Väestön eliniän piteneminen on tuonut uudenlaisen ikämaiseman, jota ensiksikin on tarpeen tarkastella useampana elämänvaiheena ja toiseksi ikääntyvien elämänvaiheet edellyttävät uudenlaista ajattelua palvelujen kehittämiseen. Alkuaan Peter Laslettin käsitteet ”kolmas ikä” ja ”neljäs ikä” ovat käytännössä vakiintuneet erottamaan eläkeläiselämän varsinaisesta vanhuudesta. Tutkimushavaintojen mukaan kolmannessa iässä olevat suomalaiset elävät hyvää elämää. Pääosalla heistä on riittävät eläketulot, hyvin varustetut kodit, kohtalaisen hyvä terveys ja laaja ihmissuhdeverkosto. Vapaa-aika on heille voimavara, jota he käyttävät mitä moninaisimpiin harrastuksiin ja ajankäyttöön. He huolehtivat hyvinvoinnistaan ja käyttävät terveys- ja kuntoutuspalveluja, mutta sosiaalipalvelujen käyttö on vähäistä. Neljäs ikä viittaa vanhuuden aikaan, jolloin tarvitaan sairauden hoitoa ja hoivapalveluja.

Artikkelissa kuvataan kolmatta ikää elävien tulevaisuuden näkemyksiä ja toiveita oman vanhuutensa palveluista. Nykyään he elävät itsenäistä aikuiselämää omistusasuinnoissaan ja suhtautuvat luottavaisesti tulevaisuuteen. He varautuvat oman vanhuutensa vuosiin asumiseen liittyvillä muutoksilla sekä varmistamalla palvelujen saannin. He haluavat asua omassa kodissaan myös vanhuusiässä, mikäli sinne on palveluja saatavissa riittävästi. Tässä seuraa voimistuva haaste kotipalvelujen saatavuuden ja laadun kehittämiselle. Lisäksi asuinympäristössä tarvitaan päivätoimintaa ja erilaisia ryhmiä, joissa ikääntyneet voivat omatoimisesti tavata ihmisiä ja osallistua toimintaan. Vanhuutta ei haluta viettää toimettomina, yksinäisinä eikä vaikutusmahdollisuuksia vailla olevina, vaan itsenäisinä, toimivina aikuisina ja palvelujen käyttäjinä.

eNNIssä on pyritty vastaamaan toisaalta opetusministeriön (2006) ja toisaalta sosiaali- ja terveysministeriön (2007, 2009) asettamiin haasteisiin. eNNIssä opiskelijan on mahdollista oppia kehittämistyötä yhdessä työelämän sairaanhoitajan rinnalla harjaannuttaen ammattitoiminnan kehittämisessä vaadittavaa tutkimus-, kehittämis- ja muutososaamista. eNNIssä on yhtenä tavoitteena, että kaikille osallistujille syntyy systemaattista, pitkäjänteistä hoitotyön kehittämisosaamista. Toisena tavoitteena eNNIssä on työyhteisön henkilökunnan ja opiskelijoiden hoitotyön rakenteisen kirjaamisen osaamisen kehittyminen sekä kolmantena tavoitteena on uudet, perustellut toimintamallit arvioituina ja raportoituina opiskelijan opinnäytetyön muodossa työyhteisöihin. Työyhteisöjen sairaanhoitajien, opiskelijoiden ja opettajien kehittäessä yhdessä alueellista hoitotyötä teoreettiseen ja tutkittuun tietoon perustuen olemme aina alueellisesti askeleen lähempänä turvallisempaa terveydenhuoltoa.
Potilaan hoidon turvallisuuden parantumisen yksi keskeisiä näkökulmia on riittävän laaja hoitotyön kirjaaminen.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijoiden terveydenedistämistyössä on lähtökohtana ollut kontekstuaalisuus ja dialogisuus peruskoulukentän kanssa (OPM 2004). Sysäys peruskoulun ja AMK:n yhteistyöhön tuli vuonna 2006 peruskoulun sivistystoimenjohtajalta, minkä jälkeen on syntynyt aito kumppanuus kahden eri koulutusjärjestelmän välille. Hanke toteutetaan yhteistyönä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Kotkan terveysalan, Kotkan, Haminan, Pyhtään, Miehikkälän ja Virolahden alueen peruskoulujen kanssa. Mukana toteutuksessa ovat myös kaupunkien suun terveydenhuolto, Kotkan kaupungin terveydenedistämisyksikkö sekä maahanmuuttajapalveluyksikkö. Käytännön toimijoita ovat ammattikorkeakoulun opiskelijat ja opettajat, peruskoulujen opettajat, kouluterveydenhoitajat ja rehtorit sekä Kotkan kaupungin terveyskasvatussuunnittelija ja maahanmuuttajakoordinaattori. Rahoituksesta ovat vastanneet kaupungit, kunnat ja ammattikorkeakoulu. Terveys- ja tapakasvatushankkeessa oppimista on toteutettu Bereiterin ja Scardamalian (1993) markkinoiman asteittain etenevän ongelmanratkaisun avulla, mikä on mahdollistanut tutkivan oppimisen menetelmien käytön. Opiskelijoilla on ollut mahdollista reflektoida peruskoulun ja AMK-opettajien kanssa peruskoululaisten ja heidän perheidensä terveyteen liittyviä ongelmia. Kysymys on ollut liikkumisesta organisaatioiden rajojen yli, jolloin oppiminen ja yhteistyö ovat perustuneet ammattikorkeakoulun ja peruskoulujen välisiin hyviin suhteisiin, yhteisiin tavoitteisiin ja tiedon kulkuun vastavuoroisesti uudessa muuttuvassa tilanteessa ja ympäristössä. Tässä soveltamistyössä peruskouluorganisaatio, henkilöstö ja lapset perheineen ovat edesauttaneet sairaanhoitaja-opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymistä kokonaisvaltaisesti. (vrt. Bereiter & Scardamalia 1993; Tynjälä & Collin 2000.)

Osaamisen kehittämisestä puhuttaessa tarkoitetaan työntekijän tai työyhteisön oppimista. Osaamisen kehittämisen johtamisessa työntekijöitä autetaan voimaantumaan siten, että he ovat mukana työtapojen uudistamisessa. Tämä osallistava toimintakulttuuri lisää henkilöstön motivaatiota ja sitoutumista sekä koko työyhteisön osaamista. Tavoitteena on toiminnan tehokkuus, asiakas- ja työtyytyväisyys sekä hyvä yhteistyö.

Artikkelin tarkastelun kohteena on malli terveydenhuollon henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyönä on tehty työelämälähtöinen kehittämistyö, jonka tuotoksia voi käyttää henkilöstöjohtamisen apuvälineenä. Malliin on laadittu Osaamisprofiili-mittaristo (case radiologian hoitohenkilöstö), Osaamisen kehittämistoiminnan vaikuttavuus –mittaristo sekä ohjeistus malliksi laaditun osaamisen kehittämissuunnitelman käyttöön.

Tuotettu malli on kuvattu prosessina, jossa yksittäisen työntekijän osaaminen kehittää tehokkaasti koko työyhteisön osaamista. Mallin käytöstä on hyötyä (1) elinikäisen oppimisen itsearvioinnissa sekä osaamisen näkyväksi tekemisessä, (2) oppimisympäristöjen monipuolisessa käytössä, (3) tiedon synteesissä, jolloin käytettävä portfoliomenetelmä edellyttää työntekijältä itseohjautuvuutta ja motivaatiota, (4) tiedon jakamisessa, jolloin oppimistavoitteelliset työssä oppimisen tilanteet, näyttöön perustuvan toiminnan arviointi sekä projektit ja hankkeet kehittävät osaamista (5) johtamisessa, jolloin osaamisen arviointi, ennakointi ja seuranta mahdollistavat tehokkaan rekrytoinnin, perehdyttämisen sekä koko työyhteisön tietotason kohottamisen sekä (6) täydennyskoulutuksen ja ammatillisen kehittämisen vaikuttavuuden arvioinnissa ja mittaamisessa.