Informaatiolukutaidosta tiedonhallintataitoihin - sillanrakennusta vai rajatoraa?

Juha Kämäräinen

Silta ja raja ovat kulttuurin eräitä keinoja toisaalta luoda ja toisaalta hallita monimutkaisuutta. Ymmärrettävästi ne ovat suosittuja metaforia. Georg Simmel toteaa esseessään Brücke und Tür (1909), että vain ihminen yhdistelee; muu luonto ei rakenna siltoja. Jotta voidaan yhdistää kaksi kohdetta, ne on ensin ymmärrettävä erillisiksi. Yhdistäminen ja erottaminen voivat olla saman asian kaksi eri puolta. Tätä symboloi raja, joka kerran muodostettuna, mutta ei ennen sitä, voi olla joko yhdistäen auki tai erottaen suljettu kuten ovi. Seinä on vaiti, mutta ovi puhuu, Simmel kirjoittaa. (Simmel 1994.)

Liikun tässä tekstissä joillakin informaatiolukutaidon rajamailla, erityisesti erilaisten tiedonhallintakäsitteistöjen, viime kädessä tietokäsitysten, välisillä silloilla ja rajoilla, jotka ilmenevät esimerkiksi ammattikorkeakoulujen toteuttamissa hankkeissa. Niitä voi tulla vastaan myös kirjastohenkilökunnan koulutusvalinnoissa ja rekrytoinnissa. Esimerkkihankkeena käytän Laurea-ammattikorkeakoulussa toukokuussa 2008 päättynyttä kotisairaalatoiminnan esiselvityshanketta. Väliotsikot on poimittu Katriina Honkasen runosta ”Silta” (Honkanen 2006).

He katsoivat virtaa ohi kiitävää

Etenkin lukuvuoden alussa ammattikorkeakoulun kirjastohenkilökunta helposti tuntee itsensä tukkilaisiksi, tarkemmin sanoen rannoilla ja silloilla seisoviksi vonkamiehiksi ja solijoiksi, joiden tehtävänä on ohjata aloittavat opiskelijat, kuten myös jo opinnäytetyövaiheeseen tulleet, tarkoituksenmukaisiin toimintamalleihin tiedonhankinta- ja -hallintatoiminnassaan. Valmistuvien opiskelijoiden opinnäytteiden loppuvaiheessa kirjastolainen voi toimia "häntien ajajana". (Snellman 1996.) Myös uusi henkilökunta tarvitsee perehdytystä kirjastoonsa ja tuntee sen edestä olonsa kotoisaksi, kun kirjasto aktiivisesti ottaa heihin yhteyttä. Ympäri vuoden on tietysti huolehdittava aineistosta: hankinnoista, lainoista, palautuksista ja poistoista, sanalla sanoen käytävä kirjaston ja ulkomaailman välistä rajaa.

Kirjastohenkilökunta toimii asiakas-, dokumentti- ja informaatiovirtojen keskellä, "lukee" ja aina tarvittaessa mahdollisuuksiensa mukaan ohjailee niitä. Erityiseksi solijan paikaksi Hyvinkään Laurea-kirjastossa muodostui tietoympäristöinformaatikon määräaikainen tehtävä, josta käsin oli tarjolla runsaasti mahdollisuuksia aktiivisiin interventioihin asiakkaiden tiedonhankinnan ja -hallinnan ja niihin liittyvien valmiuksien, toiselta nimeltä informaatiolukutaidon, edistämiseksi.

Otollisten interventiokohtien, "vonkapaikkojen", hahmottaminen vaatii varsin syvää ja toisaalta herkkää orientoitumista kirjaston kehysorganisaation toimintaan. Olen luonnehtinut sitä kulttuuris-semiootiseksi tulkintakyvyksi, kirjaston identiteettiä asiakkaiden "omana kirjastona" osaltaan luovaksi mekanismiksi (Kämäräinen 2008a). Lähtökohtaisesti, silleen jätettynä, kirjaston asema on tukitoiminnon asema. Kirjasto ei automaattisesti pysy selvillä siitä, mitä organisaation "ytimissä" tapahtuu. Kirjaston omaa informaatiolukutaitoa on taito lukea organisaation rakenteita, prosesseja ja informaatiovirtoja sekä poimia niistä toiminnalleen, ennen kaikkea asiakaspalvelulleen, relevantti tieto.

Lauluista rakensivat sillan toisilleen

Informaatiolukutaidon esille tuojana vähintään termin osalta pidetään Paul Zurkowskia. Hän kuvasi informaatiolukutaitoa ongelmanratkaisukykynä: informaatiolukutaitoinen henkilö kykenee luomaan ratkaisuja ongelmiinsa primaarilähteiden ja erilaisten työkalujen avulla (ks. esim. Fowler 2007).

Zurkowskin näkökulmaa selostaessaan Fowler käyttää englannin verbiä mold, joka tarkoittaa valamista ja muovaamista sekä tiilien lyömistä, mutta myös taikinan alustamista. Luen määritelmää terminvalinnan kautta seuraavasti:

Kyse on luovasta prosessista, mikä ei tarkoita ratkaisun mekaanista kasaamista tiukkojen ohjeiden mukaan vaan erilaisten osien taitavaa ja luovaa sovittelua kokonaisuudeksi. Valmius tähän syntyy vähitellen.

Toisaalta määritelmää voinee lukea niin, että kokonaisuudessa on mukana sekä välineitä että aineksia eikä niiden raja ole terävä ja särötön. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tietojärjestelmiä katsotaan kokonaisuuksina, ei rakenteen ja sisällön vastakkainasettelun kautta. Informaatiolukutaidon näkökulmasta tietokanta ei ole tyhjä eikä työkaluohjelma irrallaan siitä, millaisia dokumentteja sillä käsitellään. Tietotekninen diskurssi ymmärtää asian mieluummin toisin, mutta se tulkitseekin kehittämis- ja ylläpito- eikä niinkään käyttönäkökulmaa.

Kiinnostavalla tavalla muovautumiseen liittyvää metaforaa käyttävät Lipponen ja Lonka todetessaan, että kulttuurihistoriallista tietoa ja taitoa "valautuu" niihin välineisiin, joita kulttuurissa käytetään. (Lipponen, Lonka 2007, 87, ks. myös Kämäräinen 2000.) Välineet eivät siten ole myöskään "neutraaleja".

Mäkinen menee huomattavasti pitemmälle todetessaan Baudrillardia seuraten, että subjektin aseman todellisuuden jäsentäjänä on ottanut mediaatio, teknologinen välittyminen (Mäkinen 2007, 57). Merkkijärjestelmille jopa riittää keskinäinen viittaaminen. Muuta todellisuutta tämä merkkien leikki ei enää referentikseen tarvitse. Rakennusteline on siis korvannut rakennuksen. Entä jos tarkasteltavana telineenä (engl. scaffolding) on informaatiolukutaito? Minkä paikalla se seisoo?

Onko informaatiolukutaito lauluista rakennettu silta, joka lakkaa olemasta, kun kirjastolaisten halua, hinkua ja himoa tihkuva seireeninlaulu häipyy kuulumattomiin hankkeiden tuoksinassa tai opiskelijan valmistuessa? Esimerkiksi teos ”Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa” (2007) viittaa hyvin heikosti yliopiston ulkopuoliseen maailmaan (mutta niinhän sen nimikin kyllä sanoo, tekee tarkoituksenmukaisen rajauksen). Tarvittaisiinko siltikään kirjaa "Informaatiolukutaito ja ulkomaailma" vai onko ongelma itse käsitteessä? Mitä on informaatiolukutaito esimerkiksi hanketoiminnan kannalta?

Varovasti astuivat ensimmäisen askeleen

Projektien tunnusmerkistöön kuuluu moninaisuus sekä tarkoituksissa että sisällöissä. Niihin kuuluu myös ainutkertaisuus ja alan rajaaminen. Projektit eivät toistu rutiininomaisesti.(Paasivaara, Suhonen & Nikkilä 2008, 8-9). Toisaalta korostetaan, että projektityössä kannattaa käyttää hyvin tunnettuja menetelmiä, mutta vain apuvälineen asemassa (Ruuska 2001, 152-153). Projektit ovat usein myös erilaisten konsulttien työkenttää. Miltä informaatikosta tuntuu lähteä mukaan projektityöhön, kirjaston rutiinien ja satunnaisten kehittämistehtävien ulkopuolelle?

Projektien ja informaatiolukutaidon suhdetta voidaan jäsentää ainakin seuraavista näkökulmista:

1. projektin informaatiolukutaidolle asettamat vaatimukset

2. projektiryhmän informaatiolukutaito

3. informaatiolukutaidon hyödyntäminen projektityössä

4. informaatiolukutaidon edistäminen projektityössä

Tässä esimerkkinä tarkasteltava Uudenmaan liiton rahoittama kotisairaala-hankkeen esiselvitys edusti tietointensiivistä hanketta, jonka tarkoituksena oli saada kuva kotisairaalatoiminnasta niin kirjallisuutta kuin muita tiedonhankintamenetelmiä sekä projektiorganisaation asiantuntemusta hyödyntäen (Kämäräinen et al. 2008). Näin ollen todettiin hankkeessa todennäköisesti esiintyvän erilaisia tiedonlajeja ja hankkeen tiedonhallinnan tukea alettiin kirjaston tekemin aloittein, aiemman yhteistyökokemuksen pohjalta, miettiä tästä näkökulmasta.

Silta seisoi paikoillaan, se hyvin heitä jaksoi kannattaa

Laurea-kirjaston tarjoamat, hankkeelle relevantit tietokannat otettiin Kotisairaala-hankkeen käyttöön Nelli-portaalin avulla. Tässä kohdattiin sekä perehdyttämistarpeita että sellainen raja, jota ei suoraan voitu ylittää: Nelli-portaalin etäkäyttöoikeus on sidottu organisaation jäsenyyteen. Nelliä käyttääkseen projektiryhmän korkeakoulun ulkopuolisen jäsenen oli tultava fyysisesti Laurean toimipisteeseen. Tietotekniikan fyysisestä paikasta vapauttava vaikutus ei siis aina toimi käytännössä: verkko on silta, mutta käyttöoikeus muodostaa sillan päähän oven.

Osittain mainitun käyttöoikeusrajan ylittämiseksi, mutta ennen kaikkea hankkeen bibliografisen tietovarannon hallitsemiseksi ja jakamiseksi otettiin käyttöön Refworks. Siihen luotiin hanketta varten yhteinen käyttäjätunnus. Hankkeen kannalta relevantit lähteet pyrittiin työn jaksottamiseksi tallentamaan jo potentiaalisina, siis ennen kuin niiden käytöstä oli tehty ratkaisua.

Hanke perustui yhteiseen tiedontuottamiseen, ryhmäkirjoittamiseen ja kommentointiin. Siihen keskeiseksi välineeksi valittiin Confluence, joka on kaupallinen Wiki-tuote. Sillä on Laureassa useita muitakin sovelluksia. Hankkeen työtilan sisälle laadittiin tiedonhankintaa ja kirjoittamisen eri vaiheita tukevia rakenteita. Sinne koottiin tietoa ja siellä työstettiin hankkeen tekstit taittoa edeltävään vaiheeseen. Confluencessa käytettiin henkilökohtaisia käyttäjätunnuksia. Refworks kytkettiin tähän työtilaan RSS-syötteellä, joka toi näkyviin hankkeen bibliografian ajantasaisena. Lähdeviittaukset tehtiin Confluencessa Refworksin merkintätapaa soveltaen ja muunnettiin myöhemmin lopulliseen muotoon.

Ajatuksen yhteisen he kirjoittivat alle nimien

Kotisairaalakonseptien esiselvityshankkeen keskeistä prosessia voi luonnehtia siten, että siinä tiedonhankinta ja kirjoittaminen olivat tiiviissä vuorovaikutuksessa sekä sisällöllisesti, teknisesti että sosiaalisesti. Ei haluttu ajatella, että ne olisivat erillisiä toimintoja, joihin valtuutettaisiin ja vastuutettaisiin eri henkilöt, vaikka niiden painotus eri osallistujilla vaihtelikin.

Hankkeessa sovellettiin Pirjo Lambertin ajatusta "hankkeessa kirjoittamisesta" vaihtoehtona konventionaaliselle, jälkikäteiselle raportoinnille eli "hankkeesta kirjoittamiselle". Lambert esittää mm. seuraavanlaisia, hankkeelle relevantteja kysymyksiä:

"1) Miten kehittämishankkeen eri osapuolet voivat osallistua kirjoittamisen ja tekstien suunnitteluun hankeprosessin aikana? Millaisia välineitä yhteistoiminnassa tarvitaan? sekä 2) Miten kirjoittamalla voidaan tukea hankkeissa tuotettujen uusien toimintamallien ja välineiden kokeilua ja käyttöönottoa omassa ja sidosryhmien organisaatioissa? Millaista kirjoittamisen muotoa tällöin tarvitaan?" (Lambert 2008.) Näitä näkökohtia voidaan tarkastella muutettavat muuttaen myös informaatiolukutaidon käsitteen rajojen koetteluna.

Wikin keskeisiin periaatteisiin kuuluu mahdollisuus joustavaan ryhmäkirjoittamiseen, tekstin muokkaamiseen usean kirjoittajan voimin niin, että kunkin osuus tekstistä on teknisesti tunnistettavissa. Suoranaisen tekstin muokkaamisen ohella mahdollisuus on vaikuttaa epäsuorasti kommentoimalla tekstiä erillisellä työkalulla tai foorumilla. Tässä havaittiin olevan myös rajoja tai vähintään kynnyksiä: tekstiä ei eräissä tapauksissa haluttu tuottaa Wikillä, vaan tutulla tekstinkäsittelyohjelmalla, jolloin näin toimivan ryhmäläisen tuotoksiin jäi "wikittäjän" jälki sisällön Wikiin tuoneen käyttäjätunnuksen muodossa. "Wikittäjä" toimi siltana välineiden välillä, mutta sisällön varsinaisen tekijän ja teknisen käsittelijän ero loi tarpeettoman rajan ja vääristi hankkeen tekijyyttä siten kuin se Wikissä näkyy. Wiki pyrkii olemaan mahdollisimman suorakäyttöinen, ei välitteinen media.

Lambertin toista kysymysryhmää toimintamallien kokeilusta ja käyttöönotosta voidaan soveltaa myös informaatiolukutaidon ilmentymiin hankkeessa. Kirjoittamista tukevia tiedonhankinnan ja -hallinnan käytäntöjä (kuten tiedontarpeiden kirjaaminen näkyviin Wikissä ja potentiaalisten lähteiden tietojen tallennus Refworksiin yhteistä tarkastelua ja viittaamista varten) voidaan pyrkiä tuomaan osaksi hanketoimintaa.

Sisältöasiantuntijan ja informaatikon työpari hankkeen vetäjinä on ratkaisu, joka tuo tiedonhankinnan ja - hallinnan selkeästi osaksi hankkeen dynamiikkaa ja siten koettelee informaatiolukutaidon ja sen edistäjäprofessioiden totunnaisia asemia. Voidaan kysyä, mitä erilaisia informaatiolukutaidon edistämiseen liittyviä interventiomalleja on olemassa ja mitkä niistä kuuluvat käsitteen ytimeen, mitkä kenties raja-alueille hanketoimintaan sovellettuna.

Tunsivat miten raskas on keveää

Organisaatiossa käynnistettävään projektiin tulee liki automaattisesti mukaan jonkinlainen projektihallinto. Projektityöskentelyssä arvokasta informaatiolukutaitoa on osata tunnistaa hanketta sisällöllisesti eteenpäin vievä sekä toisaalta hallinnollisesti välttämätön tiedonmuodostus ja saada nämä tukemaan toisiaan. Tämä tarkoittaa organisaation hankekäytäntöjen ja tiedontarpeiden tuntemista ja sovittamista hankkeen sisällölliseen dynamiikkaan. Hallinnon näkökulmasta hanke seuraa toistaan ja kaikkien on noudatettava samaa peruskaavaa. Kuten edellä todettiin, sisällöllisesti kukin hanke puolestaan on ainutkertainen.

Tietointensiivisiä hankkeita - sellaisia, joille tiedonmuodostuksen voi olettaa olevan erityisen tärkeää – onkin tarkasteltava erikseen tiedonmuodostuksen ja -hallinnan prosessienkin näkökulmasta. On oivallettava, että tiedonhankinta ja -muodostus ovat näkökulmia hankkeeseen, erityisiä kontribuutioita. Mielestäni tarpeetonta rajaa ja rajatoran aihetta ei synny siitä, että toimintaa katsotaan välillä tietoisesti toisesta suunnasta. Näissä tarkasteluissa hahmottuvat informaatiolukutaidon hyödyntämisen ja edistämisen interventioille otolliset paikat.

Ulkokohtainen puhe projektien tiedonhankinnasta ja -hallinnasta ilman omakohtaista otetta tietyn organisaation hankekulttuuriin on juuri edellä mainittua seireeninlaulua, joka unohtuu, kun kirjaston ovi suljetaan. Tarvitaan talokohtaisia pilotteja, tarvitaan kokemuksen hankkimista, kirjaston näkyvyyttä ja mukanaoloa "nyrkit savessa". Tarvitaan totunnaisten raja-aitojen ylittämistä: kirjaston on uskaltauduttava tiedontuotannon, ei pelkästään haun ja kuvailun alueelle. Näistä syntyvät hyvät käytännöt, joihin nojaten voi kenties edetä kohti informaatiolukutaitoisempaa organisaatiota myös hanketoiminnan osalta. 

Kun mietitään tarvittavia resursseja, tullaan informaatiolukutaidon retoriikassa keskeiseen (piilo)motiiviin ja paradoksiin: informaatiolukutaitoa on edistettävä, koska kirjastolaiset eivät ehdi kaikkia projekteja (tai kaikkia asiakkaita) kädestä pitäen paimentamaan eikä informaatiolukutaitoa ehdi edistää, kun pitää edistää informaatiolukutaitoa. Tarvitaan siis resursseja, viisaita valintoja ja sitoutuvia työntekijöitä. Tarvitaan myös sellaista kirjaston johtoa, joka kykenee vakuuttamaan organisaation johdon asiastaan. Sen oikea, tuloksiin johtava nimi vain ei välttämättä ole informaatiolukutaito.

Me joen lauluihin omat laulut liitetään

Zurkowski esitti ohjelmassaan tavoitteeksi informaatiolukutaitoisen väestön kymmenessä vuodessa. Tavoite on sikäli outo, että väestöhän uusiutuu koko ajan. Tarkoittiko hän siis, että kymmenen vuoden kuluessa saataisiin aikaan sellaiset toimintatavat ja rakenteet, sanalla sanoen sellainen kulttuuri, että väestö tulisi ja pysyisi informaatiolukutaitoisena? Kyse ei siten voinut loogisesti ajatellen olla mistään informaatiolukutaitoprojektista, mikäli projektilla tarkoitetaan "joukkoa ihmisiä ja muita resursseja, jotka on tilapäisesti koottu yhteen suorittamaan tiettyä tehtävää" (Ruuska 2001, 9). Myöskään ammattikorkeakouluun Suomessa liittyvä informaatiolukutaidon kehittäminen ei samasta syystä olemuksellisesti voi olla hanke tai projekti, paitsi samassa mielessä kuin "valistus", "postmoderni" tai "tietoyhteiskunta" ovat projekteja.

Olennainen rajatora instituutiolähtöisen informaatiolukutaidon edistämisen ja tiedonhankintakäyttäytymisen todellisuuden välillä liittyy jännitteeseen oppilaitoksesta valmistumisen ja elinikäisen oppimisen eetoksen välillä. On ilmeisesti olemassa vähintään neljä tiedonhankinnan todellisuutta:  (1) se tai ne tiedonhankintamalli(t), jo(i)ta kirjasto (yhdessä opettajien kanssa?) pyrkii edistämään, (2) ne mallit, joita opiskelijat opiskeluaikanaan todellisuudessa soveltavat, (3) ne mallit, joita työelämä edellyttää ja (4) ne mallit, joita ammattilaiset todellisuudessa soveltavat. Pystyvätkö informaatiolukutaidon jäsennykset ja pedagogiikan käytännöt tunnistamaan ja hyväksymään tämän moninaisuuden?

Olli Mäkinen kirjoittaa informaatioetiikan käytännön sovelluksesta: "Itse asiassa on ihmeellistä, että tutkijat ja opiskelijat eivät ilmoita lainauksen lähdettä, niin pieni vaivahan se on." (Mäkinen 2007, 61.) Ainakaan ammattikorkeakoulun osalta kyse tuskin on vaivannäöstä vaan erilaisesta näkökulmasta ja tietokäsityksestä.

Yli kahden vuoden aikana tekemäni liki jokapäiväiset havainnot ammattikorkeakouluopiskelijoista kirjallisten tehtävien kimpussa viittaavat sellaiseen toimintamalliin, että vaadittava määrä viittauksia tehdään ohjeiden mukaan ja sen jälkeen työskentelyorientaatiossa tapahtuu selkeä muutos copy- paste-menettelyyn. Kokonaisuus tuntuu muodostuvan "pakollisista viittauksista" ja "täytteestä", joihin pätevät erilaiset eettiset vaatimukset. Vaatimalla tiettyä määrää tietynlaisia lähteitä opettajat taitavat itse ohjata tällaiseen työskentelyyn. Opiskelijat toimivat luontevasti webissä käytettävissä olevan informaation kudoksessa, josta tehdään ikään kuin etiketin vaatimat pakolliset vierailut "hyväksyttyjen" lähteiden puolelle, hankalampaan tietoympäristöön. Tämä on kuitenkin tuntumaa, ei tutkittua tietoa. Blogissani olen tarkastellut ilmiötä lähemmin otsikolla "Kun äänensävy vaihtuu" (Kämäräinen 2008b).  

Tiedonhankinnan ja -hallinnan taitojen uskottava edistäminen ammattikorkeakoulun ja sen yhteistyötahojen toiminnassa edellyttää näille ominaisten tietokäsitysten parempaa tuntemista ja avaamista. Ne saattavat poiketa paljonkin niistä näkemyksistä, joita nyt sovelletut informaatiolukutaitokäsitteet pitävät sisällään. Tiedän kokemuksesta, että ammattikorkeakouluissa saatetaan aktiivisesti viitata kintaalla käsitteellisen ymmärryksen syventämiseen turhana teoriana. Samoin ammattikorkeakoulun "termiherkkyys", halu aktiivisesti pelata sanoilla, poimia attraktiivisia termejä uuskäyttöön ja luopua äkkiä toisista, on tullut tutuksi. Sitä en osaa vielä sanoa, mitä nämä ilmiöt kaiken kaikkiaan kertovat ammattikorkeakoulun tietokäsityksestä. Tietokäsityksen yhteys "uusiin lukutaitoihin" on ilmeinen (ks. Rantala, Korhonen 2008).

Toimintatutkimusta on jonkin verran sovellettu oppilaitosten kirjastoympäristössä  (ks. esim.Vezzosi 2006). Yhdistettynä oikeanlaisiin kirjastoammatillisiin ja pedagogisiin positioihin, jotka mahdollistavat yhteistyön opettajien ja muiden hanketoimijoiden kanssa voidaan toimintatutkimuksellisin prosessein edistää tiedonhankinnan ja -hallinnan taitoja ammattikorkeakouluympäristössä. Laurean tietoympäristötyö oli nähdäkseni oikea askel tähän suuntaan (ks. Kämäräinen 2007).

Opittavaa on siinä, miten tällainen toiminta kiinnitetään kehittämishanketta pysyvämpiin rakenteisiin: "joen lauluihin omat laulut liitetään". Resursseiksi ei riitä, että ohimennen "heitetään lantti joen pyörteeseen". Koulutuksen ja siis myös tiedon taitojen kehittämistarpeet säilyvät taloudenkin heitellessä "eikä talvikaan saa virtaa jäätymään". Ovatko vonkamiehet ja –naiset silloillaan hereillä ja lukevatko virran kulkua oikein? Kun reitti on selvä, joella kiirii toimekas huuto: ”Antaa pölkyn juosta!” ja projekti on valmis hyvään vauhtiin.

Lähteet

Fowler, M. 2007, "Information literacy concepts: Definition" in Information Literacy and the Academic Library.

Honkanen, K. 2006, Mä joki oon: laululyriikkaa vuosilta 1987-2006, Sanasato, Tampere.

Kämäräinen, J. 2008a, "Elements for co-operation between learners, teachers and information specialists in learning tasks including information seeking", Proceedings of the 1st Conference on Innovative Pedagogical Models in Higher EducationLaurea University of Applied Sciences, Vantaa.

Kämäräinen, J. 2008b, Informaatikko irrallaan: Kun äänensävy vaihtuu.

Kämäräinen, J. 2007, "Tietoympäristö tuo tekniikan asiakkaan tiedonhakuprosessiin – kokemuksia Hyvinkään Laurea-kirjastosta", Signum, vol. 2007, no. 2.

Kämäräinen, J. 2000, ""Väline on tekemisen kuva" - miten ohjelmisto ohjaa työtäsi? Esimerkkinä kolme hypertekstin laadintaohjelmaa", ITK '00: Vapaus, veljeys, tasa-arvo? Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa 6.-8.4.2000 hotelli Aulanko HämeenlinnaHämeen kesäyliopisto, , pp. 108.

Kämäräinen, J., Lepistö, M., Hildén, R., Koskela, S., Saari, A., Salinto, S., Salonen, J., Vaartio, P. & Valli, J. 2008, Kotisairaala-hanke: esiselvitys, Laurea-ammattikorkeakoulu, Hyvinkää.

Lambert, P. 2008, "Kirjoittaminen osana moniäänistä hanketoimintaa", Osaaja, , no. 1.

Lipponen, L. & Lonka, K. 2007, "Informaatiolukutaito paikallisena ja hajautettuna, tutkivan oppimisen toimintana" teoksessa Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa, toim. A. Nevgi, Palmenia-kustannus, Helsinki, ss. 81-93.

Mäkinen, O. 2007, "Informaatiolukutaito ja etiikka" teoksessa Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa, toim. A. Nevgi, Palmenia-kustannus, Helsinki, ss. 53-70.

Paasivaara, L., Suhonen, M. & Nikkilä, J. 2008, Innostavat projektit, Sairaanhoitajaliitto, Helsinki.

Rantala, L. & Korhonen, V. 2008, "Uudet lukutaidot koulun tietokäsityksen haastajina: tapaustutkimus viidesluokkalaisten mediatuottamisesta" teoksessa Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa, toim. A. Nevgi, Palmenia-kustannus, Helsinki, ss. 196-226.

Ruuska, K. 2001, Projekti hallintaan, Suomen atk-kustannus, Helsinki.

Simmel, G. 1994, "Bridge and Door", Theory, Culture & Society, vol. 11, pp. 5-10.

Snellman, H. 1996, Tukkilaisen tulo ja lähtö : kansatieteellinen tutkimus Kemijoen metsä- ja uittotyöstä, Pohjoinen, Oulu.

Vezzosi, M. 2006, "Information literacy and action research", New Library World, vol. 107, no. 1226/1227, pp. 286-301.