Uusi ikääntyminen haastaa seniori- ja vanhuspalvelujen käytännöt

Sirpa Kärnä

Ikämaiseman muutos

Väestön eliniän piteneminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Sitä on pidetty ihmiskunnan suurena saavutuksena (1), mutta toistaiseksi vain harvat ovat pohtineet, mitä hyvää koituu siitä, että ihmiset ovat saaneet 25–30 vuotta lisää elämäänsä. Ensimmäisten joukossa oli brittiläinen sosiaalihistorioitsija Peter Laslett (2), joka nk. ”kolmannen iän” teoriassaan hahmotteli ikämaisemaa uudella tavalla. Laslett lisäsi teoriassaan työiän ja vanhuuden väliin uuden elämänvaiheen, ”kolmannen iän”. Hän luonnehti sitä henkilökohtaisen hyvinvoinnin ajaksi sen jälkeen, kun palkkatyö on tehty ja perhevelvoitteet ovat vähentyneet. Luonnollisesti vanhuuden aika hoivatarpeineen siirtyi teoriassa ”neljänneksi iäksi”. Laslettin mukaan kolmas ikä on tullut mahdolliseksi kehittyneissä, alhaisen kuolleisuuden ja korkean elintason maissa, joihin Suomikin on kuulunut jo 1970-luvulta alkaen. Kolmatta ikää väestötasoisena ilmiönä on arvioitu Suomen oloissa suureksi muutokseksi, mikäli vain yhteiskunnan taloudelliset voimavarat turvaavat sen sisällöllisen toteutumisen edellytykset kuten eläkeinstituution, terveydenhuollon, asumismuodot, vanhuspalvelujen järjestelmän sekä koulutuksen (3). Nyt onkin syytä erottaa nämä kaksi elämänvaihetta tulevaisuuden ikämaisemassa, sillä juuri eläkkeelle jääneet tai lähivuosina eläkkeelle jäävät eivät suinkaan ole ”huolettavia” eivätkä perinteisen käsityksen mukaisia ”vanhuksia”.

Kolmas ikä – oman hyvinvoinnin aika

Suomessa kolmannen iän käsite on liitetty eläkevuosiin eli 60–80 ikävuoden elämänvaiheeseen. Vasta viime vuosina on ilmestynyt ensimmäisiä tutkimustuloksia kolmannen iän sisällöstä. Tutkimushavaintojen mukaan kolmannen iän suomalaiset elävät hyvää elämää (4) ja ovat pääasiassa terveitä ja toimintakykyisiä, joten heillä on hyvät mahdollisuudet aktiiviseen toimintaan omassa elinympäristössään (5). Ikääntyvät ovat elämänkulkunsa aikana kartuttaneet aineellisia voimavarojaan, jotka muodostavat nyt pysyvän hyvinvoinnin perustan. Pitkä palkkatyön ura on tuottanut enemmistölle riittävän eläketulon, ja pääosa heistä asuu hyvin varustetuissa, viihtyisissä asunnoissa. Ikääntyvillä on myös kulutusvarallisuutta, joka on iän karttuessa muunnettavissa elämäntilanteen tarpeita vastaavaksi. (6)

Kolmatta ikää elävien sosiaalinen hyvinvointikin on todettu hyväksi. Pitkän iän oloissa yhä useampi elää parisuhteessa, ja yksinäisyyden kokemukset ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Sosiaaliset suhteet eri talouksissa asuvien lasten, sukulaisten ja ystävien kanssa ovat kiinteät. (4) Ikääntyvät ovat liittyneet ajan kuluessa ystävyysverkostoihin, joita pidetään yllä monissa tilanteissa kotona ja kodin ulkopuolella. Ystävien määrä näyttää laajenevan heti eläkkeelle siirtymisen jälkeen, mutta iän karttuessa ja toiminnan käydessä kotikeskeiseksi ystävien määrä vähenee, mutta ydinjoukko säilyy läheisenä. (6)

Varsinainen voimavara kolmannessa iässä on vapaa-aika, joka monelle kiireisen palkkatyön jättäneelle on jo suuri ilon aihe. Vapaa-ajan toiminta suuntautuu mitä moninaisimpiin liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin, järjestötoimintaan ja matkailuun. Varkauden elämänkulkuaineistossa ikääntyvien tulevaisuuden mieliharrastukset painottuvat mieluummin tuttujen harrastusten kuin aivan uusien toimintojen varaan. Kuitenkin niin, että entistä enemmän vapaa-aikaa halutaan käyttää henkilökohtaisten pyrkimysten toteuttamiseen kuten elämästä nauttimiseen, terveyden ylläpitämiseen ja kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Tuttujen toimintojenkin piiristä on löydettävissä uusia kokemuksia sekä on hyödynnettävissä aikaisempaa elämänkokemusta ja luovuutta. (6) Kolmas ikä voi muodostua ”toisen kasvun” ja uusiutumisen vaiheeksi, johon kuuluu älyllisten kykyjen ja taitojen kehittäminen. Kehitystä voi tapahtua sosiaalisten suhteiden, tunteiden ja luovuuden alueella, joten eläkkeelle siirtyvälle on ensiarvoisen tärkeää löytää mahdollisimman tarkoituksellinen toiminta ja elämäntapa. (7)

Ikääntyvät itse tuottavat uuden ikääntymisen käytännöt

Kolmatta ikää elävien elämänhallinta näyttää hyvältä, sillä he suhtautuvat luottavaisesti elämänkulun jatkumiseen odotetunkaltaisena. He uskovat, että oma ja läheisten ihmisten toiminta vaikuttaa eniten siihen, millaiseksi elämä 10 seuraavan vuoden kuluessa muotoutuu. Tulevaisuuden kannalta ikääntyville on tärkeintä, että terveys säilyisi, asuinympäristön luonto pysyisi puhtaana, läheiset ja turvalliset ihmissuhteet jatkuisivat sekä itse voisi olla elämäänsä tyytyväinen. Tulevaa elämää ovat uhkaamassa tärkeiden asioiden menettämisen lisäksi toimettomuus, vaikutusmahdollisuuksien väheneminen ja henkisesti riippuvaiseksi joutuminen. Elämänhallintaan viittaa se, että ikääntyvät itse varautuvat tulevaan erilaisin keinoin. Vanhenemisen ja sairauden aiheuttamaan toimintakyvyn alenemiseen he varautuvat osittain asumiseen liittyvillä muutoksilla, osittain tuen ja palvelujen saannin varmistamisella. Asumiseen liittyviä muutoksia tehdään valikoiden omien tarpeiden ja omien voimavarojen mukaisesti. Enemmistö ei toivo yksinasumista tulevaisuudessa. Asuinympäristössä tarjolla olevien palvelujen käyttöä lisätään, ja osa on myös valmis ottamaan käyttöön tieto- ja viestintätekniikkaa. (6)

Terveys on uhanalaisin voimavara ikääntymisvaiheessa, ja sitä halutaan ylläpitää kuntoliikunnalla ja terveellisen ravitsemuksen valinnoilla sekä välttämällä liiallista alkoholin käyttöä ja tupakoimista. Sairauksien hoitoa, seurantaa ja kuntoutuspalveluja ikääntyvät pitävät tärkeinä. He haluavat huolehtia itsestään, ja he tulevat käyttämään edeltäjiään enemmän rahaa itsehoitoon ja palveluihin yhdistämällä vapaa-ajan toimintoihinsa terveyttä ylläpitäviä palveluja kuten terveyskylpylälomia. Kolmatta ikää elävät ovat omalla toiminnallaan muuttamassa ikääntymisen käytäntöjä. Varkauden elämänkulkuaineistossa erottuvat vuosina 1939–1945 syntyneet aikaisemmin syntyneistä, sillä heillä on edeltäjiään paremmat hyvinvoinnin voimavarat ja he ovat kokeneet jälkimodernin vapaan kulttuurin juuri eläkeikänsä kynnyksellä. Eläkeaikaa ei enää mielletä yksinomaan lepäämään vetäytymisen vaan myös uusien mahdollisuuksien aikana. (6)

Uusi ikääntyminen haastaa vanhuspalvelujen käytännöt

Tutkimushavaintojen mukaan kolmannen ja neljännen ikäkauden välillä on suuria eroja, esimerkiksi asumisessa, terveyden kokemuksissa, sosiaalisessa aktiivisuudessa ja tyytyväisyydessä omaan vapaa-aikaan. Näihin ikäkausiin kuuluvat ihmiset eroavat huomattavasti myös palvelujen käytössä: neljättä ikää elävät käyttivät vuonna 2006 sosiaalipalveluja noin viisi kertaa enemmän kuin kolmannessa iässä olevat. Terveyspalveluissa ero on vähäisempi. (4) Tutkimustulosten valossa eläkkeelle siirtyneet eivät ole palvelujen suurkuluttajia, joten on aika kehittää uutta ajattelumallia palvelujen kehittämiseen yhtäältä kolmatta ikää eläville ja toisaalta neljänteen ikään ehtineille.

Ensiksikin kolmannen iän ihmiset elävät itsenäistä aikuiselämää hyvin varustetuissa omistusasunnoissaan, ja he haluavat huolehtia hyvinvoinnistaan. Tällöin tärkeintä on mahdollistaa ikääntyville itsenäinen toiminta elämäntilanteensa mukaisesti. Eläketurvan varmistaminen luo hyvän elämän edellytykset ja on koko yhteiskunnan haaste. Koulutus-, liikunta- ja harrastuspaikkojen järjestäminen sekä asuinympäristön esteettömyyden ja tietotekniikan kehittäminen on taas kuntien haasteita. Lisäksi ikääntyvien terveys- ja kuntoutuspalveluihin panostaminen riittävän ajoissa on paras tapa ennalta ehkäistä toimintakyvyn rapautumista ja hoivapalvelujen kysyntää.

Toiseksi kolmannessa iässä olevat tulee nähdä voimavarana perhe- ja asuinyhteisöissä. Nykyään runsas neljäsosa heistä auttaa perheenjäseniään, sukulaisiaan ja ystäviään vammaisuuden tai sairauden vuoksi (4), ja suuri joukko on mukana järjestöjen vapaaehtoistyössä sekä vertaisohjaajina (5). Sosiaalisia suhteitaan arvostavat ikääntyvät haluavat osallistua toimintaan, mutta he haluavat myös viettää vapaa-aikaa ja valita itselleen mielekkäimmät toiminnot.

Neljännen iän asumismuotoihin kohdistuu nyt suuria haasteita, koska nykyisin kolmatta ikää elävät eivät halua perinteiseen vanhainkotiin eivätkä kunnatkaan ole niitä lisäämässä. Toimettomuuden, yksinäisyyden ja vaikutusmahdollisuuksien menetyksen ikääntyvät näkevät vanhuutensa hyvinvoinnin uhkana. Pääosa kolmannen iän ihmisistä pitää omaa kotia parhaana vaihtoehtona myös vanhuusiässä, mikäli palveluja on saatavissa riittävästi. Lisäksi asuinympäristöön toivotaan päivätoimintaa, lähiryhmiä tai korttelikahviloita, joissa ikääntynyt voi omatoimisesti tavata ihmisiä ja osallistua toimintaan. Toiseksi toivotuin vanhuuden asumisvaihtoehto on palveluasunto, jossa on tarjolla tukea asumisessa, elämänhallinnassa ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä. (6) Näiden toiveiden toteuttamisessa tarvitaan nyt uutta ajattelua, jota on jo näkyvissä esimerkiksi Ouluun suunnitteilla olevassa ikäihmisten palvelukorttelissa (8).

Neljättä ikää elävien palvelujen tarve on kasvamassa, sillä tosi vanhojen, yli 85-vuotiaiden, määrä tulee jatkuvasti kasvamaan. Tästä syystä kotipalvelujen saatavuuden ja laadun kehittämisen haaste voimistuu vuosi vuodelta. On hyvin todennäköistä, ettei kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut yksin kykene huolehtimaan tulevaisuuden vanhuksista. (6) Haasteita tulee olemaan palvelujen tuottajien yhteistyössä, resurssien järkevässä käytössä ja palvelutarpeiden arvioinnissa.

Ikääntyvillä iästä riippumatta tulee olemaan myös sosiaalityön tarvetta, sillä osalla heistä on muita väestöryhmiä suurempi riski jäädä sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä Kelan etuuksien ulkopuolelle. Heidän hyvinvointinsa on saattanut jo vuosien ajan heiketä pitkäaikaistyöttömyyden, päihde- tai mielenterveysongelmien vuoksi. Erityistä ammatillista osaamista edellyttää kaikkein haavoittuvimpien vanhusten oikeuksien varmistaminen. Heitä ovat vaikeasti sairaat, kuten dementoituneet vanhukset, hoitoa vaille jääneet tai hyväksikäytetyt sekä ikäihmiset, jotka eivät voi tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Ikääntyvässä yhteiskunnassa oikeudenmukaisuusongelmat eivät ole vain asiakastyötä tekevien haasteita, vaan palvelujärjestelmän johdosta ja kehittämisestä vastaavillakaan ei aina ole riittävästi tietoa eikä työkaluja niiden korjaamiseksi. Ikääntyvien toimintamahdollisuuksien turvaaminen, vanhusten palvelujen kehittäminen ja oikeuksien puolustaminen edellyttävät laajamittaista uudistamistyötä.

Lähteet:

(1) Active Ageing. A Policy Framework. 2002. WHO. [Viitattu 13.3.2007] Saatavana .

(2) Laslett, P. 1989. A Fresh Map of Life. The Emergence of the Third Age. Weidenfeld and Nicolson. London.

(3) Riihinen, O. 1997. Eläkeiän aleneminen osa kulttuurista muutosta. Sosiaaliturva 20, 19–23.

(4) Vaarama, M. & Ollila, K. 2008. Koettu hyvinvointi ja elämänlaatu kolmannessa iässä. Teoksessa Moisio, P. & Karvonen, S. & Simpura, J. & Heikkilä, M. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2008. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy. 116–139.

(5) Riihiaho, S. & Koskinen, S. 2007. Kolmasikäläisten sosiaalinen osallistuminen. Teoksessa Koskinen, S. & Hakapää, L. & Maranen, P. & Piekkari, J. (toim.). 2007. Kolmasikäläisten elämää pohjoisissa kaupungeissa. KaupunkiElvi -hankkeen tutkimustuloksia. Rovaniemi: Lapin Yliopistopaino, 275–309.

(6) Kärnä, S. 2009. Hyvinvoinnin pysyvyyttä ja muutosta kolmannessa iässä. Ikääntyvien elämänkulun seuranta vuosina 1991 ja 2004 Varkauden kaupungissa. Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 166. Kuopio: Kuopion yliopisto.

(7) Sadler, W. A. 2000. The Third Age. Six Principles of Growth and Renewal After Forty. Da Capo Press. Oxford.

(8) Salmela, M. 2009. Kokonainen kortteli ikäihmisille. Helsingin Sanomat 8.2.2009. Asumisen erikoissivut F 1.