Kasvatus ja opetus ovat oppilaitosten ydintä ja opetuksen ”tuotteina” saadaan osaajia työelämään. Jotta ammattikorkeakoulusektorilla lopputulos olisi mahdollisimman hyvä, työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö on tiivistynyt viime vuosina. Tällä yritetään varmistaa, että valmistuneiden siirtyminen formaalin koulutuksen toimintamallista työelämän toimintakulttuuriin olisi mahdollisemman saumatonta. Käytännössä suurin osa työssä tarvittavista taidoista opitaan kuitenkin työpaikoilla ammattitaidon sisältöjen vaihtuessa jatkuvasti työelämän nopeiden muutosten myötä. Tämän vuoksi työntekijöillä pitäisi olla yleisiä ammatillisia avaintaitoja, joita voidaan soveltaa erilaisissa työtehtävissä. Keskeinen ammatillisen osaamisen alue on informaation hallintataidot. Informaation hallinnasta puhuttaessa ajatellaan helposti tiedonhallinnan teknisiä rakenteita ja laitteita, mutta ilman inhimillistä panostusta ja osaamista tiedolla ei ole organisaatioille merkitystä.

Artikkelissa kuvataan tiedonhallinnan ja informaatiolukutaidon opetuksen nykytilaa työelämän näkökulmasta. Nykyiset käytänteet lähestyvät informaatiolukutaitoa annettujen kansainvälisten standardien kautta, mutta näin muotoiltuna informaatiolukutaidon määrittely jää liian suppeaksi. Työympäristössä merkityksellisiä ovat tiedon kontekstuaalisuus, erilaiset informaatiokäytänteet, erilaiset tavat päästä käsiksi tietoon, tiedon tilannesidonnaisuus ja asiantuntijatiedon vuorovaikutuksellinen luonne. Informaatiolukutaidon opetuksen tulisi siirtyä pois tekstikeskeisestä ajattelusta ja yrittää luoda prosesseja, joiden avulla voidaan käsitteellistää myös sosiaalisesti ja fyysisesti tuotettua tietoa. Opetuksen tulisi tukea sellaisten prosessien hallintaa, jotka mahdollistavat tiedonhankinnan ja -tuottamisen hyvinkin moninaisissa ympäristöissä.

Filosofisen tietoteorian mukainen tiedon määritelmä on hämmentävä ainakin tavalliselle ihmiselle. Perinteisen määritelmän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi käsitys. Myös väittämä on tietoa, jos väittämä on totta.

Artikkeli keskittyy tiedon merkitykseen työelämässä työntekijän ja yrityksen näkökulmasta. Tavoitteena on kansantajuisesti käsitellä tietoa työkaluna, keinona saavuttaa päämäärä. Yksilön kohdalla päämääränä on oman paikkansa vakiinnuttaminen organisaatiossa ja asiantuntijuuden lisääntyminen. Organisaation päämääränä on luoda parempia toimintatapoja, tehostaa toimintaa ja sitä kautta saada lisää arvoa.

Tässä artikkelissa tarkastellaan tutkimustiedon käyttöä, sen edellyttämää osaamista ja oppimista. Näkökulma on terveydenhuoltoon ja siinä erityisesti hoitotyöhön kytkeytyvä. Tutkimustiedon käytöllä tarkoitetaan prosessia, jonka vaiheita ovat tutkimustiedon tarpeen tunnistaminen, hankinta, kriittinen lukeminen ja käyttöönotto. Vähitellen Suomessakin jalansijaa saava informaatiolukutaito-käsite on käsitteenä edellistä laajempi, sillä se sisältää myös muun kuin tutkimuksen kautta tuotetun tiedon ja informaation. Ammattikorkeakoulusta valmistuvilta hoitotyöntekijöiltä edellytetään toiminnan perustumista tutkimustietoon, näyttöön ja hyviksi todettuihin käytäntöihin. Valmiudet tutkimustiedon käyttöön tulee saavuttaa perus- ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen aikana ja näitä valmiuksia täydennetään täydennyskoulutuksella. Artikkelissa kuvataan täydennyskoulutusinterventio tutkimustiedon käytön oppimiseksi. Työelämässä hyvät informaatiolukutaidot mahdollistavat elinikäisen oppimisen sekä tehostavat ja nopeuttavat työskentelyä, mutta myös edistävät tulosten laatua.

Artikkeli käsittelee ammattikorkeakoulun terveydenhuollon tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikutusta sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien asiantuntijuuteen. Tiedot perustuvat väitöstutkimukseen, jossa asiantuntijuuden kehittymistä tarkasteltiin opintojen päättyessä ja kaksi vuotta opintojen päättymisen jälkeen tehdyssä poikkileikkaustarkastelussa. Tutkimus toteutui laadullisella otteella soveltaen kohderyhmän hyötyä painottavaa arvioinnin metodologiaa.

Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot ovat laajoja täydennyskoulutusohjelmia, joiden tehtävä on täydentää tutkintojärjestelmää ja edistää jo ammatissa toimivien ammatillista kehitystä. Erikoistumisopintojen aiheet nousevat yhteiskunnan, alueen ja toimialan kehittymistarpeista. Opinnoilla tavoitellaan uutta osaamista ja pätevyyttä sekä niillä tuetaan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymistä. Asiantuntijana kehittymisen haasteita asettavat muun muassa toimintaympäristön muutokset sekä muutosten seuraukset työn luonteeseen ja työtehtäviin. Toimintaympäristön muutoksissa tietoyhteiskuntakehitys on edennyt vaiheeseen, jossa keskeiset palvelut ovat siirtyneet tai siirtymässä tietoverkkoihin, näin myös sosiaali- ja terveysalalla.

Artikkelissa tarkastelen asiantuntijuutta asiantuntijan taitoprofiilin näkökulmasta sekä tieto- ja viestintäteknologian haasteita terveydenhuollossa. Tutkimuksen tuloksia tarkastelen lähinnä sairaanhoitajien, terveydenhoitajien ja fysioterapeuttien työn kehittämisvalmiuksien, tutkitun tiedon käyttötaitojen ja eettisyyden sekä vastuunoton kehittymisen osalta.

Tiedon jakaminen ja uuden tiedon luominen on keskeistä alueellisissa verkostoissa. Tieto ei kuitenkaan aina leviä tasaisesti tai ole saatavilla sitä tarvitseville. Tieto on kerääntyneenä kuppeihin ja tarvitaan erityisiä toimijoita. Käynnissä ollut Uusimaa innovoi -hanke (2006 – 2007) on yksi esimerkki pyrkimyksestä jakaa tietoa laaja-alaisesti. Hankkeen tavoitteena oli koota asiantuntijoiden näkemykset alueen kehittämisestä ja laatia niiden perusteella innovaatiostrategia pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan tarpeisiin.

Artikkelissa kuvataan hankkeessa toimineiden teemaryhmien tiedontarpeita, tiedonhankintaa ja tiedonjakamista. Ryhmissä toimineiden henkilöiden haastattelujen avulla selvitettiin, miten yhteinen näkemys alueen kehittämisestä muodostuu.

Kirjastohenkilökunta on suhteessa asiakkaisiinsa ja kehysorganisaatioonsa ”silloilla ja rajoilla”, otollisilla havainnointi- ja interventiopaikoilla. Kirjastolla on oltava aktiivista tulkinta- ja toimintakykyä ympäristönsä suhteen; seurailu kirjaston sisältä käsin ei riitä.

Nykyinen informaatiolukutaidon käsite on ongelmallinen koska se on liian kirjastolähtöinen.
Informaatioratkaisuissa yhdistyvät sekä tekniset välineet että sisällölliset ainekset, siksi niitä ei voi ymmärtää pelkästään jompinakumpina. Hankkeiden informaatioympäristö ei ole ”kirjastollinen”, vaan perustuu erilaisiin tietokäsityksiin. Opiskelijan valmistuessa hänen
informaatioympäristönsä muuttuu ratkaisevasti. Nämä rajat haastavat kirjastoa ja informaatiolukutaidon käsitettä.

Kirjaston asiantuntijuudella ja muilla resursseilla on vaikuttavaa käyttöä ammattikorkeakoululle keskeisessä hanketoiminnassa, mutta tämä edellyttää rajojen
vartioinnin sijasta sillanrakentamista. Esimerkkinä on Laurea-ammattikorkeakoulussa toteutettu tietointensiivinen hanke, jota johti yliopettajan ja informaatikon muodostama
työpari. Tämä mahdollisti tiedonhankinnan ja –hallinnan näkökulman aktiivisen kytkemisen hankkeen prosesseihin Wikiä, Nelliä ja Refworksia käyttäen.