Kehittämistoiminnan kartasto

Arvio: Timo Toikko & Teemu Rantanen. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. Tampere: Tampere University Press. 2009.

Kimmo Lind

Kehittämistoiminta on ollut keskeinen osa suomalaisten ammattikorkeakoulujen itseymmärrystä. Se on ollut jollakin tapaa ammattikorkeakoulujen oma tapa jäsentää itseään ja tehtäviään verrattuna yliopistojen tekemään tutkimukseen. Ammattikorkeakouluille kehittämistoiminnan keskeisyys on rakentunut ennen kaikkea niiden läheisestä suhteesta työelämän organisaatioihin ja toimijoihin, ja sille löytyy oma vankka perustelunsa myös ammattikorkeakoulujen lakisääteisistä tehtävistä. Samalla kuitenkin se, mitä kehittämistoiminnalla kulloinkin tarkoitetaan, miten sitä kokonaisuudessaan voitaisiin jäsentää, on ollut joskus jopa hukassa, vaikka aiheesta onkin ilmestynyt lukuisia hyviä julkaisuja. Lyhyesti sanottuna ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan (T&K-toiminta) – tai nykyään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (T&K&I) – merkitykset ja kokonaisuus ovat osin edelleen kehittymässä (onneksi?!).

Kirjan Tutkimuksellinen kehittämistoiminta tekijät Timo Toikko ja Teemu Rantanen ovat ilmiselvästi päättäneet kääriä hihansa ja koota kokonaisuuden, jossa kehittämistoimintaan avataan reittiä tutkimuksellisuuden näkökulmasta. Heidän lähtökohtanaan on yhtäältä kehittämistoiminnan huima yleistyminen, toisaalta sen käytännön ongelmat kehittämistoiminnan suunnittelusta toteuttamiseen, osallistamiseen, raportointiin ja arviointiin. Tutkimuksellisten näkökulmien jäsentely ja niiden laaja esilletuominen toimiikin kirjan punaisena lankana, jonka ympärille kirjoittajat kokoavat kehittämistoiminnan eri elementtejä ja suuntauksia. Kirjan pääsanoma tässä mielessä on, että erilaiset tutkimukselliset elementit ja asetelmat voivat tuoda kehittämistoiminnalle sitä lisäarvoa mitä kehittämistoiminnan tulosten laajentuminen yksittäisen organisaation ulkopuolelle vaatii. Tämä edellyttää heidän mukaan myös erilaisten tietokäsitysten ja tiedon intressien rajojen ylittämistä.

Kirjan sisältörakenne on selkeästi etenevä. Alussa määritellään kehittämistoimintaa ja selvitetään sen metodologisia lähtökohtia. Tämän jälkeen tarkastelun keskiöön nousee kehittämisprosessi ja sen erilaiset mallit sekä kehittämisprosessin hallintaan liittyvät välineet (kehittämistoiminnan perustelua, organisointia, seurantaa, arviointia ja tulosten levittämistä edistävät välineet). Kirjoittavat korostavat kehittämistoimintaan osallistamista ja osallistumista ja tätä tematiikkaa tarkastellaan myös omassa luvussaan. Kirjan kliimaksi syntyy seuraavissa luvuissa, joissa tarkastellaan kehittämistoiminnan ja tutkimuksellisuuden yhteyttä ja eroja – kuitenkin niin, että tutkimuksellisuuden ja kehittämistoiminnan välille rakennetaan tukevia pitkospuita. Kirjan kahdessa viimeisessä luvussa (Tutkimuksellisen kehittämistoiminnan metodologia ja Tiedontuotanto yhteiskunnallisena toimintana) vedetään lankoja yhteen ja esitetään tavallaan ohjelmallinenkin esitys kriittisen, tulkinnallisen, monimetodisen, dialogisen ja reflektiivisen kehittämistoiminnan puolesta.

Toikon ja Rantasen kirja on erittäin tervetullut kirja kaikille niille, jotka haluavat selvennystä kehittämistoiminnan erilaisille suuntauksille, välineille, tarkoitusperille ja haasteille. Sen keskeisin anti on siinä, että se tarkastelee kehittämistoimintaa kokonaisuudessaan systemaattisesti ja rauhallisesti edeten. Paikka paikoin systemaattisuus voi tosin olla lukijalle raskastakin, esimerkiksi erilaisia jäsentäviä näkökulmia ja hahmotuksia on kirjassa kymmenittäin. Yhtä lailla kirja kuitenkin onnistuu rakentamaan kehittämisen hyvin laajalle, epäilemättä vaikeakulkuisellekin maastolle kiinnekohtia, jotka auttavat lukijaa ymmärtämään kehittämistoiminnan moninaisuutta ja sen nykyisiä haasteita. Samalla kirjassa onnistutaan luomaan kehittämistoiminnan joskus jopa hetteikköiselle maastolle sellaisia näköalatorneja, jotka mahdollistavat esimerkiksi oman kehittämistoiminnan asemointia ja uuden suunnan löytämistä.

Kirjaa voi suositella kaikille kehittämistoiminnasta yleisesti kiinnostuneille ja siitä otetta haluaville – niin kehittämistoimintaa suunnitteleville, parhaillaan tekeville ja siihen osallistamista miettiville organisaatioille. Erityisesti kirjaa voisi suositella ammattikorkeakoulujen henkilöstölle ja opiskelijoille oman toiminnan ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi. Samalla kirjaa voisi ehdottomasti suositella myös yliopistoväelle avaamaan kehittämistoiminnan luonnetta ja mahdollisuuksia, sillä kirjan kirjoittajat tuntuvat heittävän vuoropuhelun ja -vaikutuksen laajentumisen haastetta erityisesti niille, jotka korostavat perinteisen tieteellisen tiedon ja tutkimuksen merkitystä tiedontuotannon kentällä. Kirja soveltuu hyvin oppikirjaksi, kehittämistoiminnan tueksi ja jopa aihealueen hakuteokseksi.