä kiireisessä työelämässä.

Tutkimustiedon käyttö osana informaatiolukutaitoa

Edellä tarkasteltiin tutkimustiedon piirteitä, mutta miten tutkimustietoa sitten käytetään? Hoitotieteellisessä kirjallisuudessa käsitteellä tutkimustiedon käyttö tarkoitetaan useita eri asioita. Kyseinen käsite on tutkimuksissa yleensä huonosti määritelty ja sitä käytetään moniselitteisesti. Lisäksi on epäselvää pitäisikö tutkimustiedon käyttö ymmärtää lopputuotoksena vai prosessina. (Estabrooks ym. 2003.) Eri kirjoittajien mukaan tutkimustiedon käytön kuvaukset vaihtelevat sekä merkitystensä että nimitystensä mukaan. Tavallisimmin tutkimustiedon käytöllä on tarkoitettu tulosten suoraa soveltamista jonkun ongelman ratkaisemiseksi hoitotyössä. Osa tutkijoista ymmärtää tiedon käytön laajemmin sisällyttäen siihen myös tutkimustiedon hankinnan ja arvioinnin. (Taulukko 1, mukaeltu Heikkilä 2005.)

TAULUKKO 1. Tutkimustiedon käyttöä kuvaavia käsitteitä ja merkityksiä

Käsite	Merkitys
Tutkimuksen käyttö/hyödyntäminen Stetler 1994	Tutkimustiedon käyttö a) käytännön ongelman ratkaisuun hoitotyössä, b) tietoisuuden ja oman ymmärryksen lisäämiseen aiheesta tai c) oikeuttamaan terveydenhuollon päätöksentekoa.
Tutkimuksen käyttö French 2005	Prosessi, joka sisältää tutkimuksen tärkeyden tunnistamisen, tutkimustiedon vahvistamisen suhteessa aikaisempaan tietoon, tutkimustiedon etujen, haittojen, riskien ja kustannusten arvioinnin sekä tutkimustiedon soveltamisen punniten mahdollisuudet ja käytännön toteutuksen.
Tutkimusnäytön käyttö Mulhall ym. 2000	Tutkimustiedon hankita, lukeminen ja arviointi tarkoituksena lisätä omaa tietoa ja ymmärrystä aiheesta. Tiedon soveltaminen (implementation) tapahtuu silloin, kun tutkimustuloksiin perustuvia muutoksia tehdään käytännössä.
Tutkimustaidot Pearcey 1995	Tiedon hankinta, lukeminen, arviointi ja soveltaminen käytäntöön tai opetukseen
Informaatiolukutaito Elomaa 2003	Tutkimustiedosta tietoisuus ja ajan tasalla pysyminen, tiedon hankinta ja kriittinen arviointi
Informaatiolukutaito Jacobs ym. 2003	Tiedon rakentumisen ja sen tieteellisen tuottamisprosessin ymmärtäminen, painettujen ja elektronisten työkalujen kanssa navigointi tehokasta tiedon hankintaa ja arviointia varten sekä tutkimustuloksista tiedottaminen selkeästi ja tehokkaasti huomioiden samalla sosiaaliset ja eettiset vaatimukset
Tiedonhallinta Rekola 2003	Tieteellisen tiedon tarpeen ja oman tietoperustan tunnistaminen, tieteellisen tiedon hankinta ja tiedon käyttö omassa toiminnassa

Yhdysvalloissa kehitelty informaatiolukutaidon käsite on vähitellen vakiintumassa myös suomalaiseen kielenkäyttöön, vaikka se moniulotteisuutensa vuoksi onkin vaativa. ACRL eli American College and Research Libraries -työryhmän mukaan informaatiolukutaito tarkoittaa kykyä tunnistaa, milloin tietoa tarvitaan, sekä taitoa paikantaa, arvioida ja käyttää tietoa tehokkaasti ja eettisesti työ- ja opiskelutehtävissä. Informaatiolukutaito on käsitteenä laaja ja se sisältää samantyyppisen prosessinäkökulman kuin tässä artikkelissa tarkasteltu tutkimustiedon käyttö -käsite. Informaatiolukutaito on käsitteenä kuitenkin edellä mainittua laajempi, sillä se kattaa tutkimustiedon lisäksi myös muulla tavalla kuin tutkimuksen kautta tuotetun tiedon ja informaation. Tässä artikkelissa tarkastelu rajataan vain tutkimustietoon ja sen käyttöön osana näyttöön perustuvaa toimintaa. Tutkimustiedon käytöllä tarkoitetaan prosessia, jonka vaiheita ovat tutkimustiedon tarpeen tunnistaminen, hankinta, kriittinen lukeminen ja käyttöönotto.

Tutkimustiedon käytön edellyttämä osaaminen

Suomessa siirryttiin 1990-luvulla opistoasteisesta ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakoulutukseen. Ammattikorkeakoulujärjestelmän keskeinen vaatimus ja ero aikaisemmalle opistoasteen koulutukselle on ollut opetuksen sisältöjen ja opetusmenetelmien ja näiden kautta oppimistulosten tason nostaminen sekä ammatillisen koulutuksen tieteellistäminen (Salminen 1998). Asetus ammattikorkeakouluopinnoista (352/2003) määrittelee, että ammattikorkeakoulusta valmistuneiden tulee hallita oman alansa käytännölliset perustiedot ja -taidot sekä myös tieteellinen perusta ja omata valmiudet alan kehityksen seuraamiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Opetusministeriön (2006) julkaisemissa terveysalalta valmistuvien osaamisvaatimuksissa tarkennetaan vielä, että ammattikorkeakoulusta valmistuvilta hoitotyöntekijöiltä edellytetään toiminnan perustumista tutkimustietoon, näyttöön ja hyviksi todettuihin käytäntöihin. Lisäksi ammatillisiin osaamisvaatimuksiin sisältyvät ammattitoiminnan kehittämisessä tarvittava tutkimus-, kehittämis- ja muutososaaminen (myös Sosiaali- ja terveysministeriö 2000).

Edellä kuvatusti ministeriötasolla on painotettu korkea-asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden tutkimustiedon käytön osaamista, mutta käytännön tasolla tämän osaamisen konkreettinen määrittely ei kuitenkaan ole ollut itsestään selvää. Osaamisen laadusta ja tasosta eikä myöskään opetussuunnitelman sisällöistä koulutuksessa vallitse yksimielisyyttä (Heikkilä 2005). Tavoiteltavan osaamisen kuvaamista hankaloittaa lisäksi se, että hoitotyöntekijöiden ja hoitotyön opiskelijoiden tutkimusvalmiuksia ja niiden opetusta tarkastelevissa tutkimuksissa on näkökulmana ollut pikemmin tutkimuksen tekeminen kuin sen käyttö. Asiaa mutkistaa vielä se, että tavoiteltavasta tutkimustiedon käytön osaamisesta on tutkimuksissa ja kirjallisuudessa kirjoitettu tietojen ja taitojen osalta jokseenkin yleisellä tasolla.

Heikkilän (2005) tutkimuksen mukaan tutkimustiedon käyttö edellyttää a) tutkimustiedon arvostamista (tutkimustieto on hyvän hoidon perusta, osa näyttöön perustuvaa hoitotyötä ja jokapäiväinen työväline) ja b) siihen sitoutumista (motivoitunut, kriittinen ja käyttöä edistävä). Tiedolliset ja taidolliset osaamisvaatimukset liittyvät a) tutkimustiedon hankintaan (tutkimustiedon tarpeen tunnistaminen ja lähteiden tunteminen sekä tiedonhakutaidot), b) tutkimustiedon kriittiseen lukemiseen (tutkimuksen rakenteen, -sanaston, -lähestymistapojen, -menetelmien ja arviointikriteerien tunteminen sekä lukutekniset- ja arviointitaidot) ja c) tutkimustiedon käyttöönottoon (oman ammatillisen osaamisen ylläpitäminen, hoitotyön käytäntöön soveltaminen ja hoitotyön kehittäminen).

Hoitotyöntekijät ja hoitotyön opiskelijat suhtautuvat pääosin myönteisesti tutkimustiedon käyttöön, mutta heillä on todettu olevan runsaasti puutteita tutkimustiedon käytön tiedoissa ja taidoissa ja parhaimmillaankin ne on arvioitu yleensä keskinkertaisiksi (Veeramah 2004, Heikkilä 2005). Hoitotyöntekijät kokevatkin ristiriitaisena sen seikan, että heillä on halukkuutta lukea ja käyttöönottaa tutkimustietoa, mutta omat taidot ja itseluottamus eivät ole riittäviä tutkimusten arvioimiseen. Vaikeuksia on esiintynyt mm. tutkimusten löytämisessä (Pearcey 1995), terveydenhuollon tietokantojen (esim. Medline, Cinahl, Cochrane-kirjasto) tuntemisessa ja käyttämisessä (Elomaa 2003) ja tiedonhakujen tekemisessä (Adamsen ym. 2003). Lisäksi tutkimusten kieli ja terminologia koetaan liian mutkikkaiksi ja ”akateemisiksi” (Rodgers 1994) ja tutkimustulosten esittämistapaa pidetään epäselvänä (Eriksson ym. 2000). Vaikeudet ymmärtää tilastollisia analyysejä on yksi suurimmista esteistä tutkimustiedon käyttöönotolle (Oranta ym. 2002). Tutkimustiedon löytämisen ja lukemisen lisäksi myös niiden arvioinnissa on pääsääntöisesti ollut vaikeuksia (Fink ym. 2005).

Sekä suomalaiset että kansainväliset tutkimustulokset osoittavat, että hoitotyön koulutuksessa on tarpeen tehostaa opetusta ja tukea nykyistä voimallisemmin opiskelijoiden oppimista kaikissa tutkimustiedon käytön prosessin vaiheissa. Perustutkintoon johtavassa koulutuksessa tutkimusopetuksen painopisteenä ja tavoitteena tulisi olla tutkimustiedon käyttöönottoon perustuvien työelämän kehittämisvalmiuksien ja ammatillisen osaamisen saavuttaminen, ei niinkään tutkimuksen tekemisen valmiudet. Tutkimustiedon käyttö pitäisi integroida opetussuunnitelmaan osaksi kaikkea hoitotyön opetusta koko koulutuksen ajalle. Erillisillä tutkimusopintojaksoilla on opetussuunnitelmassa varmasti edelleen oma paikkansa, mutta opitun syventäminen edellyttää tutkimustiedon käytön opetusta osana ammattiopintoja. Kouluttajien tulee yhteistyössä työelämän edustajien kanssa pohtia ja tehdä opetussuunnitelmayhteistyötä siinä, mitkä ovat keskeiset sisältöalueet ja tavoitteet, joita hoitotyön opiskelijoiden tulee oppia tutkimustiedon käyttämiseksi hoitotyön perustutkintoon johtavassa ja sen jälkeen ylemmässä ammattikorkeakoulutuksessa. Lisäksi pohdintaa vaativa asia on, mitkä ovat ne sisältöalueet, joita tulee täydennyskoulutuksella täydentää.

Täydennyskoulutuksella valmiuksia tutkimustiedon käyttöön

Työelämän nopean kehittymisen vuoksi ammatillista osaamista on jatkuvasti vahvistettava täydennyskoulutuksella. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa (SeAMK) on useiden vuosien ajan järjestetty sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille täydennyskoulutuspalveluja. Koulutuspalvelujen yksi merkittävä piirre on, että toimintaa organisoidaan osittain sopimusperustaisesti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa, mihin sisältyy myös yhteinen koulutussuunnittelija. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen toiminnan ja niiden kehittämisen. Täydennyskoulutuspalvelut ovat osa SeAMK:n tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja siten vaikuttamassa vahvasti koko Etelä-Pohjanmaan alueen kehittymiseen. Ammattikorkeakouluissa opetuksen tulee perustua uusimpaan tutkimustietoon (Ammattikorkeakoululaki 351/2003). Tämän linjauksen mukaisesti myös täydennyskoulutustuotteiden tulee olla testattuja ja arvioituun tietoon perustuvia.

SeAMK Sosiaali- ja terveysalalla virisi yhteisissä keskusteluissa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hoitotyön johtajien kanssa ajatus toteuttaa pilottihanke, jonka tarkoituksena oli kehittää hoitotyöntekijöille ja esimiehille koulutusinterventio tutkimustiedon käytön oppimiseksi ja arvioida sen vaikutuksia tutkimustiedon käytön osaamisen (suhtautuminen, tiedot ja taidot) kehittymiseen. Tavoitteena oli, että koulutukseen osallistuneet henkilöt saavat valmiuksia tutkimustiedon käyttöön hoitotyössä sekä kykenevät toimimaan mentoreina oman yksikkönsä hoitotyöntekijöille näyttöön perustuvassa hoitotyössä. Mukana hankkeessa oli em. tahojen lisäksi myös Tampereen yliopiston hoitotieteen laitos. Seuraavassa kuvataan tämän pilottihankkeen toteutusta ja tuloksia.

Hankkeen kohderyhmä ja toteutus

Kyseessä oli yhden ryhmän esikokeellinen tutkimushanke (2006─2007). Hankkeessa kehitettiin koulutusinterventio ja arviointiin sen tuottamia oppimistuloksia ja käytännön toteutusta. Hankkeen alkaessa koulutuksesta tiedotettiin sairaanhoitopiirin koko hoitohenkilökunnalle ja heidän esimiehilleen, joista 21 sairaanhoitajaa (sh), kätilöä (klö), ylihoitajaa (yh) ja osaston (oh)- ja apulaisosastonhoitajaa (aoh) oli kiinnostunut osallistumaan koulutukseen. Osallistujien keski-ikä oli 46 vuotta. Työkokemusta heillä oli keskimäärin 22 vuotta. Muutamat henkilöt olivat opiskelleet joitakin tutkimustiedon käyttöä sivuavia opintoja osana muita opintoja, mutta eivät kuitenkaan merkittävässä määrin. Koulutus kesti yhden lukuvuoden (syyskuu - toukokuu).

Eteneminen opetuksessa ja myös opetuksen sisältöjen kehittäminen koko koulutuksen ajan olivat opiskelijalähtöisiä. Arviointi toteutettiin ennen koulutusinterventiota, välittömästi intervention päättyessä ja puoli vuotta sen jälkeen. Arviointimenetelminä käytettiin valmista ja testattua Tutkitun tiedon käyttö (TuTiK) -kyselylomaketta (tietotesti ja viisiportaiset Likert-asteikolliset väittämät liittyen suhtautumiseen tutkimustiedon käyttöä kohtaan ja taitojen itsearviointiin) (Heikkilä 2005). Mittariin oli lisätty avoimia kysymyksiä. Lisäksi käytettiin teemahaastattelua (n=5) intervention päättyessä. Halukkuutensa osallistua haastatteluun ilmaisi 11 henkilöä. Heistä valittiin haastateltavat siten, että kaikista ammattiryhmistä (sh, klö, yh, oh/aoh) tuli edustaja. Kun kiinnostuneita oli useampi saman ammattiryhmän edustaja, niin haastateltava arvottiin. Jos ehdotettu haastatteluajankohta ei sopinut haastateltavalle, niin sitten arvottiin uusi henkilö tilalle. Aineistot analysoitiin tilastollisesti SPSS-ohjelmalla ja sisällön analyysillä.

Hankkeen tulokset

Koulutuksen sisältö ja toteutus. Koulutuksen teoreettinen osuus oli 4,5 op (7-8 lähipäivää) ja se sisälsi seuraavia opintoja: näyttöön perustuva hoitotyö ja tutkimustiedon käytön prosessi, tiedonhaku (mm. Medic-, Medline-, Cochrane-tietokannat, avainsanojen ja rajausten käyttö) ja tiedonhaun käytännön harjoitukset, tutkimusprosessi, keskeiset tutkimuskäsitteet (suomi ja englanti), tutkimukselliset lähestymistavat (laadullinen-, määrällinen- ja toimintatutkimus), tutkimusmenetelmät (kysely, haastattelu, tilastolliset analyysimenetelmät, sisällön analyysi), tutkimustiedon lukeminen, arviointi (luotettavuus, eettisyys ja näytön asteet) ja käyttöönotto.

Kehittämistehtävänä (7,5 op) oli toteuttaa yksin tai pareittain tiedonhaku tietokannoista itsenäisesti omaa työyksikköä hyödyntävästä aiheesta, löydettyjen tutkimusten lukeminen ja arviointi sekä yhteenvedon tekeminen. Tehtävän pohdintaosuudessa oli tarkoitus pohtia tutkimustulosten käyttökelpoisuutta ja hyödyntämistä suhteessa omaan kokemustietoon ja työyksikön resursseihin ja luoda niiden pohjalta mahdollisia hoitosuosituksia omaan yksikköön. Kehittämistehtävää varten sai ohjausta tarpeen mukaan, ja kirjalliset tuotokset esitettiin ja arvioitiin loppuseminaareissa.

Opiskelu- ja oppimismenetelminä olivat dialogiset luennot, seminaarit, pienryhmätyöskentely, harjoitukset, Moodle-verkko ja itsenäinen työskentely.

Oppimistulokset. Arviointitulokset osoittavat, että osallistujien suhtautuminen tutkimustiedon käyttöön oli melko myönteistä ennen ja jälkeen intervention (keskiarvot kolmessa mittauksessa: lähtötaso 4,1, koulutuksen päättyessä 4,0 ja puoli vuotta koulutuksen jälkeen 4,2).

Osallistujien tietoja mitattiin tietotestillä, jossa oli yhdistämistehtäviä. Enimmillään oli mahdollista saada 31 pistettä. Tiedoissa oli todettavissa selkeästi kehittymistä heti koulutuksen päätyttyä ja myös puoli vuotta sen jälkeen (Taulukko 2). Tiedot olivat parhaimmillaan puoli vuotta koulutuksen päätyttyä.

TAULUKKO 2. Tutkimustiedon käytön tiedot tietotestillä arvioituna

	Alkumittaus (n=21)	Koulutuksen päättyessä (n=21)	6 kk koulutuksen jälkeen (n=16)
Keskiarvo	16,4 pist.	21,8 pist.	24,8 pist.
Minimi	9 pist	14 pist.	20 pist.
Maksimi	24 pist	30 pist.	29 pist.

Parhaiten osallistujat hallitsivat tiedonhakua, tutkimusprosessia ja aineistonkeruumenetelmiä koskevat osiot. Jonkin verran vaikeuksia tuottivat tilastolliset menetelmät, luotettavuuden arviointi ja englanninkielinen sanasto.

Osallistujat arvioivat itse omat tutkimustiedon käytön taitonsa. Myös taidoissa oli tapahtunut kehittymistä koulutuksen aikana ja vastaajat pitivät taitojaan keskikertaisina (keskiarvot kolmessa mittauksessa: lähtötaso 2,4, koulutuksen päättyessä 3,3 ja puoli vuotta koulutuksen jälkeen 3,3). Myös haastattelussa vastaajat arvioivat taitojensa suuruuden kouluasteikolla 7-8.

Avoimiin kysymyksiin kirjattujen vastausten ja haastattelun perusteella koulutus oli avannut osallistujille uuden maailman ja he kokivat oman osaamisensa kehittyneen huomattavasti.

”Koulutus avannut uuden maailman. Uskaltaa rohkeammin hakea uutta tietoa, jopa englanninkielistä. Luottamusta saanut omiin taitoihin ja uskoa, että kehittyä voi vielä.”

Antoisinta oli ollut tiedonhankintataitojen kehittyminen ja tutkimusten lukemaan oppiminen.

”Tutkitun tiedon hakeminen on kehittynyt aloittelijasta tutkitun tiedon hakijaksi aika hyvinkin.”

Vaikeinta oli oppia tutkimusten luotettavuuden arviointia ja tilastollisia menetelmiä.

”Tilastolliset menetelmät vaikeimpia tai ehkä oudointa; esim. p-arvot – ne vaatisi oman perehtymisen.”

Kehittämistehtävän vaatimukset ja toteutus pohditutti useampia osallistujia, muta toisaalta vaativa tehtävä koettiin hyvänä asiana.

”Hyödyllinen tehtävä oppimisen kannalta – piti viedä kaikki vaiheet, mitä opittu, käytäntöön.”

Koulutusintervention päätyttyä opittuja asioita oli työelämässä sovellettu muun muassa tiedonhauissa, keskusteluissa tutkimuksista osastokokouksissa, potilasohjauksessa ja kehittämishankkeen suunnittelussa.

”Olen hakenut tietoa uuden hoitomenetelmän hoitotuloksista omaa työtä varten.”

”Kirjallisuuskatsausta jatkettu yksikön avainhenkilöiden kanssa ja markkinoitu koulutuspäivillä.”

Vastaajat toivat haastattelussa esille, että koulutus toi valmiuksia toimia mentorina muille hoitotyöntekijöille muun muassa perusteltaessa tutkimustiedon käytön merkitystä ja tiedonhauissa.

”Osaan ohjata tiedon lähteille, että löydän paikkoja mistä hakee tietoa.”

Koulutuksen toteutus. Koulutuksen käytännön toteutus koettiin hyväksi niin ajoituksen, sisältöjen kuin opetusmenetelmienkin osalta. Moodle toimi materiaalipankkina, keskustelufoorumina ja tiedonvälityskanavana. Osallistujien toiveita huomioitiin riittävästi.

”Nyt oli kyllä mukava kokonaispaketti ja mukavat tavat lähestyä asioita.”

”Loogisesti suunniteltu kokonaisuus.”

Osallistujilta kysyttiin ehdotuksia koulutuksen kehittämiseksi jatkossa. Vastaajat toivoivat enemmän artikkeleiden analysointia ja arviointia. Kehittämistehtävän laajuutta toivottiin myös supistettavaksi. Osallistujat esittivät, että koulutusta kannattaa tarjota myös jatkossa sekä jatkokurssia jo osallistuneille.

”Tutkimuksia voitaisiin lukea enemmän ryhmässä ja arvioida niitä yhdessä.”

”Näytön asteen määrittämiseen voisi paneutua jatkossa tarkemmin.”

Johtopäätökset ja pohdinta

Tutkimustulosten perusteella koulutusinterventio tuotti selkeästi tutkimustiedon käytön oppimista ja koulutus koettiin poikkeuksetta tarpeellisena ja välttämättömänä esimiehen ja hoitotyöntekijän osaamisen kehittämisessä. Osallistujien kiinnostus tutkimustiedon hyödyntämiseen lisääntyi koulutuksen aikana. Parhaiten opittiin tiedonhakuun liittyviä asioita, tutkimusprosessin kulku sekä aineistonkeruumenetelmiä. Vaikeimpia opittavia olivat tutkimusten arviointi ja tilastollisten menetelmien ymmärtäminen. Oppimistulokset ovat yhteneviä aikaisempien tutkimustulosten kanssa (mm. Heikkilä 2005). On kuitenkin muistettava, että kyseessä oli yksi pieni ryhmä, joten tuloksia ei voida yleistää. Tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia.

Näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseen käytännössä tarvitaan terveydenhuollon organisaatioiden resursointia, hoitotyön johtajien tukea ja kompetenssia, tutkimustietoa tiivistetyssä muodossa ja hyvien käytänteiden levittämistä. Keskeisellä sijalla on henkilöstön ammatillinen osaaminen tutkimustiedon käytössä, jota voidaan kehittää niin terveysalan perustutkinnoissa kuin ylemmissä ammattikorkeakoulu- ja yliopistotason tutkinnoissa. Alan täydennyskoulutuksella on niin ikään merkittävä rooli hoitohenkilöstön ammatillisen osaamisen vahvistamisessa. Tässä ammattikorkeakouluilla voi ja tulisi olla aktiivinen ja nykyistä vahvempi rooli. Edellä kuvatussa tutkimus- ja kehittämishankkeessa kehitetty ja pilotoitu koulutusinterventio oli toimiva niin sisältöjen kuin menetelmienkin puolesta. Arvioitu koulutustuote otetaan systemaattisesti osaksi SeAMK Sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutustarjontaa. Jatkossa tämän koulutuksen sisällöissä lisätään tutkimusten luotettavuuden arvioinnin harjoittelua ja kehittämistehtävän laajuutta supistetaan hieman.

Ammattikorkeakoulut vastaavat tulevien ja osaltaan myös jo työssä toimivien työntekijöiden ja asiantuntijoiden osaamisen kehittymisestä. Tiedon nopean uusiutumisen vuoksi koulutuksen aikana opitut tiedot vanhenevat muutamassa vuodessa. Siksi olisi pyrittävä herättämään oppijan motivaatio ja pysyvä halu tutkimustiedon käytön osaamisen ja laajemminkin informaatiolukutaitojen kartuttamiseen. Yhteistyö opetushenkilöstön ja korkeakoulukirjastojen kanssa niin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kuin myös täydennyskoulutuksessa tulisi olla luonteva osa korkeakoulun toimintaa. Näin kirjastot osaltaan voivat huolehtia siitä, että korkeakoulusta valmistuneilla on hyvä informaatiolukutaito. Työelämässä hyvät informaatiolukutaidot mahdollistavat elinikäisen oppimisen sekä tehostavat ja nopeuttavat työskentelyä, mutta myös edistävät tulosten laatua. Informaatiolukutaito on kaikkia tieteenaloja, kaikkia oppimisympäristöjä ja kaikkia koulutuksen tasoja yhdistävä tekijä.

Lähteet

Adamsen, L. & Larsen, K. & Bjerregaard, L. & Madsen, J.K. 2003. Moving forward in a role as a researcher: the effect of a research method course on nurses´ research activity. Journal of Clinical Nursing 12, 442–450.

Ammattikorkeakoululaki 351/2003. Suomen säädöskokoelma. Helsinki.

Asetus ammattikorkeakouluopinnoista 352/2003. Suomen säädöskokoelma. Helsinki.

Cullum, N. 2000. Näyttöön perustuva hoitotyö: haasteet ja mahdollisuudet. Teoksessa P. Voutilainen ym. (toim.) Hoitotyön vuosikirja 2001. Näyttöön perustuva hoitotyö. Helsinki: Kirjayhtymä. s. 29–38.

Duodecim 2008. Käypä hoito. [www-dokumentti] <http://www.kaypahoito.fi/> Viitattu 7.11.2008.

Elomaa L. 2003. Research evidence implementation and its requirements in nursing education. Turku: Turun yliopisto. Turun yliopiston julkaisuja D 532.

Eriksson, K., Nordman, T., Myllymäki, I. 2000. Troijan hevonen. Evidenssiin perustuva hoitaminen ja hoitotyö hoitotieteellisestä näkökulmasta. Helsinki: Biomedicum Helsinki-säätiö.

Estabrooks, J.A., Scott-Findlay, S., O´Leary, K.A. & Gushta, M. 2003. Individual determinants of research utilization: a systematic review. Journal of Advanced Nursing 43(5), 506–520.