Tieto- ja viestintätekniikka haastaa terveydenhuollon asiantuntijat kehittämään osaamistaan

Ritva Kuoppamäki

Johdanto

Tämä artikkeli käsittelee tieto- ja viestintätekniikan mukanaan tuomia haasteita terveydenhuollon asiantuntijoiden osaamiseen ja sitä, miten koulutuksen keinoin haasteeseen voidaan vastata. Artikkeli perustuu väitöstutkimukseen (Kuoppamäki 2008), jossa sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin erikoistumisopintojen päättyessä ja kaksi vuotta opintojen päättymisen jälkeen tehdyssä poikkileikkaustarkastelussa. Tutkimus toteutui laadullisella otteella soveltaen kohderyhmän hyötyä painottavaa arvioinnin metodologiaa.

Terveydenhuollossa asiantuntijana kehittymisen haasteita asettavat muun muassa toimintaympäristön muutokset sekä muutosten seuraukset työn luonteeseen ja työtehtäviin. Toimintaympäristön muutoksissa tietoyhteiskuntakehitys on edennyt vaiheeseen, jossa keskeiset palvelut ovat siirtyneet tai siirtymässä tietoverkkoihin, näin myös sosiaali- ja terveysalalla. Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnoilla voidaan vastata asiantuntijana kehittymisen haasteeseen, koska ne ovat laajoja täydennyskoulutusohjelmia ja niiden aiheet nousevat yhteiskunnan, alueen ja toimialan kehittymistarpeista. Opinnoilla tavoitellaan uutta osaamista ja pätevyyttä sekä niillä tuetaan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä kuten esimerkiksi terveydenhuollossa tarvittavaa tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja pätevyyttä.

Artikkelissa tarkastelen asiantuntijuutta asiantuntijan taitoprofiilin näkökulmasta sekä tieto- ja viestintäteknologian haasteita terveydenhuollossa. Tutkimuksen tuloksia eli asiantuntijuuden kehittymistä tarkastelen sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien työn kehittämisvalmiuksien, tutkitun tiedon käyttötaitojen, eettisyyden sekä vastuunoton kehittymisen osalta.

Terveydenhuollon asiantuntijan taitoprofiili

Asiantuntijuutta on yritetty määritellä monin tavoin ja eri tieteenaloilla asiantuntijuutta tarkastellaan eri näkökulmista. Kasvatustieteessä asiantuntijuus nähdään muun muassa kehittyvänä asiantuntijuutena. Asiantuntijan työssä tieto, tiedon tuottamisen muodot ja niissä tapahtuvat muutokset ovat keskeisessä asemassa. Tällöin asiantuntijuuden tarkastelu on sidoksissa työelämän muuttuviin vaatimuksiin. (Eteläpelto ja Tynjälä 2005.) Sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja fysioterapeutin asiantuntijuus voidaan ymmärtää korkeatasoiseen tietämiseen perustuvaksi osaamiseksi, joka ilmenee kykynä analysoida ongelmia, ennakoida alan kehitystä ja ottaa vastuu työkäytäntöjen toimivuudesta (Kuoppamäki 2008). Ruohotie (2002; 2005) on esittänyt kompetenssijäsentelyn, jonka tarkoitus on osoittaa asiantuntijan taitoprofiili. Asiantuntijan taitoprofiilissa on kolme pääluokkaa: 1) ammattispesifiset tiedot ja taidot, 2) yleiset työelämävalmiudet ja 3) ammatillista kehittymistä edistävät itsesäätelyvalmiudet.

Ammattispesifi tiedollinen ja taidollinen osaaminen muodostaa perustan asiantuntijuudelle ja jatkuvalle oppimiselle sekä syvällisen ymmärryksen rakentumiselle. Se sisältää muun muassa ammatissa tarvittavan ajantasaisen tiedon hallinnan, tiedon hankinta- ja käyttötaidot sekä tiedon kriittisen arvioinnin. Sairaanhoitajilla, terveydenhoitajilla ja fysioterapeuteilla se tarkoittaa muun muassa valmiuksia terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen, tietojen ja taitojen jatkuvaan ammatilliseen ajan tasalla pitämiseen, hoito- ja kuntoutustyön perustana olevan tiedon kriittiseen arviointiin sekä työkäytäntöjen uudistamiseen. Ammattispesifisiin tietoihin ja taitoihin oleellisesti sisältyy ammatin eettisten periaatteiden omaksuminen ja noudattaminen. Hoito- ja kuntoutustyön asiantuntijaa ohjaavia eettisiä periaatteita ovat elämän, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus. Työssä korostuu ihmisläheisyys, vastuullisuus ja salassapitovelvollisuus sekä asiakaslähtöinen toiminta, jossa yksilön oikeus osallistua hoitoaan koskevaan päätöksentekoon on työn lähtökohtana.

Asiantuntijan taitoprofiilin yleisiin työelämävalmiuksiin sisältyy muun muassa työn edellyttämät sosiaaliset taidot, innovatiivisuus ja muutosten hallinta, suunnittelu- ja organisointitaidot sekä mediakompetenssi. Yleiset työelämävalmiudet perustuu Evers ym. (1998) esittämään jäsentelyyn elinikäisen oppimisen ja työllistymisen edellyttämistä kompetensseista, joita on testattu Suomessa myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Jäsentelyä on täydennetty ja siihen on tehty lisäyksiä kuten mediakompetenssi, joka käsittää tietotekniikan ja sähköisen viestinnän edellyttämiä valmiuksia (Ruohotie 2002, 117 -118). Mediakompetenssilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kykyä hyödyntää monipuolisesti median ja viestimien tarjoamia mahdollisuuksia. Moniulotteinen käsite pitää sisällään sekä taidon hallita eri medioita että taidon soveltaa luovasti median tarjoamia mahdollisuuksia ja kyvyn hyödyntää mediaa kriittisesti oman ammatillisen ja persoonallisen kasvun lähteenä. Mediakompetenssi vaihtelee eri ammattien ja työn vaatimusten mukaan. Se käsittää kyvyn määritellä ammattiin liittyviä ongelmia ja etsiä niihin relevanttia informaatiota sekä kyvyn analysoida ja esittää mielekkäitä päätelmiä(Varis 2003, 14;Ruohotie 2005, 46 - 47.) Sairaanhoitajilla, terveydenhoitajilla ja fysioterapeuteilla yleiset työelämävalmiudet tarkoittavat muun muassa valmiuksia tehdä moniammatillista yhteistyötä eri työryhmissä hoito- ja kuntoutustyön asiantuntijoina, tieto- ja viestintätekniikkaan perustuvien työvälineiden hallintaa ja niiden tarjoamien mahdollisuuksien innovatiivista hyödyntämistä terveyden edistämistyössä sekä horisontaalista ja/tai vertikaalista uralla kehittymistä.

Ammatillista kehittymistä edistävät itsesäätelyvalmiudet nähdään asiantuntijan taitoprofiilissa hyvin keskeisinä asiantuntijan ja asiantuntijana kehittymisen taitoina. Hyvät itsesäätelytaidot ovat sidoksissa asiantuntijan toimintaan ja menestymiseen elämässä. Työelämän yhä muuttuvat ja monimutkaistuvat vaatimukset nostavat hyvät itsesäätelyvalmiudet yhä tärkeämmälle sijalle asiantuntijan ominaisuuksissa. Asiantuntijan taitoprofiilissa itsesäätelyllä tarkoitetaan oppimisen tahdonalaista kontrollia, oman toiminnan tietoista ja kriittistä tarkastelua ja arviointia. Tässä prosessissa motivaatiolla ja tahdolla on merkittävä osuus. Motivaatioon liittyviä rakenteita ovat muun muassa usko itseensä ja omiin kykyihinsä sekä minäarvostus. Tahtoon liittyviä rakenteita ovat metakognitiiviset taidot kuten kriittinen ajattelu, sosiaalinen kyvykkyys ja empatia. (Ruohotie 2002.) Metakognitiiviset tiedot ja taidot ohjaavat oppijan kykyä ymmärtää, kontrolloida ja reflektoida osaamistaan ja oppimistaan. Osaaminen ja asiantuntijuuden kehittyminen edellyttävät kykyä reflektoivaan ajatteluun (Schön 1983). Reflektoivan ajattelun avulla asiantuntija tulee tietoiseksi omista prosesseistaan, ajattelustaan sekä kokemuksistaan tietojen ja taitojen soveltajana. Sairaanhoitajalla, terveydenhoitajalla ja fysioterapeutilla itsesäätelytaidot tarkoittavat muun muassa rohkeutta osallistua hoito- ja kuntoutustyön kehittämiseen tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen, kriittisen ajattelun taitoja sekä motivoituneisuutta alan kehittämiseen ja tahtoa jakaa asiantuntijuuttaan muille.

Tieto- ja viestintätekniikka haastaa terveydenhuollon asiantuntijan perinteisen olemassaolon tavan ja koulutukseen hakeutumisen motiivin

Ruohotien (2005, 32) mukaan ammatillinen kompetenssi voidaan määrittää tietyn tehtävän asettamien vaatimusten vastaavuutena, tietona ja älyllisenä taitona sekä motivaationa ja itseluottamuksena, kapasiteettina ja potentiaalisena kyvykkyytenä. Kompetenssi työn asettamina vaatimuksina voi merkitä joko työhön liittyviä virallisia pääsyvaatimuksia tai työn edellyttämää todellista pätevyyttä. Esimerkiksi sairaanhoitajan työhön muodollisena pätevyysvaatimuksena on hyväksytysti suoritettu sairaanhoitajan tutkinto, mutta työn menestyksellinen suorittaminen saattaa edellyttää lisäksi muita vaatimuksia kuten esimerkiksi terveydenhuollon tieto- ja viestintätekniikan hyvää hallintaa. Koulutuksen keskeisenä haasteena voidaan pitää ammatissa ja työelämässä vaadittavien kompetenssien kehittämistä (http://www.ncp.fi/ects/ ). Opetussuunnitelmien tavoitteet sidotaan työelämäperustaisiin osaamisvaatimuksiin ja kuvauksiin (competence-based-curriculum). Terveydenhuollon tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopinnot pyrkivät vastaamaan tähän haasteeseen kunhan opintojen tavoitteissa asiantuntijuus nähdään riittävän laajasti.

Terveydenhuollon tieto- ja viestintätekniikan kehittymisen myötä terveydenhuoltoon on muodostunut uusia tietämisen ja taitamisen alueita, jotka haastavat terveydenhuollon asiantuntijoiden perinteisen olemassaolon tavan (Kuoppamäki 2008, 142 -143). Opintoihin hakeutumisen motiivit määrittyvät muista lähtökohdista kuin työkokemuksen määrästä tai työvuosien pituudesta tai ennalta määritellyistä asiantuntijuuden tasoista. Yksilöllinen koulutus- ja kehittymistarve vaihtelee ja se perustuu omiin kehittymistarpeiden arviointiin (Dimauro 2000), koettuun tarpeeseen kehittyä asiantuntijana ja tarpeeseen suoriutua mahdollisimman hyvin ajan hengen vaatimista asiantuntijatehtävistä. Asiantuntijat eivät hakeudu koulutukseen ainoastaan uudistamaan tietojaan ja taitojaan vaan haluavat uudistaa myös ammatillisen olemisen tapaansa - ”way of being (Dall’ Alba ja Sandberg) 2006).

Tieto- ja viestintätekniikan hallinta korostuu tulevaisuuden terveydenhuollon asiantuntijatehtävissä. Tieto- ja viestintätekniikan voi katsoa muuttavan osaltaan perinteistä käsitystä hoito- ja kuntoutustyöstä. Terveydenhuollon asiantuntijoiden oletetaan kykenevän soveltamaan teknistä tietoa sekä arvopohjatietoa (Ryynänen ym. 2004). Tämän päivän asiantuntijan taidoissa korostuu kyky käsitellä informaatiota ja kyky hankkia uutta asiaankuuluvaa informaatiota edelleen muokattavaksi. Muun muassa näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumisen edellytyksenä on kyky käyttää sähköisiä tietokantoja ja aineistoja. (Halonen 2004; Saranto ja Hovenga 2004.) Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan (2006) mukaan vuonna 2015 jokaisella suomalaisella tulee olla henkilökohtainen sähköinen terveyskertomus, jonka hän tai hänen edushenkilönsä voi avata mistä tahansa Suomessa. Sähköinen terveyskertomus on keskeinen lähtökohta tietotekniikan tehokkaalle käytölle terveydenhuollossa.

Hoito- ja kuntoutustyön asiantuntijaa ohjaavat eettiset periaatteet kuten elämän, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioitus. Työhön liittyvä salassapitovelvollisuus on yksi eettisyyden kulmakiviä. Sairaanhoitajien suomalaisissa eettisissä ohjeissa painotetaan ihmisten voimavarojen ja elämän laadun vahvistamista sekä yksilön oikeutta hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Sähköisten potilastietojärjestelmien ja terveyskertomuksen käyttöönotto edellyttää hoito- ja kuntoutustyön asiantuntijoilta tieto- ja potilasturvaan liittyvää uutta tietämystä ja näiden asioiden hallintaa käytännössä. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) tarkoitus on muun muassa edistää potilasturvallisuutta ja tietoturvallista asiakastietojen käsittelyä sekä edistää asiakkaan tiedonsaantia. Laki edellyttää myös palveluntarjoajien nimeävän tietosuojavastaavia yksiköihin, joka osaltaan haastaa terveydenhuollon asiantuntijat uuteen eettiseen todellisuuteen.

Kaksi vuotta terveydenhuollon tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen päättymisestä sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja fysioterapeutit arvioivat työskentelymallinsa muuttunut niin, että he tiedostivat ja huomioivat työssään lähes automaattisesti sähköiseen terveyskertomukseen liittyvät tietosuoja- ja tietoturva-asiat. Erityisesti se näkyi potilas/asiakastietojen kirjaamisessa ja kirjaaminen yhdistettiin potilaan oikeusturvaan. Tietosuojaan liittyvät riskit osattiin tunnistaa käytännön tasolla. Vastuunotto tietosuoja/tietoturva-asioissa ilmeni vastuunkantona koko työyhteisön kehittymisessä tietoturva-asioissa. He esittelivät tärkeänä kokemaansa asiaa henkilökunnan palavereissa, työryhmissä ja työn arjen tilanteissa. He kykenivät hyvin perustelemaan näkemyksensä faktatiedolla. Työnkuvaan oli saatettu sisällyttää muun henkilökunnan opastamista ja ohjaamista tietosuoja/tietoturva/potilasturva-asioissa. Keskeisenä tässä ei voi pitää niinkään tiedon lisääntymistä kuin osallistumista työyhteisön vastuulliseen kehittämiseen. Tätä voi kutsua uuden eettisen näkökulman ja vastuunoton löytymiseksi erikoistumisopintojen vaikutuksesta (Kuoppamäki 2008, 107 – 109).

Osaaminen ajantasaisen tiedon haussa, tiedon kriittisessä arvioinnissa ja tutkitun tiedon käytössä arvioitiin parantuneen kaksi vuotta erikoistumisopintojen päättymisestä. Sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja fysioterapeutit hyödynsivät näitä parantuneita valmiuksiaan muun muassa kirjallisten potilas/asiakasohjeiden laadinnassa, suullisessa ohjauksessa sekä osastotuntien suunnittelussa. Uutta osaamista haluttiin jakaa myös yksikön muille työntekijöille. Hoidon kirjaamisen arvioitiin täsmentyneen ja kirjaamisen merkitys palveluketjun sujuvuutena nähtiin uudessa valossa. Uuden osaamisen katsottiin olevan yhteydessä hoito- ja kuntoutustyön laatuun. Oman alan tiedollinen tuntemus, mutta myös syvällinen lähdekritiikki ja yhteistoiminnallinen työskentelytaito muodostavat asiantuntijan toiminnan vahvan perustan.

Sairaanhoitajan, terveydenhoitajan ja fysioterapeutin asiantuntijuuteen liittyy valmiudet terveyden edistämiseen, työn kehittämiseen sekä jatkuvaan ammatillisen asiantuntijuutensa ajan tasalla pitämiseen. Hoito- ja kuntoutustyö vaatii persoonallista kehittyneisyyttä ja itsensä tuntemista sekä kollegiaalisuutta toisia kohtaan. Erikoistumisopintojen myötä työn kehittämisvalmiudet olivat vahvistuneet. Rohkeus ja halu osallistua organisaation tai yksikön kehittämisprojekteihin oli kasvanut kuin myös projektissa käytettävien työtapojen hallinta parantunut. Monella oli ollut mahdollisuus jatkaa erikoistumisopintojen aikana kehittämistehtävänä aloittamaansa projektia tai hanketta ja viedä sitä eteenpäin. Korkea kehittämisosaaminen edellyttää hyvien ja monipuolisten tieto- ja viestintäteknisten taitojen hallintaa, mutta myös kykyä tehdä monipuolisia havaintoja ja analysoida niitä kuin myös esittää perusteltuja näkemyksiä toivotusta tulevaisuuden tilasta.

Yhteenveto

Tutkintoon johtava koulutus ei enää anna sairaanhoitajille, terveydenhoitajille ja fysioterapeuteille elinikäistä pätevyyttä asiantuntijatehtäviin. Asiantuntijuutta on ajanmukaistettava aika ajoin vastaamaan nopeasti muuttuvaa työelämän todellisuutta. Tieto- ja viestintätekniikka ja siihen liittyvät muutokset työkäytänteissä on yksi suurimmista mullistuksista ja asiantuntijuuden kehittymisen haasteista, joka on kohdannut lähes kaikkia yhteiskunnan alueita terveydenhuolto mukaan lukien. Erikoistumisopintojen tehtävänä ammattikorkeakoulujärjestelmässä on tarjota joustavasti, työelämän sekä yhteiskunnan muutokset huomioivaa erikoistumiskoulutusta jo ammatissa toimiville korkeasti koulutetuille asiantuntijoille. Tarkoitus on tukea asiantuntijoiden ammatillisen kasvun tarpeita ja heidän urakehitystään elinikäisen oppimisen hengessä.

Terveydenhuollon asiantuntijan taitoprofiilin mukainen ammattispesifin tieto ja taito, yleiset työelämävalmiudet ja itsesäätelyvalmiudet sulautuvat terveydenhuollon asiantuntijan osaamiseksi, jota työelämässä tarvitaan. Ammattispesifi osaaminen muodostaa asiantuntijan osaamisen perustan, mutta itsesäätelyvalmiudet nousevat yhä keskeisemmiksi työelämän vaatimusten muuttuessa ja monimutkaistuessa. Hyvät itsesäätelyvalmiudet varmistavat sen, että asiantuntijalla on taito tarkkailla ja arvioida omaa osaamistaan jatkuvasti elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Suuri haaste tieto- ja viestintätekniikan yhä kehittyessä on, että asiantuntijat osaavat työskennellä yhteistoiminnallisesti ja monikulttuurisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä haaste koskee myös työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteistoiminnan tiiviyttä muun muassa avoimien oppimisympäristöjen suunnassa.

Lähteet

Arene. 2006. Ammattikorkeakoulujen osallistuminen eurooppalaiseen korkeakoulutusalueeseen. http://www.ncp.fi/ects. Viitattu 21.10.2008.

Dall’Alba G ja Sandberg J 2006. Unveiling Professional Development: A Critical Review of Stage Models. Review of Educational Research 76 (3), 383 – 412.

Dimauro N.M. 2000. Continuous Professional Development. The Journal of Continuing Education in Nursing 31 (2), 59 – 62.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2006. http://www.eduskunta.fi/. Viitattu 1.11.2008.

Eteläpelto A. ja Tynjälä P. (toim.) 2005. Oppiminen ja asiantuntijuus. WSOY. Porvoo.

Evers F.T., Rush J.C. ja Berdrow J. 1998. The Bases of Competence: Skills for Lifelong Learning and Employability. Jossey-Bass Publishers. San Francisco.

Halonen I. 2004. Argumentaatio ja ammatillinen asiantuntijuus. Teoksessa H. Kotila ja A. Mutanen. Tutkiva ja kehittävä ammattikorkeakoulu. Edita. Helsinki, 255 – 256.

Kuoppamäki R. 2008. Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot asiantuntijuuden kehittäjänä. Tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikuttavuus terveysalalla. Acta Universitatis Tamperensis 1315. Tampereen Yliopistopaino. Tampere. Saatavissa verkossa: http://acta.uta.fi/teos.phtml?11069

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007). http://www.finlex.fi.

Ruohotie P. 2002. Kvalifikaatioiden ja kompetenssin kehittäminen ammattikorkeakoulun tavoitteena. Teoksessa Liljander J-P. (toim.) Omalla tiellä. ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta. Arene ry. Edita. Helsinki, 108 – 127.

Ruohotie P. 2005. Kvalifikaatioiden ja kompetenssien kehittäminen koulutuksen tavoitteena. Teoksessa Varis T. (toim.) Uusrenesanssiajattelu, digitaalinen osaaminen ja monikulttuurisuuteen kasvaminen. OKKA-säätiön ja Tampereen yliopiston Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja. Okka-säätiö. Helsinki.

Saranto K. ja Hovenga E. 2004. Information literacy – what it is about? International Journal of Medical Informatics 73, 503 – 513.

Schön D.A. 1983. The reflective practioner: how professionals think in action. Basic Books. New York.

Ryynänen O-P., Kinnunen J., Myllykangas M., Lammintakanen J ja Kuusi O. 2004.

Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet. Skenaariot ja strategiat palvelujärjestelmän turvaamiseksi. Esiselvitys. Tulevaisuusvaliokunta. Teknologian arviointeja 20. Eduskunnan kanslian julkaisu 8/24. Edita. Helsinki.

Varis T. 2003. Globaali e-oppiminen osaamishaasteena. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 1, 12 – 17.