AMK-oppisopimuskoulutuksen mahdollisuudet yrittäjyyden tukemiseen?

Veli-Matti Lamppu

Yli viidenneksellä uusista yrittäjästä on taustallaan korkeakoulututkinto. Pk-sektorin yritykset ovat lisäksi yhä merkittävämpiä korkeakoulutettujen työllistäjiä. Myös korkeakoulujen merkitys pienten yritysten osaamispalveluiden tarjoajina kasvaa.

Kun ylempi ammattikorkeakoulututkinto oli saatu osaksi korkeakoulujärjestelmää, linjasimme Suomen Yrittäjissä erääksi keskeisimmistä koulutuspolitiikan edunvalvontatavoitteistamme oppisopimuskoulutuksen saamisen osaksi korkeakoulutusta. Emme pitäneet perusteltuna, että oppisopimus soveltuisi vain ammatilliseen koulutukseen. Tosiasiallisesti oppisopimustyyppistä koulutusta on toteutettu jo pitkään esimerkiksi monissa tohtorikoulutusohjelmissa.

Nyt koulutuspoliittisella päätöksenteolla on ollut riittävästi rohkeutta virallistaa oppisopimuksen asema osana korkeakoulutusta. Liikkeelle on kuitenkin lähdetty sekä käsitteellisesti, sisällöllisesti että määrällisesti varovasti, jopa arkaillen. Nyt toteutukseen tulevien ohjelmien aikana on tärkeää profiloida tämä koulutusmuoto. Vielä asia ei hahmotu riittävästi.

Historiallisesti oppisopimuskoulutuksen juuret ovat ammattikuntajärjestelmässä, jossa haluttiin varmistaa ammattitaitoisen työvoiman saatavuus tiettyihin käsityöammatteihin, tuotteiden ja palveluiden saatavuus, osaamisen siirtyminen (oppipoika-kisälli-mestari) sekä omistajan vaihdos (sosiaaliturva vanhalle mestarille). Ensimmäiset ammattikuntakillat Suomessa perustettiin 1600-luvun alussa Turkuun.

Nykyisin oppisopimuskoulutukselle luonteenomaista ovat edelleen työpaikalla oppiminen, tekemällä oppiminen, osaamisen siirtyminen ”kisälli-mestari” -suhteessa sekä yritystoiminnan jatkuvuuden turvaaminen. Nyt yhteiskunta on tullut myös keskeiseksi osapuoleksi oppisopimukseen esimerkiksi tukemalla taloudellisesti toimintaa sekä säätelemällä toiminnan toteuttamista ja sisältöä. Oppisopimuskoulutuksen perusta ja keskeiset tavoitteet ovat säilyneet aikojen kuluessa.

Täyttääkö korkea-asteen oppisopimuskoulutus edellä olevia käsityksiä oppisopimuskoulutuksen tehtävästä? Tehdään ajatusleikki. Sovitetaan korkea-asteen oppisopimuskoulutus nykyiseen toisen asteen järjestelmään. Silloin se voisi mennä seuraavasti:

”Yritys rekrytoi henkilön, jolla katsoo olevan potentiaalia saavuttaa työssä tarvittava osaaminen työpaikalla oppien ja osaamista korkeakoulussa täydentäen. Tai yritys toteaa, että heillä on osaamisvajetta, joka voidaan täyttää kouluttamalla työpaikalla jo olevaa henkilöä. Kyseessä on osaamisperustaltaan korkea-asteen koulutuksesta. Tätä osaamista ja siihen liittyvää infrastruktuuria kuitenkin löytyy myös kyseisestä yrityksestä niin että henkilö voi saavuttaa merkittävän osan tarvitsemastaan osaamisesta hyödyntämällä työpaikan henkisiä ja aineellisia resursseja. Tätä osaamisen kehittymistä tukee korkeakoulu omalla erityisosaamisellaan. Välittäjäorganisaationa toimii oppisopimusviranomainen, joka varmistaa toiminnan laadun sekä resurssit. Työnantaja saa koulutuskorvausta henkilön osaamisen kehittymiseen panostamistaan resursseista.”

Nyt korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutuksen on tarkoitus toteutua seuraavasti:

”Selvitettyään työelämässä tarvittavaa osaamista hakee korkeakoulu yhteistyöverkostonsa kanssa opetusministeriöstä lupaa toteuttaa oppisopimustyyppisenä koulutuksena erityspätevyyteen johtava koulutusohjelma. Saatuaan luvan tämän koulutuksen järjestämiseen korkeakoulu markkinoi koulutusta työnantajille. Opinnoissa oppimista ohjaa sekä oppilaitoksesta että työpaikalta tuleva asiantuntijaohjaaja.”

Mielestäni nyt toteutukseen tuleva malli on lähes suora kopio ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta. Poikkeuksena ovat koulutuksen laajuus ja sen tuottama pätevyys. Yksittäisen pienyrityksen mahdollisuudet hyödyntää tätä mallia oppisopimustyyppisestä koulutuksesta ovat hyvin rajalliset. Ensinnäkin kymmenestä koulutusohjelmasta vain kolme on sisällöllisesti pk-sektorin yritysten hyödynnettävissä (Osaamisintensiivisen kasvuyrityksen liiketoiminnan hallittu johtaminen, Vientimyynti ja osto-osaaminen sekä Kansainvälinen yritysviestintä). Loput ohjelmat ovat julkiselle sektorille tai erikoissairaanhoidon osaamiseen suunnattuja erityispätevyyksiä. Toiseksi pienyritysten korkeakoulutasoisen täydennyskoulutuksen tarpeet ovat yrityskohtaisia ja vaikeasti toteutettavissa ennalta paketoidun koulutusohjelman avulla.

Erityispätevyyksien toteuttaminen erillisten koulutusohjelmien avulla on tärkeää ja vastaa työelämän rajattuihin tarpeisiin. Korkea-asteen oppisopimuskoulutuksen rajoittaminen näihin erityispätevyyksiin ei kuitenkaan mielestäni ole pidemmän päälle kestävä ratkaisu vaan oppisopimuskoulutuksessa tulee päästä vielä lähemmäs laajaa pk-yrityskenttää. Tässä suhteessa toisen asteen oppisopimuskoulutusjärjestelmällä olisi paljon annettavaa korkea-asteelle. Tätä kokemusten vaihtoa tulisi rohkeasti lisätä.

Lähteet

Yrittäjän koulutustausta, Suomen Yrittäjien jäsenrekisteri, 2009.

Opetusministeriön päätös vuonna 2009 alkavasta korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisestä täydennyskoulutuksesta, Opetusministeriön kirje 16.3.2009.

Mestareita ja kisällejä läpi vuosisatojen, von Wright –ritariston ylimestarin Lars Nordbergin artikkeli ammattikuntalaitoksesta Suomessa Mestarikiltaneuvoston kotisivuille, 2005.